Lue keskustelun säännöt.
Olin aiemmin sitä mieltä, että kova kuri on armeijassa etu, mutta nyt olen tullut toisiin johtopäätöksiin
17.04.2022 |
Kävin armeijan n. 30 vuotta sitten ja meininki oli vanhanaikaista inttiä, eli sitä huutamista, keljuilua ja kaikki perustui täysin pakkoon ja rangaistuksen uhkaan. Mitään "motivoivaa" ei intissä ollut eikä sellaista olisi sallittu. Olin kuitenkin pitkään sitä mieltä, että se oli oikea tapa kouluttaa sotilaita. Tulihan siinä opittua aseet ja muut vaikka joku karjui ja juoksutti aina välillä metsään tai viskoi sängyn patjat lattialle tai sellaista.
Nyt kuitenkin kummipoikani on ollut armeijassa viime kesästä ja olen tutustunut tähän uuteen meininkiin. Meininki on edelleen kurinalaista, mutta rentoa. Miesten motivaatioon kiinnitetään huomiota, turhat huutamiset ja esimerkiksi turhat levon katkaisut alikessujen huviksi on lopetettu. Nuoret osaaavat tekniset välineet hyvin ja oppivat armeijan käyttämät vehkeet nopeasti. Ketään ei erikseen nöyryytetä, eikä kaikkia rangaista yhden takia. Kummipoika on tyytyväinen koulutukseen ja on sisäistänyt asiat hyvin. Hän on nyt alikersantti. Joukkueessa on hyvä motivaatio, keskeyttäneitä on vähän.
Taisin olla väärässä omien kuvitelmieni kanssa. Nyt kun vertaa Venäjän armeijaa, joka on perustunut miehistön huonoon kohteluun ja Ukrainan armeijaa, joka tavoittelee nykyaikaa ja kohtelee sotilaitaan inhimillisesti, tämä käsitys vahvistuu. Suorituskyky on ihan erilainen. Samaa oli muuten käsitelty Hesarin pääkirjoituksessa.
Kehotan muitakin vanhoja pieruja päivittämään käsityksiään. Oikeastaan tekisi hyvää, että intissä olisi vanhoille reserviläisille avoimien ovien päivät ja pääsisi näkemään sitä nykytouhua. Siinä on hyvinkin paljon järkeä.
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin kävin armeijan 30 vuotta sitten. Silloin motivaation puutteesta rangaistiin juoksuttamalla ja aito kiinnostus palvelukseen palkittiin pääsyllä sotilaskotiin vaikka kesken päivän.
Ja jos joku teki jonkun mokan, se sinunkin sotilaskotikeikkasi saatettiin perua tästä syystä, vaikka et itse olisi tehnyt mitään. Sama kun työkaverisi tekisi jonkun mokan ja sinulle annettaisiin siitä rangaistus. Kauanko olisit moisessa lafkassa? Ihan hyvä jos noista jutuista on päästy. Ei mitään järkeä.
Armeija on kutakuinkin ainoa ympäristö, jossa kollektiivisilla rangaistuksilla on aidosti opettavainen merkitys. Tositilanteessa kun yhden virhe voi oikeasti maksaa kaikkien hengen. Aika harvassa työpaikassa on näin.
Itse asiassa ei sielläkään niillä kollektiivisilla rangaistuksilla ole yhtään mitään opettavaista merkitystä - siis sellaista, jossa se opetus olisi millään tasolla positiivinen. Se kollektiivinen rangaistus on aina epäoikeudenmukainen niitä kohtaan, jotka eivät ole tehneet yhtään mitään väärin, minkä takia se saa aikaan vihaa ja inhoa sitä käyttävää esimiestä kohtaan samoin kuin sen virheen tehnyttä kohtaan. Se siis syö sekä joukon keskinäistä luottamusta että joukon luottamusta esimieheen. Sen takia siinä ei ole yhtään mitään järkeä eikä se opeta yhtään mitään hyödyllistä.
Selitit aika hyvin sen, mihin kollektiivisen rangaistuksen teho perustuu. Nimenomaan siihen että kaikki pyrkivät toimimaan oikein ettei jokainen kärsi. Jos ainoastaan töpeksiää rangaistaan ei ketään muuta välttämättä kiinnosta koko asia, mutta kun kaikki tuntevat virheen nahoissaan niin silloin myös vertaispalaute toimii.
Oletko tosiaan noin tyhmä? Tajuatko sinä yhtään, mitä se tekee yksikön taistelukyvylle, jos esimieheen ei kukaan joukosta luota tippaakaan? Eikä kukaan myöskään luota omiin taistelutovereihin siksi, että voidaan rangaista virheestä, jota ei itse tehnyt. Siihen se nimittäin johtaa tuo kollektiivisen rangaistuksen käyttö. Ja siksi se ei toimi.
Simputus ei vie luottamusta esimieheltä vaan onnistuessaan se kehittää taisteluyksikön joka ei tee virheitä ja jossakin vaiheessa jokainen alkaa luottaa siihen että kaikki tietävät miten tulee toimia. Se on totta että syyttömiä ärsyttää punnertaminen mutta sitä ei tarvitse kovinkaan montaa kertaa tehdä kun sisäinen kurinpito lopettaa hölmöilyn.
Tuo väitteesi on ihan järjettömän typerä. Simputus nimen omaan vie luottamuksen esimieheen. Kukaan siinä yksikössä ei luota esimieheen, jota pitää epäoikeudenmukaisena ja simputus on juuri sitä, syyttömien rankaisemista. Ja jos esimieheen ei luoteta, niin ei luoteta myöskään hänen antamiinsa käskyihin.
Ja sinä ilmeisesti olet tosiaan niin taukki, että kuvittelet sellaisia yksiköitä olevan, joka ei tee virheitä? Jessus mikä tahvo pelle olet. Taisteluyksiköt kentällä toimivat aivan äärimmäisen epävakaassa ja nopeasti muuttuvassa tilanteessa. Koko ajatus virheettömyydestä on suorastaan harhainen samoin kuin ylipäätään se, että se taisteluyksikkö toimisi parhaiten siten, että se sokeasti seuraa esimiestään missän tahansa tilanteessa mutta ei tee mitään ilman tämän käskyä. Niitä virheit tulee tilanteissa täysin väistämättä ja yksikkö, joka ei luota esimieheensä eikä pysty oma-aloitteiseen toimintaan ei pysty niistä virheistä toipumaan mutta ei myöskään nopeasti muuttuvaa tilannetta hyödyntämään.
Hyvin yksinkertaisesti taisteluyksikön keskinäinen luottamus - niin sen jäsenten kuin sen ja esimiehen kesken on avain tehokkaaseen taisteluyksikköön ja fakta on niin, että simputuksella sitä ei koskaan synny sitä luottamusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Simputus ei vie luottamusta esimieheltä vaan onnistuessaan se kehittää taisteluyksikön joka ei tee virheitä ja jossakin vaiheessa jokainen alkaa luottaa siihen että kaikki tietävät miten tulee toimia. Se on totta että syyttömiä ärsyttää punnertaminen mutta sitä ei tarvitse kovinkaan montaa kertaa tehdä kun sisäinen kurinpito lopettaa hölmöilyn.[/quote]
Sulla ei taida olla minkäänlaista johtamiskoulutusta tai kokemusta ihmisten johtamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Simputus ei vie luottamusta esimieheltä vaan onnistuessaan se kehittää taisteluyksikön joka ei tee virheitä ja jossakin vaiheessa jokainen alkaa luottaa siihen että kaikki tietävät miten tulee toimia. Se on totta että syyttömiä ärsyttää punnertaminen mutta sitä ei tarvitse kovinkaan montaa kertaa tehdä kun sisäinen kurinpito lopettaa hölmöilyn.
Sulla ei taida olla minkäänlaista johtamiskoulutusta tai kokemusta ihmisten johtamisesta?
Tai sitten kyseessä on joku pösilö menneisyyteen juuttunut kapiainen.
Vierailija kirjoitti:
Simputus ei vie luottamusta esimieheltä vaan onnistuessaan se kehittää taisteluyksikön joka ei tee virheitä ja jossakin vaiheessa jokainen alkaa luottaa siihen että kaikki tietävät miten tulee toimia. Se on totta että syyttömiä ärsyttää punnertaminen mutta sitä ei tarvitse kovinkaan montaa kertaa tehdä kun sisäinen kurinpito lopettaa hölmöilyn.
Sulla ei taida olla minkäänlaista johtamiskoulutusta tai kokemusta ihmisten johtamisesta?
Olen varsin kokenut johtaja ( En tosin mikään armeijan kantahenkilökuntaan kuuluva)
Minunkaan mielestäni varusmiesten kiusaaminen ei ole itsetarkoitus armeijassa mutta se on äärimmäisen tärkeää että johtajaa ei koskaan kyseenalaisteta, eikä ikinä aleta sooloilla. Tämä on hyvä ohje myös työpaikalla.
Näin inttiä käymättömän näkökulmasta (olen siis nainen) nämä simputusta ja vastaavaa puolustelevat argumentit vaikuttavat tosi kummallisilta. Nimittäin: jos ne pitäisivät paikkansa, tarkoittaisi se sitä, että ihmisen psykologia toimisi armeijakontekstissa totaalisen eri tavalla kuin missään muualla. Normaalielämässä ihminen suoriutuu tehtävistään parhaiten silloin, kun taustalla ei ole pelkoa syömässä keskittymistä, ja kun ohjeistus on riittävän perusteellista mutta samalla myös riittävästi liikkumatilaa antavaa. Yllättäviä tilanteita tulee aina ja kaikkialla, ja niissä pitää pystyä toimimaan omatoimisesti. Mikään maailmassa ei toimi sillä tavalla, että esimies kyttää koko ajan vieressä, ohjeistaa kaikki yksityiskohdat ja jakelee virheistä sattumanvaraisia rangaistuksia. Miten ihmeessä siis sotiminen voisi toimia sillä tyylillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin inttiä käymättömän näkökulmasta (olen siis nainen) nämä simputusta ja vastaavaa puolustelevat argumentit vaikuttavat tosi kummallisilta. Nimittäin: jos ne pitäisivät paikkansa, tarkoittaisi se sitä, että ihmisen psykologia toimisi armeijakontekstissa totaalisen eri tavalla kuin missään muualla. Normaalielämässä ihminen suoriutuu tehtävistään parhaiten silloin, kun taustalla ei ole pelkoa syömässä keskittymistä, ja kun ohjeistus on riittävän perusteellista mutta samalla myös riittävästi liikkumatilaa antavaa. Yllättäviä tilanteita tulee aina ja kaikkialla, ja niissä pitää pystyä toimimaan omatoimisesti. Mikään maailmassa ei toimi sillä tavalla, että esimies kyttää koko ajan vieressä, ohjeistaa kaikki yksityiskohdat ja jakelee virheistä sattumanvaraisia rangaistuksia. Miten ihmeessä siis sotiminen voisi toimia sillä tyylillä?
Homman pointti on nimenomaan siinä että taistelussa yksittäisillä sotilaalla ei ole liikkumatilaa vaan tarkkaan harkittu tehtävä jonka esimies on määrännyt, minkälaista soveltamisen varaa ei ole. Sellainen olisi taistelussa hyvin vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Simputus ei vie luottamusta esimieheltä vaan onnistuessaan se kehittää taisteluyksikön joka ei tee virheitä ja jossakin vaiheessa jokainen alkaa luottaa siihen että kaikki tietävät miten tulee toimia. Se on totta että syyttömiä ärsyttää punnertaminen mutta sitä ei tarvitse kovinkaan montaa kertaa tehdä kun sisäinen kurinpito lopettaa hölmöilyn.
Sulla ei taida olla minkäänlaista johtamiskoulutusta tai kokemusta ihmisten johtamisesta?
Olen varsin kokenut johtaja ( En tosin mikään armeijan kantahenkilökuntaan kuuluva)
Minunkaan mielestäni varusmiesten kiusaaminen ei ole itsetarkoitus armeijassa mutta se on äärimmäisen tärkeää että johtajaa ei koskaan kyseenalaisteta, eikä ikinä aleta sooloilla. Tämä on hyvä ohje myös työpaikalla.
Ei todellakaan ole hyvä ohje työpaikalla, vaan jopa hengenvaarallinen, jos sitä tulkitaan tiukasti! Esimiehetkin tekevät virheitä, koska ovat ihmisiä, ja niinpä esimiehen antamissa ohjeissa voi joskus olla jotain ihan päätöntä, jopa vaarallista. Sellaisen saadessaan ehdottomasti pitää kyseenalaistaa! Ja jos sitten onkin niin, että ohje onkin ollut oikea ja alainen ei vain ole tiennyt että niin voi tehdä, ei tolkkupäinen esimies siitä suutu, että asiaa on kysytty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli paljon juuri alikessujen ja parin kokelaankin harrastamaa epäasiallista toimintaa alokasaikana ja sen jälkeenkin. Mutta meidän ryhmänjohtaja, eli siis alikersantti, oli pari vuotta muita vanhempi ja todella asiallinen tyyppi. Ei kertaakaan tehnyt mitään ylimääräistä kiusaa, vaan näytti esimerkillään ja oli jotenkin luotettava. Ehkä se parin vuoden ikäerokin teki, hän vaikutti "papalta" mikä nyt tuntuu naurettavalta, kun hän oli ehkä max 24. Joka tapauksessa muistan kun ihan alussa tuli joku tenkkapoo jonkun pakkauksen kanssa, ne siis hiffannut miten ne remmit pitää laittaa tai jotakin. Pelkäsin, että tästä tulee ongelmia. Mutta otin kuitenkin riskin ja kysyin alikessulta että nyt en ihan tajunnut täysin miten tämä piti laittaa. Haukkumisen ja keljuilun sijasta tämä alikessu näytti sen minulle ihan rauhallisesti ja kärsivällisesti. Opin asian sillä samantien.
Naapurituvassa samasta asiasta tuli yleinen nolaus, tyyliin "katsokaa tätä miestä, hän ei osaa mitään ja hänen ansiostaan koko ryhmä myöhästyy ja blaa blaa blaa". Sen sijaan että olisi tehnyt niin kuin meidän alikessu. Tästä oli vielä se hyvä puoli, että turha jännittäminen väheni kun ei tarvinnut miettiä mitä sontaa sieltä niskaan tulee.
Sen verran meillä alokkaille annettiin siimaa, että saimme tehdä alokasajan lopussa sellaisena nimettömän palautepaperin, joka sitten toimitettiin varusmiesjohtajille. Siinä saatiin sitten haukkua vuorostamme kaikki varusmiesjohtajat, mutta kas kummaa tämä meidän alikessu ei saanut yhtään negatiivista palautetta. Hän oli hyvä ryhmänjohtaja, joka osasi asiansa ja jota porukka kunnioitti. Ilmeisesti myös kapiaiset tajusivat tämän arvon, koska hänestä joukkueen varajohtaja ja kersantti ennen kotiutumista. Olen varma, että olisi ollut mies paikallaan jos tosipaikka olisi tullut.
Minua taas v*tutti koko armeija niin paljon, että kotiutumispäivänä poltin passini ja sotilaspassini. Suomi on maailman p*skin maa, toivottavasti rys*ä tappaa teidät kaikki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli paljon juuri alikessujen ja parin kokelaankin harrastamaa epäasiallista toimintaa alokasaikana ja sen jälkeenkin. Mutta meidän ryhmänjohtaja, eli siis alikersantti, oli pari vuotta muita vanhempi ja todella asiallinen tyyppi. Ei kertaakaan tehnyt mitään ylimääräistä kiusaa, vaan näytti esimerkillään ja oli jotenkin luotettava. Ehkä se parin vuoden ikäerokin teki, hän vaikutti "papalta" mikä nyt tuntuu naurettavalta, kun hän oli ehkä max 24. Joka tapauksessa muistan kun ihan alussa tuli joku tenkkapoo jonkun pakkauksen kanssa, ne siis hiffannut miten ne remmit pitää laittaa tai jotakin. Pelkäsin, että tästä tulee ongelmia. Mutta otin kuitenkin riskin ja kysyin alikessulta että nyt en ihan tajunnut täysin miten tämä piti laittaa. Haukkumisen ja keljuilun sijasta tämä alikessu näytti sen minulle ihan rauhallisesti ja kärsivällisesti. Opin asian sillä samantien.
Naapurituvassa samasta asiasta tuli yleinen nolaus, tyyliin "katsokaa tätä miestä, hän ei osaa mitään ja hänen ansiostaan koko ryhmä myöhästyy ja blaa blaa blaa". Sen sijaan että olisi tehnyt niin kuin meidän alikessu. Tästä oli vielä se hyvä puoli, että turha jännittäminen väheni kun ei tarvinnut miettiä mitä sontaa sieltä niskaan tulee.
Sen verran meillä alokkaille annettiin siimaa, että saimme tehdä alokasajan lopussa sellaisena nimettömän palautepaperin, joka sitten toimitettiin varusmiesjohtajille. Siinä saatiin sitten haukkua vuorostamme kaikki varusmiesjohtajat, mutta kas kummaa tämä meidän alikessu ei saanut yhtään negatiivista palautetta. Hän oli hyvä ryhmänjohtaja, joka osasi asiansa ja jota porukka kunnioitti. Ilmeisesti myös kapiaiset tajusivat tämän arvon, koska hänestä joukkueen varajohtaja ja kersantti ennen kotiutumista. Olen varma, että olisi ollut mies paikallaan jos tosipaikka olisi tullut.
Lisätään vielä tarkennuksena nuoremmille, että tuohon aikaan pakkauksissa käytettiin irtoremmejä, joilla sidottiin kamoja kiinni ym ja niissä oli tarkka järjestys. En tiedä onko niitä enää.
-sama
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli paljon juuri alikessujen ja parin kokelaankin harrastamaa epäasiallista toimintaa alokasaikana ja sen jälkeenkin. Mutta meidän ryhmänjohtaja, eli siis alikersantti, oli pari vuotta muita vanhempi ja todella asiallinen tyyppi. Ei kertaakaan tehnyt mitään ylimääräistä kiusaa, vaan näytti esimerkillään ja oli jotenkin luotettava. Ehkä se parin vuoden ikäerokin teki, hän vaikutti "papalta" mikä nyt tuntuu naurettavalta, kun hän oli ehkä max 24. Joka tapauksessa muistan kun ihan alussa tuli joku tenkkapoo jonkun pakkauksen kanssa, ne siis hiffannut miten ne remmit pitää laittaa tai jotakin. Pelkäsin, että tästä tulee ongelmia. Mutta otin kuitenkin riskin ja kysyin alikessulta että nyt en ihan tajunnut täysin miten tämä piti laittaa. Haukkumisen ja keljuilun sijasta tämä alikessu näytti sen minulle ihan rauhallisesti ja kärsivällisesti. Opin asian sillä samantien.
Naapurituvassa samasta asiasta tuli yleinen nolaus, tyyliin "katsokaa tätä miestä, hän ei osaa mitään ja hänen ansiostaan koko ryhmä myöhästyy ja blaa blaa blaa". Sen sijaan että olisi tehnyt niin kuin meidän alikessu. Tästä oli vielä se hyvä puoli, että turha jännittäminen väheni kun ei tarvinnut miettiä mitä sontaa sieltä niskaan tulee.
Sen verran meillä alokkaille annettiin siimaa, että saimme tehdä alokasajan lopussa sellaisena nimettömän palautepaperin, joka sitten toimitettiin varusmiesjohtajille. Siinä saatiin sitten haukkua vuorostamme kaikki varusmiesjohtajat, mutta kas kummaa tämä meidän alikessu ei saanut yhtään negatiivista palautetta. Hän oli hyvä ryhmänjohtaja, joka osasi asiansa ja jota porukka kunnioitti. Ilmeisesti myös kapiaiset tajusivat tämän arvon, koska hänestä joukkueen varajohtaja ja kersantti ennen kotiutumista. Olen varma, että olisi ollut mies paikallaan jos tosipaikka olisi tullut.
Ehkäpä kyseisellä alikersantille oli poikkeuksellisen pitkä pinna ja hän halusi olla "hyvä jätkä", mutta yleisellä tasolla tuollaisesta opastamisesta ei seuraa mitään hyvää armeijassa eikä myöskään työpaikalla. Korkeintaan se että kysytään lisää neuvoja asioissa, jotka pitäisi jo osata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleistystä koko ap:n kirjoitus. Ei vaikuta penaalin terävimmältä kynältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli paljon juuri alikessujen ja parin kokelaankin harrastamaa epäasiallista toimintaa alokasaikana ja sen jälkeenkin. Mutta meidän ryhmänjohtaja, eli siis alikersantti, oli pari vuotta muita vanhempi ja todella asiallinen tyyppi. Ei kertaakaan tehnyt mitään ylimääräistä kiusaa, vaan näytti esimerkillään ja oli jotenkin luotettava. Ehkä se parin vuoden ikäerokin teki, hän vaikutti "papalta" mikä nyt tuntuu naurettavalta, kun hän oli ehkä max 24. Joka tapauksessa muistan kun ihan alussa tuli joku tenkkapoo jonkun pakkauksen kanssa, ne siis hiffannut miten ne remmit pitää laittaa tai jotakin. Pelkäsin, että tästä tulee ongelmia. Mutta otin kuitenkin riskin ja kysyin alikessulta että nyt en ihan tajunnut täysin miten tämä piti laittaa. Haukkumisen ja keljuilun sijasta tämä alikessu näytti sen minulle ihan rauhallisesti ja kärsivällisesti. Opin asian sillä samantien.
Naapurituvassa samasta asiasta tuli yleinen nolaus, tyyliin "katsokaa tätä miestä, hän ei osaa mitään ja hänen ansiostaan koko ryhmä myöhästyy ja blaa blaa blaa". Sen sijaan että olisi tehnyt niin kuin meidän alikessu. Tästä oli vielä se hyvä puoli, että turha jännittäminen väheni kun ei tarvinnut miettiä mitä sontaa sieltä niskaan tulee.
Sen verran meillä alokkaille annettiin siimaa, että saimme tehdä alokasajan lopussa sellaisena nimettömän palautepaperin, joka sitten toimitettiin varusmiesjohtajille. Siinä saatiin sitten haukkua vuorostamme kaikki varusmiesjohtajat, mutta kas kummaa tämä meidän alikessu ei saanut yhtään negatiivista palautetta. Hän oli hyvä ryhmänjohtaja, joka osasi asiansa ja jota porukka kunnioitti. Ilmeisesti myös kapiaiset tajusivat tämän arvon, koska hänestä joukkueen varajohtaja ja kersantti ennen kotiutumista. Olen varma, että olisi ollut mies paikallaan jos tosipaikka olisi tullut.
Ehkäpä kyseisellä alikersantille oli poikkeuksellisen pitkä pinna ja hän halusi olla "hyvä jätkä", mutta yleisellä tasolla tuollaisesta opastamisesta ei seuraa mitään hyvää armeijassa eikä myöskään työpaikalla. Korkeintaan se että kysytään lisää neuvoja asioissa, jotka pitäisi jo osata.
No hän ei halunnut olla mikään "hyvä jätkä" sen enempää kuin "huono jätkä", vaan hän oli mikä oli. Ei hän meidän kanssa veljeillyt, vaan hoiti ryhmänjohtajan hommansa siten että ryhmä toimi niin kuin pitikin. Hänen tyylinsä oli hyvä ja asiallinen verrattuna muihin. Ja jostakin se kertoo, että kapiaiset antoivat tälle erilaisia muita vastuullisempia tehtäviä, jotka hän sitten klaarasi. Ei ne kessun jämät turhasta sille menneet.
En ymmärrä miksi muuten trollaat tässä ketjussa. Eihän sinulla ole mitään järkeviä pointteja noissa viesteissäsi. Saatat olla huono johtaja, joka ei pysty johtamaan ilman muodollista organisaation tukea - siis jos nyt johtaja oletkaan. Kaikilla ei ole johtamisen kykyä, silloin pitäisi antaa olla ja mennä oman tason hommiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua taas v*tutti koko armeija niin paljon, että kotiutumispäivänä poltin passini ja sotilaspassini. Suomi on maailman p*skin maa, toivottavasti rys*ä tappaa teidät kaikki
Intissä varmaan muut olivat yhtä v*ttuuntuneet sinuun. Sotilaspassilla sä et nykyään tee mitään ja tuo passin polttaminen se vasta fiksu veto olikin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli paljon juuri alikessujen ja parin kokelaankin harrastamaa epäasiallista toimintaa alokasaikana ja sen jälkeenkin. Mutta meidän ryhmänjohtaja, eli siis alikersantti, oli pari vuotta muita vanhempi ja todella asiallinen tyyppi. Ei kertaakaan tehnyt mitään ylimääräistä kiusaa, vaan näytti esimerkillään ja oli jotenkin luotettava. Ehkä se parin vuoden ikäerokin teki, hän vaikutti "papalta" mikä nyt tuntuu naurettavalta, kun hän oli ehkä max 24. Joka tapauksessa muistan kun ihan alussa tuli joku tenkkapoo jonkun pakkauksen kanssa, ne siis hiffannut miten ne remmit pitää laittaa tai jotakin. Pelkäsin, että tästä tulee ongelmia. Mutta otin kuitenkin riskin ja kysyin alikessulta että nyt en ihan tajunnut täysin miten tämä piti laittaa. Haukkumisen ja keljuilun sijasta tämä alikessu näytti sen minulle ihan rauhallisesti ja kärsivällisesti. Opin asian sillä samantien.
Naapurituvassa samasta asiasta tuli yleinen nolaus, tyyliin "katsokaa tätä miestä, hän ei osaa mitään ja hänen ansiostaan koko ryhmä myöhästyy ja blaa blaa blaa". Sen sijaan että olisi tehnyt niin kuin meidän alikessu. Tästä oli vielä se hyvä puoli, että turha jännittäminen väheni kun ei tarvinnut miettiä mitä sontaa sieltä niskaan tulee.
Sen verran meillä alokkaille annettiin siimaa, että saimme tehdä alokasajan lopussa sellaisena nimettömän palautepaperin, joka sitten toimitettiin varusmiesjohtajille. Siinä saatiin sitten haukkua vuorostamme kaikki varusmiesjohtajat, mutta kas kummaa tämä meidän alikessu ei saanut yhtään negatiivista palautetta. Hän oli hyvä ryhmänjohtaja, joka osasi asiansa ja jota porukka kunnioitti. Ilmeisesti myös kapiaiset tajusivat tämän arvon, koska hänestä joukkueen varajohtaja ja kersantti ennen kotiutumista. Olen varma, että olisi ollut mies paikallaan jos tosipaikka olisi tullut.
Ehkäpä kyseisellä alikersantille oli poikkeuksellisen pitkä pinna ja hän halusi olla "hyvä jätkä", mutta yleisellä tasolla tuollaisesta opastamisesta ei seuraa mitään hyvää armeijassa eikä myöskään työpaikalla. Korkeintaan se että kysytään lisää neuvoja asioissa, jotka pitäisi jo osata.
Hmm. Tuntuu nyt vähän siltä, että sinun johtamisopeilla johtajalla ei ole hyvin nopeasti enää tietoon perustuvaa tilannekuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli paljon juuri alikessujen ja parin kokelaankin harrastamaa epäasiallista toimintaa alokasaikana ja sen jälkeenkin. Mutta meidän ryhmänjohtaja, eli siis alikersantti, oli pari vuotta muita vanhempi ja todella asiallinen tyyppi. Ei kertaakaan tehnyt mitään ylimääräistä kiusaa, vaan näytti esimerkillään ja oli jotenkin luotettava. Ehkä se parin vuoden ikäerokin teki, hän vaikutti "papalta" mikä nyt tuntuu naurettavalta, kun hän oli ehkä max 24. Joka tapauksessa muistan kun ihan alussa tuli joku tenkkapoo jonkun pakkauksen kanssa, ne siis hiffannut miten ne remmit pitää laittaa tai jotakin. Pelkäsin, että tästä tulee ongelmia. Mutta otin kuitenkin riskin ja kysyin alikessulta että nyt en ihan tajunnut täysin miten tämä piti laittaa. Haukkumisen ja keljuilun sijasta tämä alikessu näytti sen minulle ihan rauhallisesti ja kärsivällisesti. Opin asian sillä samantien.
Naapurituvassa samasta asiasta tuli yleinen nolaus, tyyliin "katsokaa tätä miestä, hän ei osaa mitään ja hänen ansiostaan koko ryhmä myöhästyy ja blaa blaa blaa". Sen sijaan että olisi tehnyt niin kuin meidän alikessu. Tästä oli vielä se hyvä puoli, että turha jännittäminen väheni kun ei tarvinnut miettiä mitä sontaa sieltä niskaan tulee.
Sen verran meillä alokkaille annettiin siimaa, että saimme tehdä alokasajan lopussa sellaisena nimettömän palautepaperin, joka sitten toimitettiin varusmiesjohtajille. Siinä saatiin sitten haukkua vuorostamme kaikki varusmiesjohtajat, mutta kas kummaa tämä meidän alikessu ei saanut yhtään negatiivista palautetta. Hän oli hyvä ryhmänjohtaja, joka osasi asiansa ja jota porukka kunnioitti. Ilmeisesti myös kapiaiset tajusivat tämän arvon, koska hänestä joukkueen varajohtaja ja kersantti ennen kotiutumista. Olen varma, että olisi ollut mies paikallaan jos tosipaikka olisi tullut.
Ehkäpä kyseisellä alikersantille oli poikkeuksellisen pitkä pinna ja hän halusi olla "hyvä jätkä", mutta yleisellä tasolla tuollaisesta opastamisesta ei seuraa mitään hyvää armeijassa eikä myöskään työpaikalla. Korkeintaan se että kysytään lisää neuvoja asioissa, jotka pitäisi jo osata.
No hän ei halunnut olla mikään "hyvä jätkä" sen enempää kuin "huono jätkä", vaan hän oli mikä oli. Ei hän meidän kanssa veljeillyt, vaan hoiti ryhmänjohtajan hommansa siten että ryhmä toimi niin kuin pitikin. Hänen tyylinsä oli hyvä ja asiallinen verrattuna muihin. Ja jostakin se kertoo, että kapiaiset antoivat tälle erilaisia muita vastuullisempia tehtäviä, jotka hän sitten klaarasi. Ei ne kessun jämät turhasta sille menneet.
En ymmärrä miksi muuten trollaat tässä ketjussa. Eihän sinulla ole mitään järkeviä pointteja noissa viesteissäsi. Saatat olla huono johtaja, joka ei pysty johtamaan ilman muodollista organisaation tukea - siis jos nyt johtaja oletkaan. Kaikilla ei ole johtamisen kykyä, silloin pitäisi antaa olla ja mennä oman tason hommiin.
Puolustan sitä että mielestäni nykypäivän johtamiskulttuuri erityisesti armeijassa on mennyt siihen että johtajia ei enää olekaan.
Pitkäpinnainen kaveri joka on noheva oli varmasti natsansa ansainnut, mutta ei silti voi sanoa että naapuri joka sanoi totuuden ääneen siitä, että osaamaton viivästyttää kaikkia olisi ollut väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua taas v*tutti koko armeija niin paljon, että kotiutumispäivänä poltin passini ja sotilaspassini. Suomi on maailman p*skin maa, toivottavasti rys*ä tappaa teidät kaikki
Intissä varmaan muut olivat yhtä v*ttuuntuneet sinuun. Sotilaspassilla sä et nykyään tee mitään ja tuo passin polttaminen se vasta fiksu veto olikin!
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muuta ajattelivat tai ajattelevat minusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli paljon juuri alikessujen ja parin kokelaankin harrastamaa epäasiallista toimintaa alokasaikana ja sen jälkeenkin. Mutta meidän ryhmänjohtaja, eli siis alikersantti, oli pari vuotta muita vanhempi ja todella asiallinen tyyppi. Ei kertaakaan tehnyt mitään ylimääräistä kiusaa, vaan näytti esimerkillään ja oli jotenkin luotettava. Ehkä se parin vuoden ikäerokin teki, hän vaikutti "papalta" mikä nyt tuntuu naurettavalta, kun hän oli ehkä max 24. Joka tapauksessa muistan kun ihan alussa tuli joku tenkkapoo jonkun pakkauksen kanssa, ne siis hiffannut miten ne remmit pitää laittaa tai jotakin. Pelkäsin, että tästä tulee ongelmia. Mutta otin kuitenkin riskin ja kysyin alikessulta että nyt en ihan tajunnut täysin miten tämä piti laittaa. Haukkumisen ja keljuilun sijasta tämä alikessu näytti sen minulle ihan rauhallisesti ja kärsivällisesti. Opin asian sillä samantien.
Naapurituvassa samasta asiasta tuli yleinen nolaus, tyyliin "katsokaa tätä miestä, hän ei osaa mitään ja hänen ansiostaan koko ryhmä myöhästyy ja blaa blaa blaa". Sen sijaan että olisi tehnyt niin kuin meidän alikessu. Tästä oli vielä se hyvä puoli, että turha jännittäminen väheni kun ei tarvinnut miettiä mitä sontaa sieltä niskaan tulee.
Sen verran meillä alokkaille annettiin siimaa, että saimme tehdä alokasajan lopussa sellaisena nimettömän palautepaperin, joka sitten toimitettiin varusmiesjohtajille. Siinä saatiin sitten haukkua vuorostamme kaikki varusmiesjohtajat, mutta kas kummaa tämä meidän alikessu ei saanut yhtään negatiivista palautetta. Hän oli hyvä ryhmänjohtaja, joka osasi asiansa ja jota porukka kunnioitti. Ilmeisesti myös kapiaiset tajusivat tämän arvon, koska hänestä joukkueen varajohtaja ja kersantti ennen kotiutumista. Olen varma, että olisi ollut mies paikallaan jos tosipaikka olisi tullut.
Ehkäpä kyseisellä alikersantille oli poikkeuksellisen pitkä pinna ja hän halusi olla "hyvä jätkä", mutta yleisellä tasolla tuollaisesta opastamisesta ei seuraa mitään hyvää armeijassa eikä myöskään työpaikalla. Korkeintaan se että kysytään lisää neuvoja asioissa, jotka pitäisi jo osata.
Hmm. Tuntuu nyt vähän siltä, että sinun johtamisopeilla johtajalla ei ole hyvin nopeasti enää tietoon perustuvaa tilannekuvaa.
Tarkoitan sellaisia tilanteita että työntekijän ei pitäisi pyytää neuvoja asioissa, jotka on jo opetettu. Esimerkiksi vaikkapa kassaan käyttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Simputus ei vie luottamusta esimieheltä vaan onnistuessaan se kehittää taisteluyksikön joka ei tee virheitä ja jossakin vaiheessa jokainen alkaa luottaa siihen että kaikki tietävät miten tulee toimia. Se on totta että syyttömiä ärsyttää punnertaminen mutta sitä ei tarvitse kovinkaan montaa kertaa tehdä kun sisäinen kurinpito lopettaa hölmöilyn.
Sulla ei taida olla minkäänlaista johtamiskoulutusta tai kokemusta ihmisten johtamisesta?
Olen varsin kokenut johtaja ( En tosin mikään armeijan kantahenkilökuntaan kuuluva)
Minunkaan mielestäni varusmiesten kiusaaminen ei ole itsetarkoitus armeijassa mutta se on äärimmäisen tärkeää että johtajaa ei koskaan kyseenalaisteta, eikä ikinä aleta sooloilla. Tämä on hyvä ohje myös työpaikalla.
Joko sinä et ole johtaja tai sitten sinä olet se täydellinen malliesimerkki sellaisesta umpipaskasta johtajasta, jonka olemattomille kyvyille omien kalsareidensa värin päättäminenkin on ihan liian vaativaa ja joka tuhoaa täysin koko työpaikkansa tuottavuuden ja työskentelyolosuhteet. Tulostahan tuoslla tavalla ei saa aikaan. En tiedä oikeasti yhtään typerämpää neuvoa millekään työpaikalle kuin se, että johtajaa ei koskaan kyseenalaisteta eikä ikinä sooloilla. Tuo pätee jopa armeijan yksikköön, jossa esimerkiksi ihan tavallisen taisteluparin pitää pystyä tekemään kuhunkin tehtävään liittyviä oma-aloitteisia päätöksiä nopeatempoisessa taistelutilanteessa ihan ilman sitä, että juoksennellaan takaisin ryhmänjohtajan juttusille kyselemään ohjeet yhtä-äkkiä täysin muuttuneeseen tilanteeseen.
Simputus ei vie luottamusta esimieheltä vaan onnistuessaan se kehittää taisteluyksikön joka ei tee virheitä ja jossakin vaiheessa jokainen alkaa luottaa siihen että kaikki tietävät miten tulee toimia. Se on totta että syyttömiä ärsyttää punnertaminen mutta sitä ei tarvitse kovinkaan montaa kertaa tehdä kun sisäinen kurinpito lopettaa hölmöilyn.