Lue keskustelun säännöt.
Jätättekö asioita tekemättä koska oma ulkonäkö ahdistaa?
24.04.2022 |
Jäi sitten menemättä lenkille, kun katsoin rappukäytävän peilistä ja takapuoli näytti niin rumalta.
Kommentit (284)
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty miehenä menemään yökerhoihin, tapahtumiin tai baareihin. Alkaa ahdistamaan aivan järjettömästi. Johtuu ehkä siitä, että kaikki ihmiset ympärillä ovat kauniita/komeita ja itse en. En ole lihava tai edes klassisesti kovin ruma, mutta oman pään sisällä ulkonäön murehtiminen estää täysin elämästä nauttimisen.
Minä olen lähtenyt yökerhoista monesti pois, koska muut ovat niin hyvännäköisiä ja minä en.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty miehenä menemään yökerhoihin, tapahtumiin tai baareihin. Alkaa ahdistamaan aivan järjettömästi. Johtuu ehkä siitä, että kaikki ihmiset ympärillä ovat kauniita/komeita ja itse en. En ole lihava tai edes klassisesti kovin ruma, mutta oman pään sisällä ulkonäön murehtiminen estää täysin elämästä nauttimisen.
Aika surullista, eikö totta? Mistä tämä juontaa? Milloin olet määritellyt ulkoiset asiat, tai ulkoisten juttujen perusteella määräytyvät asiat elämässäsi prioriteeteiksi? Entä jos päästäisir niistä irti?
Faith kirjoitti:
Nuorempana oli joskus tuollaisia päiviä. Nyt ei ole ollut vuosiin enää (olen nelikymppinen). Edelleen siis on päiviä, joina olen liian kriittinen ulkonäköni suhteen, mutta enää se ei johda siihen, että jättäisin menemättä jonnekin tms.
Olen vahvasti motivoitunut muuttamaan itseäni siten, etten ajattelisi niin paljon ulkonäköä ja että pitäisin kauneutta sisäisenä, sydämen ominaisuutena ihmisessä. Sen takia olen kääntänyt asian niin päin, että otan tuollaiset ylikriittisyyden hetket tilaisuuksina jälleen voittaa ulkonäkökeskeisyys ja jyrätä eteenpäin tätä sisäistä muutosprosessia.
Minusta olisi mukavaa tutustua juuri sinunlaisiin - tai tässä keskustelussa siis "teidänlaisiin" - vaatimattoman, kiltteihin ihmisiin. Miten kotoisia ja ihania ystäviä. Mutta ei teihin sitten pääse missään tutustumaan, kun pysytte siellä kotona ja vältätte ihmiskontakteja. Entisaikojen kirjeenvaihtopalstoilta olisi voinut löytää.
Ennen jätin kylpylään menot väliin, kun häpesin lihavuuttani, mutta puoliso on antanut minulle itsevarmuutta ja nykyään käydään.
Ulkonäkö ei oo koskaan ahdistanut ja en oo missi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty miehenä menemään yökerhoihin, tapahtumiin tai baareihin. Alkaa ahdistamaan aivan järjettömästi. Johtuu ehkä siitä, että kaikki ihmiset ympärillä ovat kauniita/komeita ja itse en. En ole lihava tai edes klassisesti kovin ruma, mutta oman pään sisällä ulkonäön murehtiminen estää täysin elämästä nauttimisen.
Aika surullista, eikö totta? Mistä tämä juontaa? Milloin olet määritellyt ulkoiset asiat, tai ulkoisten juttujen perusteella määräytyvät asiat elämässäsi prioriteeteiksi? Entä jos päästäisir niistä irti?
Ulkonäöllä saa niin paljon anteeksi elämässä, että sen on syytäkin olla prioriteetti. Irti päästäisin, jos se onnistuisi sormia napsauttamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty miehenä menemään yökerhoihin, tapahtumiin tai baareihin. Alkaa ahdistamaan aivan järjettömästi. Johtuu ehkä siitä, että kaikki ihmiset ympärillä ovat kauniita/komeita ja itse en. En ole lihava tai edes klassisesti kovin ruma, mutta oman pään sisällä ulkonäön murehtiminen estää täysin elämästä nauttimisen.
Aika surullista, eikö totta? Mistä tämä juontaa? Milloin olet määritellyt ulkoiset asiat, tai ulkoisten juttujen perusteella määräytyvät asiat elämässäsi prioriteeteiksi? Entä jos päästäisir niistä irti?
Ulkonäöllä saa niin paljon anteeksi elämässä, että sen on syytäkin olla prioriteetti. Irti päästäisin, jos se onnistuisi sormia napsauttamalla.
Haluaisin esimerkkejä näistä anteeksiannoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty miehenä menemään yökerhoihin, tapahtumiin tai baareihin. Alkaa ahdistamaan aivan järjettömästi. Johtuu ehkä siitä, että kaikki ihmiset ympärillä ovat kauniita/komeita ja itse en. En ole lihava tai edes klassisesti kovin ruma, mutta oman pään sisällä ulkonäön murehtiminen estää täysin elämästä nauttimisen.
Aika surullista, eikö totta? Mistä tämä juontaa? Milloin olet määritellyt ulkoiset asiat, tai ulkoisten juttujen perusteella määräytyvät asiat elämässäsi prioriteeteiksi? Entä jos päästäisir niistä irti?
Olin lapsena ylipainoinen/aikakauteensa verraten lihava. Vuonna 1998-2001 ei vielä ollut kovin montaa lihavaa poikaa per yläkoulu. Laihdutin 9-luokalla, mutta se oli siinä vaiheessa jo myöhäistä. Kiusaamista oli jatkunut jo vuosia. Aikuisena kiusaaminen on ollut samanlaista, mutta se on siirtynyt vain nätimpään muotoon. Kaljuuntumisesta ja ikääntymisestä kiusataan edelleen, mutta aikuisten kesken se on kai vain naljailua. Aina pitäisi kyetä ulkoisesti parempaan ja itse yritän koko ajan löytää uusia kohteita, mitä parantaa. Hiustensiirto on ensi vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty miehenä menemään yökerhoihin, tapahtumiin tai baareihin. Alkaa ahdistamaan aivan järjettömästi. Johtuu ehkä siitä, että kaikki ihmiset ympärillä ovat kauniita/komeita ja itse en. En ole lihava tai edes klassisesti kovin ruma, mutta oman pään sisällä ulkonäön murehtiminen estää täysin elämästä nauttimisen.
Aika surullista, eikö totta? Mistä tämä juontaa? Milloin olet määritellyt ulkoiset asiat, tai ulkoisten juttujen perusteella määräytyvät asiat elämässäsi prioriteeteiksi? Entä jos päästäisir niistä irti?
Ulkonäöllä saa niin paljon anteeksi elämässä, että sen on syytäkin olla prioriteetti. Irti päästäisin, jos se onnistuisi sormia napsauttamalla.
Aika sairas ajatusmaailma 😳
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty miehenä menemään yökerhoihin, tapahtumiin tai baareihin. Alkaa ahdistamaan aivan järjettömästi. Johtuu ehkä siitä, että kaikki ihmiset ympärillä ovat kauniita/komeita ja itse en. En ole lihava tai edes klassisesti kovin ruma, mutta oman pään sisällä ulkonäön murehtiminen estää täysin elämästä nauttimisen.
Aika surullista, eikö totta? Mistä tämä juontaa? Milloin olet määritellyt ulkoiset asiat, tai ulkoisten juttujen perusteella määräytyvät asiat elämässäsi prioriteeteiksi? Entä jos päästäisir niistä irti?
Olin lapsena ylipainoinen/aikakauteensa verraten lihava. Vuonna 1998-2001 ei vielä ollut kovin montaa lihavaa poikaa per yläkoulu. Laihdutin 9-luokalla, mutta se oli siinä vaiheessa jo myöhäistä. Kiusaamista oli jatkunut jo vuosia. Aikuisena kiusaaminen on ollut samanlaista, mutta se on siirtynyt vain nätimpään muotoon. Kaljuuntumisesta ja ikääntymisestä kiusataan edelleen, mutta aikuisten kesken se on kai vain naljailua. Aina pitäisi kyetä ulkoisesti parempaan ja itse yritän koko ajan löytää uusia kohteita, mitä parantaa. Hiustensiirto on ensi vuonna.
Mistä sinua kiusattiin aikuisiässä? Ymmärsin, että laihdutit, ja lihavuudesta kiusaaminen jäi lapsuuteen? Meinaatko oikeasti jaksaa tappiin saakka suorittaa tuota ulkonäköelämää ja kuolla sitten pois? On se sen arvoista?
Tässä näkee hyvin sen miten ylipaino vaikuttaa terveyden lisäksi myös itsetuntoon ja jopa elämästä nauttimiseen. Itsekin olen ylipainoinen, lihonut taas talven aikana lisää. Aiemmin nautin kesävaatteiden esilleotosta ja näytin mielestäni kivalta niissä. Nyt näytän pahalta ja olo on turvonnut ja kankea. Silti aion nauttia lyhyestä kesästä ja liikkua ulkona ja lähden jopa pienelle ulkomaanmatkalle. Aion keskittyä mukaviin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairain ketju mitä olen aikoihin lukenut. Kyllä ihmiskunta on tullut loppunsa - olemme sen ansainneet.
Vierailija kirjoitti:
Tässä näkee hyvin sen miten ylipaino vaikuttaa terveyden lisäksi myös itsetuntoon ja jopa elämästä nauttimiseen. Itsekin olen ylipainoinen, lihonut taas talven aikana lisää. Aiemmin nautin kesävaatteiden esilleotosta ja näytin mielestäni kivalta niissä. Nyt näytän pahalta ja olo on turvonnut ja kankea. Silti aion nauttia lyhyestä kesästä ja liikkua ulkona ja lähden jopa pienelle ulkomaanmatkalle. Aion keskittyä mukaviin asioihin.
Minä en ole ylipainoinen..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sairain ketju mitä olen aikoihin lukenut. Kyllä ihmiskunta on tullut loppunsa - olemme sen ansainneet.
Tämä. Pahimmalta tuntuu, että ihmiset tyynen rauhallisesti hyväksyvät tilanteen; ihmisarvo on yhteiskunnassamme ulkoisista sekoista kiinni. Sen lisäksi on tosi ok tuhlata koko elämänsä habituksen ylläpitoon ja muiden hyväksymisen kalasteluun. Mitä kärsimyksestä ja pilalle menneestä elämästä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty miehenä menemään yökerhoihin, tapahtumiin tai baareihin. Alkaa ahdistamaan aivan järjettömästi. Johtuu ehkä siitä, että kaikki ihmiset ympärillä ovat kauniita/komeita ja itse en. En ole lihava tai edes klassisesti kovin ruma, mutta oman pään sisällä ulkonäön murehtiminen estää täysin elämästä nauttimisen.
Aika surullista, eikö totta? Mistä tämä juontaa? Milloin olet määritellyt ulkoiset asiat, tai ulkoisten juttujen perusteella määräytyvät asiat elämässäsi prioriteeteiksi? Entä jos päästäisir niistä irti?
Olin lapsena ylipainoinen/aikakauteensa verraten lihava. Vuonna 1998-2001 ei vielä ollut kovin montaa lihavaa poikaa per yläkoulu. Laihdutin 9-luokalla, mutta se oli siinä vaiheessa jo myöhäistä. Kiusaamista oli jatkunut jo vuosia. Aikuisena kiusaaminen on ollut samanlaista, mutta se on siirtynyt vain nätimpään muotoon. Kaljuuntumisesta ja ikääntymisestä kiusataan edelleen, mutta aikuisten kesken se on kai vain naljailua. Aina pitäisi kyetä ulkoisesti parempaan ja itse yritän koko ajan löytää uusia kohteita, mitä parantaa. Hiustensiirto on ensi vuonna.
Mistä sinua kiusattiin aikuisiässä? Ymmärsin, että laihdutit, ja lihavuudesta kiusaaminen jäi lapsuuteen? Meinaatko oikeasti jaksaa tappiin saakka suorittaa tuota ulkonäköelämää ja kuolla sitten pois? On se sen arvoista?
Kuten kirjoitin, niin varsinkin kaljuuntuminen on ollut suurennuslasin alla. Se on jotenkin sellainen asia, että sen ei kuulemma pitäisi miehenä minua häiritä, kun voin aina sheivata kivasti hiukseni pois, eikä sillä ole sitten mitään väliä. Samoin pitäisi olla fyysisesti kunnossa, koska miehellä kuuluu olla isot lihakset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairain ketju mitä olen aikoihin lukenut. Kyllä ihmiskunta on tullut loppunsa - olemme sen ansainneet.
Tämä. Pahimmalta tuntuu, että ihmiset tyynen rauhallisesti hyväksyvät tilanteen; ihmisarvo on yhteiskunnassamme ulkoisista sekoista kiinni. Sen lisäksi on tosi ok tuhlata koko elämänsä habituksen ylläpitoon ja muiden hyväksymisen kalasteluun. Mitä kärsimyksestä ja pilalle menneestä elämästä!
Ole onnellinen siitä, että sinun ei tarvitse tästä kärsiä. Mielenterveydelliset asiat eivät ole aina sellaisia, jotka napsautetaan päälle tai pois päältä.
En. kyllähän mun käsi kaataa silti viiinaa kurkusta alas.
Minä en lähesty miehiä enää. Nuorempana olin itsevarma mutta en ole ikääntynyt hyvin, ja typerää tässä on se että olen vielä suhteellisen nuori. Tapahtumissa ja bailuissa käyn kyllä, musiikista ja tanssista saa nauttia vaikka olisi miten ruma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairain ketju mitä olen aikoihin lukenut. Kyllä ihmiskunta on tullut loppunsa - olemme sen ansainneet.
Tämä. Pahimmalta tuntuu, että ihmiset tyynen rauhallisesti hyväksyvät tilanteen; ihmisarvo on yhteiskunnassamme ulkoisista sekoista kiinni. Sen lisäksi on tosi ok tuhlata koko elämänsä habituksen ylläpitoon ja muiden hyväksymisen kalasteluun. Mitä kärsimyksestä ja pilalle menneestä elämästä!
Ole onnellinen siitä, että sinun ei tarvitse tästä kärsiä. Mielenterveydelliset asiat eivät ole aina sellaisia, jotka napsautetaan päälle tai pois päältä.
Ajatteletko nämä ihmiset mielenterveysongelmaisiksi? Minusta tämä toiminta on valtavirtaa - ja aivan jumalattoman surullista!
Minä en pysty miehenä menemään yökerhoihin, tapahtumiin tai baareihin. Alkaa ahdistamaan aivan järjettömästi. Johtuu ehkä siitä, että kaikki ihmiset ympärillä ovat kauniita/komeita ja itse en. En ole lihava tai edes klassisesti kovin ruma, mutta oman pään sisällä ulkonäön murehtiminen estää täysin elämästä nauttimisen.