Onko viikko-viikko systeemi oikeasti vanhemmille helpotus?

Luulisin että useimmille ei ole. Ikävä lasta/ lapsia.

Todella helppoa. Viikko siellä ,viikko tällä tyyliä ja aina viikko vapaa jommalla kummalla.Ei heillä tietoakaan kun yksin lapsen kanssa tai useamman 24h/ 7 päivää,Kukautta ja vuosia.Hoitaa siten yksin koti,sivous ja TYÖ! Kun ei mummoja,ei vaareja auttamassa.Eikä isää kinosta lapsi lapset pätkääkän.Vietää sinkku elämää .Joten hiton helpolla nuo nyky vanhemat pääsee.Viikon kerralla leikkivät isää, äitiä ja vaihto!

Naiset eivät erossa pysty ajattelemaan lapsen parasta. Itsekkyys ottaa vallan sekä ositukseen että huoltajuuteen liittyvissä asioissa

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikossa lapsi ei pääse elämään normaali arkea eikä pääse "syvälle" kuhunkin perheeseen. Kokemusta on ja en näe hyväksi lapselle!

Voihan se jaksotus olla vaikka 2 viikkoa. Miksi koet, että ei pääse syvälle perheeseen? Mitä se voi tarkoittaa esim. tapauksessa, jossa "lapsettomalla viikolla" toinen vanhempi keskittyy vaikka uuden kumppanin kanssa seurusteluun ja toinen vanhempi työntekoon, ja lapsiviikoilla molemmat keskittyvät perhe-elämään lapsen/lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi tehdä lapsia ihmisen kanssa, jonka kanssa aikoo pysyä yhdessä?

Kuinka naivi pitääkään olla että vääntää jälleen kerran tällaisen kommentin?

Meillä on ollut miehen kanssa asumuseroja ym. järjestelyjä ja parisuhteen tulevaisuudesta en uskalla sanoa varmuudella mitään, mutta musta olisi kyllä hirveää olla erossa lapsista joka toinen viikko. Oma aika on tosi vähissä lasten ollessa jotain 0-4 v ikäisiä, mutta 5-vuotiaasta eteenpäin sitä on ollut just hyvin. Varmaan kuolisin ikävään ja vuoroviikkosysteemiin olisi vaikea itsenikään sopeutua. Olisin kyllä 100% saletisti hirvittävä takertuja mamma, joka lapsiviikoillaan panostelisi ja järjestelisi kaikenlaisia suoritusspektaakkeleja ja "vapaat" viikkonsa kelaisin kaikenlaisia kehäpäätelmiä sitten. No, jos sellainen ero tulisi niin kai pitäisi antaa elämän sitten kantaa, mutta pahasti luulen, että miehestä ja minusta molemmista tulisi aika kamalia lapsissa roikkujia sitten. Ehkä yrittäen pyörittää uutta parisuhdettakin siinä. Tällälailla menee paljon mukavammin kyllä. Enpä nyt sano, että erota ei missään nimessä pitäisi, mutta hankaloittaahan se vanhemman ja lapsen suhdetta jos tapaa vain vuoroviikoin jos vanhemman ja lapsen suhde noin lähtökohtaisesti on ok.

Onhan se introvertille välillä kiva kun saa olla yksin. Vaikka en omista lapsista kuormitu sillä tavalla. Me asutaan edelleen lähekkäin, samalla alueella. Lapsilla molemmissa kodeissa tarvittava, koulureppuun ottavat aina pari lempipehmoaan mukaan. He itse myös haluavat tällä hetkellä olla yhtä paljon molempien luona.

Ja nämä ketkä vinkuu täällä muiden erosta. Hienoa että te osaatte ennustaa aina tulevan. Minä en osannut. Sitä että puheista huolimatta se mies heittäytyy itsekin kakaraksi kun lapset on tehty. Monikin jaksaa esittää täydellistä suhteen alussa ja vielä yhteen muuttaessa. Minulla on ollut siinä mielessä hyvä elämä, että en ole kohdannut esimerkiksi lapsuudessa sen kaltaisia ihmisiä, joten en tunnistanut ennenkuin oli myöhäistä.

Lapsellani on bonuslapsi, hän oli ensin vain viikonloppuna mutta halusi pian itse viikko-viikko -systeemiin. Pieni kaupunki, hänellä on kaikki paljon paremmin lapseni kodissa, kun talous on heillä paremmin, rahaa, iso talo, hieno oma huone jne. Nyt lapseni on tälle bonukselle tärkeämpi kuin hänen äitinsä, biologinen äiti on persu ja lapsi häpeää sitä.

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikossa lapsi ei pääse elämään normaali arkea eikä pääse "syvälle" kuhunkin perheeseen. Kokemusta on ja en näe hyväksi lapselle!

Mikä on sitten parempi vaihtoehto? Erotilanteessahan on käytännössä kolme vaihtoehtoa: 

1. Vuoroasuminen

2. Lapsi asuu toisen vanhemman kanssa ja vain tapaa toista paristi kuukaudessa

3. Yhdessä pysyminen vastentahtoisesti

Kohdassa 2 lapsi käytännössä vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmasta, ja kohdassa 3 taas ei ole normaalia perhe-elämää kummankaan kanssa, koska eroa toivovat vanhemmat, jotka eivät haluaisi olla yhdessä, eivät mitenkään voi muodostaa toimivaa perhettä, jossa olisi tunne-elämään liittyvät asiat ja perheenjäsenten välinen dynamiikka kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani on bonuslapsi, hän oli ensin vain viikonloppuna mutta halusi pian itse viikko-viikko -systeemiin. Pieni kaupunki, hänellä on kaikki paljon paremmin lapseni kodissa, kun talous on heillä paremmin, rahaa, iso talo, hieno oma huone jne. Nyt lapseni on tälle bonukselle tärkeämpi kuin hänen äitinsä, biologinen äiti on persu ja lapsi häpeää sitä.

Taas jaksaa joku bonusmamma psykooseissaan yrittää satuilla näitä "olen kuin oikea äiti ja enemmänkin bonuslapselleni" juttuja muka-mummona. Palstahulluista ei tule loppua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikossa lapsi ei pääse elämään normaali arkea eikä pääse "syvälle" kuhunkin perheeseen. Kokemusta on ja en näe hyväksi lapselle!

Mikä on sitten parempi vaihtoehto? Erotilanteessahan on käytännössä kolme vaihtoehtoa: 

1. Vuoroasuminen

2. Lapsi asuu toisen vanhemman kanssa ja vain tapaa toista paristi kuukaudessa

3. Yhdessä pysyminen vastentahtoisesti

Kohdassa 2 lapsi käytännössä vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmasta, ja kohdassa 3 taas ei ole normaalia perhe-elämää kummankaan kanssa, koska eroa toivovat vanhemmat, jotka eivät haluaisi olla yhdessä, eivät mitenkään voi muodostaa toimivaa perhettä, jossa olisi tunne-elämään liittyvät asiat ja perheenjäsenten välinen dynamiikka kunnossa.

Ei mikään ole varmastikaan hyvä vaihtoehto. Lapsen kannalta olisi tietenkin ihanteellisinta, että vanhemmilla olisi kaikki hyvin ja eroja ei tulisi.

Viikko-viikossa lapsi elää heittopussielämää. Eikä pääse elämään ihan normaalia perhe-elämää yhdessä omassa kodissa. Näkisin, että tilanteessa, jossa ero on tullut perheeseen yksi pysyvä koti on kuitenkin lapselle paras.

Varmasti olisi ollut itselle helpompaa, onneksi en siihen suostunut. Lapset ovat kiitelleet, että onneksi on ollut luonani pysyvä koti, jossa on ollut turvalliset olosuhteet eikä jatkuvaa vaihtorumbaa.

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät erossa pysty ajattelemaan lapsen parasta. Itsekkyys ottaa vallan sekä ositukseen että huoltajuuteen liittyvissä asioissa

Miehet onneksi aina ovat luotettavia ja hoitavat velvollisuutensa mukisematta. Mihin lapset joituisivatkaan ilman näitä huolehtivia ihania isätyyppejä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikossa lapsi ei pääse elämään normaali arkea eikä pääse "syvälle" kuhunkin perheeseen. Kokemusta on ja en näe hyväksi lapselle!

Mikä on sitten parempi vaihtoehto? Erotilanteessahan on käytännössä kolme vaihtoehtoa: 

1. Vuoroasuminen

2. Lapsi asuu toisen vanhemman kanssa ja vain tapaa toista paristi kuukaudessa

3. Yhdessä pysyminen vastentahtoisesti

Kohdassa 2 lapsi käytännössä vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmasta, ja kohdassa 3 taas ei ole normaalia perhe-elämää kummankaan kanssa, koska eroa toivovat vanhemmat, jotka eivät haluaisi olla yhdessä, eivät mitenkään voi muodostaa toimivaa perhettä, jossa olisi tunne-elämään liittyvät asiat ja perheenjäsenten välinen dynamiikka kunnossa.

Meillä vaihtoehto 2 koska mies ei halunnut lapsia vuoroviikoin. Itselläni on ikävä lapsia jo viikonlopunkin aikana ja jälkeen joten vuoroviikko olisi ollut minulle hankala, tiedän sen. Isästä etääntyminen on valitettavasti vähän tapahtunut mutta kaikilla kuitenkin hyvät ja sopuisat välit mikä on pääasia.

Kyllä minä olin alkuun tosi surullinen, kun lapset olivat isällään. Meillä siis viikko-viikko systeemi. Mutta yritin myös tietoisesti nauttia omasta ajasta, koska ennen eroa hoidin lapset aika lailla yksin. Nyt on jo tottunut, yksin ollessa teen pidempää työpäivää ja urheilen enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikossa lapsi ei pääse elämään normaali arkea eikä pääse "syvälle" kuhunkin perheeseen. Kokemusta on ja en näe hyväksi lapselle!

Mikä on sitten parempi vaihtoehto? Erotilanteessahan on käytännössä kolme vaihtoehtoa: 

1. Vuoroasuminen

2. Lapsi asuu toisen vanhemman kanssa ja vain tapaa toista paristi kuukaudessa

3. Yhdessä pysyminen vastentahtoisesti

Kohdassa 2 lapsi käytännössä vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmasta, ja kohdassa 3 taas ei ole normaalia perhe-elämää kummankaan kanssa, koska eroa toivovat vanhemmat, jotka eivät haluaisi olla yhdessä, eivät mitenkään voi muodostaa toimivaa perhettä, jossa olisi tunne-elämään liittyvät asiat ja perheenjäsenten välinen dynamiikka kunnossa.

Ei mikään ole varmastikaan hyvä vaihtoehto. Lapsen kannalta olisi tietenkin ihanteellisinta, että vanhemmilla olisi kaikki hyvin ja eroja ei tulisi.

Viikko-viikossa lapsi elää heittopussielämää. Eikä pääse elämään ihan normaalia perhe-elämää yhdessä omassa kodissa. Näkisin, että tilanteessa, jossa ero on tullut perheeseen yksi pysyvä koti on kuitenkin lapselle paras.

Mihin perustat ajatuksen heittopussielämästä? Ja miksi sinusta se on tärkeämpää, että on vain yksi koti, vaikka sen hinta olisi etääntyminen toisesta vanhemmasta? Ihmettelen tätä oikeasti, koska yleensä läheiset IHMISET ovat ihmisille kuitenkin se kaikkein tärkein asia. Kyllähän vuoroviikkoasumisessakin on pysyvät kodit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikossa lapsi ei pääse elämään normaali arkea eikä pääse "syvälle" kuhunkin perheeseen. Kokemusta on ja en näe hyväksi lapselle!

Mikä on sitten parempi vaihtoehto? Erotilanteessahan on käytännössä kolme vaihtoehtoa: 

1. Vuoroasuminen

2. Lapsi asuu toisen vanhemman kanssa ja vain tapaa toista paristi kuukaudessa

3. Yhdessä pysyminen vastentahtoisesti

Kohdassa 2 lapsi käytännössä vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmasta, ja kohdassa 3 taas ei ole normaalia perhe-elämää kummankaan kanssa, koska eroa toivovat vanhemmat, jotka eivät haluaisi olla yhdessä, eivät mitenkään voi muodostaa toimivaa perhettä, jossa olisi tunne-elämään liittyvät asiat ja perheenjäsenten välinen dynamiikka kunnossa.

Lapsen kannalta nro 3 on paras, aivan ehdottomasti. Tästä on myös tutkimuksia tehty, ja ne kertovat yksiselitteisesti saman. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikossa lapsi ei pääse elämään normaali arkea eikä pääse "syvälle" kuhunkin perheeseen. Kokemusta on ja en näe hyväksi lapselle!

Mikä on sitten parempi vaihtoehto? Erotilanteessahan on käytännössä kolme vaihtoehtoa: 

1. Vuoroasuminen

2. Lapsi asuu toisen vanhemman kanssa ja vain tapaa toista paristi kuukaudessa

3. Yhdessä pysyminen vastentahtoisesti

Kohdassa 2 lapsi käytännössä vieraantuu ja etääntyy toisesta vanhemmasta, ja kohdassa 3 taas ei ole normaalia perhe-elämää kummankaan kanssa, koska eroa toivovat vanhemmat, jotka eivät haluaisi olla yhdessä, eivät mitenkään voi muodostaa toimivaa perhettä, jossa olisi tunne-elämään liittyvät asiat ja perheenjäsenten välinen dynamiikka kunnossa.

Lapsen kannalta nro 3 on paras, aivan ehdottomasti. Tästä on myös tutkimuksia tehty, ja ne kertovat yksiselitteisesti saman. 

Millä perusteella se on paras vaihtoehto?

Yhden ystäväni vanhemmat tekivät noin, ja jälkeenpäin ystäväni on kertonut luulleensa teini-ikäisenä, että perheessä riideltiin jatkuvasti sen vuoksi, että hän oli itse niin vaikea teini. Aikuisena, vanhempiensa erottua, hän ymmärsi riitojen johtuneen siitä, että vanhemmat eivät pitäneet toisistaan eivätkä tulleet enää toimeen. 

Moni saattaa kuvitella, että vanhemmat sitten asuvat vaikka 15 vuotta kämppiksinä ja kavereina, ja että ainoa ero entiseen on se, että ei enää ole seksiä, mutta kyllähän yhteiselo on aika kylmää ja ongelmaista, jos ihmiset eivät oikeasti haluaisi enää olla yhdessä eivätkä sietäisi toistensa läheisyyttä. Paitsi että kodin ilmapiiri voi olla huono, kylmäkiskoinen ja jännitteinen, tällaiset vanhemmat antavat lapsilleen todella omituisen kuvan parisuhteesta ja perheestä.

Olen varmaan Suomen ensimmäisiä viikko-viikko lapsia. Vanhemmat erosivat yli 20 vuotta sitten, ja perustivat aika pian tahoillaan uudet perheet. Isä on edelleen yhdessä toisen vaimonsa kanssa, äidilläni on menossa kolmas mies eron jälkeen. Täytyy kyllä todeta, että se viikko-viikko-systeemi nimenomaan riisti minulta oikean perheen kokemuksen. Olin molempien vanhempieni kotona vaivaantunut vieras, jota ei koskaan huomioitu samassa määrin kuin näitä uusperheiden yhteisiä lapsia. Varsinkin isäpuoleeni oli hyytävät välit. Nuoruusvuoteni kuluivat lähinnä lastenvahtina, eikä minulla ollut mitään "omaa" paikkaa. 

Nyt kolmekymppisenä tapaan aikuistuneita sisaruspuoliani silloin tällöin. Isän kanssa olen syntymäpäivä- ja joulukorttiväleissä, äitiini en ole ollut missään yhteydessä kymmeneen vuoteen. 

No jos saisin valita, niin tietenkin valitsisin lapsille ehjän perheen. Mutta nyt kun on näin, niin kyllä mä siitä hyvät puolet irti saan. Elän puolet ajasta vain itselleni, luon uraa, harrastan ja matkustelen. Ei valittamista.

Niille jotka paheksuvat eroavia ihmisiä - olin myös yksi teistä nuorena ja naiivina. Vaan miten kävikään… :D