Miksi yksinäiset vanhukset eivät asu kommuunissa toistensa kanssa?

Onhan se tietysti ankeaa, kun ikää tulee ja ystävät sekä sukulaiset käyvät vähiin. Mutta kommuunin perustaminen? Väkisinkin tulee ajatelleeksi omia vanhempiani, jotka olisivat parissa viikossa ilmiriidoissa niiden muiden yhteisöasujien kanssa.

Anoppi eli yli 90-vuotiaaksi itsekseen kotipalvelun ja siivoojan avustamina. Häntä ei saanut palvelukotiin, vaikka tarve olisikin ollut ilmeinen. Ymmärrän häntä oikein hyvin. Tuttu ympäristö, omat tavat ja päivärutiinit. Yksinäisyyttä valitteli joskus, mutta oli hänellä kuitenkin naapureita, joiden kanssa kahvitteli. Naapuriapua antoivat kykyjensä mukaan toisilleen.

Ehkä tulevaisuuden vanhuksilla se on yleisempää. Monet omasta sukupolvestani ovat asuneet jo opiskellessa soluissa ja kämppiksen kanssa.

Ihmisen uteliaisuus on omaa luokkaansa. Maija tutkisi kaikkien postit ja arvostelisi vieraat. Jukka ei koskaan korjaisi yhteiskeittiössä omia astioitaan eikä siivoaisi yleisiä tiloja. Ritva yrittäisi luikahtaa muiden huomaamatta omiin menoihinsa, mutta ei pääsisi eteistä pitemmälle tekemättä tiliä siitä, mihin on menossa ja kenen kanssa. Henni taas majoittaisi viikkotolkulla vieraitaan yhteisessä olohuoneessa...

Ei yksinäisyydentunne poistu sillä, että ihminen tungetaan ventovieraiden laumaan. Yksinäinen kaipaa ystäviä ja ymmärretyksi tulemista eikä sitä, että ympärillä on mitä tahansa väkeä.

Monet vanhukset valittavat yksinäisyyttä, jos seurana ei ole omia lapsia tai lastenlapsia. Ihan sama vaikka olisi koko päivän rupatellut muiden palveluyksikön asukkaiden kanssa ja vaikkapa ystävä käynyt kylässä, niin silti huokaillaan, kuinka yksinäistä on. Ainoastaan lasten ja lastenlasten käymiset auttavat.

En asu Suomessa, mutta tämä on oma kokemukseni vanhuksista, joiden parissa teen töitä.

Moni varmaan kokisi tämän ratkaisun äärimmäiseksi, mutta uusia näkökulmia kyllä tarvitaan. Se, että aikuisten lasten kuvitellaan olevan samaan aikaan kaveripiiri ja hoivapalvelut, on aivan harhainen ajatus. Paitsi niinä hetkinä, kun istutaan palaverissa ja kartoitetaan toimintakykyä ja palveluntarpeita. Siinä kun vanhus ja ikäpalveluiden työntekijä yhdessä päättävät, että tuentarvetta ei ole ja jos tulee, niin aikuiset työssäkäyvät lapset 200km päästä hoitavat, niin aikuinen lapsi on äänestetty nurin ja seuraavaa palaveria ei järjestetä vasta kuin kahden vuoden päästä ja samapa se, koska lopputulos on sama silloinkin.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut asuvat sellaisissa yhteisöllisissä seniorien kerrostaloissa. Niissä on siis oma asunto, mutta myös yhteisiä tiloja ja tekemistä ym. Ainakin Helsingin Kalasatamassa on tuollainen, luin jonkun lehtijutun.

Asuminen noissa on vaan sen verran kallista, ettei ihan joka mummulla ja papalla ole moiseen varaa. Lisäksi saattaa olla vaikea saada asuntoa, sillä yhteisasumista on Suomessa vanhuksille tarjolla vasta vähän.

Ai niinkuin Kämppikset -sarjassa?

Kun kaksi ihmistä muuttaa yhteen, tarvitaan heti  yksi poliisi estämään mahdolliset pahoinpitelyt ja tapot.