Onko viikko-viikko systeemi oikeasti vanhemmille helpotus?

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan Suomen ensimmäisiä viikko-viikko lapsia. Vanhemmat erosivat yli 20 vuotta sitten, ja perustivat aika pian tahoillaan uudet perheet. Isä on edelleen yhdessä toisen vaimonsa kanssa, äidilläni on menossa kolmas mies eron jälkeen. Täytyy kyllä todeta, että se viikko-viikko-systeemi nimenomaan riisti minulta oikean perheen kokemuksen. Olin molempien vanhempieni kotona vaivaantunut vieras, jota ei koskaan huomioitu samassa määrin kuin näitä uusperheiden yhteisiä lapsia. Varsinkin isäpuoleeni oli hyytävät välit. Nuoruusvuoteni kuluivat lähinnä lastenvahtina, eikä minulla ollut mitään "omaa" paikkaa. 

Nyt kolmekymppisenä tapaan aikuistuneita sisaruspuoliani silloin tällöin. Isän kanssa olen syntymäpäivä- ja joulukorttiväleissä, äitiini en ole ollut missään yhteydessä kymmeneen vuoteen. 

Kuulostaa ikävältä. Näkisin kuitenkin, ettei tuossa ongelma ollut vuoroviikkoasuminen vaan se, ettei sinua pidetty tasaväkisenä perheenjäsenenä, vaan koit ulkopuolisuutta molemmissa paikoissa, sekä tosiaan ne huonot välit äidin uuden miehen kanssa. Selvästi vanhempasi olisivat voineet hoitaa ja järjestää asian paremminkin. Miten tilanne olisi ollut parempi, jos olisit asunut pysyvästi jommassa kummassa kodissa? Jos sinua kerran kohdeltiin huonosti molemmissa paikoissa, sittenhän se kohtelu olisi vain keskittynyt yhteen kotiin, ja mikäli olisit ajan tavan mukaan jäänyt asumaan äidin luo, olisit joutunut sietämään isäpuolta jatkuvasti.

Miettikää, että itse joutuisitte muuttamaan joka toinen viikko! oli ihan painajaista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikossa lapsi ei pääse elämään normaali arkea eikä pääse "syvälle" kuhunkin perheeseen. Kokemusta on ja en näe hyväksi lapselle!

Mikä on sitten parempi vaihtoehto? Erotilanteessahan on käytännössä kolme vaihtoehtoa: 

1. Vuoroasuminen

2. Lapsi asuu toisen vanhemman kanssa ja vain tapaa toista paristi kuukaudessa

3. Yhdessä pysyminen vastentahtoisesti

Kohdassa 2 lapsi käytännössä vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmasta, ja kohdassa 3 taas ei ole normaalia perhe-elämää kummankaan kanssa, koska eroa toivovat vanhemmat, jotka eivät haluaisi olla yhdessä, eivät mitenkään voi muodostaa toimivaa perhettä, jossa olisi tunne-elämään liittyvät asiat ja perheenjäsenten välinen dynamiikka kunnossa.

vanhemmat muuttaa, ei lapsi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi tehdä lapsia ihmisen kanssa, jonka kanssa aikoo pysyä yhdessä?

Kysy sitten kun puolisosi päättää ettei perhe-elämä olekaan kivaa ja lähtee lätkimään.

Puolison kanssa täytyy käydä lapsiperhearjesta kunnon keskustelut ennen kuin lapsia tehdään. Monikaan mies ei ymmärrä, millaista se arki oikeasti on sitten kun on lapset

Ei taida kuule keskustelut auttaa. Meillä oli hyvin tasa-arvoinen ja puolin ja toisin huomioiva suhde ennen lapsen syntymää, mutta lapsen tultua elämä ajautui sellaiseksi, että taisteltiin mahdollisuudesta levätä tai tehdä jotain omia asioita, ja sen sijaan, että oltaisiin yhdessä mietitty ja huomioitu molemmat, meni koko elämä jonkinlaiseksi kilpailuksi mahdollisuudesta vaikka nukkua puolen tunnin unet vauvan kanssa valvomisen jälkeen. Kaikki yhteinen välittäminen vain katosi. Ja tätä ei todellakaan olisi osannut aavistaa sen perusteella, millaista oli ennen lasta.

Jokainen tietää oikeastaan vain oman eronsa syyt ja tilanteen, eikä tosiaan kukaan oikein osaa etukäteen uskoa, että ero tulisi itselle. Vuoroviikkoasuminen oli todella raskasta lapselle, käynnisti masennuksen, joka ei ole oikein koskaan mennyt kunnolla ohi hänellä. Mutta jos on vain huonoja vaihtoehtoja valittavana, niin kai niistä yrittää valita vain sen vähiten huonon. Kieltämättä joskus erot tuntuvat vähän hätiköidyiltä ratkaisuilta aika tavallisiin ristiriitoihin, tai tavoitellaan jotain parempaa kuin mitä nykyisellä puolisolla on tarjota, vaikka nykyinen ei ihan mahdoton olisi kuitenkaan, jos vertaa todella huonoihin kumppaneihin. Mutta mitään tehtyä eli varsinkaan niitä lapsia, ei saa tekemättömäksi, eli aina pitää vaan yrittää mennä eteenpäin parhaan taitonsa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikossa lapsi ei pääse elämään normaali arkea eikä pääse "syvälle" kuhunkin perheeseen. Kokemusta on ja en näe hyväksi lapselle!

Mikä on sitten parempi vaihtoehto? Erotilanteessahan on käytännössä kolme vaihtoehtoa: 

1. Vuoroasuminen

2. Lapsi asuu toisen vanhemman kanssa ja vain tapaa toista paristi kuukaudessa

3. Yhdessä pysyminen vastentahtoisesti

Kohdassa 2 lapsi käytännössä vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmasta, ja kohdassa 3 taas ei ole normaalia perhe-elämää kummankaan kanssa, koska eroa toivovat vanhemmat, jotka eivät haluaisi olla yhdessä, eivät mitenkään voi muodostaa toimivaa perhettä, jossa olisi tunne-elämään liittyvät asiat ja perheenjäsenten välinen dynamiikka kunnossa.

vanhemmat muuttaa, ei lapsi 

Mitä tarkoitat? Eihän vuoroasumisessa ole kysymys muuttamisesta, mutta ei nyt mennä siihen. Jos tarkoitat sitä, että vanhemmat muuttavat erilleen ja yhteinen koti jää lapsen kodiksi, jossa vanhemmat ovat vuoroviikoin - tämä voi toimiakin joillekin, mutta useimmiten se on vaihtoehto vain aika hyvätuloisille, joilla lapset ovat jo melkein aikuisia. Yhteisen kolmannen kodin pyörittäminen vaatii kaikenlaista yhteistä panostamista ja kanssakäymistä, ja aina tämä ei oikein onnistu. Ja rahan takiahan se ei monelle ole vaihtoehto muutenkaan. Niille tosin, joilla se toimii, se voi olla hyväkin vaihtoehto. 

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää oikeastaan vain oman eronsa syyt ja tilanteen, eikä tosiaan kukaan oikein osaa etukäteen uskoa, että ero tulisi itselle. Vuoroviikkoasuminen oli todella raskasta lapselle, käynnisti masennuksen, joka ei ole oikein koskaan mennyt kunnolla ohi hänellä. Mutta jos on vain huonoja vaihtoehtoja valittavana, niin kai niistä yrittää valita vain sen vähiten huonon. Kieltämättä joskus erot tuntuvat vähän hätiköidyiltä ratkaisuilta aika tavallisiin ristiriitoihin, tai tavoitellaan jotain parempaa kuin mitä nykyisellä puolisolla on tarjota, vaikka nykyinen ei ihan mahdoton olisi kuitenkaan, jos vertaa todella huonoihin kumppaneihin. Mutta mitään tehtyä eli varsinkaan niitä lapsia, ei saa tekemättömäksi, eli aina pitää vaan yrittää mennä eteenpäin parhaan taitonsa mukaan.

Kannattaa myös muistaa, että muut ihmiset eivät useinkaan tiedä koko totuutta. Minäkin olen kertonut vain, että kasvoimme erillemme ja suhteesta katosi intohimo, vaikka oikeasti meillä oli päivittäisiä riitoja ja miehen peliongelma ajoi minutkin konkurssiin ja jouduin joka kuukausi stressaamaan riittääkö rahat ruokaan. En tosin ole halunnut avautua tästä juuri kenellekään, joten suurin osaa kuulee kaunistellun ja siloitellun totuuden, joka varmaan kuulostaa siltä, että on erottu vain siksi kun alkuhuuma kymmenen vuoden jälkeen katosi.

Vierailija kirjoitti:

Miettikää, että itse joutuisitte muuttamaan joka toinen viikko! oli ihan painajaista

Muutto joka viikko olisikin painajaista. Mutta jos minulla olisi kaksi pysyvää kotia, joissa asuisin vuoroviikoin tai kahden viikon sykleissä, se ei olisi minulle painajaista. Varmasti sellainen kahden kodin välillä siirtyminen voi olla välillä rasittavaakin, mutta jos minun pitäisi valita, tekisinkö niin vai etääntyisinkö jostain perheenjäsneestä, valitsisin hetkeäkään miettimättä sen, että on kaksi kotia. Ja vuoroasuminenhan voi olla myös kahden viikon jaksoissa.

Jännä, että vuoroasumista vastaan argumentoidaan aina sillä, että on rasittavaa siirtyä paikasta toiseen, vaikka ihan yhtä paljon siirtymiä tulee siinäkin, jos näkee toista vanhempaa joka toinen viikonloppu. Joillainhan on siinä viikonlopputapaamisessa myös jotain arki-iltatapaamisia, mikä oikeastaan lisää siirtymien määrää. Esim. vuoroasuminen kahden viikon jaksoissa tarkoittaa sitä, että kuukauden aikana vaihdetaan paikkaa vain kaksi kertaa, kun taas viikonlopputapaamisissa niitä paikanvaihtoja tulee neljä.

En tiedä miten kokee eikå sillä ole merkitystä koska vuoroviikko systeemi on lasten edun kannalta paras ratkaisu ja vain sillä mikä on parasta lapsille on merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettikää, että itse joutuisitte muuttamaan joka toinen viikko! oli ihan painajaista

Muutto joka viikko olisikin painajaista. Mutta jos minulla olisi kaksi pysyvää kotia, joissa asuisin vuoroviikoin tai kahden viikon sykleissä, se ei olisi minulle painajaista. Varmasti sellainen kahden kodin välillä siirtyminen voi olla välillä rasittavaakin, mutta jos minun pitäisi valita, tekisinkö niin vai etääntyisinkö jostain perheenjäsneestä, valitsisin hetkeäkään miettimättä sen, että on kaksi kotia. Ja vuoroasuminenhan voi olla myös kahden viikon jaksoissa.

Jännä, että vuoroasumista vastaan argumentoidaan aina sillä, että on rasittavaa siirtyä paikasta toiseen, vaikka ihan yhtä paljon siirtymiä tulee siinäkin, jos näkee toista vanhempaa joka toinen viikonloppu. Joillainhan on siinä viikonlopputapaamisessa myös jotain arki-iltatapaamisia, mikä oikeastaan lisää siirtymien määrää. Esim. vuoroasuminen kahden viikon jaksoissa tarkoittaa sitä, että kuukauden aikana vaihdetaan paikkaa vain kaksi kertaa, kun taas viikonlopputapaamisissa niitä paikanvaihtoja tulee neljä.

Eikä muut voi tietää että mikä on kennellekkin rasittavaa ja mikä ei. Kyllä ne lapset vanhemmillensa kertoo jos on rasittavaa. Muiden on turha leikkiä tietåvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan Suomen ensimmäisiä viikko-viikko lapsia. Vanhemmat erosivat yli 20 vuotta sitten, ja perustivat aika pian tahoillaan uudet perheet. Isä on edelleen yhdessä toisen vaimonsa kanssa, äidilläni on menossa kolmas mies eron jälkeen. Täytyy kyllä todeta, että se viikko-viikko-systeemi nimenomaan riisti minulta oikean perheen kokemuksen. Olin molempien vanhempieni kotona vaivaantunut vieras, jota ei koskaan huomioitu samassa määrin kuin näitä uusperheiden yhteisiä lapsia. Varsinkin isäpuoleeni oli hyytävät välit. Nuoruusvuoteni kuluivat lähinnä lastenvahtina, eikä minulla ollut mitään "omaa" paikkaa. 

Nyt kolmekymppisenä tapaan aikuistuneita sisaruspuoliani silloin tällöin. Isän kanssa olen syntymäpäivä- ja joulukorttiväleissä, äitiini en ole ollut missään yhteydessä kymmeneen vuoteen. 

Kuulostaa ikävältä. Näkisin kuitenkin, ettei tuossa ongelma ollut vuoroviikkoasuminen vaan se, ettei sinua pidetty tasaväkisenä perheenjäsenenä, vaan koit ulkopuolisuutta molemmissa paikoissa, sekä tosiaan ne huonot välit äidin uuden miehen kanssa. Selvästi vanhempasi olisivat voineet hoitaa ja järjestää asian paremminkin. Miten tilanne olisi ollut parempi, jos olisit asunut pysyvästi jommassa kummassa kodissa? Jos sinua kerran kohdeltiin huonosti molemmissa paikoissa, sittenhän se kohtelu olisi vain keskittynyt yhteen kotiin, ja mikäli olisit ajan tavan mukaan jäänyt asumaan äidin luo, olisit joutunut sietämään isäpuolta jatkuvasti.

Silloin minulla ainakin olisi ollut paikka, jota voisi ajatella kotina.