Lue keskustelun säännöt.
Asun yksin ja jos ostan itselleni herkkuja on mun hotkittava ne samantien. Miksi?
22.04.2022 |
Muiden seurassa pystyn nautiskelemaan ja syömään rauhassa. Normaalia ruokaa pystyn itseksenikin syömään normaalisti, mutta herkkuja en. Olen hoikka.
Kommentit (30)
Kyllä mullakin tekee mieli syödä sipsit heti. En vaan jaksa koko pussia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotain mennyt lapsuudessa vikaan.
Mikähän se voisi olla?
Tahdonlujuus puuttuu ja syöt jonkun pakkovietin voimalla. Pystyt kyllä muuttumaan, jos haluat, jos et halua, niin oma vika.
Jaa'a, tuota on paha mennä ulkopuolisen veikkaamaan, kun ei tiedä mitään taustoistasi. Vika saattaa olla joko henkisellä puolella (eli ruokasuhde ja etenkin herkkusuhde syystä tai toisesta vääristynyt) tai sitten fyysisellä puolella eli syöt liian vähän tai itsellesi sopimattoamalla tyylillä, esim. liian pitkin välein tai omalle kehollesi liikaa tai liian vähän vaikkapa hyviä rasvoja tai hiilihydraatteja, jolloin jonkinasteisessa ravitsemuksellisessa puutteessa eläminen sitten laukaisee tuon syömishimon, kun helposti ja nopeasti imeytyvää sokeria on tarjolla. Tai sitten jossain muussa.
Voiko joku samaistua? Tai onko joku onnistunut pääsemään eroon tästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain mennyt lapsuudessa vikaan.
Mikähän se voisi olla?
Nyt varmaan odotat jotain kyökkipsykologiaa vastaukseksi ja pystyt sen varmaan ilman meitäkin miettimään.
Mä olin paljon kotona yksin lapsena ja söin aina kaapista karkkia. Sama jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahmimishäiriö? Sosiaalisissa tilanteissa on vielä ns. ympäristöpaine, joka auttaa kontrolloimaan toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain mennyt lapsuudessa vikaan.
Mikähän se voisi olla?
Nyt varmaan odotat jotain kyökkipsykologiaa vastaukseksi ja pystyt sen varmaan ilman meitäkin miettimään.
Näin. Ap voi syyttää asiasta vanhempiensa toimintaa, sisaruksiaan ja huonoa suhdettaan heihin, kilpailuasetelmaa lapsuudessa ja muuta sontaa, mutta vain hän itse voi asiaan vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. Siksi en ostakaan herkkuja kaappiin ja jos ostan, jaan ne pieniin eriin ja sijoittelen korkeille hyllyille. Silloin on pakko nousta jakkaralle, jos aikoo hakea herkkuja.
En myöskään leivo, jos en voi tarjota osaa leipomuksistani jollekin toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain mennyt lapsuudessa vikaan.
Mikähän se voisi olla?
Nyt varmaan odotat jotain kyökkipsykologiaa vastaukseksi ja pystyt sen varmaan ilman meitäkin miettimään.
No ainoa asia mikä tulee mieleen on se, että vanhempani eivät pitäneet mitään karkki- tai herkkupäiviä, vaan ostelivat herkkoja silloin tällöin, kun itse niitä halusivat. Jos herkku oli vaikka munkki oli kaikille selkeästi vain se yksi munkki, mutta jos he ostivat esim. keksipaketin ei sitä ollut tapana jakaa, mutta silti isä aina kyseli, että montako keksiä minä olen syönyt, jos keksejä oli hänestä liian vähän. En syönyt mielestäni paljon kerralla vaan saatoin syödä vaikka yhden keksin päivässä.
Riippuu määristä. Syödäänhän ravintolassakin ateria ja jälkkäri kerralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain mennyt lapsuudessa vikaan.
Mikähän se voisi olla?
Nyt varmaan odotat jotain kyökkipsykologiaa vastaukseksi ja pystyt sen varmaan ilman meitäkin miettimään.
No ainoa asia mikä tulee mieleen on se, että vanhempani eivät pitäneet mitään karkki- tai herkkupäiviä, vaan ostelivat herkkoja silloin tällöin, kun itse niitä halusivat. Jos herkku oli vaikka munkki oli kaikille selkeästi vain se yksi munkki, mutta jos he ostivat esim. keksipaketin ei sitä ollut tapana jakaa, mutta silti isä aina kyseli, että montako keksiä minä olen syönyt, jos keksejä oli hänestä liian vähän. En syönyt mielestäni paljon kerralla vaan saatoin syödä vaikka yhden keksin päivässä.
Isäni kyseli myös äidiltäni montako keksiä hän on syönyt ja sitten aina jännitin omaa vuoroani. Ei hän kuitenkaan kyselly ainakaan ns. selkeän ilkeilevästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain mennyt lapsuudessa vikaan.
Mikähän se voisi olla?
Oliko karkkipäivä tai muuten erittäin tiukka kuri karkin kanssa?
Lapsemme yksi kaveri käyttäytyi synttäreillä noin. Tottakai kaikki söivät herkkuja, mutta tämä yksi söi silmiinpistävän paljon ja ahnaasti kaikkea kakusta karkkeihin. Ja heillä siis oli perheessä erittäin tiukat säännöt karkkien suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Ahmimishäiriö? Sosiaalisissa tilanteissa on vielä ns. ympäristöpaine, joka auttaa kontrolloimaan toimintaa.
Mut eikö tähän yleensä liity oksentaminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain mennyt lapsuudessa vikaan.
Mikähän se voisi olla?
Nyt varmaan odotat jotain kyökkipsykologiaa vastaukseksi ja pystyt sen varmaan ilman meitäkin miettimään.
No ainoa asia mikä tulee mieleen on se, että vanhempani eivät pitäneet mitään karkki- tai herkkupäiviä, vaan ostelivat herkkoja silloin tällöin, kun itse niitä halusivat. Jos herkku oli vaikka munkki oli kaikille selkeästi vain se yksi munkki, mutta jos he ostivat esim. keksipaketin ei sitä ollut tapana jakaa, mutta silti isä aina kyseli, että montako keksiä minä olen syönyt, jos keksejä oli hänestä liian vähän. En syönyt mielestäni paljon kerralla vaan saatoin syödä vaikka yhden keksin päivässä.
Isäni kyseli myös äidiltäni montako keksiä hän on syönyt ja sitten aina jännitin omaa vuoroani. Ei hän kuitenkaan kyselly ainakaan ns. selkeän ilkeilevästi.
Meillä äiti oli hyvin kontrolloiva herkkujen suhteen. Karkkipäivästä ei lipsuttu ja sekin oli hyvin harvoin. Muistan, että etenkin jouluna herkkuihin ei saanut koskea ennen iltaa, vaan ensin piti syödä kunnon ruoka ja hoitaa keittiön siivous jne.
Saunailtana limppari aukaistiin vasta saunan jälkeen ja sitä sai juoda korkeintaan yhden lasillisen.
Olin ala-asteiässä hieman tukeva (en ylipainoinen), mutta sekin karisi, kun äitini laittoi minut tiukalle dieetille.
T: Sama asia- kommentin laittanut
Minulla on ainakin jo lapsuudessa alkanut tuo ahmiminen. Kai se syöminen oli jotain tekemistä yksin kotona ja sitten siihen sokerikoukkuun jäi kiinni. Sitten siihen tuli päälle ahdistus ja masennus ahmimisesta, joka vain lisäsi ahmimista koska silloin kun syö herkkuja aivot menevät off-tilaan eikä hetkeen tunnu niin pahalta. Vaikka aina ahmimisen jälkeen on järkevä olo ja miettii, ettei pitäisi enää ikinä tehdä niin kun siitä ei seuraa mitään hyvää, aina tilaisuuden tullessa se riippuvuus sokeriin ja mässäilyyn vie pidemmän korren.
Mua ainakin vaivaa jokin ihme ahdistus aina kun olen yksin kotonani, ja pakenen sitä herkkuihin ja TV-sarjoihin kun mitään muita vaihtoehtoja ei oikein ole. En kai ihan viihdy asunnossani. Mutta toisaalta mulla ei ole mitään vaikeuksia odotella ihan rauhassa herkkujen kanssa tai syödä niitä hitaammin.
Suuri osahan palkitsee itsensä ruualla tai hakee siitä mielihyvää, siinä missä joku rikas ja menestyvä ihminen varaa matkan ja lähtee kokemaan elämyksiä ystävien kanssa tai syömään hyvään ravintolaan, minä menen kauppaan ja ostan jotain hyvää.
Jotain mennyt lapsuudessa vikaan.