Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia ettei masentunut tunne mitään ketään kohtaan?
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahimmillaan joo. Mutta siinä vaiheessa masennus on päässyt jo todella pahaksi. Koska ainakin itelläni masennus alkoi vähän sellaisena ylitsevuotavana empatiana ja maailman tuskana kaikkia ja kaikkeutta kohtaan. Mutta sitten kun tajusin, että en voi muuttaa mitään tai tehdä mitään millekään niin alkoi se tunteiden kuoleminen. En kyllä empatiaani koskaan silti menettänyt. Jossain määrin se kyllä heikkeni koska aloin vihata ihmisiä, mutta edes syvimmässä ihmisvihassani en oikeasti koskaan halunnut mitään pahaa kellekään, vain helpottaa omaa oloani.
Lääkitys teki kyllä minusta vähän tsombin, mutta se tuli siinä tilanteessa ihan tarpeeseen. Minua oltiin hyväksikäytetty jo ihan tarpeeksi. Tsombina osasin pitää puoleni paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mihin tarvitaan masentuneita? miksi elätte? olette turhia.
Ei mua oikeastaan tarvita yhtään mihinkään, eikä tarvittaisi vaikka olisin tervekin. Koneisto pyörii silti. Syy, miksi elän on siinä että kerään mahdollisimman paljon omaisuutta että on jotain mitä antaa perinnöksi läheisille. Tai, mulla enää mitään läheisiä ole mutta heille jotka joskus olivat.
Aloittajan kysymykseen vastaan, että kyllä mulla tunteita oli, varsin voimakkaitakin. Sen lisäksi on ollut mm epävarmuus ja estyneisyys, jotka tehokkaasti blokkasi niiden tunteiden ilmaisun. Nyt, kun olen menettänyt kaikki läheiset ympäriltäni ja päässyt siitä surusta yli, en ole enää sortunut dramatisoimaan asioita ja mikään ei suuremmin enää kosketa - ei hyvässä eikä pahassa. Ja se on mielestäni todella hienoa, koska en kärsi enää siitä yksinäisyydestä ja kyvyttömyydestä sosiaalisuuteen, joka minulla yhä vielä on.
Wau.. olen kulkenut täysin samaa polkua kuin sinäkin.
On normaalia. Minulla masennus aiheuttanut sen, että tunteita myös käsitellään eri tavalla. Jonkun mielestä olen kai tunnekylmä, mutta en ole. Esim siskoni hautajaisiin en pystynyt menemään, sen jälkeen olin kauan se joka siivosi jne muille läheisille eli höösäsi.
Vuoden aikana itkin ehkä noin 10 kertaa asiaa, sen jälkeen minä surin, yksin ja näyttämättä asiaa hirveästi muille. Kuolinpäivästä kun meni vuosi, alkoi minun surutyöni. Taustalla masennus ja itsemurha yritys, moni ei tiedä asiasta mitään = mutta en ole tunteeton, moni ehkä vain luuli niin.