Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ihminen ”jää”väkivaltaiseen suhteeseen..
15.04.2022 |
En usko että 50% haluaisi edes jäädä vaan jää koska pelkää. Pelon takia jos puoliso ei anna lähteä. Uhkailee ja peloittelee, se saa varmasti ”pysymään suhteessa paikallaan - neutraalisti” ja olemaan lähtemättä, ei tiedä miten lähteä pois turvallisesti. Uskon 50% tapauksissa näin kun kuulee uhria syyllistettävän miksi jäit kun se olisi omaa syytään. Ei kaikki halua jäädä mutta ei uskalla lähteä jos pelkää toista.
Kommentit (66)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ku ei voimia, rohkeutta, kykyä erota, lähteä, jättää!
Mm yksi tuttu oli aina silmä mustana ja ovi säpäleinä kun yritti erota.
Vierailija kirjoitti:
No ku ei voimia, rohkeutta, kykyä erota, lähteä, jättää!
Mm yksi tuttu oli aina silmä mustana ja ovi säpäleinä kun yritti erota.
Loppu on historiaa jota en kerro, voitte arvailla itseksenne.
Kertokaa sitten miehet miksi mies ei lähde väkivaltaisesta suhteesta vaikka lähipiiri ympärillä vuosi kausia yrittää tukea ja auttaa lähtemään? Miksi mies vain itsepintaisesti väittää että kaikki on hyvin, ei mitään probleemia. Ja kuitenkin jokainen jolla silmät ja korvat päässään on näkee ja kuulee että on?
Tällainen tapaus oli lähipiirissäni. 16 vuotta itsepitaisesti väitti vastaan kun suoraan sanottiin että se ihminen on tasapainoton ja me tiedämme että se käyttää raakaa henkistä väkivaltaa sekä myös välillä fyysistä. Ei suostunut myöntämään ennenkuin eskaloitui niin että ambulanssia tarvittiin ja sairaalassa sosiaalihoitaja järjesti tilapäiven paikan asua niin kauan kun saatiin hänelle oma asunto järkättyä.
Onko siinä sitten taustalla niin suuri häpeä että vaikka kaikki itetävät asioitten oikean laidan, ei pysyt myöntämään?
Joskus (huom joskus) se väkivallan uhrikin on omalla tavallaan ongelmainen. Hyväksyy toisen lyömisen omalla paskalla käytöksellään esim. ''heitin puolisoni pc:n ikkunasta, hänellä oli oikeus läimästä''. Kuvitellaan että itse ei voi muuttua ja jos mentäisiin yhteen nk. paremman kanssa, se parempi osapuoli vain kärsisi. Miksi lähteä kun itsessä on (oikeasti) myös vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Traumat. Kiintymyssuhdemallit. Kokee uhan (henkisen/fyysisen väkivaltaisuuden) synonyymiksi turvan kanssa, koska on tottunut siihen esim. lapsuudessa, jossa tunnekylmä vanhempi oli välillä myös huolehtiva ja välittävä.
Mielenkiintoinen pointti.
Havahduin joskus exän kanssa ollessani ajattelemaan että "tuo on maailman ainoa ihminen, jonka luona en ole turvassa, mutta hän on myös maailman ainoa ihminen, joka mut pitää turvassa".
Vierailija kirjoitti:
Joskus (huom joskus) se väkivallan uhrikin on omalla tavallaan ongelmainen. Hyväksyy toisen lyömisen omalla paskalla käytöksellään esim. ''heitin puolisoni pc:n ikkunasta, hänellä oli oikeus läimästä''. Kuvitellaan että itse ei voi muuttua ja jos mentäisiin yhteen nk. paremman kanssa, se parempi osapuoli vain kärsisi. Miksi lähteä kun itsessä on (oikeasti) myös vikaa.
Nyt on kyllä kaameeta kuraa tämä teksti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa sitten miehet miksi mies ei lähde väkivaltaisesta suhteesta vaikka lähipiiri ympärillä vuosi kausia yrittää tukea ja auttaa lähtemään? Miksi mies vain itsepintaisesti väittää että kaikki on hyvin, ei mitään probleemia. Ja kuitenkin jokainen jolla silmät ja korvat päässään on näkee ja kuulee että on?
Tällainen tapaus oli lähipiirissäni. 16 vuotta itsepitaisesti väitti vastaan kun suoraan sanottiin että se ihminen on tasapainoton ja me tiedämme että se käyttää raakaa henkistä väkivaltaa sekä myös välillä fyysistä. Ei suostunut myöntämään ennenkuin eskaloitui niin että ambulanssia tarvittiin ja sairaalassa sosiaalihoitaja järjesti tilapäiven paikan asua niin kauan kun saatiin hänelle oma asunto järkättyä.
Onko siinä sitten taustalla niin suuri häpeä että vaikka kaikki itetävät asioitten oikean laidan, ei pysyt myöntämään?
Ehkä mies eli ajatuksella että positiiviset voittavat negatiiviset, perhettä ei saa erottaa, hän on kuitenkin hyvä äiti... Ehkä mies koki että hän kyllä pystyy halutessaan panemaan vastaan jos liian paha tilanne, vaikka ei sitä moraalin vuoksi koskaan tehnytkään. Ehkä pelko että nainen käännyttää kaikki häntä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Monesti malli on opittu jo lapsuudessa. Kodeissa, joissa on väkivaltaa kasvaa ihmisiä, jotka aikuisena ajautuvat väkivaltaisiin parisuhteisiin. Joskus jopa niin, että vaikka suhteita välillä päättyykin, päädytään aina uuteen väkivaltasuhteeseen. Mistäpä sitä terveempää mallia olisi oppinut. Tämän vuoksi nämä ylisukupolviset kierteet olisi myös saatava katkeamaan ja antaa lasten kasvaa ilman väkivaltaa.
Kasvoin mielestäni hyvin turvallisessa kodissa, jossa koin olevani turvassa.
Jälkeenpäin olen tajunnut, että isosiskoni pahoinpiteli mua henkisesti ja fyysisesti, lopetti kun kasvoin niin isoksi että annoin kerran takaisin ja tiesi, että jää alakynteen. Saatiin myös remmiä ja luunappeja, en vieläkään miellä sitä väkivallaksi.
Olen ollut nyt useammassa väkivaltaisesta suhteessa. Sain turpaani viimeksi tällä viikolla, enkä pysty lupaamaan ettenkö hakeutuisi miehen luo takaisin. Mä haluaisin vaan unohtaa nää(kin) mustelmat ja elää niissä hyvissä asioissa mitä miehessä ja suhteessa on, mulla on aivan tolkuton ikävä ja mielessäni olen jo antanut anteeksi ja huomaan alistuneeni. Olin jo miettinyt, että ehkä se satunnainen väkivalta, mustelmat, naarmut, haukkuminen sit on hyväksyttävä, että saan ne hyvät hetket, ne on maksu siitä että saan niitä satunnaisia onnen hetkiä.
Ja onnellinenhan mä olin aina kun sain herätä miehen vierestä ja nukahtaa siihen. Olisin edelleen, jos siinä saisin olla. Miksi en heti lähtenyt? Tai toisella tai kymmenennellä kerralla? En tiedä, mäkin olen kipeä, mä uskon aina hyvään, mä uskon että se on mun hinta jostain, muutenhan mä rakastan sitä.
Ja edellinenhän koitti kuristaa monta kertaa, tää ei ole sentään sitä tehnyt kuin kerran. Se iskua seurannut aivotärähdyskin on varmaan lääkärin kirjauksessa virhediagnoosi. Teinköhän mä kuitenkin itse ne mustelmat johonkin osuessani. Murtuikohan se kylkiluu ollenkaan, pystyinhän mä jo puolen vuoden päästä kantamaan kauppakassini ilman isompaa kipua, ja mieshän auttoi.
Missä kohtaa mä provosoin, että se menetti hermonsa? Teinkö mä itse väärin, kun en vaatinut heti enempää josta päätteli että mua saa lyödä? Eihän se voi kunnioittaa jos aina olen antanut anteeksi. Mikä siellä vihan alla on, kyllähän mä ymmärtäisin. Tää mustelma silmäkulmassa on nyt tosi kipeä, mutta kyllähän se siitä haihtuu, pitää vaan sietää ja odottaa, lääkäri epäili turhaan murtumaa. Jos olis musta kiinni, niin oltais miehen kanssa nyt yhdessä ja yritettäis unohtaa tää, puhuttais jostain ihan muusta, olisin onnellinen kainalossa. Mä en haluaisi luopua niistä kivoista suunnitelmista mitä tehtiin, mähän olin jo maksanut niistä terveydelläni, olin valmis ottamaan lisää vastaan.
Äitini kysyy joka mieheni kohdalla "eihän se ole lyönyt". Nyt kolme neljästä suhteesta on. Olen jokaisessa yrittänyt lähteä heti ensimmäisistä merkeistä kun alkaa tuntumaan epämukavalta, he on tulleet itkien takasin anelemaan ja annan mahdollisuuksia kunnes mä olen se rätti. Mä en jaksa enää edes välittää, mä haluan takaisin siihen, se oli se mun turva, eihän mulla ole muutakaan, enkä edes halua, tän mä valitsin.
Isoisäni kuulemma hakkasi mummia.
Olen itse lapseton ja lapsettomaksi jään (ex tartutti sukupuolitaudin sen lisäksi, että yritti tppaa). Joskus olen todella surullinen, toisaalta olen iloinen syntymättömän lapsen vuoksi etten siirrä tätä uuteen elämään.
Tässä ajatelmia väkivaltaisissa suhteissa sinnittelevältä naiselta.
Tiedän, olen kipeä ja tarviisin apua ajatusmaailmaan muuttamiseen. En suostu uskomaan ketään, mä karkaisin tuon miehen luokse heti jos olisi mahdollista vaikka olen taas mustelmilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti malli on opittu jo lapsuudessa. Kodeissa, joissa on väkivaltaa kasvaa ihmisiä, jotka aikuisena ajautuvat väkivaltaisiin parisuhteisiin. Joskus jopa niin, että vaikka suhteita välillä päättyykin, päädytään aina uuteen väkivaltasuhteeseen. Mistäpä sitä terveempää mallia olisi oppinut. Tämän vuoksi nämä ylisukupolviset kierteet olisi myös saatava katkeamaan ja antaa lasten kasvaa ilman väkivaltaa.
Kasvoin mielestäni hyvin turvallisessa kodissa, jossa koin olevani turvassa.
Jälkeenpäin olen tajunnut, että isosiskoni pahoinpiteli mua henkisesti ja fyysisesti, lopetti kun kasvoin niin isoksi että annoin kerran takaisin ja tiesi, että jää alakynteen. Saatiin myös remmiä ja luunappeja, en vieläkään miellä sitä väkivallaksi.
Olen ollut nyt useammassa väkivaltaisesta suhteessa. Sain turpaani viimeksi tällä viikolla, enkä pysty lupaamaan ettenkö hakeutuisi miehen luo takaisin. Mä haluaisin vaan unohtaa nää(kin) mustelmat ja elää niissä hyvissä asioissa mitä miehessä ja suhteessa on, mulla on aivan tolkuton ikävä ja mielessäni olen jo antanut anteeksi ja huomaan alistuneeni. Olin jo miettinyt, että ehkä se satunnainen väkivalta, mustelmat, naarmut, haukkuminen sit on hyväksyttävä, että saan ne hyvät hetket, ne on maksu siitä että saan niitä satunnaisia onnen hetkiä.
Ja onnellinenhan mä olin aina kun sain herätä miehen vierestä ja nukahtaa siihen. Olisin edelleen, jos siinä saisin olla. Miksi en heti lähtenyt? Tai toisella tai kymmenennellä kerralla? En tiedä, mäkin olen kipeä, mä uskon aina hyvään, mä uskon että se on mun hinta jostain, muutenhan mä rakastan sitä.
Ja edellinenhän koitti kuristaa monta kertaa, tää ei ole sentään sitä tehnyt kuin kerran. Se iskua seurannut aivotärähdyskin on varmaan lääkärin kirjauksessa virhediagnoosi. Teinköhän mä kuitenkin itse ne mustelmat johonkin osuessani. Murtuikohan se kylkiluu ollenkaan, pystyinhän mä jo puolen vuoden päästä kantamaan kauppakassini ilman isompaa kipua, ja mieshän auttoi.
Missä kohtaa mä provosoin, että se menetti hermonsa? Teinkö mä itse väärin, kun en vaatinut heti enempää josta päätteli että mua saa lyödä? Eihän se voi kunnioittaa jos aina olen antanut anteeksi. Mikä siellä vihan alla on, kyllähän mä ymmärtäisin. Tää mustelma silmäkulmassa on nyt tosi kipeä, mutta kyllähän se siitä haihtuu, pitää vaan sietää ja odottaa, lääkäri epäili turhaan murtumaa. Jos olis musta kiinni, niin oltais miehen kanssa nyt yhdessä ja yritettäis unohtaa tää, puhuttais jostain ihan muusta, olisin onnellinen kainalossa. Mä en haluaisi luopua niistä kivoista suunnitelmista mitä tehtiin, mähän olin jo maksanut niistä terveydelläni, olin valmis ottamaan lisää vastaan.Äitini kysyy joka mieheni kohdalla "eihän se ole lyönyt". Nyt kolme neljästä suhteesta on. Olen jokaisessa yrittänyt lähteä heti ensimmäisistä merkeistä kun alkaa tuntumaan epämukavalta, he on tulleet itkien takasin anelemaan ja annan mahdollisuuksia kunnes mä olen se rätti. Mä en jaksa enää edes välittää, mä haluan takaisin siihen, se oli se mun turva, eihän mulla ole muutakaan, enkä edes halua, tän mä valitsin.
Isoisäni kuulemma hakkasi mummia.Olen itse lapseton ja lapsettomaksi jään (ex tartutti sukupuolitaudin sen lisäksi, että yritti tppaa). Joskus olen todella surullinen, toisaalta olen iloinen syntymättömän lapsen vuoksi etten siirrä tätä uuteen elämään.
Tässä ajatelmia väkivaltaisissa suhteissa sinnittelevältä naiselta.
Tiedän, olen kipeä ja tarviisin apua ajatusmaailmaan muuttamiseen. En suostu uskomaan ketään, mä karkaisin tuon miehen luokse heti jos olisi mahdollista vaikka olen taas mustelmilla.
Voi rakas!
Sun ainoa ja ainutlaatuinen elämä menee hukkaan tuossa, saat ja ansaitset niin paljon parempaa! 😥
Exän kanssa mua pelotti, että jos eroan ja alkaa vainoamaan. Toisaalta mua pelotti, että jos eroan niin entä jos se ei edes yritäkään perääni.
Vainosi pari viikkoa, eli kunnes otti uuden tilalleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta usein muuten alkaa juuri näillä:
Miksi sä et tee sitä tai tätä?
Miksi sä meet sinne tai tänne?
Miksi mä en saa tutkia sun kännykkää/ tietokonetta/ vanhempiesi asuntoa/ työpaikkaa?
Kukas se x on siellä töissä kenen jutuille aina naurat?
Ei sun tarvi mennä tapaamaan perhettäs/ ystäviä/ ihmisiä, ei kukaan muukaan mene.
Miksen mä riitä sulle?
Mikset sä anna?
Kaikkeni oon tehny ja sä kohtelet mua kun psk
Ja tässä vaiheessa pitää juosta ja lujaa!
Jos sillon jää, niin voiko enää väittää, ettei ole oma syy!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta usein muuten alkaa juuri näillä:
Miksi sä et tee sitä tai tätä?
Miksi sä meet sinne tai tänne?
Miksi mä en saa tutkia sun kännykkää/ tietokonetta/ vanhempiesi asuntoa/ työpaikkaa?
Kukas se x on siellä töissä kenen jutuille aina naurat?
Ei sun tarvi mennä tapaamaan perhettäs/ ystäviä/ ihmisiä, ei kukaan muukaan mene.
Miksen mä riitä sulle?
Mikset sä anna?
Kaikkeni oon tehny ja sä kohtelet mua kun pskJa tässä vaiheessa pitää juosta ja lujaa!
Jos sillon jää, niin voiko enää väittää, ettei ole oma syy!
Mä olen ainakin niin umpirehellinen että antaisin vaan tutkia sen kännykän ja vastailisin kysymyksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä jotkut sanoo, että väkivalta kyllä loppui, mutta rakkaus kuoli kuitenkin.
Miten se väkivalta loppui?
Ai miksi jää? Moni on lähtenyt ja maksanut siitä hengellään. Ei ole kovin järkevää lähteä, jos sitä ei ole valmisteltu hyvin etukäteen. Pitää tehdä täydellinen katoaminen väkivaltaisen ihmisen elämästä, ja se vaatii kyllä miettimistä ja usein rahaakin.
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon, että "haluavat" (pakonomaisesti) jäädä: kokevat "ansaitsevansa" sen, yrittävät edelleen vaikuttaa kontrolliin suhteessa (hyväksynnän kokeminen, hylätyksi tulemisen/hylkäämisen pelko), saavat syyn uskomuksilleen. Suhde palvelee heitä riittävästi.
Sisareni on juuri tällainen. Uskoo ettei löydä parempaa ja siksi pitää kynsin hampain hullusta kiinni. Niin sairasta ja surullista kun mies hakkaa säännöllisesti sairaalakuntoon. Muu perhe vain odottaa sitä viimeistä puhelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon, että "haluavat" (pakonomaisesti) jäädä: kokevat "ansaitsevansa" sen, yrittävät edelleen vaikuttaa kontrolliin suhteessa (hyväksynnän kokeminen, hylätyksi tulemisen/hylkäämisen pelko), saavat syyn uskomuksilleen. Suhde palvelee heitä riittävästi.
Sisareni on juuri tällainen. Uskoo ettei löydä parempaa ja siksi pitää kynsin hampain hullusta kiinni. Niin sairasta ja surullista kun mies hakkaa säännöllisesti sairaalakuntoon. Muu perhe vain odottaa sitä viimeistä puhelua.
Siis pelkää ja odottaa viimeistä puhelua, piti kirjoittaa :(
Alue: Aihe vapaa
Monesti malli on opittu jo lapsuudessa. Kodeissa, joissa on väkivaltaa kasvaa ihmisiä, jotka aikuisena ajautuvat väkivaltaisiin parisuhteisiin. Joskus jopa niin, että vaikka suhteita välillä päättyykin, päädytään aina uuteen väkivaltasuhteeseen. Mistäpä sitä terveempää mallia olisi oppinut. Tämän vuoksi nämä ylisukupolviset kierteet olisi myös saatava katkeamaan ja antaa lasten kasvaa ilman väkivaltaa.