Keskilämpötila Euroopassa oli viime vuonna yli kaksi asetta korkeampi esiteolliseen aikaan verrattuna
SÄÄ ääri-ilmiöt koettelivat Eurooppaa voimakkaasti viime vuonna. EU:n ilmastonmuutospalvelu Copernicuksen mukaan Euroopassa koettiin niin helleaaltoja, maastopaloja kun tuhoisia tulvia.
Copernicuksen mukaan keskimääräinen lämpötila Euroopassa oli viime vuonna yli kaksi celsiusasetta korkeampi esiteolliseen aikaan verrattuna. Koko maapallolla sama lämpötilan nousu oli keskimäärin 1,2 celsiusastetta.
Viime vuonna mitattiin muun muassa mittaushistorian kuumin päivä Euroopassa, kun lämpömittari nousi Italian Sisiliassa 48,8 asteeseen. Saksassa ja Belgiassa ennätyssateet aiheuttivat puolestaan tuhoisia tulvia.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Olen päättänyt, että yhdenkään ilmastodenialistin kanssa en keskustele. Jos on niin idiootti, että faktat eivät kalloon uppoa niin sitten on heidän parempi jatkaa matkaansa kohti horisonttia.
Enemmän näillä taitaa olla kyse siitä, että ei haluta myöntää, ja ainakaan ei voi myöntää olleensa väärässä. En kykene kuvittelemaan, että vielä joku kykenisi nykyisenkaltaisen muutoksen olevan "ilmastöhössötystä" ja että ihminen ei ole osallinen. Maapallo on suljettu tila, ihmisiä 7-8 miljardia tehtaat puskevat päästöjä tonnikaupalla päivittäin, sademetsät parturoidaan, ekosysteemit hajotetaan ja vesistöt pilataan. "Ei, ei ihmisellä ole mitään tekemistä tämän kanssa". Pyhä yksinkertaisuus.
Ei maapallon lämpötila koskaan ole ollut stabiili. vaihtelua on ollut alun kuumasta jääkauteen saakka. Siinä ei parin asteen heilahtelu ole mitään
Eli kun sää on jonkinlainen paikallisesti niin se joko kertoo ilmastosta tai ei kerro riippuen mihin suuntaan tätä käytetään todisteena. Koettakaa jo päättää että onko sää ja ilmasto erillisiä asioita vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Olen päättänyt, että yhdenkään ilmastodenialistin kanssa en keskustele. Jos on niin idiootti, että faktat eivät kalloon uppoa niin sitten on heidän parempi jatkaa matkaansa kohti horisonttia.
Enemmän näillä taitaa olla kyse siitä, että ei haluta myöntää, ja ainakaan ei voi myöntää olleensa väärässä. En kykene kuvittelemaan, että vielä joku kykenisi nykyisenkaltaisen muutoksen olevan "ilmastöhössötystä" ja että ihminen ei ole osallinen. Maapallo on suljettu tila, ihmisiä 7-8 miljardia tehtaat puskevat päästöjä tonnikaupalla päivittäin, sademetsät parturoidaan, ekosysteemit hajotetaan ja vesistöt pilataan. "Ei, ei ihmisellä ole mitään tekemistä tämän kanssa". Pyhä yksinkertaisuus.
https://www.is.fi/tiede/art-2000006257007.html
Metsän määrä on kasvanut.

Metsän määrä on kasvanut.[/quote
"Satelliittikuvat osoittavat maailman metsien lisääntyneen 20 vuodessa Amazonin sademetsien pinta-alaa vastaavalla määrällä."
Vierailija kirjoitti:
Eli kun sää on jonkinlainen paikallisesti niin se joko kertoo ilmastosta tai ei kerro riippuen mihin suuntaan tätä käytetään todisteena. Koettakaa jo päättää että onko sää ja ilmasto erillisiä asioita vai ei.
Katsotaan, miten asiat ovat muuttuneet pitkällä aikavälillä, satojen tuhansien vuosien aikana. Jos sieltä löytyy jotain, mikä tapahtuu nyt, mutta mitä ei ole tapahtunut ennen, voidaan keskustella onko ihminen aiheuttanut sen. Tuohon aikaväliin mahtuu mm. edellinen jääkausi.
Vierailija kirjoitti:
Olen päättänyt, että yhdenkään ilmastodenialistin kanssa en keskustele. Jos on niin idiootti, että faktat eivät kalloon uppoa niin sitten on heidän parempi jatkaa matkaansa kohti horisonttia.
Enemmän näillä taitaa olla kyse siitä, että ei haluta myöntää, ja ainakaan ei voi myöntää olleensa väärässä. En kykene kuvittelemaan, että vielä joku kykenisi nykyisenkaltaisen muutoksen olevan "ilmastöhössötystä" ja että ihminen ei ole osallinen. Maapallo on suljettu tila, ihmisiä 7-8 miljardia tehtaat puskevat päästöjä tonnikaupalla päivittäin, sademetsät parturoidaan, ekosysteemit hajotetaan ja vesistöt pilataan. "Ei, ei ihmisellä ole mitään tekemistä tämän kanssa". Pyhä yksinkertaisuus.
Itse en jaksa keskustella kenenkään kanssa jonka päässä joku asia on kuin raamatun pyhä totuus ja kaikki muu keskustelu pitää hiljentää. Vaikutat olevan loistava esimerkki tästä.
Napajäätikkökin kasvaa valtavaa vauhtia. NASA tutkimus 2015:
https://www.nasa.gov/feature/goddard/nasa-study-mass-gains-of-antarctic…
"Zwally’s team calculated that the mass gain from the thickening of East Antarctica remained steady from 1992 to 2008 at 200 billion tons per year, while the ice losses from the coastal regions of West Antarctica and the Antarctic Peninsula increased by 65 billion tons per year."
Etelänapa-jäätikkö kasvaa noin 145 miljardia tonnia jäätä vuodessa kokonaisuutena. Läntisessä etelänapamantereessa jäätikkö pienenee (täältä on ne uutiset sulavasta napajäästä), mutta kokonaisuutena siis kasvaa.
Eli ollaan sittenkin menossa parempaan suuntaan? Loistavaa alan polttelemaan turvetta aikana kuluksi.
Vierailija kirjoitti:
Napajäätikkökin kasvaa valtavaa vauhtia. NASA tutkimus 2015:
https://www.nasa.gov/feature/goddard/nasa-study-mass-gains-of-antarctic…
"Zwally’s team calculated that the mass gain from the thickening of East Antarctica remained steady from 1992 to 2008 at 200 billion tons per year, while the ice losses from the coastal regions of West Antarctica and the Antarctic Peninsula increased by 65 billion tons per year."
Etelänapa-jäätikkö kasvaa noin 145 miljardia tonnia jäätä vuodessa kokonaisuutena. Läntisessä etelänapamantereessa jäätikkö pienenee (täältä on ne uutiset sulavasta napajäästä), mutta kokonaisuutena siis kasvaa.
Niin. Siksi se merenpinta ei nouse lainkaan ja poliittinen eliitti ja ilmastotsaarit ostavat huviloita meren rannalta. Esimerkkinä esim. Al Gore ja Barack Obama.
Paljon vaan puita kasvamaan, saadaan upea tropiikki!
Aikoinaan muuten henlsingissäkin on kasvanut jalopuita. Nykyään ei kasva kun on liian kylmää.

Kannattaa lukea se linkki, jos kommentoi.
"“The good news is that Antarctica is not currently contributing to sea level rise, but is taking 0.23 millimeters per year away,” Zwally said."
Vierailija kirjoitti:
Paljon vaan puita kasvamaan, saadaan upea tropiikki!
Aikoinaan muuten henlsingissäkin on kasvanut jalopuita. Nykyään ei kasva kun on liian kylmää.
Aikoinaan puita kasvoi myös aina jäämeren rannalle asti. Nyt ei koska on liian kylmää.
Kun ilmastovouhotus osoitetaan vääräksi, palautetaanko kaikki sen nojalla ihmisiltä ryöstetyt rahat takaisin korkojen kera?
Vierailija kirjoitti:
Kun ilmastovouhotus osoitetaan vääräksi, palautetaanko kaikki sen nojalla ihmisiltä ryöstetyt rahat takaisin korkojen kera?
Kyllä. Varsinkin sossumasseista ohi vedetyt.
Ja tasapainon vuoksi Etelä-Euroopassa on nyt reilusti kylmempää kuin yleensä. Tänäänkin 13-15 astetta. 1600m korkeudella sataa parhaillaan lunta.
Joo jää kautena ouluss oli 100 jäätä nykyisen kaupungin päällä. Kaikki lämpeminen on ihmisen syytä.
Loistavaa, pelkästään lämmityskuluissa tulee Suomelle satojen miljoonien säästö joka vuosi. Tämähän ei ilmastolahkolle sovi.