Miksi ihminen ”jää”väkivaltaiseen suhteeseen..

Mä pelkäsin, ex-mies uhkasi t*ppaa mun perheen jos lähden. Lopulta kun hakkasi mut sairaalakuntoon niin sairaalan sosiaalityöntekijä auttoi mut turvakotiin.

Minä uskon, että "haluavat" (pakonomaisesti) jäädä: kokevat "ansaitsevansa" sen, yrittävät edelleen vaikuttaa kontrolliin suhteessa (hyväksynnän kokeminen, hylätyksi tulemisen/hylkäämisen pelko), saavat syyn uskomuksilleen. Suhde palvelee heitä riittävästi.

Sekin on toistaiseksi hyvä palvelu, että pysyy hengissä (HALU jäädä). Kunnes pystyy järjestämään muutoksen.

Mä oon useamman kerran linkittänyt tämän jutun palstalle: https://www.apu.fi/artikkelit/aivan-tavallinen-perhe En itsekään muista enää tarkalleen, miten siinä sanotaan, mutta muistan, että tuon jutun luettuani koin, että ymmärrän jotain perheväkivallasta. Kannattaa lukea.

Ei väkivalta ala suhteessa niin, että väkivaltainen osapuoli lyö turpaan. Jos se alkaisi noin, varmasti useampi lähtisi. Se alkaa pikkuhiljaa ja on aluksi henkistä väkivaltaa, joka alistaa sen toisen osapuolen.

Mitä ihmeen neutraalisti?

Kyllä, pelko on varmasti iso syy. Lisäksi parisuhdeväkivalta tapahtuu usein sykleissä: väkivaltaisen vaiheen jälkeen tulee ”ihana ja rakkaudentäyteinen” aika, kun väkivaltainen puoliso pyytelee anteeksi, lepyttelee ja lupaa että ei enää koskaan lyö. Sitten voi olla hetken aikaa tasaista ja rauhallista arkea ennen kuin väkivalta alkaa taas. Väkivalta ei siis ole välttämättä jatkuvaa, ja uhri voi ihan oikeasti joka kerta uskoa, että puoliso muuttuu ja lopettaa väkivallan.

Usein väkivaltaiset puolisot myös saavat uhrinsa täysin manipuloitua. Uhri voi esimerkiksi uskoa, että väkivalta on yksin hänen omaa syytään ja että kukaan muu ei häntä edes huolisi, joten on vain parempi jäädä väkivaltaiseen suhteeseen.

Onko tämä nyt taas pakonomaisen ihastujan aloitus... 🥱

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, pelko on varmasti iso syy. Lisäksi parisuhdeväkivalta tapahtuu usein sykleissä: väkivaltaisen vaiheen jälkeen tulee ”ihana ja rakkaudentäyteinen” aika, kun väkivaltainen puoliso pyytelee anteeksi, lepyttelee ja lupaa että ei enää koskaan lyö. Sitten voi olla hetken aikaa tasaista ja rauhallista arkea ennen kuin väkivalta alkaa taas. Väkivalta ei siis ole välttämättä jatkuvaa, ja uhri voi ihan oikeasti joka kerta uskoa, että puoliso muuttuu ja lopettaa väkivallan.

Usein väkivaltaiset puolisot myös saavat uhrinsa täysin manipuloitua. Uhri voi esimerkiksi uskoa, että väkivalta on yksin hänen omaa syytään ja että kukaan muu ei häntä edes huolisi, joten on vain parempi jäädä väkivaltaiseen suhteeseen.

Hyvä pointti!

Jos kärsii läheisriippuvuudesta, niin se oma pää ja ajatusmalli on niin vinksahtanut, että voi jopa uskoa miten jos vain itse muuttaa omaa käyttäytymistään, niin se toinenkin lopettaa sen väkivallan.

Eli jos tämä uhri vain rakastaa ja kohtelee sitä väkivaltaista "oikein" niin se väkivaltainen muuttuu paremmaksi ihmiseksi, eikä ole enää väkivaltainen.

Ja muutenkin usein kuten on todettu se väkivalta alkaa pikkuhiljaa. Siihen kuin siedätetään. Ensiksi se on vaan joku kouraisu, pieni sana ja vuosien saatossa se muuttuu sitten lyömiseksi.

Kaikkein todennäköisintä kuolla tuossa tilanteessa on juuri lähtiessä. Siksi.

Tyypillinen parisuhde, jossa molemmat hyväksikäyttävät toisiaan. Kun se ei tyydytä, toinen alkaa tylyksi, toinen lyöväksi. Kaksi erilaista tapaa olla toiselle inhottava.

Kun ihminen ymmärtää että oman elämän avaimet on omassa kädessä, hän lähtee suhteesta. Niin kauan kuin "en voi tälle mitään, ei ole minun vikani, kun tuo toinen on tuommoinen.." jne jatkuu, niin niin kauan ei tule lähdettyä. Ulkoistetaan oma elämä tois(t)en käsiin, kuin itse olisi lastuna laineilla.

T: entinen väkivaltasuhteessa ollut

Vierailija kirjoitti:

Jos kärsii läheisriippuvuudesta, niin se oma pää ja ajatusmalli on niin vinksahtanut, että voi jopa uskoa miten jos vain itse muuttaa omaa käyttäytymistään, niin se toinenkin lopettaa sen väkivallan.

Eli jos tämä uhri vain rakastaa ja kohtelee sitä väkivaltaista "oikein" niin se väkivaltainen muuttuu paremmaksi ihmiseksi, eikä ole enää väkivaltainen.

Ja muutenkin usein kuten on todettu se väkivalta alkaa pikkuhiljaa. Siihen kuin siedätetään. Ensiksi se on vaan joku kouraisu, pieni sana ja vuosien saatossa se muuttuu sitten lyömiseksi.

Täjän ideaan petustuu se hyväksikäyttö.

Jos epäonnistuu, se ärsyttää, mikä välittyy käytöksestä. Silloin voi tulla turpiin.

Väkivalta usein muuten alkaa juuri näillä:

Miksi sä et tee sitä tai tätä?

Miksi sä meet sinne tai tänne?

Miksi mä en saa tutkia sun kännykkää/ tietokonetta/ vanhempiesi asuntoa/ työpaikkaa?

Kukas se x on siellä töissä kenen jutuille aina naurat?

Ei sun tarvi mennä tapaamaan perhettäs/ ystäviä/ ihmisiä, ei kukaan muukaan mene.

Miksen mä riitä sulle?

Mikset sä anna?

Kaikkeni oon tehny ja sä kohtelet mua kun psk

Oli vaan liian helppo painaa villasella ja liian vaikea repiä itsensä irti niistä haaveista ja elämästä jotka olin meille kuvitellut. Joten kieltäydyin ajattelemasta asiaa tai puhumasta siitä ja teeskentelin ettei mikään olisi muuttunut.

Meillä tosin väkivalta loppui. Mutta kävi niinkuin jotkut kertoo uskottomuuden jälkeen käyneen - ajatuksen tasolla on annettu anteeksi, mutta teko sysää liikkeelle tunneprosessin jonka lopputulema on rakkauden kuoleminen.

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen parisuhde, jossa molemmat hyväksikäyttävät toisiaan. Kun se ei tyydytä, toinen alkaa tylyksi, toinen lyöväksi. Kaksi erilaista tapaa olla toiselle inhottava.

Se ei-fyysisiä keinoja käyttävä ei kestä tätä taistelua. Siksi hän lähtee. Se toinen on mitä on, eikä lähde, vaikka toinen ois todella tyly.

Mä jatkan vielä tuosta, että väkivalta ei ala nyrkiniskulla. Nimittäin tiedän yhden suhteen, jossa se alkoi niin – tai siis en tiedä yksityiskohtia, mutta kerron sen, mitä tiedän. Kyseessä on ystäväni, jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Hän oli melko lyhyessä suhteessa erään aivan ihanan ihmisen kanssa. Ja hän löi, tai käytti jonkinlaista väkivaltaa kumppaniaan kohtaan kerran – ja se suhde loppui siihen. Kumppani muutti pois (he siis asuivat lähekkäin) ja katkaisi kaikki välit ystävääni. 

Mutta nuo pitkät väkivaltaiset suhteet ovat erilaisia. Niissä dynamiikka muuttuu, ja uhri usein syyttää siitä itseään. 

nro 4

Vierailija kirjoitti:

Oli vaan liian helppo painaa villasella ja liian vaikea repiä itsensä irti niistä haaveista ja elämästä jotka olin meille kuvitellut. Joten kieltäydyin ajattelemasta asiaa tai puhumasta siitä ja teeskentelin ettei mikään olisi muuttunut.

Meillä tosin väkivalta loppui. Mutta kävi niinkuin jotkut kertoo uskottomuuden jälkeen käyneen - ajatuksen tasolla on annettu anteeksi, mutta teko sysää liikkeelle tunneprosessin jonka lopputulema on rakkauden kuoleminen.

Älä viitsi. Mies (kuvitelmissasi?) kesti pakonomaisen ihastumisesi, sen että olet sikapossu, ja raskaasti velkaantunut. Kiimasikin hoitaa, vaikka ei koe sinun kanssasi "palavaa rakkautta". Aiot silti jättää häne. Mies saa vielä toimia vauvan hoitajana. Käyt terapiassa ihastumisen vuoksi.

Ap on kertonut, että mies ei ole enää vuodiin lyönyt. Ap on vihainen itselleen siitä, ettei lähtenyt liitosta silloin, kun mies vielä löi. Mistä nyt syyttää miestä??

50% fantasia-aloituksista