Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elätkö ns. normaalia elämää?
Kommentit (20)
Kyllä. Käyn töissä, haaveilen lisäopinnoista työn ohessa. On isot lapset, miesystävä. Ei oikeastaan huolia. Pieniä harmituksia välillä. Työ on raskasta, mutt antoisaakin. Työkaverit on mukavia. Vapaaehtoistyöhön olen hakeutunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro ensin se "normaali"
Senhän jokainen määrittelee itse. Yleensähän normaali on sitä, mitä itse on tavoitellut tai suuri osa tavoittelee.
On niitäkin, joiden mielestä on kaikkein epänormaaleinta olla ns. normaali...
Kyllä normaaliin elämään kuuluu ne huonotkin hetket ja läheisten kuolemat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä normaaliin elämään kuuluu ne huonotkin hetket ja läheisten kuolemat.
Mistä tiedät, ei ap ole vielä kertonut sitä normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On niitäkin, joiden mielestä on kaikkein epänormaaleinta olla ns. normaali...
Täällä yksi. Diagnosoimatta jääneenä nepsynä vaan seuraan ihmeissäni muiden menoa, ja heidän suhtautumistaan minuun. Pysyttelen lähinnä omissa oloissani (sitäkin kummastellaan ihan ääneen) kun en jaksa sitä itseni kummastelua ja painostamista milloin mihinkin ”normaalin elämään”. En ymmärrä heidän logiikkaansa elämään jotenkin alkuunkaan, ja tunne on selkeästi molemmin puolinen :D
Kyllä. Köyhän ja sekasortoisen lapsuuden, nuoruuden ja nuoren aikuisuuden jälkeen nyt 31-vuotiaana vihdoin elän "normaalia" elämää. Kiva koti, mielekäs vakityö, tasapainoinen parisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo, mitä nyt susiparina 40v mittarissa autoton mutta erittäin hyvätuloinen (95 % tienaa vähemmän). Onko normaalia en tiedä, traumat koettu lapsuudessa nykyään wi huoleta kuin terveys ja sota.
Kai se on ihan tavallista menettää työpaikka 50v ? Opiskelen nyt, ehkä se on epätavallista jonkun mielestä tässä iässä? Lapset kasvoivat ja lähtivät. Lapsenlapset kasvavat. Puutarhaa hoitelen. Yöt nukun ja päivät olen hereillä. Kai tässä elän ihan tavallisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä tavalla joo, että olen terve, on vakituinen päivätyö, oma asunto, parisuhde ja lapsi. Arkeen kuuluu työn ja perheen lisäksi tavanomaisia harrastuksia sekä siivousta ja kaupassakäyntiä.
On kuitenkin monia sellaisia elementtejä, joiden vuoksi sanoisin eläväni hyvinkin epänormaalia elämää. Vaikka työni on täyspäiväistä toimistotyötä, se ei ole ihan ”normaalia” työtä, vaan on vaatinut yliopistokoulutuksen ja hirveän määrän omatoimista opiskelua, ja osaajista on kova pula koska se on niin haastavaa ja kuormittavaa - ja minä, epänormaali, pidän työstäni niin paljon etten haluaisi tehdä mitään muuta työtä. Palkkakin on huomattavasti suurempi kuin ”normaalilla” ihmisellä.
Olen myös taitava yliajattelija, ja parisuhteen sisäiset keskustelut ovat niin tähtitieteellisiä ettei ”normaali” ihminen välttämättä jaksaisi kuunnella niitä. Meillä ei myöskään ole sellaisia turhia riitoja, joista suurin osa lähipiirin parisuhteessa elävistä ihmisistä valittaa viikottain. Parisuhteessa menee hyvin, ja se yliajattelu ulottuu niin omien tunteiden ja tekojen perusteelliseen analysointiin kuin myös toisen osapuolen hyvinvoinnin turvaamiseen - eikä tämä ole käsittääkseni ”normaalia”, mutta olen tähän hyvin tyytyväinen.
Vaikka puitteet ovat kunnossa ja vaikka suurin osa ajasta menee ”normaaleihin” arkisiin asioihin, osaan toisinaan myös ahdistua turhista peloistani. Siihen olen tarvinnut ammattiapua, jotta kykenen tunnistamaan ajoissa, milloin ahdistukseni on aiheellista ja milloin ei. Useimmiten se ei ole aiheellista, ja silloin on osattava suhtautua ajatuksiinsa ”vain ajatuksina” eikä antaa niiden vaikuttaa omaan tunnetilaan. Kiusallinen vaiva, joka toisinaan hallitsee liikaakin elämääni, enkä pitäisi sitäkään ”normaalina”. Sen kanssa on kuitenkin opeteltava elämään ja töitä tehdään koko ajan. Arjen isoimpiin ilonaiheisiin kuuluu se, kun huomaan päässeeni eteenpäin ja olevani aiempaa vähemmän ahdistunut. :D
Riippuu siis täysin, mistä kulmasta tätä elämää katsoo, että onko tämä normaalia vai ei. Jos avaan perusasiat ylätasolla, niin elän hyvin normaalia elämää. Mutta jos avaudun yhtään syvällisemmin, niin voi olla että joku ”normaali” juoksisi minua karkuun sen jälkeen. :D
En.
Mun jonkunlainen normaaliksi luokiteltava elämä loppui 2020 maaliskuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Ns traumatonta tai harmitonta elämää ei ole olemassakaan. On vain erilaisia tapoja selvitä niistä.
Aikuiset lapset terveinä ja onnellisina tahoillaan, on lastenlapsiakin. Mies pysynyt samana 26v, paras ystäväni ja kumppanini vaikka suurin kipinä onkin jo hiipunut. Vanhuksista enää anoppi elossa.
Yöt menee kovissa kivuissa valvoessa mutta päivisin jaksaa vielä touhuta, tälläkin hetkellä ulkomailla kakkosasunnollamme. Kevät on täällä niin upea!
On ystäviä joiden kanssa syödä hyvin ja nauraa itsensä tärviölle, käydä yhdessä avannossa tms.
Korona aika on ollut vain hidaste, ei este
Vietän oikein hyvää elämää. Olen viettänyt aina ja toivottavasti tästä eteenpäinkin. Tottakai matkalla on ollut erilaisia huonojakin aikoja, mutta elämä on jatkunut silti ja joistakin huonoista asioista on oikeastaan tullut loppujen lopuksi ihan hyviä asioita.
Yksi esimerkki on miehelleni muutama vuosi sitten tullut burnout. Se oli valtava asia meidän perheessä ja vaikutti oikeastaan ihan koko perheemme elämään monin tavoin, mutta siitä asiasta tulikin perheemme pelastus. Mies irtisanoutui työstään, "hyppäsi oravanpyörästä" kokonaan pois ja onnellisempaa miestä saa etsiä kauan. Koko perheemme, myös teinit, olemme lähestyneet sen myötä toisiamme ja oppineet puhumaan, elämään hetkessä ja nauttimaan pienistäkin kivoista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän ihan hyvää normaalia elämää. Mieheni on ollut mieheni ja paras ystäväni jo 25 vuotta, lapsemme upeita nuoria aikuisia, vanhempani ja appivanhemmat ovat hyvässä kunnossa ja terveitä, kotimme on oma ja pidän työstäni. Myös oma terveyteni on hyvä ja virtaa riittää.
Elämäni ei ole vain ruusuilla tanssimista, se on myös vaaleanpunaista shamppanjaa.
Normaali elämä on järjestelmän luoma utopia(vallasväki, kirkot, valtio jne) jotka määrittelevät normaalin elämän puitteet, ovat määritelleet. Usein ihminen kai kokee olevansa normaali kun osaa käyttäytyä annettujen totuttujen raamien puitteissa pysyy hallittuna ja kokee sellaiset epänormaaleiksi jotka eivät näihin raameihin halua, kykene tai sopeudu. Yhtä kaikki, on vain yhteisesti about hyväksyttyjä "normaalin" elämän raameja, mutta ne elävät jatkuvasti nyt on käynnissä vaikkapa Päivi Räsäsen kuolinkamppailu oman normaalin elämänsä raamien puolesta ja hänen vihaamiensa vähemmistön edustajien raamit ovat ehkä tulossa normaaleiksi tai normaalimmaksi muodoiksi elämää noin esimerkinomaisesti. Putinkin varmasti kokee elävänsä normaalia elämää ja hänen johtamansa kansa myös elää normaalia elämää niissä omissa raameissaan.
En elä. Vajaaälyisenä on vaikea elää tavallista elämää
En voi elää suomessa normaalia elämää kun kukka on täällä laitonta.
En. Isot, kuormittavat huolet, riitaisa yhteishuoltajuus, kaksi huonosti voivaa lasta. Olen opiskelija, mutta varakas sellainen, taloudellisesti menee hyvin. Mulla oli ihana suhde nuorempaan mieheen pari vuotta, mutta meni ensin mainituista syistä puihin. Haaveeni liittyvät lähinnä lasteni mielenterveyden turvaamiseen, muuta ei ole oikein mielessä. Elämä on tosi rankkaa, mutta itsellä hyvät voimavarat ja valtava piiri välittäviä ihmisiä ympärillä. Eksäni kanssa elin 13v, eli nuoren aikuisuuteen, eristettynä ystävistä ja perheestä henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Osaan arvostaa nykyhetkessä pieniä asioita, luonnon kauneutta ja kaikkea hyvää mitä olen kaikista elämän haasteista huolimatta saanut.
Alue: Aihe vapaa
Kerro ensin se "normaali"