Miehen passiivisuus lastenhoidossa

toisin sanoen, itse en ehkä jättäisi lasta hänelle ollenkaan... Itse harkitsisin kyllä jo lähtemistä tuollaisesta suhteesta. Isä on lapselle yhtä tärkeä kuin äiti, mutta entä jos isä onkin psyykkisesti sairas? Olen ehdottomasti samaa mieltä edellisten kanssa, että nykyinen perheilmapiirinne on sairas ja lapsen kasvun kannalta erittäin epäedullinen.. Miksi olet vielä hänen kanssaan? Siksi koska hän on lapsesi isä? Valitettavasti jotkut miehet voivat kuvitella valitsevansa, ovatko he isiä lapsilleen vai eivät.. Voitko sanoa rakastavasi häntä? Jos et, niin sait yhden syyn lisää jättää hänet.



Toivottavasti saat asian selvitettyä, vaikka kuulostaa siltä että hänen kanssaan sitä on mahdotonta selvittää. Lapsen äitinä vastuu lapsen hyvinvoinnista jää edelleenkin sinulle.

Eli hän ei ole juurikaan vaippoja vaihtanut ellei ole ollut aivan pakko, kun en ole ollut kotona ja olen käskenyt tehdä sillä aikaa niin. Eikä ole syöttänytkään jos olen kotona. Hän jää kyllä mielellään kotiin lapsen kanssa jos menen käymään johonkin 1-2tunniksi muutaman kerran viikossa. Kakkavaippoihin ei koske. Aamuisin viikonloppuna on muutamia kertoja leikkinyt lapsen kanssa tunnin ajan että saan nukkua, jos on ollut huono uninen yö takana. Ja kahdesti kun olen ottanut päiväunet. Mutta meillä ei nimitellä ja haukuta. Riidellään kyllä ja huudetaankin. Mutta ei paiskota tavaroita. Se on varmasti ihmisen temperamentista kiinni.



Jos olen jättänyt lapsen isälle hoitoon muutamaksi tunniksi, niin olen tehnyt paperille ohjeet monelta pitää antaa ruoka ja paljonko, vaihtaa vaippa, laittaa nukkumaan jne. Kaiken olen laittanut mahdollisimman valmiiksi esim ruoan lautaselle jne. että miehen olisi helppo selvitä. Muuten tulisi vaan hampaiden kiristystä ja kiukkuisia puheluita mieheltä. Itsekin toivoisin että joku antaisi selkeät ohjeet jos minut jätettäisiin vieraan vauvan kanssa yksin. Käyttöohjeet ei todellakaan ole mieheni takaraivossa. Niin harvoin hoitaa. Eikä seuraa kotona ollessaan kuinka minä hoidan lasta. Ainoa mitä hän haluaa tehdä kun minä olen kotona, on leikkiminen kun minun on tehtävä kotitöitä.



Ja vaikka meillä onkin näin, niin silti ei ole tullut mieleenkään että mieheni olisi itsekäs, sairas, narsistinen ja ties mitä täällä eri kirjoittajat sanoivat. Kaikki ulkopuoliset luulevat mieheni osallistuvan lapsen hoitoon paljonkin mutta olen yleensä kertonut kuinka oikeasti on. Minä pidän itsestään selvänä että minä hoidan lasta enemmän. Minä halusinkin lasta enemmän. Minä olen äiti ja haluan olla äiti, jolle lapsi on kaikki kaikessa. Kyllä minua saa auttaa (ja toivon apua) mutta haluan loppukädessä olla vastuussa ja päättäjänä kaikessa mikä koskee lastani. Rakastan miestäni todella paljon ja pidän hänestä juuri tuollaisena. Välillä tuntuu että on rankkaa kotitöiden alla, mutta mies on töissä 8t päivässä, ja tuo meille leivän pöytään kun minä olen kotiäitinä ja saan nauttia sen 8t kotona olosta ja lapsen kanssa leikkimisestä. Kotityöt teen enimmäkseen vasta kun mies tulee kotiin illalla ja vahtii lasta sillä aikaa. Jos on huono päivä, enkä saa apua mieheltä, niin ajattelen että kyllähän yksinhuoltajatkin selviävät, ja saan siitä sisua.



Jos keskustelu miehen kanssa ei auta, kirjoita hänelle kirje miltä sinusta tuntuu. Joskus painettu sana, jonka mies voi lukea rauhassa yksin ja uhrata asian ajattelemiselle aikaa, voi auttaa sinun kantasi ymmärtämiseen. Jos miehesi ei suostu parisuhdeterapeutille. Niin aloita seksiterapiasta. Luulisin että kuka tahansa seksiterapeutti kaivaa ensin esille nämä kertomasi syyt ja tottakai ne pitää purkaa ensin ennen kuin puututaan seksiongelmiin. Eli saat sieltä varmaan apua miehesi käyttäytymiseen, esim tuohon alentavaan haukkumiseen. Ja voi olla että sen jälkeen miehesi lähtee perisuhdeterapiaankin. Tuo nimittely on kyllä tosi paha kun lapset alkaa pian oppia samoille tavoille ja alkavat myöskin nimitellä sinua suuttuessaan! Samoin kuin kavereitaan jne.



Joku sanoi että naisesta näkyy ulkoisesti päällepäin auttako mies kotona vai ei. Mutta kumoan se väitteen. En halua näyttää rähjäiseltä pulskistuneelta kotiäidiltä. Minä ainakin pidän itsestäni hyvää huolta, meikkaan, laitan hiuksia, olen hoikka jne, vaikka mies ei kotihengetär olekaan. Minulla on omaa aikaa silloin kun lapsi nukkuu päiväunia.



Tsemppiä! Kyllä sinä jaksat. Mene vaikka yksin perheneuvolaan (kysy yhteystiedot neuvolasta), jossa saat puhua asiasta, ja voit saada vinkkejä miten toimit miehesi kanssa, ja saisit hänet suostumaan parisuhdeterapiaan. Koska kyllähän tuo vaikuttaa lapsesi käytökseen pitkällä tähtäimellä, jos teillä ei ole parisuhteenne välit kunnossa.

On täysin eri asia, että mies on passiivinen kun että haukkuu vaimoaan, paiskoo tavaroita, syyttää toista oman elämän pilaamisesta jne. Nomaaliin parisuhteeseen ei todellakaan kuulu ap:n kuvailema käytös. Tottakai jokaisessa parisuhteessa riidellään, mutta ei niihin pitäisi kuulua tavaroiden heittely, nimittely jne. Lapsellekkin on todella pelottavaa, jos isä alkaa heittelemään tavaroita suuttuessaan.



Minä en ymmärtänyt, miksi sinä haluat olla loppukädessä yksin päättämässä lapsesti asiasta? Kyllä isänkin on saatava olla mukana ja mielestäni on normaalia, että vanhemmat päättävät (isoista) asioista yhdessä. Oma mieheni ei ikinä suotuisi (eikä tarvitsekkaan) siihen, että minä lähtisin päättämään lapsiamme koskevia asioita yksin.



Meilläkin minä kannan päävastuun arjen pyörittämisestä, koska mies tekee pitkää päivää (10-14h) töissä, joten en oletakkaan, että kun illalla myöhään tulee kotiin, niin alkaisi imuroida. Viikonloput ja ne päivät, kun mies tulee aikaisin hoidetaan koti ja lapset yhdessä. Minä koen, että olen itsekin ansainnut hengähdystauon.



Toki jokainen tekee tavallaan, mutta jäi vain kiinnostamaan tuo kommenttisi.



Mareila´Pojat 1v ja 5v

Siis täh? Sinäkin haluaisit tarkat ohjeet jos jäisit hoitamaan vierasta vauvaa. Eihän teidän yhteinen lapsi ole vieras miehellesi, lapsesi isälle?! Aivan käsittämätön lause. Ja kuten edellinen kirjoittajakin mainitsi, niin en minäkään ymmärrä, miksi teet ja haluat tehdä, yksin lastanne koskevat päätökset. No, kukanenkin tietty elää tavallaan. Meidän perheessäkin mies tekee 8 - 10 tunnin työpäivää. Jaksaa silti vaihtaa vaippoja, siivota kotia, leikkiä lasten kanssa jne. siinä missä minäkin. Käyn töissä muutamana viikonloppuna kuussa ja mies pärjää loistavasti kahden lapsemme kanssa. Ei tulisi mieleenkään antaa kirjallisia ohjeita! Mieheni kyllä osaa tulkita lastensa tarpeita ja maalaisjärkeäkin löytyy. Ja öisin on tarvittaessa valvottu yhdessä ( onneksi ei usein ole tarvinnut ). Ei mieheni ole voinut nukkua, jos vauva huutaa kipujaan, yhdessä on rauhoiteltu ( vauvaa ja toisiamme ).



Ja tuo aloittajan mainitsema käyttäytyminen on todellakin narsistista. Tyypillistä juuri tuo, että syyttää muita siitä, että oma elämä on pilalla, alistaa toisia, ei kykene rakastamaan muita ja etenkin se, että ulospäin on mahdollisimman rakastettava ja " täydellinen " . Valitettavasti juuri nämä ihmiset pärjäävät työelämässä ja nousevat usein johtotehtäviin. Kertonee jotain nyky-yhteiskunnasta

Meillä myös tapahtuu tätä aika useasti. Mies käy vuorotöissä ja " raskaan" päivän jälkeen tulee kotiin, niin hän olettaa että hän voi vain maata sohvalla ja vahdata telkkaria.



Aika monesti on riita asiasta tullut ja toivossa on hyvä elää että joskus mieskin tajuaa millaista kotiäidin homma on.



Tsemppiä ja pää pystyyn, kyllä se joskus helpottaa, jos helpottaa... :)



annriika & poika 2v6kk + tyttö 8kk

Silloin kun olinkotona hoidin kodin. nyt olen myös töissä käyvä :-) Niin mies hoitaa lapset 2v ja 3v mutta pyykin pesu jää minulle ja usein imurointi, joskus yllättää :-)

Teemme molemmat kolmivuortyötä joten yhtä paljon olemme lastenkanssa, ei voi väittää että toinen vaan :-)

miehesi käytös on niin tutun kuulosta. Meillä oli samanlaista, kun esikoinen oli alle 2 - vuotta. Nyt meillä 10 kk vauva ja miehen käytös on ollut parempaa. Niin...mikäpä tuohon auttaisi, sitten kun imetys loppuuu, ehkä sun pitää vaan lähteä esim päiväksi yksin jonnekkin, ilmoitat siitä etukäteen ja sitten lähdet relaamaan. Miehesi on pakko itse tehdä hoitohommat. Ja sitten ilmoitat, että kerran tai pari viikossa haluat omaa aikaa, jotain mistä itse tykkäät ja lähdet aina myös tekemään sen. Mulla on esim keppijumppa, naurettavaa, että kerran viikossa, mutta kyllä esim viikonloppuisin saatan lähteä kaverin kanssa vaikka leffaan ja syömään, jos siltä tuntuu. Ei tohon auta muu kuin keskutelu ja selittää miehelle, että hänenkin on osallistuttava. Tsemppiä !!

meillä kun syntyi toinen lapsi, sovin heti mieheni kanssa, että viikot hoidan minä öisin vauvaa, koska pystyn lepäämään päivällä edes hiukan, mutta vikkonloppuisin hän hoitaa jomman kumman yön kokoanaan lasta ja myös aamullla herää molempien lasten kanssa ja hoitaa aamutoimet, ja minä saan nukkua. Menen sinä yönä nukkumaan ihan toiseen huoneeseen ja vieläpä korvatulppien kanssa ! Jokaisen pitää saada omaa rauhaa ja nukkua edes joskus kunnolla, kerran viikossa ei ole liikaa vaadittu.

Tää mun viesti ei varmaan auta sua yhtään, mutta jospa tästä sisuuntuisit miehellesi niin paljon että saisit miehesi muuttumaan...



Läski ämmä??? Vuoden ikäiseltä vaihtanut yhteensä ehkä 10 vaippaa??? Ei ole kertaakaan herännyt aamulla lapsen kanssa??



Miten voit rakastaa ihmistä joka haukkuu sinua " läskiksi ämmäksi" ?



Ei kuulosta ollenkaan siltä miltä mielestäni normaalissa parisuhteessa elävät ihmiset kohtelevat toisiaan. Meillä mies nousee aina aamulla ja mä nukun pidempään, jopa arki aamuisin, hän kun lähtee töihin vasta 9-10 aikaan. Esikoisen vauva-aikana ekat viikot noustiin vuorotellen yöllä syöttämään vauvaa. nyt hoitaa AINA esikoisen jos se joskus yöllä herää, ja minä syötän kuopuksen. Jos kuopus itkee muuten vaan yöllä, aivan samalla tavalla mies nousee rauhoittelemaan vauvaa.



Vaippaa vaihdetaan aivan yhtä paljon, samoin puetaan ja syötetään molempia lapsia.



jos mun mies olisi sitä mieltä että olen " läski ruikuttava ämmä" pyytäessäni häntä osallistumaan lasten hoitoon ja kotitöihin, saisi hän etsiä läskin ämmänsä jostain muualta kuin minun kotoani.

Meilläkin minä olen hoitanut 1 v. 8 kk -ikäisen poikamme (ja kodin) lähes täysin yksin, sekä äitiysloman aikana että palattuani opiskelemaan ja töihin. Välillä olen asiasta erittäin raivoissani ja surullinen, etenkin kun poika on tosi äidissä riippuva herkkistyyppi, joka ei kohta kelpuuta isiä enää mihinkään. No, isillä on kyllä tosi raskas työ (yrittäjä, työpäivät joskus yli 12 h, 5-7 pv/vko) ja se on paljon poissa kotoa ja ymmärrettävästi harvoina vapaapäivinään väsyneempi kuin " normipalkansaaja" eikä kyllä silloin juokse missään harrastuksissa, mutta se vain pahentaa asiaa, koska mies ei jaksa vapaa-ajallaankaan hoitaa poikaa/perhettään vaikka olisi kotona. Mieheni väittää olevansa pahoillaan ja potevansa huonoa omaatuntoa, kun on niin vähän pojan kanssa, mutta minusta hän tekee itse valintansa kun ei juurikaan oma-aloitteisesti hoida poikaa tai touhua sen kanssa.



Joskus harvoin, kun isi ja poika ovat kahdestan, he pärjäävät mainiosti, jos vain ohjeistan vähän syömis-, vaipanvaihto- ja muissa perusjutuissa.



Vaikka aika paljon tosiaan siedänkin mieheltäni ja olen tottunut tekemään lähes kaiken yksin, en IKINÄ alentuisi siihen, että minua haukutaan kotona. Se olisi viimeinen pisara.

....Joku viisas on joskus sanonut, että äidin ulkonäöstä näkee onko kotona osallistuva mies. Jos mies antaa naiselleen aikaa pitää itsestään huolta, niin varmaan nainen sen tekee. En hyväksyisi tuollaisia " läski ämmä" kommentteja. Miehelle tulisi saada ajatusta päähän siitä, että kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä jos kaikilla olisi edes pieni hetki itselle. Sinun pitää tehdä vain raju irtiotto, kun se on mahdollista. '



Silloin kun meillä oli esikoinen pieni kirjoitin ja kehystin meidän päivärutiinit kaikkine pikku juttuineen (vaipan vaihdot,röyhtäytykset ym.). Tämä pieni kehys oli meidän keittiön sivupöydällä ja ei voinut mies väittää olevansa ulkopuolinen ja tietämätön meidän rutiineista, vilkaisu päivärutiineihin auttoi häntä olemaan läsnä, kun tarvittiin.



Meillä mies vaihteli kans nihkeesti vaippoja, mutta lopetin perässä kulkemisen ja annoin miehen hoitaa vaipan vaihdon omalla tyylillään, en jaellut neuvoja selän takana, mikä oli oma erheeni ja inhottava tapa alkuaikoina.



Meillä kotielämä on ihan siedettävää, mutta kai se on hyväksyttävä, että ku lapset on pieniä niin äidillä on se päävastuu ja meidänkin miehellä on vielä ne omat harrastuksensa. Toivon, että joskus saan omat harrastukset takaisin ja aikaa niille.

Nyt on kyllä pakko kommentoida! Mielestäni osoittaa käsittämätöntä kypsymättömyyttä sanoa yhteisen lapsen synnyttänyttä naista läskiksi. Kyllä meilläkin riidellään, mutta koskaan , ei koskaan mies ole kommentoinut ulkonäköäni, vaikka se ei ihan kahden lapsen jälkeen entisensä olekaan.



Ja mitä tuohon hoitoon tulee, niin en hyväksyisi tuollaista. On totta, että usein pieni vauva on enempi sidoksissa äitiin kuin isään, mutta rajansa kaikella. Olen itse ajatellut, että kukakohan viime kädessä kärsii siitä, että vain äiti hoitaa lapset? No isä tietenkin. Ei isä, joka ei osallistu kodin- ja lapsenhoitoon, voi luoda lapseensa yhtä läheistä suhdetta. Mielestäni isän (ja äidin) osallistumisesta palkintona on lapsen luottamus ja rakkaus isäänsä (ja äitiinsä). Viime kädessä lapsi luottaa ja kiintyy siihen aikuiseen, joka hänestä aidosti pitää huolta.

Tekstisi oli ihan kuin minun suustani. En ikinä, ikinä tuollaista kohtelua parisuhteessa hyväksyisi. Kyllä meilläkin tietty välillä riidellään, mutta kertaakaan ei olla toista haukuttu asiattomilla nimilla. Mun mielestä on ihan sama onko nainen synnyttänyt juuri vai ei, on läski ämmä-kommentit aina yhtä asiattomia. Jotain kunnioitusta itseään kohtaan, ja se pitää näyttää sillä millaista kohtelua sietää.



Tipy

siis sanooko miehesi sinua todellakin " läskiksi ämmäksi " ?

ei voi olla totta. en ikinä voisi kuvitella mieheni puhuvan minulle noin. se näin alkuun.



meillä 3 v. poika. kun lapsi oli vauva, nukkui mieheni arkisin olohuoneen sohvalla jotta jaksoi työpäivät, mutta perjantaisin minä nukuin siinä sohvalla tulpat päässä ja mies hoiti lasta yöllä- siis yösyötöt ja aamu-puuhat, jotta minä sain nukkua ja levätä. alusta asti hoitanut lasta, alussa ehkä vähemmän, mutta se on varmaan luonnollista, miehillä kestää hieman pidempään tämä totuttelu.



mutta siis jos sinusta tuntuu siltä että tilanne ei ole tasapainossa niin se on sinun totuutesi ja se on otettava miehesi kanssa esille. yritä saada rauhallinen hetki ja lapsi vaikka hoitoon siksi ajaksi. ja käykää tilanne lävitse.

kiitos kaikille jotka vastasivat viestiini ja toivottavasti voidaan jatkaa tätä keskustelua edelleen. Olen miettinyt jos näyttäisin tämän kirjoitukseni ja kaikki vastaukset miehelleni, jos se jotenkin avaisi hänen silmänsä. Pelkään vaan että jos nin teen niin meillä lentää pari esinettä seinään, saan kuulla lisää kauniita nimiä itsestäni ja sitten mies lähtee ovet paukkuen menemään, niinkuin tapanansa usein on.



Niin ensinnäkin tuosta nimittelystä..itse asiassa läski ämmä ei oo mitenkään pahimmasta päästä. En edes viitsi kirjoittaa tänne niitä muita juttuja. ( HUvittavaa kyllä en edes ole yhtään ylipainoinen, mutta maha on aika roikkuva ja häiritsee itseäni joten kaippa mies on sitten keksinyt iskeä arkaan paikkaan).



Itse olen ollut valmis menemään vaikka pariterapiaan miehen kanssa, mutta hän ei ymmärrä miksi ihmeessä pitäisi mennä. Yleensä saan kuulla että minä olen pilannut hänen elämänsä, minulla on ongelmia ja minun pitäisi mennä hoitoon. ja jos jonnekin terapiaan mennään niin seksiterapiaan koska mies ei saa kuin harvoin seksiä (niin..mistäköhän johtuisi..) Ja seksistä puheen ollen, minusta on todella loukkaavaa kun mies katsoo telkkarista pornoa. Olen tämänkin useaan otteeseen miehelleni sanonut, mutta miehestä sekin on minun syytäni että joutuu sitä katsomaan koska minä en anna seksiä.



Vaikeeta tästä tekee myös se, että ulkopuolisten ihmisten mielestä mieheni on kerrassan hurmaava ja ihana ihminen. Osaa olla todella " vieraskorea" . Tekee töitä lasten, nuorten ja aikuistenkin kanssa ja on työpiireissä yleensä erittäin pidetty, hauska mies. Ulkoapäin siis näyttää siltä että minulla on aivan mahtava mies josta muut ovat kateellisia. Osaa tätä imagoa pitää hyvin myöskin sukulaisten ja omien vanhempiemme ja sisarustemme luona vieraillessamme. Sitten kun tullaan kotiin niin paluu arkeen on aika karu.



En toki itse ole mikään täydellisyys ja toki olen oppinut nimittelemään takaisin ja olemaan kuuntelematta miehen kommentteja. Välillä vaan en jaksaisi millään tätä meidän elämäntilannetta. Kaikki on minun syytäni miehen mieletä. Jos miehellä esim. on vapaapäivä opiskeluista ja työjutuista ja olen aamulla sitten puhunut mitä kaikkea voisi tehdä sinä päivänä niin yleensä vastaus on että: Kyllä mun piti tehdä sitä ja sitä ja hoitaa se ja se juttu, mutta kun aloit valittaan niin en tee mitään. Sun takia mun koko elämä on pilalla jne..ja sitten meneekin taas jo takaisin sänkyyn makaan, haistattelee jne..



Että tämmöstä. Tässä muutamia juttuja meidän arjesta. Näitä kyllä riittäisi lisää.



Olen todella väsynyt tähän tilanteeseen ja voimaton keksimään ratkaisua. Olen yrittänyt ottaa näitä asioita puheeksi, mutta ei siitä tule mitään. Mies lähtee aina menemään, tai alkaa karjumaan ja paiskomaan tavaroita tms. jolloin on ihan turha jatkaa keskustelua. En ole kenellekään ystävillekään paljastanut tätä meidän perheen todellista tilannetta, kaikki ilmeisesti luulee että meillä on kaikki hyvin. En tiedä mitä tekisin, auttakaa!

Hei Sussuäiti80,



Ihan aluksi, jos näytät kirjoituksesi ja vastaukset miehellesi, poista oma nikkisi niistä. Tai vaihda nikkiä heti sen jälkeen. Ettei vain miehesi saa uutta asetta sinua vastaan.



Suositelisin, että pikkuhiljaa kertoisit tilanteesta ystävillesi ja lähisuvullekin. Se on totista totta, että ulospäin tilanne voi näyttää ihan toiselta kuin todellisuus. Ilman, että asiasta kellekään kertoo, ei muut välttämättä asiaa huomaa. Eikä sinulla silloin ole ketään tukenasi. Ja tukijoukkoja tarvitset.



Meillä on samanlainen tilanne siinä suhteessa, että mieheni osaa todella hurmata ihmiset. Minulle usein kerrottiin, että saan olla onnellinen, kun minulla on " niiiiin ihana mies" . Joopa. Aloin siten kertoa, että mies on kyllä ihana, mutta ei täydellinen ja sitten kerroin jonkin esimerkin. Esimerkeiksi valitsin aika neurtaaleja asioita, joita muidenkin on helppo huomata. En nimittäin halunnut valittavan akan leimaa, vaan avata sukulaisten silmiä ja vähän lohduttaa niitä, joilla ei ole " niiiin ihanaa miestä" .



Tuo, että miehesi syyttää sinua elämänsä tai päivänsä pilaamisesta on outoa. Se, miten elää, on niitä harvoja asioita, joihin ihmisellä on todellista valtaa vaikuttaa.



Miten sinä jaksat tuota tilannetta? Mikä pitää sinut yhdessä miehesi kanssa?



Mupsi

Ei ne miehetkään osaa eivätkä tajua ennen kuin ovat olleet siinä tilanteessa, että heidän on PAKKO ottaa vastuuta siitä lapsesta! Monet miehet on sellaisia, että ne olettavat että nainen tekee kaikki nuo hommat ihan mielellään tai että nainen osaa ne jotenkin " luonnostaan" HAH!



Meillä ei auttanut kuin aika ja se että PUHUTTIIN PUHUTTIIN JA PUHUTTIIN. Kyllä se mieskin sitten loppuviimeksi alkoi tajuta mistä on kyse, kun avovaimo on nääntynyt työmäärän alle. Ja kun se mies on joutunut itse kokeilemaan millaista se lastenhoito oikeasti on...



Mun neuvoni sulle on, että alat keksimään itsellesi jotain harrastuksia joihin sun on pakko mennä. Vauva jää tietysti miehen hoitoon. Kyllä miehelle yleensä aika äkkiä valkenee mistä on kyse:-). Tai sitten se kestää tovin mutta jos on hyvä mies niin kyllä hän sen tajuaa...



Miehet eivät myöskään ole ajatustenlukijoita vaan heille pitää sanoa asioista suoraan. Tämä toimii meillä. Eli sanot hänelle että toivoisit hänenkin nousevan aamulla ja sinä saisit nukkua, tai että voisiko hän vaihtaa vaipan aina iltaisin ennen nukkumaan menoa tms.



Meilläkin on nyt vauva (7,5kk) ja mies kyllä nykyään nousee vauvankin kanssa aamuisin ihan oma-aloitteisesti!! Siis mun mies joka on aina ollut tosi aamu-uninen!!!



Toki tuntuu välillä että päävastuu on mulla, mutta kai se tulee siitä että mä olen kuitenkin kotona vielä. Tiedän kuitenkin kokemuksesta että sekin muuttuu kunhan lapselle tulee ikää, koska mies on nykyään ja on ollutkin paljon kaksostemme (5v) kanssa ja hoitaa heidän aamiaiset, ruoat, nukuttamiset yms.

Minusta kyllä kuulostaa kirjoituksesi perusteella siltä, että miehesi ei ole ihan vakaa psyykkeeltään. Tulee mieleen lähinnä narsistinen persoona. Ihan totta, kuulostaa siltä että ammattiapua tarvitaan.



Haluatko todella että lapsesi oppii kotoaan moisen kielenkäytön ja mallin parisuhteesta?! Tarkoitukseni ei ole missääntapauksessa sinua syyllistää, mutta tämä on yksi näkökanta. Lapsen ei pitäisi joutua moista kuuntelemaan. Kuulostaa myös siltä, että väkivaltaa on läsnä ( tavaroiden heittely ). Kyllä vuodenikäinen jo aistii ympäristöstä paljonkin. Ja puhumattakaan siitä, mitä sinä joudut kuuntelemaan!



En tiedä onko siitä mitään apua että kerrot tilanteestanne sukulaisille. Tuontyyppisillä ihmisillä on kummallinen taito saada ihmiset omalle puolelleen. He ovat manipuloinnin mestareita.



Mieti tarkkaan mitä elämältäsi haluat ja minkälaisen tulevaisuuden haluat lapsellesi. Tsemppiä!!!

... mutta ei sentään kehtaa haukkua ulkonäköäni.



Esikoisen kanssa mies teki just sen mitä pyysin, mutta omaaloitteisuutta ei ollut lainkaan. Toista synnyttäessäni sain pahat komplikaatiot ja hengenlähtö oli lähellä. Mies joutui kovaan kouluun, kun olin 2 viikkoa sairaalassa ja senkin jälkeen hädin tuskin pysyin tolpillani. Kakkosen ollessa 1v3kk jouduin uudestaan sairaalaan viikoksi ja mies 100 % vastuussa kaikesta.



Se keikka herätti miehen tajuamaan että lapset ovat hänenkin ja hän OSAA hoitaa kaiken, ehkä eritavalla kuin minä, mutta osaa joka tapauksessa omalla tavallaan. Eikä lpaset pitäneet hänen tapaansa toimia mitenkään kummallisena.



Sen jälkeen mies on ollut paljon aktiivisempi lasten kanssa. Tosin vielälkin vastuu soljuu minulle jos annan siihen tilaisuuden. Nykyään ehdotan miehelle " mitä jos menisit lasten kanssa siskollesi kylään/puistoon/kauppaan sillä aikaa kun minä teen ..... " . Toimii.

Ei todellakaan kovin hyvältä kuulosta tuo teidän yhteiselonne. Tiedän itse olevani näissä asioissa tavallaan tiukka, mutta ikinä en tuollaista kohtelua hyväksyisi, en varsinkaan jos lapsia olisi mukana (siis ylipäätään tehtynä). Jotenkin jo viestisi saa kiukun nousemaan miestäsi kohti (vaikka siitä ei mitän hyötyä olekkaan), tuntuu että hän on niitä ihmisiä joita tekisi mieli ottaa kiinni ja ravistella vähän. Kyllähän sinunkin täytyy ymmärtää että ansaitset hiukan parempaa, jos miehesi ei ole valmis mihinkään muutoksiin. Luulisi että sietokyky tavallaan kasvaa koko ajan. Eli et varmaan suhteen alussa sietänyt tuollaista käytöstä. Ja siitä voi sitten miettiä mitä se tulee olemaan vaikka viiden vuoden päästä, ja miten kaikki se vaikuttaa lapsiinkin. Kuitenkin sinulla (koska miehesi ei kovin luotettavalta vaikuta) on vastuu myös lapsistasi ja siitä millaisessa ympäristössä he kasvavat.





Kovasti voimia, toivottavasti muutosta parempaan tapahtuu.



Tipy