Lue keskustelun säännöt.
Tökkii kun joku sanoo lukeneensa kirjan jos kuuntelee sen äänikirjana!
22.04.2022 |
Lukeminen ja kuunteleminen ovat kaksi eri asiaa.
Kommentit (244)
Yksikään tuntemistani kirja-alan ammattilaisista ja aidoista kirjallisuuden ystävistä ei tee eroa lukemisen ja kuuntelemisen välillä tuolla tavoin kuin ap vaatii. Lähes jokainen pitää sekä painetuista että äänikirjoista eikä varsinkaan arvota tai arvioi muita ihmisiä sen mukaan, miten nämä kirjallisuutta harrastavat. Itse kirjallisuus on se tärkeä asia - ei julkaisuformaatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksikään tuntemistani kirja-alan ammattilaisista ja aidoista kirjallisuuden ystävistä ei tee eroa lukemisen ja kuuntelemisen välillä tuolla tavoin kuin ap vaatii. Lähes jokainen pitää sekä painetuista että äänikirjoista eikä varsinkaan arvota tai arvioi muita ihmisiä sen mukaan, miten nämä kirjallisuutta harrastavat. Itse kirjallisuus on se tärkeä asia - ei julkaisuformaatti.
Mutta meille jotka luemme korkeintaan yhden kirjan vuodessa tuntuu erikoiselta jos joku sanoo lukeneensa 20 kirjaa vaikka oikeasti on kuunnellut ne automatkoillaan.
Eli siis sana 'lukeminen' ei tarkoitakaan kirjallisuuden "kuluttamista", vaan ainoastaan visuaalisten kirjainten tunnistamista ja tulkintaa? Sittenhän voin sanoa, että harrastan lukemista, jos luen esim. autojen rekisterikilpiä ja tv-ohjelmien tekstityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni kysymys ”Oletko lukenut tämän kirjan?” tarkoittaa lähinnä tunnetko sen sisällön, oletko (tavalla tai toisella) perehtynyt siihen ja niin tuttu sen kanssa, että voisimme keskustella sen sisällöstä, esimerkiksi juonesta, henkilöhahmoista tai teemasta tai sen herättämistä ajatuksista. Jos sitten joku kokee tarpeelliseksi mainita, perehtyikö hän teokseen perinteisesti lukemalla vai äänikirjan kuuntelemalla, mikäs siinä, mutta se ei yleensä ole alkuperäisen kysymyksen kannalta relevanttia.
Siksi aloittajan ”tökkiminen” hänen mielestään väärän verbin kohdalla tuntuu enemmän halusta saivarrella tai osoittaa ylemmyyttä kuin aidolta kiinnostukselta itse kirjoja kohtaan.
Toki joskus on kiinnostavaa vertailla ystävän kanssa äänikirjan tarjoamaa kokemusta painetun kirjan lukemiseen - esimerkiksi jos lukija on ollut erityisen hyvä tai huono - mutta niinhän kirjoista keskusteleminen muutenkin on! Harvoin joku tuttavistani kokee kirjan täysin samalla tavalla kuin minä, vaikka olisimme molemmat joko lukeneet sen painettuna tai kuunnelleet saman lukijan tulkitsemana. Harvoin meissä herää juuri samoja ajatuksia. Ja vaikka itse olisin pitänyt joko painetusta tai äänikirjasta paljon, ystäväni ei ehkä nähnyt siinä mitään vetoavaa.
On kirjoja, joiden kohdalla äänikirja ei ole minusta paras julkaisumuoto. Esimerkiksi voisin mainita Siivoojan käsikirjan tai Nimeni on Lucy Barton, josta en saanut kuunneltuna mitään otetta. Sitten taas on teoksia, jotka ovat äänikirjoina aivan loistavia, ehkä jopa parempia kuin painettu. Näitä on harvemmin suomalaisissa äänikirjoissa, koska meillä suositaan hyvin monotonista lukutapaa. Mutta esimerkiksi Stephen Fry osaa lukea niin, että tekstin sävy välittyy jopa painettua kirjaa paremmin.
Ei avausviesti ota tuohon kantaa vaan siihen että joku itse kertoo "lukeneensa" jonkun kirjan vaikka onkin sen kuunnellut.
Siihenhän tuo lainaamasi viestikin ottaa kantaa. Että puhuja käyttää aloittajan mielestä väärää lukea-verbiä, kun on kuunnellut kirjan.
Ehkä sitten tökkisi, jos kyseessä olisi sarjakuvakirja, mutta harvemmin niistä tehdään äänikirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan lukemisesta puhuminen tuossa tapauksessa ongelmallista ainakin niiden kannalta, joiden mielestä on tärkeää tietää, kummasta toiminnasta kulloinkin on puhe. Kai sitä lukea-sanaa käytetään siksi, kun suomen kielessä ei ole sellaista sanaa, joka tarkoittaisi kirjan lukemista tai äänikirjan kuuntelemista. Olisi hankalaa kysyä aina, että "Oletko lukenut tämän kirjan tai kuunnellut sen?" Tietysti joku voisi keksiä uuden sanan tähän tarkoitukseen, esim. juffata-sanan. Mutta sittenkään en usko, että ihmiset suostuisivat kysymään "Oletko juffannut tämän kirjan?" kun kaikki ovat niin tottuneita puhumaan vain lukemisesta.
Voi toisaalta kysyä, miksi on niin kauheaa, jos lukea-sanalle tulee uusia merkityksiä. Monia muitakin sanoja käytetään vähän eri merkityksissä, jopa niin että se on omiaan aiheuttamaan sekaannuksia joissain tilanteissa. Esim. jos sanon rakastavani naapurin isäntää, mieheni voisi jäädä miettimään mitä se oikein tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta se riippuu asiayhteydestä. Aina ei ole oleellista, millä tavalla kirja on "luettu", mutta joissakin harvoissa tilanteissa voi olla.
Olisi mukava kuulla, minkälaisissa tosielämän tilanteissa siitä on tullut sinulle oleellisia ongelmia, jos keskustelukumppani on sanonut lukeneensa kirjan, vaikka olikin kuunnellut. Esimerkit ehkä auttaisivat ymmärtämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni kysymys ”Oletko lukenut tämän kirjan?” tarkoittaa lähinnä tunnetko sen sisällön, oletko (tavalla tai toisella) perehtynyt siihen ja niin tuttu sen kanssa, että voisimme keskustella sen sisällöstä, esimerkiksi juonesta, henkilöhahmoista tai teemasta tai sen herättämistä ajatuksista. Jos sitten joku kokee tarpeelliseksi mainita, perehtyikö hän teokseen perinteisesti lukemalla vai äänikirjan kuuntelemalla, mikäs siinä, mutta se ei yleensä ole alkuperäisen kysymyksen kannalta relevanttia.
Siksi aloittajan ”tökkiminen” hänen mielestään väärän verbin kohdalla tuntuu enemmän halusta saivarrella tai osoittaa ylemmyyttä kuin aidolta kiinnostukselta itse kirjoja kohtaan.
Toki joskus on kiinnostavaa vertailla ystävän kanssa äänikirjan tarjoamaa kokemusta painetun kirjan lukemiseen - esimerkiksi jos lukija on ollut erityisen hyvä tai huono - mutta niinhän kirjoista keskusteleminen muutenkin on! Harvoin joku tuttavistani kokee kirjan täysin samalla tavalla kuin minä, vaikka olisimme molemmat joko lukeneet sen painettuna tai kuunnelleet saman lukijan tulkitsemana. Harvoin meissä herää juuri samoja ajatuksia. Ja vaikka itse olisin pitänyt joko painetusta tai äänikirjasta paljon, ystäväni ei ehkä nähnyt siinä mitään vetoavaa.
On kirjoja, joiden kohdalla äänikirja ei ole minusta paras julkaisumuoto. Esimerkiksi voisin mainita Siivoojan käsikirjan tai Nimeni on Lucy Barton, josta en saanut kuunneltuna mitään otetta. Sitten taas on teoksia, jotka ovat äänikirjoina aivan loistavia, ehkä jopa parempia kuin painettu. Näitä on harvemmin suomalaisissa äänikirjoissa, koska meillä suositaan hyvin monotonista lukutapaa. Mutta esimerkiksi Stephen Fry osaa lukea niin, että tekstin sävy välittyy jopa painettua kirjaa paremmin.
Ei avausviesti ota tuohon kantaa vaan siihen että joku itse kertoo "lukeneensa" jonkun kirjan vaikka onkin sen kuunnellut.
Siihenhän tuo lainaamasi viestikin ottaa kantaa. Että puhuja käyttää aloittajan mielestä väärää lukea-verbiä, kun on kuunnellut kirjan.
Anteeksi nyt en ymmärrä kuulemaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se riippuu asiayhteydestä. Aina ei ole oleellista, millä tavalla kirja on "luettu", mutta joissakin harvoissa tilanteissa voi olla.
Olisi mukava kuulla, minkälaisissa tosielämän tilanteissa siitä on tullut sinulle oleellisia ongelmia, jos keskustelukumppani on sanonut lukeneensa kirjan, vaikka olikin kuunnellut. Esimerkit ehkä auttaisivat ymmärtämään.
Ei siitä minulle ole tullut ongelmia, mutta kyllähän mistä tahansa asiasta voi jossain tilanteessa tulla ongelma. Sitä vain tarkoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni kysymys ”Oletko lukenut tämän kirjan?” tarkoittaa lähinnä tunnetko sen sisällön, oletko (tavalla tai toisella) perehtynyt siihen ja niin tuttu sen kanssa, että voisimme keskustella sen sisällöstä, esimerkiksi juonesta, henkilöhahmoista tai teemasta tai sen herättämistä ajatuksista. Jos sitten joku kokee tarpeelliseksi mainita, perehtyikö hän teokseen perinteisesti lukemalla vai äänikirjan kuuntelemalla, mikäs siinä, mutta se ei yleensä ole alkuperäisen kysymyksen kannalta relevanttia.
Siksi aloittajan ”tökkiminen” hänen mielestään väärän verbin kohdalla tuntuu enemmän halusta saivarrella tai osoittaa ylemmyyttä kuin aidolta kiinnostukselta itse kirjoja kohtaan.
Toki joskus on kiinnostavaa vertailla ystävän kanssa äänikirjan tarjoamaa kokemusta painetun kirjan lukemiseen - esimerkiksi jos lukija on ollut erityisen hyvä tai huono - mutta niinhän kirjoista keskusteleminen muutenkin on! Harvoin joku tuttavistani kokee kirjan täysin samalla tavalla kuin minä, vaikka olisimme molemmat joko lukeneet sen painettuna tai kuunnelleet saman lukijan tulkitsemana. Harvoin meissä herää juuri samoja ajatuksia. Ja vaikka itse olisin pitänyt joko painetusta tai äänikirjasta paljon, ystäväni ei ehkä nähnyt siinä mitään vetoavaa.
On kirjoja, joiden kohdalla äänikirja ei ole minusta paras julkaisumuoto. Esimerkiksi voisin mainita Siivoojan käsikirjan tai Nimeni on Lucy Barton, josta en saanut kuunneltuna mitään otetta. Sitten taas on teoksia, jotka ovat äänikirjoina aivan loistavia, ehkä jopa parempia kuin painettu. Näitä on harvemmin suomalaisissa äänikirjoissa, koska meillä suositaan hyvin monotonista lukutapaa. Mutta esimerkiksi Stephen Fry osaa lukea niin, että tekstin sävy välittyy jopa painettua kirjaa paremmin.
Ei avausviesti ota tuohon kantaa vaan siihen että joku itse kertoo "lukeneensa" jonkun kirjan vaikka onkin sen kuunnellut.
Siihenhän tuo lainaamasi viestikin ottaa kantaa. Että puhuja käyttää aloittajan mielestä väärää lukea-verbiä, kun on kuunnellut kirjan.
Anteeksi nyt en ymmärrä kuulemaani.
Niinhän siinä lukee, samasta asiasta puhutaan.
Mites sitten hän, joka vain istuu konsertissa kuuntelemassa musiikkia, lukeeko hän silloin nuotteja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavapiirissäni kysymys ”Oletko lukenut tämän kirjan?” tarkoittaa lähinnä tunnetko sen sisällön, oletko (tavalla tai toisella) perehtynyt siihen ja niin tuttu sen kanssa, että voisimme keskustella sen sisällöstä, esimerkiksi juonesta, henkilöhahmoista tai teemasta tai sen herättämistä ajatuksista. Jos sitten joku kokee tarpeelliseksi mainita, perehtyikö hän teokseen perinteisesti lukemalla vai äänikirjan kuuntelemalla, mikäs siinä, mutta se ei yleensä ole alkuperäisen kysymyksen kannalta relevanttia.
Siksi aloittajan ”tökkiminen” hänen mielestään väärän verbin kohdalla tuntuu enemmän halusta saivarrella tai osoittaa ylemmyyttä kuin aidolta kiinnostukselta itse kirjoja kohtaan.
Toki joskus on kiinnostavaa vertailla ystävän kanssa äänikirjan tarjoamaa kokemusta painetun kirjan lukemiseen - esimerkiksi jos lukija on ollut erityisen hyvä tai huono - mutta niinhän kirjoista keskusteleminen muutenkin on! Harvoin joku tuttavistani kokee kirjan täysin samalla tavalla kuin minä, vaikka olisimme molemmat joko lukeneet sen painettuna tai kuunnelleet saman lukijan tulkitsemana. Harvoin meissä herää juuri samoja ajatuksia. Ja vaikka itse olisin pitänyt joko painetusta tai äänikirjasta paljon, ystäväni ei ehkä nähnyt siinä mitään vetoavaa.
On kirjoja, joiden kohdalla äänikirja ei ole minusta paras julkaisumuoto. Esimerkiksi voisin mainita Siivoojan käsikirjan tai Nimeni on Lucy Barton, josta en saanut kuunneltuna mitään otetta. Sitten taas on teoksia, jotka ovat äänikirjoina aivan loistavia, ehkä jopa parempia kuin painettu. Näitä on harvemmin suomalaisissa äänikirjoissa, koska meillä suositaan hyvin monotonista lukutapaa. Mutta esimerkiksi Stephen Fry osaa lukea niin, että tekstin sävy välittyy jopa painettua kirjaa paremmin.
Ei avausviesti ota tuohon kantaa vaan siihen että joku itse kertoo "lukeneensa" jonkun kirjan vaikka onkin sen kuunnellut.
Siihenhän tuo lainaamasi viestikin ottaa kantaa. Että puhuja käyttää aloittajan mielestä väärää lukea-verbiä, kun on kuunnellut kirjan.
Anteeksi nyt en ymmärrä kuulemaani.
Niinhän siinä lukee, samasta asiasta puhutaan.
Jos kerron itse lukeneeni kirjan niin sehän ei ole sama asia kuin jos kysyn sinulta oletko lukenut jonkun kirjan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään tuntemistani kirja-alan ammattilaisista ja aidoista kirjallisuuden ystävistä ei tee eroa lukemisen ja kuuntelemisen välillä tuolla tavoin kuin ap vaatii. Lähes jokainen pitää sekä painetuista että äänikirjoista eikä varsinkaan arvota tai arvioi muita ihmisiä sen mukaan, miten nämä kirjallisuutta harrastavat. Itse kirjallisuus on se tärkeä asia - ei julkaisuformaatti.
Mutta meille jotka luemme korkeintaan yhden kirjan vuodessa tuntuu erikoiselta jos joku sanoo lukeneensa 20 kirjaa vaikka oikeasti on kuunnellut ne automatkoillaan.
Vai ihan ”erikoiselta” se tuntuu.
Se automatkoilla 20 tämän vuoden lupaavinta kotimaista esikoiskirjaa kuunnellut on joka tapauksessa paremmin perillä tämän päivän suomalaisen uutuuskirjallisuuden tilasta kuin sinä, yhden kirjan painettuna lukenut. Kumpi nyt sitten on kenenkin mielestä parempi asia, mene ja tiedä.
Entä jos sinä olet lukenut vuoden aikana 40 alennuspokkaria, joista suurin osa on pelkkää harlekiinikamaa, ja työkaveri on kuunnellut 40 maailmankirjallisuuden klassikkoa? Pidätkö silti itseäsi ”kehittyneempänä”, kun olet kuljettanut silmiäsi pokkarin sivuja pitkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallista, että joillekin on väliä toisten lukeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua se ei haittaa, mutta itse sanon kuunnelleeni tai lukeneeni jonkun kirjan. Mutta periaatteessa samaa asiaa ne tarkoittavat. Elokuva ja kirja on jo eri juttu
Ei ne samaa asiaa tarkoita siinä mielessä, että lukeminen harjoittaa myös kirjoittamistaitoja; tulee jonkinlainen tuntuma milloin käytetään pillkuja ja muita välimerkkejä ja miten ylipäätään rakennetaan kieliopillisesti oikeanlaista tekstiä. Kuunteleminen ei tässä mielessä ole lainkaan sama asia.
Aika harva lukee oppiakseen kielioppia, käytännössä ei juuri kukaan. Romaaneissa kiinnostaa juoni, tietokirjoissa kiinnostaa informaatio. Keskustelen usein kavereiden kanssa kirjojen juonesta, kieliopista en koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään tuntemistani kirja-alan ammattilaisista ja aidoista kirjallisuuden ystävistä ei tee eroa lukemisen ja kuuntelemisen välillä tuolla tavoin kuin ap vaatii. Lähes jokainen pitää sekä painetuista että äänikirjoista eikä varsinkaan arvota tai arvioi muita ihmisiä sen mukaan, miten nämä kirjallisuutta harrastavat. Itse kirjallisuus on se tärkeä asia - ei julkaisuformaatti.
Mutta meille jotka luemme korkeintaan yhden kirjan vuodessa tuntuu erikoiselta jos joku sanoo lukeneensa 20 kirjaa vaikka oikeasti on kuunnellut ne automatkoillaan.
Vai ihan ”erikoiselta” se tuntuu.
Se automatkoilla 20 tämän vuoden lupaavinta kotimaista esikoiskirjaa kuunnellut on joka tapauksessa paremmin perillä tämän päivän suomalaisen uutuuskirjallisuuden tilasta kuin sinä, yhden kirjan painettuna lukenut. Kumpi nyt sitten on kenenkin mielestä parempi asia, mene ja tiedä.Entä jos sinä olet lukenut vuoden aikana 40 alennuspokkaria, joista suurin osa on pelkkää harlekiinikamaa, ja työkaveri on kuunnellut 40 maailmankirjallisuuden klassikkoa? Pidätkö silti itseäsi ”kehittyneempänä”, kun olet kuljettanut silmiäsi pokkarin sivuja pitkin?
Ei tuosta ollut kysymys vaan siitä jos joku antaa vaikutelman että on innostunut lukemaan kun voisi sanoa että on alkanut kuuntelemaan äänikirjoja.
Vierailija kirjoitti:
Kummallista, että joillekin on väliä toisten lukeminen.
Tarkoittanet kuuntelemista?
Vierailija kirjoitti:
Yksikään tuntemistani kirja-alan ammattilaisista ja aidoista kirjallisuuden ystävistä ei tee eroa lukemisen ja kuuntelemisen välillä tuolla tavoin kuin ap vaatii. Lähes jokainen pitää sekä painetuista että äänikirjoista eikä varsinkaan arvota tai arvioi muita ihmisiä sen mukaan, miten nämä kirjallisuutta harrastavat. Itse kirjallisuus on se tärkeä asia - ei julkaisuformaatti.
Juuri näin. Olen suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja - hyvin harjaantunut ja kokenut lukija siis. Luen ja kuuntelen vuosittain noin 50 kirjaa (osallistun Helmetin lukuhaasteeseen). Enemmänkin menisi, ellei minulla olisi vaativan työn lisäksi vaativaa harrastusta ja pikkulapsiarkea, remontoitavaa taloa ja hoidettavaa pihaa.
Jo ammattitaidon ylläpitämisen nimissä minun tulee tuntea monenlaista kirjallisuutta. En erottele paperilta lukemista, e-kirjaa ja äänikirjaa, koska sekä lukutaitoni että kykyni omaksua auditiivisesti ovat niin vahvoja, etten aina jälkikäteen edes muista, missä muodossa olen teoksen sisäistänyt.
Kehittyvässä iässä olevien lasten ja nuorten pitäisi malttaa lukea myös tekstiä, jotta mekaaninen lukutaito saa kylliksi harjaanusta, mutta paljon muutenkin lukevan aikuisen kohdalla on ihan yhtä arvokasta lukea teos äänikirjana. Ja kyllä - puhun jo lukemisesta tässä yhteydessä. Esimerkiksi näkövammaisille ja vaikeasti lukihaasteisille äänikirja on lähes yksinomainen lukemisen muoto.
Minusta on hienoa, jos ihminen innostuu kirjallisuudesta! Lukea osaavat kaikki suomalaiset yleensä viimeistään 7-vuotiaasta alkaen. Rakkaus kirjallisuuteen ja elämysten saaminen kirjallisuudesta on kuitenkin jotain aivan muuta. Ei siinä ole mitään tekemistä sillä, mikä on teoksen formaatti.
Ehkä siinä vaiheessa, kun äänikirjoihin on totuttu, tämäkin keskustelu näyttäytyy yhtä absurdina kuin 1960-luvun TV-haastattelut, joissa ”tosissaan” pohdittiin, eikö pitkän tukan kasvattaneita poikia erehdytä jatkuvasti pitämään naisina.
Jaahas. Taidat olla näitä jotka sivistää itseään äänikirjoilla.