Eroamisen plussat ja miinukset? Inhoan puolisoani mutta ero tuntuu liian isolta urakalta

Vierailija kirjoitti:

Pariterapiaan.  Noin vaan ei pidä lähteä lätkimään, pitää ajatella myös sitä, miten se vaikuttaa lapsiin.

Taas siis lisää tulossa vkoloppulapsia tai viikko -viikko lapsia.

Jotenkin kummallinen aloitus muutoinkin, vaikuttaa prpvolta.

Miten muka toista ihmistä voi yhtä-äkkiä alkaa niin viimeisen päälle inhoamaan?

Etenkin jos molemmat ovat normaaleja, terveitä ja työssäkäyviä ihmisiä.

Aloituksessa ei ole oikein mitään kunnollista mihin tarttua.

Ei puhuta alkoholin liikakäytöstä, ei pettämisestä, ei väkivallasta, ei rahavaikeuksist eikä muusta.

Mun mielestä tuo aloitus on pelkkää ns, diipa daapaa, huvikseen väsätty teksti.

Eihän ap:n suhde ole normaali. Mies ei puhu ja kieltäytyy edes parantamasta suhdetta. Kohtelee huonosti, kun ap kokee, että häntä inhotaan.

Itse aloin exää inhoamaan eron jälkeen. Eron hetkellä tunteet oli neutraalit. Exän toiminta lapsia kohtaan eron jälkeen oli niin törkeää, että tuli inho. En tule oleen missään tekemisissä hänen kanssaan koskaan.

Joku arveli että provoilen. En provoile, kyllä tämä ihan aito tilanteeni on. Olen vain uupunut, en jaksanut kirjoittaa konkreettisia esimerkkejä, ajattelin että riittää että lsitan, että mies käyttäytyy tavalla, joka saa minut inhoamaan häntä. No ei teidän ole pakko uskoa, että tämä on totta. Kiitos niille kommentoijille, jotka uskoi ja vastasi siltä pohjalta.

Ap

Ap vielä nostaa, jos joku haluaisi kommentoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi vaihtoehto, että havahdutte ongelmaan ja yritätte alkaa parantaa tilannetta.

Ollaan me jonkun verran puhuttu asioista, mutta kunnollista keskustelua ei synny, mies ei lähde mukaan keskusteluun. Ei vastaa välttämättä mitään kun kysyn. Kun itse puhun ei välttämättä kommentoi mitään. Eikä hänen käytös muutu vaikka olen kertonut sen olevan ongelma. Ap

Ap, ota aikaa useampi päivä ja lue ketju Narsistin keskustelutyyli. Tsemppiä!

Energia on jumissa, koska olet jumissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoit että olet tulkinnut miehesi käytöksestä että tämä inhoaa sinua. Mitä jos oletkin väärässä? Minusta tulkinnan perusteella ei kannata koskaan erota. Hänellä voi olla vaikka masennusta tai työ- tai ikäkriisiä. Kannattaa puhua asiasta ennenkuin pistää papereita vetämään.

Voi olla että olen tulkinnut väärin. Ehkä hän ei inhoa? Mutta onko asialla väliä, sillä hän käyttäytyy minua kohtaan kuin inhoaisi. Ja sen käytöksen vuoksi tunnen itse inhoa häntä kohtaan. Ap

Menkää pariterapiaan.

Niin… ihan hyvä neuvo. Olen sitä mieheltä pyytänyt aiemmin, ei hän halua. Enkä tiedä enää itsekään olisiko jo liian myöhäistä… kun tuntee inhoa niin mitä terapia sille asialle enää voi?

Ap

Kehosi ja mielesi on uupunut, kun et kuuntele niiden signaaleja. Kuuntele itseäsi!

Teillä ei satavarmasti ole hyvää rakastelua. Mies tuskin tukee sinua henkisesti hankkeissasi, on ystäväsi, sparraajasi ja kumppanisi. Veikkaan, että olet hänelle nainen. Naisesine, kuten auto on autoesine.

Myönnä pois. Rahan takia jatkat parisuhdetta. Onhan se vaivalloista elää heikommassa taloustilanteessa omilla rahoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoit että olet tulkinnut miehesi käytöksestä että tämä inhoaa sinua. Mitä jos oletkin väärässä? Minusta tulkinnan perusteella ei kannata koskaan erota. Hänellä voi olla vaikka masennusta tai työ- tai ikäkriisiä. Kannattaa puhua asiasta ennenkuin pistää papereita vetämään.

Voi olla että olen tulkinnut väärin. Ehkä hän ei inhoa? Mutta onko asialla väliä, sillä hän käyttäytyy minua kohtaan kuin inhoaisi. Ja sen käytöksen vuoksi tunnen itse inhoa häntä kohtaan. Ap

Ehkä kannattaisi jutella sen miehen kanssa, nettifoorumilla arvuuttelun sijasta?

Onko sinulla rahaa?

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen eroa jos tilanne on tuo. Laita paperit vetämään, siinähän on harkinta-aika ja sillä välin voit pikku hiljaa hoitaa eroon liittyviä asioita. Takaan että elämä piristyy.

Juu tapaat ihanan miehen ja olet aivan hulluna häneen.  Kuluu 1-2 vuotta, niin totuus uudestakin suhteesta paljastuu, ongelmat lasten kanssa, lasten isovanhemmat omat vanhempasi, seksi, talous.  Ihmissuhteista ei koskaan löydy täyttä tyytyväisyyttä.  Tutustu luojaasi.

Vierailija kirjoitti:

Äänestän eroa. Ei tuosta kumminkaan mitään paluuta hyvään enää ole. Et pysty unohtamaan miehen huonoa käytöstä vaikka se loppuisikin.

Edelleenkään ei ole mitään huonoa käytöstä. Tai ainakaan tässä keskustelussa ei ole kerrottu sellaisesta. Ainoa asia, josta on kerrottu, on aloittajan työuupumus ja inhon tunteet miestään kohtaan. Miehen käytöstä ei ole kuvattu sanallakaan.

Ihmetyttää, miten lukutaidotonta porukkaa täällä on.

Meillä oli myös samantyyppinen jämähtänyt tilanne. Ei ollut puhetta, ei läheisyyttä, enimmäkseen vain sellaista tasaista arkea. Miehen puolelta jonkin verran ilkeilyä (esim painosta tai luonteesta kommentointia tai joillekin sanomisille ei-niin-hyväntahtoista naureskelua). Itse kuvittelin, että pääsääntöisesti kuitenkin kaikki on ihan hyvin ja vain korona-aika on tuonut omat haasteensa suhteeseen (kun ei käyty missään, oltiin pääsääntöisesti vain kotona ja jossain välissä jopa koko perhe etänä). Mies sitten kohta puolitoista vuotta sitten töksäytty haluavansa erota.

Jotenkin vasta jälkikäteen olen tajunnut, miten paljon meillä asioita oli pielessä, ja suurimpana syynä oli se, ettei meillä osattu puhua asioista. Ja siinäkin tilanteessa, missä mies oli eropäätöksen tehnyt, hän itse sanoi, ettei osaa puhua eikä aio asioista puhua edelleenkään. Fine, ei sitte. Ei se mitenkään auta, että minä yrittäisin puhua, jos toinen on kuin kiviseinä vastassa.

Erottiin, elämääni olen parsinut kokoon pikkuhiljaa. Muutin tyttären kanssa alkuun vuokralle, kunnes saatiin talo myytyä ja kunnes löysin uuden asunnon. Nykyään tapailen uutta miestä tai ehkä melkein voisi sanoa, että seurustelen. On ollut jotenkin paljon helpompaa, kun pystyy puhumaan lähes asiasta kuin asiasta eikä tarvitse pelätä kuulostavansa miehen mielestä typerältä.

Me käytiin lähellä eroa muutama vuosi sitten. Minusta tuntui myös siltä että mieheni inhoaa minua, käyttäytyi niin ikävästi, vastasi töykeästi ja lopetti kaiken läheisyyden. Katselin aikani ja kyllästyttyäni turhiin keskusteluyrityksiin ja istutin miehen alas ja ilmoitin, että tässä on nyt kaksi mahdollisuutta, pariterapia sekä yksilöterapia hänelle, tai sitten lähden tästä suhteesta.

Mies jotenkin heräsi omaan käytökseensä, hakeutui terapiaan ja pikkuhiljaa arki lähti rullaamaan taas. Minun mieheni kohdalla kyse oli masennuksesta.

Pariterapiasta saimme hyviä työkaluja vaikeaan tilanteeseen. Suosittelen ainakin kokeilemaan, ennenkuin rikkoo lasten ydinperheen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet varmaan uupunut tuosta suhteesta myös. Itsekin uuvuin. Aloin elä eron jälkeen.

Laita ero vireille ja hae asuntoa. Siitä asia kerrallaan. Kesäloma ilmeisesti sinulla on. Hyvä aikaa laittaa asiat vireille ja lomalla tehdä järjestelyjä. Ei se niin iso homma ole kuitenkaan.

Varmaan olenkin uupunut myös tästä suhteesta. Vaikea erottaa mikä osuus uupumuksesta johtuu töistä, mikä avioliitosta. Myös ihan inhon tunteminen uuvuttaa, olen huomannut. Ap

Voi kun voisin jutella sinun kanssa ja lähteä vaikka iltakävelylle! Olen ihan samassa tilanteessa itsekin. Se inhon tunne uuvuttaa, tämä on niin totta. Oletko saanut olla erossa miehestä muutamia päiviä, joiden aikana olisit huomannut onko olosi helpompi ilman hänen seuraansa?

Itse koen että oloni on helpompi kun mies ei ole paikalla. Olen alkanut viemään tilanteita eteenpäin siten, että pärjäisin lasten kanssa kolmestaan. Huono suhde on todella suuri taakka.

Oletteko miten fyysisesti läheisiä, näkyykö se inhon tunne myös sillä puolella? Tuntuu kyllä hölmölle käyttää ainoa elämä suhteessa, jossa ei voi hyvin. Ymmärrän niin hyvin, että työssä uupuminen kyllä estää paljon asioiden vauhdikasta toteutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet varmaan uupunut tuosta suhteesta myös. Itsekin uuvuin. Aloin elä eron jälkeen.

Laita ero vireille ja hae asuntoa. Siitä asia kerrallaan. Kesäloma ilmeisesti sinulla on. Hyvä aikaa laittaa asiat vireille ja lomalla tehdä järjestelyjä. Ei se niin iso homma ole kuitenkaan.

Varmaan olenkin uupunut myös tästä suhteesta. Vaikea erottaa mikä osuus uupumuksesta johtuu töistä, mikä avioliitosta. Myös ihan inhon tunteminen uuvuttaa, olen huomannut. Ap

Voi kun voisin jutella sinun kanssa ja lähteä vaikka iltakävelylle! Olen ihan samassa tilanteessa itsekin. Se inhon tunne uuvuttaa, tämä on niin totta. Oletko saanut olla erossa miehestä muutamia päiviä, joiden aikana olisit huomannut onko olosi helpompi ilman hänen seuraansa?

Itse koen että oloni on helpompi kun mies ei ole paikalla. Olen alkanut viemään tilanteita eteenpäin siten, että pärjäisin lasten kanssa kolmestaan. Huono suhde on todella suuri taakka.

Oletteko miten fyysisesti läheisiä, näkyykö se inhon tunne myös sillä puolella? Tuntuu kyllä hölmölle käyttää ainoa elämä suhteessa, jossa ei voi hyvin. Ymmärrän niin hyvin, että työssä uupuminen kyllä estää paljon asioiden vauhdikasta toteutusta.

Olen sellaisen perheen lapsi, missä isä oli narsisti (on toki edelleenkin, mutta ulkona elämästäni). Kun hän muutti pois (tai oli sitä ennen vaikka yksin lomalla), koko kodin ilmapiiri muuttui kertaheitolla. Hengitysilmasta alkoi saada happea ja keho ja mieli rentoutui. Meillä ei siis ollut mitään riitoja kotona tai mitään muuta konkreettisesti näkyvää väkivaltaa, vain sairas ihminen sairastuttamassa koko perheen omalla olemassaolollaan. 

Äiti oli niin paskana, ettei jaksanut hoitaa eroa kunnolla. Isä taas ei sitä edesauttanut ollenkaan, mutta pääsivät kuitenkin eroon toisistaan tai siis muu perhe eroon isästä. 

Minulle on jäänyt päälle se, että aikuisenakin vielä uuvun helposti. 

Kyllä sen energian eroamiseen vaan jostain repii silloin kun mittari on oikeasti täynnä. Sinulla ei selkeästi vielä ole ja hyvä niin että vielä mietit plussia ja miinuksia. Sitten kun eroon on oikeasti valmis niin kaikki käytännön asiat menee omalla painollaan.

Ootko ap oikeasti sitä mieltä, ettet ansaitse parempaa? Että tuo asenne ja suoritus, mitä mieheltä saat, on sitä mitä parisuhteelta odotit, sitä minkä ajattelit riittävän? Annat polkea itsetuntoasi ja omanarvontuntoasi joka päivä. Se vie kaikki voimat. Uuvuttaa ja jumittaa energiat. Vie elinvoiman ja elämänilon. Hymyiletkö? Nauratko? Oletko rento ja hyvinvoiva?

Sinä et voi pakottaa toista antamaan sinulle sitä mitä sinun kuuluisi saada. Sinun valintasi on se, että lähdetkö vai tyydytkö. Tämä siis kärjistetysti näin. Tietysti aina joskus joku herää ja haluaa kehittää itseään ja suhdettaan, mutta motivaation on löydyttävä omasta itsestään. 

Joka kerta se kirpaisee syvältä, kun tajuaa, että toinen osapuoli ei arvosta niin paljon, että jaksaisi tsempata vaan antaa sinulle "bare minimumin", sen rimaa hipovan nolon suorituksen, jolla kuvittelee saavansa sinut pysymään, mutta ei yhtään ylimääräistä. Ehkä joskus vahingossa jotain ja voi että se tuntuu silloin hyvältä, pieni valonpilkahdus, että ehkä tuo sittenkin välittää, ehkä sittenkin on toivoa. Ikään kuin ikuista elämää rakkauden keräjäläisenä, ei koskaan täyttä vatsaa ja kylläistä oloa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen energian eroamiseen vaan jostain repii silloin kun mittari on oikeasti täynnä. Sinulla ei selkeästi vielä ole ja hyvä niin että vielä mietit plussia ja miinuksia. Sitten kun eroon on oikeasti valmis niin kaikki käytännön asiat menee omalla painollaan.

Samaa mieltä. Kannaattaa varmaan uupua ihan totaalisesti niin, ettei enää kykene mitään tekemään. Sitkeesti ja sisulla vaan. 

Eiköhän ero ole paras ratkaisu tuossa.