En laihdu ilman nälkää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nälällä ei ole oikeasti kunnollista vaikutusta laihtumiseen, päin vastoin. Nälän tunteeseen tulee helposti hotkittua jotain nopeaa hiilaria ja nopeasti täyttävää. Jos syö useita kertoja päivässä pieniä annoksia ja vähäkalorista ruokaa, niin ei nälkää tule.

Päinvastoin, nälkä on kaiken aikaa kun keho ei saa millään ruokailukerralla tarpeeksi hyvää ja kaloripitoista ruokaa.

Itse jos syön terveellistä runsaskuitusta ja tasapainoista ruokaa vaikka runsaillakin miinuskaloreilla, niin nälkä kyllä pysyy poissa mutta jaksamiseen se vaikuttaa ainakin sen verran että turha mitään kovempitempoista urheilua on silloin harrastaa.

Itse harrastan joukkueurheilua eikä paastoilulla ole siihen mitään vaikutusta. Eilen tein illalla kolmen tunnin kävelyn ja tänään aamupäivällä oli neljän tunnin treenit ja söin päivän ainoan ateriani niiden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksamisella on toki yhteys syömiseen, mutta yllättävää kyllä se on nykyään käsitetty aivan väärin. Kokoajan täynnä ja näläntunne käväisi, joten on syötävä, jotta ei hyydy, on syy monen lihavuuteen.

Japanissa eletään pitkään, terveesti ja unelmavartaloin. Siellä on tapana, että syödään masu 80% täyteen eli jätetään pieni näläntunne. Hetken päästä se jo poistuu, koska elimistömme toimii viiveellä. Tästä johtuu myös ähky. Jos mätät kunnes et enää tunne nälkää, olet hetken päässä ähkyssä. Sitten käykin se klassinen eli et enää jaksa tehdä mitään, koska energiasi kuluu sen ruuan sulattamiseen. Meemi kääntyi söpösti päinvastaiseksi. Söit jotta jaksaisit, mutta et enää jaksa sitäkään vähää, koska sulatat.

AP voisi ajatella, että nälkä ei ole kurja tunne. Se on hieman kuin väsymys eli tunne jota voi opetalla sietämään ja joka katoaa hetken päästä, jos siihen ei heittäydy vellomaan. Sama pätee lievään särkyyn, suruun ja himoon. Läskissä on myös energiaa reservissä, joten mussutus siitä, että ei jaksa jos on nälkä on täyttä paskaa. Jaksaa kyllä. Miettikää vaikka bodareita tai kamppailu-urheilijoita. Hyvin jaksavat vaikka kisakaudella energiansaanti vedetään ihan minimiin silti treenaten.

Mitään tälläista ei laihtumiseen edes vaadita. Riittää kun ajattelee, että oho - onpas nälkä - hyvä juttu, jatketaan ja ei heittäydy nyyhkyttämään nallekarkkien perään itselleen lamaa hokien. Unohtaa koko jutun ja syö sitten kun on sen aika. Ei siihen kuole ja muutaman päivän päästä siitä jo nauttii.

Tsemppiä :) Et ole outo vaan normaaliakin normaalimpi. Ihminen jolle joku opetti väärät tottumukset, jotka onneksi voit itse vaihtaa.

” voisi ajatella, että nälkä ei ole kurja tunne”

Vois varmaan ajatella olevansa Saaban kuningatar, mutta nälkä on kurja tunne silti.

Aijaa - ei mun mielestä. Siinä on vähän samaa kuin treenin jälkeen aristavissa lihaksissa. Saan myös nautintoa siitä, että se tunne menee ohi ja hetken päästä voi ajatella, että hei hei - sinne meni taas.

Se on kurja tunne kun silmissä mustenee ja se energia on oikeasti loppu. Huimaa ja päätä särkee. Silloin vasta on kurjaa ja syytä syödä. Itseasiassa sitten meni jo överiksi, mutta se vaatii jo paastoa. Itselläni ainakin. Voihan olla, että joillain nälkä vaan tuntuu kurjemmalta. Yksilöllistä. Mistäpä minä tiedän kuin omat tuntemukseni.

Saabin kuningatar olisi muuten jännä. Pelti aukeaisi väärään suuntaan, avain uppoaisi koloonsa ihan ihme mestassa ja känkkä pitäisi olla päällä, jotta se irtoaisi. Kuluttaisi paljon ja olisi erikoisen näköinen kuningattareksi. Hyvä idea! Sitä sietää pohtia seuraavan kerran ennen ku käntää ysisatkun drive-thrulle ;)

Sun kehossa on varastossa satoja tuhansia kilokaloreita energiaa. Jos sulla on ylipainoa niin energiaa on varastossa ehkä jopa miljoonia kilokaloreita. Sun energia ei lopu kesken moneen viikkoon. Silmissäsi sumenee siksi, että kehosi ei osaa tehokkaasti käyttää varastorasvaa energiaksi ja tämä on monen ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole epäonninen, näin se menee, enkä ole koskaan kyseenalaistanut tätä.

Olen normaalipainoinen. Pidän itseni tässä painossa katsomalla mitä syön. Otan lautaselle sopivan kokoisen annoksen, enkä ota ruokaa lisää. Minä en ole ihan kylläinen kun lopetan syömisen, vaan voisin helposti syödä lisää. Tietenkään en myöskään jää nälkäiseksi.

Jos paino pääsee nousemaan muutaman kilon, laihdutan näkemällä nälkää. Siihen nälkään tottuu viikossa, ja kun pudotettavaa on vain muutama kilo, nälässä ei tarvitse olla pitkään.

Harrastan juoksemista, käyn 4 iltana tunnin lenkillä. Sykemittarin mukaan lenkin aikana kuluu noin 359 kaloria. Ainakaan minulla urheilu ei suuresti laihduta, vaan kyllä painonhallinta on syömisen kontrollointia.

Mä en ymmärrä tätä että "liikunta ei laihduta". Tietenkin laihduttaa siinä mielessä että se kuluttaa kaloreita ja parantaa kehonkoostumusta jolloin kuluttaa kaloreita levossakin. Kokeilepa jättää juoksu pois ja makaat vain sohvalla vuoden. Näet miten se 4h juoksua viikossa vaikutti - nimittäin paljon ja kokonaisvaltaisesti koko oloon.

Mulla ainakin liikunta lisää ruokahalua ja nälkä on oikein sellainen kurniva urheilun jälkeen. Tähän kun lisää ajatusmallin että voinhan minä nyt pullan syödä kun kävin juoksemassa tunnin, niin lopputuloksena ei ole laihtuminen.

Itse myös väsyn liikunnasta oli se sitten rankkaa, kevyttä tai siltä ja väliltä. En saa siitä energiaa kuten jotkut.

Kukaan ei "saa" urheilusta energiaa. Endorfiineja ja muita hyvänolon hormoneita siitä voi saada.

Ja sun kurniva nälkä urheilun jälkeen johtuu siitä, että kehosi käy glukoosilla ja liikunta tyhjentää kehon glukoosi/glykogeenivarastot. Jos opettaisit sen käyttämään rasvaa pääasiallisena polttoaineena näin ei kävisi.

Mun kokemus on että kun johonkin uuteen ryhtyy niin ENSIMMÄISET PUOLI VUOTTA on sinnittelyä. Ilmiselvät esimerkkini:

1. Kun olin lihava koska olin tottunut liian suuriin ruokamääriin, niin kun yritin vaihtaa normaaleihin ruokamääriin, niin ensimmäiset puoli vuotta tuntui pahalta, oli nälkä. Mutta sitten helpotti, eli normaalien ruokamäärien syöminen alkoi tuntua normaalilta, ei siihen enää edes kiinnittänyt huomiota.

2. Kun olin huonokuntoinen koska olin tottunut liikkumattomuuteen, niin kun yritin vaihtaa normaaleihin kuntoilutottumuksiin, niin ensimmäiset puoli vuotta se kuntoilu tuntui pahalta, oli rasittavaa. Mutta sitten helpotti, normaalien kuntoilumäärien ylläpitäminen alkoi tuntua normaalilta, ei siihen enää edes kiinnittänyt huomiota.

--

Joten neuvoni sinulle: ensimmäisen puolen vuoden aikana: älä pyri mihinkään. Älä yritä mitään. Älä toivo että tapahtuisi jonkinlaista kehitystä, edistystä, paranemista, eteenpäin siirtymistä. AINOA mitä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtuu: tottumista. Siinä se. Tavallaan pysyt tasan paikallasi, mutta tavallaan taas paljon muuttuu, koska TOTUT johonkin uuteen. Ensimmäinen puolivuotinen on "TOTTUMISKAUSI". Sen jälkeen uudet rutiinit syömiseen tai kuntoiluun tai mihinvain liittyen eivät enää tunnu pahoilta vaan helpoilta, niitä voi jatkaa ihan huomaamatta. Se ei satu enää, vaan se "kehityksen suunta" normalisoituu.

Kuntoilun kanssa huomasin että tuo ensimmäinen puolivuotinen oli tosiaan sinnittelyä ja ODOTTELUA, ihan vain odottelua että tuo puolivuotinen loppuisi, ihan vain odottelua että kroppa tottuisi kuntoiluun. Kun puolivuotinen oli takana niin alkoi helppo kausi. Sitten saattoi helposti kuntoilla. Mutta vasta kun KAKSI VUOTTA oli takana niin pääsin seuraavaan tasoon: kun olin kuntoillut kaksi vuotta niin kuntoilu ei ollut enää pelkästään helppoa vaan myös tehokasta. Tarkoittaa sitä että saatoin kuntoilla niin kovaa kuin tahdoin. Niin täysillä, maksimaalisesti, raskaasti, usein kuin tahdoin. Ilman riskiä minkäänlaisesta ylirasittumisesta. Eli näin: puoli vuotta tottumista, kaksi vuotta helpottumista, sen jälkeen saa tehdä täysillä! Tai siis noin ainakin kuntoilun kanssa. En tiedä onko ruokailun kanssa jotain kahden vuoden "rajaa" olemassa. Koska mielestäni kuntoilu on se tärkeämpi juttu. Ruokavaliota muuttaa siinä kuntoilun perässä, sitä mukaa kun kuntoilu sitä vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemus on että kun johonkin uuteen ryhtyy niin ENSIMMÄISET PUOLI VUOTTA on sinnittelyä. Ilmiselvät esimerkkini:

1. Kun olin lihava koska olin tottunut liian suuriin ruokamääriin, niin kun yritin vaihtaa normaaleihin ruokamääriin, niin ensimmäiset puoli vuotta tuntui pahalta, oli nälkä. Mutta sitten helpotti, eli normaalien ruokamäärien syöminen alkoi tuntua normaalilta, ei siihen enää edes kiinnittänyt huomiota.

2. Kun olin huonokuntoinen koska olin tottunut liikkumattomuuteen, niin kun yritin vaihtaa normaaleihin kuntoilutottumuksiin, niin ensimmäiset puoli vuotta se kuntoilu tuntui pahalta, oli rasittavaa. Mutta sitten helpotti, normaalien kuntoilumäärien ylläpitäminen alkoi tuntua normaalilta, ei siihen enää edes kiinnittänyt huomiota.

--

Joten neuvoni sinulle: ensimmäisen puolen vuoden aikana: älä pyri mihinkään. Älä yritä mitään. Älä toivo että tapahtuisi jonkinlaista kehitystä, edistystä, paranemista, eteenpäin siirtymistä. AINOA mitä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtuu: tottumista. Siinä se. Tavallaan pysyt tasan paikallasi, mutta tavallaan taas paljon muuttuu, koska TOTUT johonkin uuteen. Ensimmäinen puolivuotinen on "TOTTUMISKAUSI". Sen jälkeen uudet rutiinit syömiseen tai kuntoiluun tai mihinvain liittyen eivät enää tunnu pahoilta vaan helpoilta, niitä voi jatkaa ihan huomaamatta. Se ei satu enää, vaan se "kehityksen suunta" normalisoituu.

Kuntoilun kanssa huomasin että tuo ensimmäinen puolivuotinen oli tosiaan sinnittelyä ja ODOTTELUA, ihan vain odottelua että tuo puolivuotinen loppuisi, ihan vain odottelua että kroppa tottuisi kuntoiluun. Kun puolivuotinen oli takana niin alkoi helppo kausi. Sitten saattoi helposti kuntoilla. Mutta vasta kun KAKSI VUOTTA oli takana niin pääsin seuraavaan tasoon: kun olin kuntoillut kaksi vuotta niin kuntoilu ei ollut enää pelkästään helppoa vaan myös tehokasta. Tarkoittaa sitä että saatoin kuntoilla niin kovaa kuin tahdoin. Niin täysillä, maksimaalisesti, raskaasti, usein kuin tahdoin. Ilman riskiä minkäänlaisesta ylirasittumisesta. Eli näin: puoli vuotta tottumista, kaksi vuotta helpottumista, sen jälkeen saa tehdä täysillä! Tai siis noin ainakin kuntoilun kanssa. En tiedä onko ruokailun kanssa jotain kahden vuoden "rajaa" olemassa. Koska mielestäni kuntoilu on se tärkeämpi juttu. Ruokavaliota muuttaa siinä kuntoilun perässä, sitä mukaa kun kuntoilu sitä vaatii.

PS. Älä syö jotta selviytyisit hengissä. Vaan syö jotta voisit tehdä jotain!

Jos ei mitään motivaatiota eikä päämäärää elämässä ole niin ajatus saattaa olla: "pakko syödä tai muutoin näen nälkää, muutoin nälkä tuottaa minulle kipua, pakko syödä jotta voin VÄLTTÄÄ kipua, muutoin kuolen nälkään". Tuo on NEGATIIVINEN syy syödä. Älä ikinä tee mitään NEGATIIVISESTA syystä!!! Älä ikinä tee mitään välttääksesi jotain!!! Älä ikinä tee mitään kepin takia. Jos joku ihminen tahtoo antaa sinulle keppiä, niin hylkää se ihminen pois elämästäsi, koska hän on sinulle haitallinen.

Tee asioita ainoastaan porkkanan takia. Tee asioita ainoastaan POSITIIVISESTA syystä. Tee asioita ainoastaan jotta voisit SAAVUTTAA jotain. Ruokavalio on helppo juttu: kuntoile enemmän ja enemmän. Mitä enemmän kuntoilet, sitä enemmän sinun täytyy parantaa ruokavaliotasi jotta voisit kuntoilla paremmin. Ruokavaliosi tuolloin palvelee kuntoiluasi. Lopulta et enää edes huomaa ruokavaliotasi, vaan se on vain rutiini joka palvelee kuntoiluasi. Huomaamaton normaali päivittäinen juttu. Ruokavalio on silloin POSITIIVINEN juttu joka PALVELEE kuntoiluasi.

Muttah... mitä positiivista silloin on kuntoilussasi? Mitä kuntoilusi silloin palvelee? Sitä en tiedä. En todellakaan tiedä! Mutta sen olen huomannut että tuolla "kuntoilu-ruokavalio" kombinaatiolla pääsee ylös sieltä oman pahoinvoinnin pahimmasta kuopasta. Sieltä kuopasta kun pääsee ylös erittäin pitkäksi aikaa niin sitten voikin alkaa etsiä sitä että mikä itselle ihan oikeasti yksilöllisesti toimisi, mikä olisi jonkinlaista "onnellisuutta" ihan omassa elämässä.

Ruokavalio + kuntoilu on ihan vain perusasioita, joilla pitää itsensä poissa kuopasta. Vasta kun perusasiat ovat kunnossa niin voi alkaa etsiä jotain muutakin, jotain sellaista minkä vuoksi ihan oikeasti on elossa. Siis: vasta kun olet pitänyt ruokailusi ja kuntoilusi vähintään kaksi vuotta hyvässä tilassa niin saatat löytää jotain syytä sille miksi elät, jotain sellaista mitä tahdot elämässäsi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemus on että kun johonkin uuteen ryhtyy niin ENSIMMÄISET PUOLI VUOTTA on sinnittelyä. Ilmiselvät esimerkkini:

1. Kun olin lihava koska olin tottunut liian suuriin ruokamääriin, niin kun yritin vaihtaa normaaleihin ruokamääriin, niin ensimmäiset puoli vuotta tuntui pahalta, oli nälkä. Mutta sitten helpotti, eli normaalien ruokamäärien syöminen alkoi tuntua normaalilta, ei siihen enää edes kiinnittänyt huomiota.

2. Kun olin huonokuntoinen koska olin tottunut liikkumattomuuteen, niin kun yritin vaihtaa normaaleihin kuntoilutottumuksiin, niin ensimmäiset puoli vuotta se kuntoilu tuntui pahalta, oli rasittavaa. Mutta sitten helpotti, normaalien kuntoilumäärien ylläpitäminen alkoi tuntua normaalilta, ei siihen enää edes kiinnittänyt huomiota.

--

Joten neuvoni sinulle: ensimmäisen puolen vuoden aikana: älä pyri mihinkään. Älä yritä mitään. Älä toivo että tapahtuisi jonkinlaista kehitystä, edistystä, paranemista, eteenpäin siirtymistä. AINOA mitä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtuu: tottumista. Siinä se. Tavallaan pysyt tasan paikallasi, mutta tavallaan taas paljon muuttuu, koska TOTUT johonkin uuteen. Ensimmäinen puolivuotinen on "TOTTUMISKAUSI". Sen jälkeen uudet rutiinit syömiseen tai kuntoiluun tai mihinvain liittyen eivät enää tunnu pahoilta vaan helpoilta, niitä voi jatkaa ihan huomaamatta. Se ei satu enää, vaan se "kehityksen suunta" normalisoituu.

Kuntoilun kanssa huomasin että tuo ensimmäinen puolivuotinen oli tosiaan sinnittelyä ja ODOTTELUA, ihan vain odottelua että tuo puolivuotinen loppuisi, ihan vain odottelua että kroppa tottuisi kuntoiluun. Kun puolivuotinen oli takana niin alkoi helppo kausi. Sitten saattoi helposti kuntoilla. Mutta vasta kun KAKSI VUOTTA oli takana niin pääsin seuraavaan tasoon: kun olin kuntoillut kaksi vuotta niin kuntoilu ei ollut enää pelkästään helppoa vaan myös tehokasta. Tarkoittaa sitä että saatoin kuntoilla niin kovaa kuin tahdoin. Niin täysillä, maksimaalisesti, raskaasti, usein kuin tahdoin. Ilman riskiä minkäänlaisesta ylirasittumisesta. Eli näin: puoli vuotta tottumista, kaksi vuotta helpottumista, sen jälkeen saa tehdä täysillä! Tai siis noin ainakin kuntoilun kanssa. En tiedä onko ruokailun kanssa jotain kahden vuoden "rajaa" olemassa. Koska mielestäni kuntoilu on se tärkeämpi juttu. Ruokavaliota muuttaa siinä kuntoilun perässä, sitä mukaa kun kuntoilu sitä vaatii.

PS. Älä syö jotta selviytyisit hengissä. Vaan syö jotta voisit tehdä jotain!

Jos ei mitään motivaatiota eikä päämäärää elämässä ole niin ajatus saattaa olla: "pakko syödä tai muutoin näen nälkää, muutoin nälkä tuottaa minulle kipua, pakko syödä jotta voin VÄLTTÄÄ kipua, muutoin kuolen nälkään". Tuo on NEGATIIVINEN syy syödä. Älä ikinä tee mitään NEGATIIVISESTA syystä!!! Älä ikinä tee mitään välttääksesi jotain!!! Älä ikinä tee mitään kepin takia. Jos joku ihminen tahtoo antaa sinulle keppiä, niin hylkää se ihminen pois elämästäsi, koska hän on sinulle haitallinen.

Tee asioita ainoastaan porkkanan takia. Tee asioita ainoastaan POSITIIVISESTA syystä. Tee asioita ainoastaan jotta voisit SAAVUTTAA jotain. Ruokavalio on helppo juttu: kuntoile enemmän ja enemmän. Mitä enemmän kuntoilet, sitä enemmän sinun täytyy parantaa ruokavaliotasi jotta voisit kuntoilla paremmin. Ruokavaliosi tuolloin palvelee kuntoiluasi. Lopulta et enää edes huomaa ruokavaliotasi, vaan se on vain rutiini joka palvelee kuntoiluasi. Huomaamaton normaali päivittäinen juttu. Ruokavalio on silloin POSITIIVINEN juttu joka PALVELEE kuntoiluasi.

Muttah... mitä positiivista silloin on kuntoilussasi? Mitä kuntoilusi silloin palvelee? Sitä en tiedä. En todellakaan tiedä! Mutta sen olen huomannut että tuolla "kuntoilu-ruokavalio" kombinaatiolla pääsee ylös sieltä oman pahoinvoinnin pahimmasta kuopasta. Sieltä kuopasta kun pääsee ylös erittäin pitkäksi aikaa niin sitten voikin alkaa etsiä sitä että mikä itselle ihan oikeasti yksilöllisesti toimisi, mikä olisi jonkinlaista "onnellisuutta" ihan omassa elämässä.

Ruokavalio + kuntoilu on ihan vain perusasioita, joilla pitää itsensä poissa kuopasta. Vasta kun perusasiat ovat kunnossa niin voi alkaa etsiä jotain muutakin, jotain sellaista minkä vuoksi ihan oikeasti on elossa. Siis: vasta kun olet pitänyt ruokailusi ja kuntoilusi vähintään kaksi vuotta hyvässä tilassa niin saatat löytää jotain syytä sille miksi elät, jotain sellaista mitä tahdot elämässäsi tehdä.

PS. Kaverini oli fysioterapeutti. Pitkään se oli tavallinen fysioterapeutti eli sillä oli tavallisia asiakkaita. Eli sairaita asiakkaita jotka kävi fysioterapeutilla vain koska niiden täytyi, välttääkseen jotain pahoinvointia tai kipua, välttääkseen aina vain pahempaa sairastumista, ne oli tosi kenkkumaisia asiakkaita jotka inhosivat sitä fysioterapauttia, ja fysioterapeutti inhosi yhtä paljon heitä.

Kunnes lopulta kaverini erikoistui urheilufysioterapiaan. Silloin asiakaskunta vaihtui. Silloin asiakkaat olivat ihmisiä jotka kävivät fysioterapeutilla saavuttaakseen jotain, saavuttaakseen aina vain parempia tuloksia, kiitollisia asiakkaita jotka arvostivat fysioterapeuttia ja fysioterapeutti arvosti yhtä paljon heitä.

Tarinan opetus: älä tee mitään välttääksesi jotain, vaan tee asioita vain saavuttaaksesi jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä nälässä on niin pahaa? Sitä kannattaa tutkiskella ja koittaa luoda vähän neutraalimman suhtautumisen siihen nälän tunteeseen. On täysin normaalia että pari kertaa päivässä on nälkä jota siedetään jonkin aikaa ennen syömistä ja se ei valtaa ajatuksia täysin.

Mulla on nälkä monta kertaa päivässä, en syö jos ei ole nälkä. Laihduttaminen tarkoittaa kohdallani jatkuvaa nälkää, ja ei, sitä ei siedä kukaan. Et edes sinä, vaikka muuta väität. Et vain ole koskaan joutunut olla päivästä päivään ja viikosta toiseen nälässä. Ja tuo "hyvä" vinkki että älä syö iltapalaa. Jos en syö illalla, en nuku yöllä. Montako yötä itse valvoisit?

Tuopa juuri on itsellänikin, että runsas hiilaripitoinen ateria tuo ihanan rauhoittuneen ja levollisen, ramaisevan olon ja hyvät yöunet.

No, kaikkea ei ehkä voi saada...

Ongelma tuosta tulee itstelleni siksi, että mitä huonommin nukun, sitä enemmän painan. Eli huono unenlaatu lisää painoa. Joten aivan turhaa laihdutella niin ettei illalla syö, jotta voi kivasti nälissään valvoa yön, koska se lisää painoa. Nyt paino sentään pysyy samassa.

Mun mielestä on kaksi täysin eri asiaa laihduttaa niin, että koko ajan on hillitön nälkä, kuin laihduttaa syömällä terveellisesti, jolloin ennen ruokaluja tulee nälkä, joka lähtee taas syömällä

Jatkuva kylläisyys ei ole normaali ruokavalio, muttei myöskään jatkuva nälkä. Jatkuvassa nälässä ei kannata laihduttaa, koska silloin helposti retkahtaa ahmimaan

Itse syön 4-6 kertaa päivässä. Aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala + mahdollisesti esim. hedelmä välipalaksi, jos ateriavälit on pitkiä. Ruokavaliossa reippaasti hyviä rasvoja ja proteiinia, sekä todella paljon kasviksia. Hiilareita mahdollisimman vähän. Hyvin laihtuu ilman mielitekoja ja huutavaa nälkää

Vierailija kirjoitti:

Liikuntakaan ei auta? Seuraatko, mitä syöt?

sitä saa liikkua ihan hullusti että saa kiinni ne kalorit mitä söis