Miten puhua exälle siitä että lapsi ei aio enää käydä

Kysyit, miten puhua exälle. Miksi sinun hänelle pitäisi tällaista selvää asiaa selittää? Miksei exäsi ota yhteyttä lastenvalvojaan? Siellä nuo asiat hoidetaan.

Vierailija kirjoitti:

Sellasseet miesvihat.   Mitä jos ne elarit menis tapaamisten mukaan.  Ei tapaamisia, ei elareita.

Lapsella on oikeus elatukseen, vaikka ei haluaisi nähdä vanhempaansa. Lapsella on oikeus myös periä vanhempi, vaikka ei koskaan olisi tavannut häntä.

Laissa vanhemmuus nähdään biologisena asiana eikä ole sidoksissa tapaamiseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tässä. Lapsen kanssa olen puhunut ja paljon. Olen selittänyt, että alkoholismi on sairaus ja kertonut että isä välittää hänestä. Nuorempana lapsi itki kun hänen piti mennä isälle, nyt isompana hän on selkeästi vain ilmoittanut kantansa. En tajua mikä puhuminen tässä enää auttaisi. Kyse on vain siitä että miten ilmoitetaan isälle.

Lopetat sen lapsesi syyllistämisen ja traumatisoimisen. Olet  henkisellä painostamisella pakottamassa hänet traumatisoimaan itsensä yhä uudelleen ja uudelleen. Alkoholismi on sairaus, missä sivustaseuraajat on uhreja ja hänellä todellakin on oikeus jättää isänsä tapaamatta vaikka ilman selityksiä. Lopeta se exäsi hyysääminen ja selittely, että hän rakastaa. Se on omaa toiveajatteluasia ja manipulointia mitä suoritat hänen puolestaan. Olette kyllä kumpikin vastenmielisiä ja tuhoisia ihmisiä. Lapsesi on fiksu ja tekee fiksuja päätöksiä. Sinä ja exäsi voitte mennä vaikka yhdessä parkumaan jonnekin aiheuttamaanne ongelmaa itsellenne. Älä vaivaa tällä asialla enää ikinä lastasi.

Olen kyllä samaa mieltä, että vanhemman sairauden vaikutusta ja siitä seuraavaa haluttomuutta olla ko vanhemman kanssa ei pidä vähätellä tai yrittää kääntää. Lapsi vetää terveen rajan siinä, minkälainen käytös ja seuraukset ovat hyväksyttäviä hänen elämässä. Itse en voi lapsilleni selitellä ja puolustella isän tapaa kääntää asioita hänen mieleisekseen, sehän opettaisi että sellainen on ok. Itse olin tälläisen vuoksi läheisriippuvaisessa, sairaassa parisuhteessa yli vuosikymmenen ja sairastuin itsekin. Lapsille on todella ok ja suositeltavaa vetää rajat. T. Aikaisempi, jonka lapset eivät halua asua niin paljon isän kanssa

Vierailija kirjoitti:

Hankala tilanne AP. Itse painiskelen myös asian kanssa, kun lapset ovat alkaneet havaitsemaan isän vakavat mielenterveysongelmat ja oireilemaan voimakkaasti. Nuorempi ei enää haluaisi mennä isälle, sillä hän ei osaa kuulemma kuunnella mitä lapsi sanoo, vaan vääntää sanat ympäri toiseen muotoon (karkea esimerkki: tykkään eniten näistä housuista, isä vastaa että et pidä niistä housuista, vaan näistä housuista). Pahinta on lapsen tunteiden syyn muuttaminen toiseksi, isän psyykkeelle sopivammaksi.

Lapsi on puhunut viikkoja, että haluaisi asua luonani enemmän, alkuun vain isälle mutta todennut sen ilmeisesti tehottomaksi, koska nyt pyytää minua olla viemättä häntä sinne enää. Kertoo sanoneensa päivittäin asiasta. Myös toinen lapsi tekee samaa, eli aloittaa isän pehmittelyn ja pyynnöt muutoksesta, mutta koska isä ei reagoi näihin tai vähättelee, siirtyvät lapset sitten minuun. Tässä on kuitenkin välissä aina viikkoja. Yritin avata keskustelua yhdestä ekstrapäivästä täällä (meillä on viikko-viikko), mutta ex sanoi ettei se käy missään nimessä, lapsille ei saa ilmaista missään tapauksessa että mikään muu kuin 50-50 ei käy ja ratkaisuksi lapsen oireiluun isä tarjoutui ottamaan lapsen asumaan enemmän hänen luokseen.

Uskon AP, että lapsesi on parasta puhua suoraan isän kanssa asiasta. Tarvittaessa tuet häntä, jos isä ei kuuntele. Tärkeintä on kuunnella lasta.

Jos lapset ovat lähellä 12 vuoden maagista pyykkiä, asia selviää pian. Jos siihen on aikaa ehdota, että yksi lisäpäivä luonasi ei vaikuta taloudelliseen tilanteeseen, se voi toimia porkkanana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankala tilanne AP. Itse painiskelen myös asian kanssa, kun lapset ovat alkaneet havaitsemaan isän vakavat mielenterveysongelmat ja oireilemaan voimakkaasti. Nuorempi ei enää haluaisi mennä isälle, sillä hän ei osaa kuulemma kuunnella mitä lapsi sanoo, vaan vääntää sanat ympäri toiseen muotoon (karkea esimerkki: tykkään eniten näistä housuista, isä vastaa että et pidä niistä housuista, vaan näistä housuista). Pahinta on lapsen tunteiden syyn muuttaminen toiseksi, isän psyykkeelle sopivammaksi.

Lapsi on puhunut viikkoja, että haluaisi asua luonani enemmän, alkuun vain isälle mutta todennut sen ilmeisesti tehottomaksi, koska nyt pyytää minua olla viemättä häntä sinne enää. Kertoo sanoneensa päivittäin asiasta. Myös toinen lapsi tekee samaa, eli aloittaa isän pehmittelyn ja pyynnöt muutoksesta, mutta koska isä ei reagoi näihin tai vähättelee, siirtyvät lapset sitten minuun. Tässä on kuitenkin välissä aina viikkoja. Yritin avata keskustelua yhdestä ekstrapäivästä täällä (meillä on viikko-viikko), mutta ex sanoi ettei se käy missään nimessä, lapsille ei saa ilmaista missään tapauksessa että mikään muu kuin 50-50 ei käy ja ratkaisuksi lapsen oireiluun isä tarjoutui ottamaan lapsen asumaan enemmän hänen luokseen.

Uskon AP, että lapsesi on parasta puhua suoraan isän kanssa asiasta. Tarvittaessa tuet häntä, jos isä ei kuuntele. Tärkeintä on kuunnella lasta.

Jos lapset ovat lähellä 12 vuoden maagista pyykkiä, asia selviää pian. Jos siihen on aikaa ehdota, että yksi lisäpäivä luonasi ei vaikuta taloudelliseen tilanteeseen, se voi toimia porkkanana.

Tämä täysin haluton on 6-vuotias. 11-vuotias on masentunut ja ahdistunut, syytä en ole saanut selville. Viimeksi puhuin hänelle siitä, että hänen pitää muistaa että elämä on hänen ja hänen pitää tehdä itselleen toimivia ratkaisuja elämässä ja että vanhemmat tukevat ja hyväksyvät ne (asumisen suhteen). Siihen lapsi sanoi, että ehkä sä, mutta isä suuttuu ja hän kokee, että hänen pitää pyrkiä huomioimaan molemmat vanhempansa toiveet asumisen suhteen :( Ole ap iloinen, että lapsesi on selvinnyt tälläiseltä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tässä. Lapsen kanssa olen puhunut ja paljon. Olen selittänyt, että alkoholismi on sairaus ja kertonut että isä välittää hänestä. Nuorempana lapsi itki kun hänen piti mennä isälle, nyt isompana hän on selkeästi vain ilmoittanut kantansa. En tajua mikä puhuminen tässä enää auttaisi. Kyse on vain siitä että miten ilmoitetaan isälle.

Lopetat sen lapsesi syyllistämisen ja traumatisoimisen. Olet  henkisellä painostamisella pakottamassa hänet traumatisoimaan itsensä yhä uudelleen ja uudelleen. Alkoholismi on sairaus, missä sivustaseuraajat on uhreja ja hänellä todellakin on oikeus jättää isänsä tapaamatta vaikka ilman selityksiä. Lopeta se exäsi hyysääminen ja selittely, että hän rakastaa. Se on omaa toiveajatteluasia ja manipulointia mitä suoritat hänen puolestaan. Olette kyllä kumpikin vastenmielisiä ja tuhoisia ihmisiä. Lapsesi on fiksu ja tekee fiksuja päätöksiä. Sinä ja exäsi voitte mennä vaikka yhdessä parkumaan jonnekin aiheuttamaanne ongelmaa itsellenne. Älä vaivaa tällä asialla enää ikinä lastasi.

Olen siis nimenomaan tällä linjalla. Kun ymmärsin lapsen kannan, en ole häntä enää tällä asialla vaivannut. Tottakai aluksi yritin tukea lapsen ja isän suhdetta, koska enhän voinut varmasti tietää mikä on lapselle tällaisessa tilanteessa parasta. Jollakin tavoin toimiva suhde isään olisi tietysti paras, ja toivoin että se lähtisi kehittymään. En tiedä millaisia kokemuksia sinun elämässäsi on, mutta tiestitkö että alaikäinen on vanhempiensa vastuulla, eikä ole lainkaan mukaista, että lapsi vaan ilmoittamatta ei menisi isälleen. Asia on pakko hoitaa jotenkin, ei sitä voi vain lakaista maton alle.