syy vaimon seksihalujen laskulle
Reilulla kolmekymppisellä vaimolla on seksihalut hiljalleen hiipuneet edellisen 6kk aikana. Läheisyys maistuu kyllä noin yleisesti, mutta oma osa kotitöistä on jäänyt osin hoitamatta. Illat hänellä menee etätöissä, ja olen olettanut seksin määrän romahduksen syyksi stressiä ja väsymystä.
Lauantaina kuulin sitten sen todellisen syyn asiaan hänen omasta suustaan. Hänelle on kehittynyt vakava ihastus työkaveriin toisella mantereella chatin kautta. Kaveri on kuulemma niin ihana, että vaimoni oli tekaissut syyn töiden puolesta matkustaa toiselle puolelle kaveria tapaamaan reilun kuukauden päästä. Nyt tunnustaa avoimesti minulle, että voi hyvin olla, että suhteellamme ei ole tulevaisuutta. Ei pidä asiaa kuitenkaan todennäköisenä, vain etäisenä mahdollisuutena. Kuitenkin tilanne on se, että 'etätöistä' iso osa on ollut kyseisen miehen kanssa chättäämistä samalla kun minä hoidan pienet lapset. Tämä on 2-4 tuntia lähes joka ikinen ilta puolen vuoden ajan
Rakastan vaimoani, ja hyvä että kertoi. Aikuisen tapa käsitellä asiaa tietysti oli todeta, että ihastuksia tulee ja menee, mutta joskus niistä tietysti tulee myös totta. Hänen on nyt selvitettävä miten asia on, eikä se oikeastaan kuulu minulle. Jos hän haluaa mennä, niin pakko tässä ei ole olla.
Vaan vaan, kyllä ottaa luonnolle etenkin lasten takia. Saahan nähdä jaksanko olla tässä perätilassa kuinka kauan, tuohon matkaan on vielä aikaa. Mielenkiintoista kyllä, sen jälkeen kun hän asian minulle kertoi sain parasta seksiä varmaan vuoteen.
Mitä itse tekisit?
Kommentit (116)
Vaimoni väittää ettei ole pettänyt ja parasta seksiä saan kun tulee takaisin tyttöjenviikonloppureissusta. Vaimo rakastelee henkisesti jonkun muun kanssa. Erään reissun jälkeen hän sain voimakkaimman orgasmin ikinä. No, en pysty nauttimaan täysillä vaikka kyyti on hyvää.
En oikein itsekään tiedä mitä tekisin. Vaimo ei tietenkään tunnusta mitään ja hän on ollut siveyden sipuli.
Minua vaimon käytös syö. Koska tiedän, että valehtelee mitä siellä tapahtuu, eikä antaisi minun tehdä samoin. Lapsia on monta.
AP: mieti paraneeko maailmasi erottuasi vai odotatko vaimoasi takaisin? Rakkautta hänellä ei ole sinuun, koska haluaa toista.
Sanoisin, että typerä vaimo,kun sanoo ääneen.. Anna vaimon maksaa omistaan matka. Älä maksa.
Jos palaa takaisin, olet joko kakkosvaihtoehto tai vaimo huomasi lopulta sinut paremmaksi. Netin välityksellä voi tulla ihan toinen kuva kuin reaalimaailmassa ja vaimo palaa takaisin. Miten teidän parisuhde sitten jatkuu? Etsiikö vaimo uutta vai haluaako sinut?
Minä nussisin vaimoa nyt niin paljon kun pystyy ja jättäisin kun lähtee reissuun.
Mielenkiintoista, että joku kertoisi etukäteen tuollaisen menon... Kyllä siinä sitten jo olisi ero. Ei kai nyt kukaan jää kotiin odottamaan ilolla?
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni väittää ettei ole pettänyt ja parasta seksiä saan kun tulee takaisin tyttöjenviikonloppureissusta. Vaimo rakastelee henkisesti jonkun muun kanssa. Erään reissun jälkeen hän sain voimakkaimman orgasmin ikinä. No, en pysty nauttimaan täysillä vaikka kyyti on hyvää.
En oikein itsekään tiedä mitä tekisin. Vaimo ei tietenkään tunnusta mitään ja hän on ollut siveyden sipuli.
Minua vaimon käytös syö. Koska tiedän, että valehtelee mitä siellä tapahtuu, eikä antaisi minun tehdä samoin. Lapsia on monta..
No jos olisin pettänyt tyttöjen reissussa, niin tuskin kiinnostaisi (häpeä ym) oman puolison kanssa. Mutta jos ollut tosi hauskaa reissussa ja jotain vireyttä (juttelua, alkoholia) niin olisi rentoutunut ja iloinen olo vielä kotonakin. Kotiin on ihana palata reissun jälkeen, osaa arvostaa sitä, joka siellä odottaa. Kun nähnyt sen valikoiman humalaisia jossain baarissa.

Mutta mutta...jos se baarissa bongattu Jukkis pääsi vaakamambon makuun, ja ehkäisyn kanssa oli hieman epävarma olo, niin fiksu tyttö antaa heti reissun jälkeen puolisolle, varmuuden vuoksi pariinkin kertaan vaikka kuinka etoisi. JOS sattuisi käymään niin että menkat loistaisivat poissaolollaan ja aamuisin alkaisi yökkäilyttämään, niin selusta olisi turvattu, ja lapsi syntyisi ydinperheeseen.
Olen hieman kallistumassa itsekin tuohon näkemykseen, että ei kai hän minua voi enää rakastaa vaikka muuta sanookin mikäli asiantila on tuo. Selvästi tässä on jääty varasijalle. Se, että tässä ollaan vielä edes varasijalla voi liittyä jopa rahaankin.
Kaikesta huolimatta itse sanoo koko ajan, että en ole varasijalla. Ei kuitenkaan suostu sanomaan tuleeko reissusta takaisin vai ei. Jopas on ahterista oleva tilanne. Jotenkin hän tässä nyt pyrkii syömään kakun ja omistamaan sen, ja tämä pitäisi jotenkin hyväksyä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että joku kertoisi etukäteen tuollaisen menon... Kyllä siinä sitten jo olisi ero. Ei kai nyt kukaan jää kotiin odottamaan ilolla?
Ollaan läheisiä ja puhutaan. Jotain suhteessa toimii kuten tämä asia. Oli asia mikä vaan niin pitää pystyä puhumaan.

...joten rouva ymmätäisi, jos kertoisit että olet töissä ihastunut yhteen isotissiseen Teijaan, ja lähdet nyt pariksi viikoksi Teijan kanssa Teneriffalle testaamaan onko Teija vaiko vaimo elämäsi nainen. Takaisintulosta et ole varma, mutta jos Teijan kanssa ei natsaa niin jatketaan sitten kuten ennenkin, tai ainakin jotenkin.
Tuosta ei ole enää paluuta. Olen pahoillani puolestasi.

Tämä hyvä, tämä testataan kohta kun lapset nukkuu. Kiitos.
AP
Sinuna sanoisin, että saa lähteä toki kosiomatkalleen, mutta takaisin ei ole tulemista.
Jos vaimosi oikeasti ajattelee voivansa käydä katsomassa, saisiko paremman, on keskinäinen kunnioitus jo menetetty. Parisuhde on ensisijaisesti valinta, ei mikään kulloisenkin fiiliksen seuraaminen.
voiko noin typeriä ihmisiä ollakkaan
miksi ylipäätään olette menneet yhteen
luulen että jäbä on kehunut sen pyörryksiin kuin pomo ex vaimoni, kyllä jätkän kelpi kun olin kouluttanut muijan nielemään ja antamaan b rappua pitkän jan kuluessa ja sitten ylitöitä alkoi olla ja imi siellä ukon munaa j se toimiston pöydällä sit pani sitä. hyi fan.
nythän käy kanssa niin että se kaveri siellä laskee mälliä siihen viikonlopun ja muija tuo pillunhuulessa herpeksen vähintään kotiin ja pusuttelee lapsilleen sen vielä, voi tulla muutakin ei en koskisi kuin hellakoukulla enää akkaan, varman on aina varma.
jos lähtee sillä välin suoritat asumis yms lapsen väliaikaisen päähuoltajan roolin itsellesi kun akka on hylännyt kakarat
Minä sanoisin, että voi mennä vapaasti, mutta kun lähtee niin ovi sulkeutuu viimeisen kerran kävi reisussa miten tahansa.
Itse asiassa sanoin tämän noin vuosi sitten, kun vaimo kipuili ihastuksensa kanssa. Vielä on ainakin toistaiseksi tuossa pysynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni väittää ettei ole pettänyt ja parasta seksiä saan kun tulee takaisin tyttöjenviikonloppureissusta. Vaimo rakastelee henkisesti jonkun muun kanssa. Erään reissun jälkeen hän sain voimakkaimman orgasmin ikinä. No, en pysty nauttimaan täysillä vaikka kyyti on hyvää.
En oikein itsekään tiedä mitä tekisin. Vaimo ei tietenkään tunnusta mitään ja hän on ollut siveyden sipuli.
Minua vaimon käytös syö. Koska tiedän, että valehtelee mitä siellä tapahtuu, eikä antaisi minun tehdä samoin. Lapsia on monta.
Lapsiperheessä ja myös tiiviissä parisuhteessa ilman lapsia voi hyvinkin olla niin, että kun omaa aikaa ja omia reissuja ei ole, se alkaa stressaamaan. Ja sitten kun pääsee omien kavereiden kanssa reissuun tuulettumaan, stressi laukeaa ja seksikin taas kiinnostaa. Ihan ilman että olisi pettänyt reissussa tai edes tavannut muita kuin kaverinsa. Parisuhteessakin tulee olla tilaa myös omille kavereille ja omalle ajalle.
Kokenut myös sen, että puoliso ihastunut töissä. Ei se ole niin helppoa ja yksinkertasta mitä monet sanoo, että "ihastuksia tulee ja menee". Kunnon ihastuminen voi hyvinkin johtaa eroon, kokeiluun onko ruoho vihreämpää, tai sitten vaan sen keskinäisen tunteen hiipumiseen kun suhteen energia suuntautuu muualle. Pahinta on, jos ihastuminen on molemminpuolista, sillon siitä on vaikeampi virlä irtautua.
Miten vaan, niin sille puolisolle, jonka puoliso ihastuu toiseen, tilanne on vaikea. Ymmärtää, että oma kumppani haluaa jotakuta toista. Sen ymmärtäminen satuttaa, vaikka toinen kuinka hokisi joo joo rakastan. Ja vaikka suhde jatkuisi, niin sen ylipääsemiseksi pitää tehdä paljon töitä.
Homma kannattaisi katkaista aina heti, kun huomaa ihastuneensa, eikä päästää sitä tunnetta kasvamaan. Samoin jos kumpppani huomaa jotain, niin kannattaa ottaa heti vaan puheeksi. Suosittelen myös pariterapian kokeilua. Joku syys siihen on, että kipinä omaan kumppaniin on kadonnut ja siksi energia suuntautuu muualle.
Aplle sanoisin, että on aika ikävä tilanne että puolisosi sanoo menevänsä käytännössä tapaamaan toista miestä. Voisit todeta, että jos lähtee, niin suhde on siinä. Toki niin sitten varmaan käy, muttet olisi se vässykkä, joka jää odottamaan vaimosi ratkaisua. Aloita jo nyt valmistelut lähihuoltajakiistaan, se saattaa mennä.oikeuteen asti, jos haluat pitää kiinni lapsistasi. Ja kannattaa, muuten huomaat pian etyä puolisosi katoaa suomen toiselle puolelle lasten kanssa. Varaudu siihen, että sinua syytetään alkkikseksi ja hakkaajaksi. Ala jo keräämään matskua vaimoasi vastaan.
Mitä tekisin. Mielummin sanoisin, että tää oli tässä kun odottaisin, että vaimo käy panemassa työkaveriaan. Mutta tee sinä mitä ikinä tahdot. Oma elämäsihän tässä on kyseessä.
Mun mielestä kannattaa antaa lähteä ja katsoa se kortti loppuun. VAikeaa siitä voi tulla, mutta jos alat estelemään niin hankalaksi se menee. Kun annat lähteä, niin olet vahvemmilla lasten suhteen.
Itsellä kokemusta asiasta. Vähän vastaavasti kävi itselle. Eka reisuu ei ollut onnistunut, mutta toisen jälkeen alkoi erovaatimukset. Matka kylläkin oli Euroopan sisällä. Mä sain lapset itselleni ja rouva sai tavata heitä Suomessa. Kun lapsille tuli ikää riittävästi heillä oli mahdollisuus lähteä äitinsä luo, mutta eivät olleet kovin innostuneita asiasta.
Jos toisella on halu lähteä, syy keksitään aina. Parempi tässäkin pieni sopu kuin riitely.
"Mielenkiintoista kyllä, sen jälkeen kun hän asian minulle kertoi sain parasta seksiä varmaan vuoteen."
Kerronko sulle syyn tuohon vai arvaatko ihan itse? Aika vässykkä kyllä olet jos hyväksyt vaimosi käytöksen. Laske menemään, ei se sua enää halua.
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin, että voi mennä vapaasti, mutta kun lähtee niin ovi sulkeutuu viimeisen kerran kävi reisussa miten tahansa.
Itse asiassa sanoin tämän noin vuosi sitten, kun vaimo kipuili ihastuksensa kanssa. Vielä on ainakin toistaiseksi tuossa pysynyt.
Näin se pitää tehdä. Ottamalla tiukan kannan, ettei takaisin ole tulemista jos lähtee osoitat samalla vaimolle välittäväsi vaimosta. Voi jopa olla, että hän alitajuntaisesti sitä haluaakin, tai jopa sitä että käsket pysymään kotona. Tämäkin on osoitus välittämisestä. Osoitat, että olet mies joka vastaa perheestä ja perheen koossa pysymisestä. Nää on henkimaailman juttuja, mutta näin se välillä menee naisten kanssa.

Voi olla näinkin, tai sitten vaimo toivoo, että ap ottaa eron, niin ei sitten ole hänen päätös. Tiedä näistä.
Todella vaikea tilanne. Kova jätkähän lähtis reissun aikana kulkemaan lasten kanssa.
En tiedä mitä tekisin itsekään tuollaisessa tilanteessa. Eniten siinä varmasti vituttaa se, että olet jäänyt varasijalle jos siitä toisesta ei kehkeydykkään mitään suhdetta niin oletpahan varalta.