Aktiivimalli2 pärähtää käyntiin viikon kuluttua, riittääkö työpaikkoja kaikille?
Ihana kevät ja toiveikkuutta työttömien rinnoissa, jo kesäksi saattaa päästä töihin!
Mutta onko työttömille seurauksena vain pettymys, onko työpaikkoja tarpeellisia määriä? Onko ehkä ilman työnhaku pakkoa ennen nykyhallitusta ehkä hieman totuttukin makoilemaan sohvalla tukieurojen varassa?!?
Nyt te-toimistot ja soskut viritetty huippuiskuun, tuhansia virkailijoita palkattu ja valmiina käsittelemään työttömät- työttömät lupausten innoittamina ryntäämässä töihin!
Valtavasti kohenee kansantalous ja elintaso KAIKILLA,ei vain työttömille, kun saadaan apukäsiä kaikille yhteiskunnan aloille. Kaikki osallistuvat niin saamme aikaiseksi valtavan kakun ja ehkäpä siitä kakusta riittää sitten murusia jaeltavaksi almuina muuallekin maailmaan!
Mutta sitä ennen pitää leipoa kakku yhdessä eikä se onnistu vetelehtimällä!
Kommentit (171)
Menen heti töihin jos joku vaan huolisi minut. T. 62-vuotias osatyökykyinen
Aktiivimalli ei lisää työpaikkoja. Turhaa näennäispuuhastelua jolla kalastellaan tyhmien ääniä.
Avoimet paikat nämä: koulutusjohtaja, opettaja, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, lähihoitaja, Farmaseutti, kirjanpitäjä, sosiaalialan johtaja, pankkihenkilö, laatoittaja ja henkilökohtainen avustaja vaikeastivammaiselle.
Siinäpä haet 4 paikkaa.
Ei pääse töihin kun se riippuu työnantajasta ja kohta tämäkin aktiivimalli lopetetaan toimimattomana. Kukaan työnantaja ei ota pitkäaikaistyötöntä ja niiden hakemuksia ei edes lueta. Työelämästä ajat sitten pudonnutta ja kuntouttavassa työtoiminnassa ollutta ei edes oteta haastatteluun.
Työnantajan pitää saada täydet tehot ihmisestä niin että tulee voittoja itselleen niin paljon ettei omassa elämässä ehdi kuluttamaankaan ja saada ilmainen ylläpito jälkeläisilleen niin ettei niiden työtä tarvitse raataa. Ahneuden valtakuntaa eletään eikä jaeta mitään sille työntekijälle muuta kuin se saa raataa itsensä kipeäksi ja käyttää ne vähät varansa sitten itsensä hoitamiseen.
Työssäni kohtaan päivittäin semmoisia jämälaarista kaivetun näköisiä elämäntapasluibailijoita, että on hyvä että kohtaavat työnhakuvelvoitteen silmästä silmään. Moni kun tuntuu unohtavan, että työmarkkinatuki on vastikkeellista. Lisäksi ihmeellisen moni kuvittelee, että töihin voi vain kävellä kunhan oikea sattuu kohdalle: vaikka peruskoulun jälkeistä koulutusta ei ole ja viimeisin merkintä CV:ssä on kahden kk:n palkkatuettu työ vuodelta 2007. On varsin hyvä, että joutuvat pistämään viimein tikkua ristiin: on se sitten palkkatyö (tuskin saavat), tai työkokeilu (ehkä saavat) tai kuntouttava työtoiminta (varmasti saisivat, jos ei töihin joutuminen harmittaisi niin paljon).
Tuhansia uusia työntekijöitä = viime vuoden lopussa päättyneitä määräaikaisia työsuhteita on jatkettu.
Bullshittiä koko aktiivimalli.
Hallitus vaihtoon.
Työttömiä on virallisesti 260 000. Yhdeksän eurolaisia on yli 100 000 ja heitä ei lasketa työttömiksi vaikka saavat työttömyyskorvausta. Sitten on vielä pelkälle toimeentulotuelle jääneitä. Avoimia kokoaikaisia työpaikkoja on koko maassa 30-50 tuhatta. Yrittäjät palkkaa ulkomailta halpatyöläisia. Juu ei tule työttömän elämä helpottumaan uuden aktiivimallin myötä, päinvastoin siinä käy.
Kyll nyt kaikki työllistetään johonkin, hienoa! Loppuu siltä osin etuuksien maksaminen !
Ei kaikille ole työpaikkoja. Se on karu totuus.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
En tiedä. Ekana ainakin kaikki rahanjako ulkomaille seis ennekuin kotimaa on hoidettu.
Vartiainen nauraa partaansa kun Marin ja Li Andersson päräyttävät aktiivimallin käyntiin!
Olen täysin välinpitämätön kaikenlaisten aktivointisuunnitelmien suhteen, sillä en aio koskaan enää aktioitua. Parasta on se, kun kukaan ei mahda sille asialle mitään.
T: Tieten työtön
Mahdollisia haettavia työpaikkoja olisi 80 km säteellä vähän yli 400 kpl. Hienoa, että työttömille muistutetaan, että työmarkkinatuki ei ole kansalaispalkka.
Minä olen jo töissä, tule sinäkin!
Ei se mitään kunhan on nahkatakki päällä.........
HS: Vasemmisto vastusti Sipilän ”aktiivimalli kakkosta”, nyt se toteuttaa hallituksessa lähes vastaavan
Vierailija kirjoitti:
Aktiivimalli ei lisää työpaikkoja. Turhaa näennäispuuhastelua jolla kalastellaan tyhmien ääniä.
Kymmenen pistettä oikeasta vastauksesta. Tuota puuhastelua on nähty ennenkin poliitikoilta. Niitä toimia pitäisi kohdentaa ihan muualle kuin työttömiin. Vain sillä että suomeen saadaan lisää työpaikkoja voidaan vähentää työttömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Avoimet paikat nämä: koulutusjohtaja, opettaja, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, lähihoitaja, Farmaseutti, kirjanpitäjä, sosiaalialan johtaja, pankkihenkilö, laatoittaja ja henkilökohtainen avustaja vaikeastivammaiselle.
Siinäpä haet 4 paikkaa.
Sinäkin voit hakea muutakin kuin palkkatyötä. Senkus pyydät eri paikoista (niistäkin joissa ei ole avointa hakua) pääsisitkö työkokeiluun. Sitten kun olet osoittanut siellä kuinka etevä olet, voit kysellä jatkoa vaikkapa palkkatuella työllistettynä. Neljä paikkaa on haettu n. tunnissa.
Vai eikö työ kannata, ellei siitä saa heti kättelyssä väh. 2500€/kk palkkaa?
Plussasin vaikka olen vasemmistolainen. Langassa paljon asiaa.