Lue keskustelun säännöt.
Oletteko olleet vieraisilla siten, että talon emäntä kattaa pöydän ja istuu sitten jossain sivussa, kun muut syövät?
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etelä-Pohjanmaalla näin tehtiin viime vuosituhannella. Sekä äitini että anoppini. Tuputtaminen myös tapana. Äitini joskus sanoi ettei muista kaikkea heti ja siksi "on liikkeellä". Anoppi joskus unohti sallan ja joskus uskaltauduin kysymään, ettei sallaa jää "piiloon". Ja jonkun kerran kysyin, koskas mummu syö (anoppi) eikä hän kai oikein syönyt, vaikka diabetes oli. Levätkööt rauhassa molemmat.
Mikä on salla? Vai Salla?
Meillä sanottiin ainakin sillisalaattia silsallaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu, täällä idässä ainakin vanhempi väki tekee näin. Mun mummo aina äitini luona kyläillessään paheksui sitä kun tämä istui vieraiden kanssa pöydässä syömässä omia tarjottaviaan. Ai kamala.
Ihan utopistinen ajatus että pitäisi istua jossain sivussa, sen sijaan että OMASSA KOTONAAN istuisi omassa pöydässä, omien vieraiden kesken syöden omia ruokia...
Joitain ihmisiä ahdistaa syödä muiden nähden -_- itse olen sellainen. Syön yksinkin miten sattuu, joskus seisten, joskus istuen. Sohvalla ja sängyllä en syö, koska en halua liata niitä, mutta muuten voisin syödä ihan missä tahansa. Eikä se ole minulle ensinnäkään mikään ongelma ja toiseksi erittäin kaukana jostain mielenosoituksesta. Minä nimenomaan haluan syödä yksin ja rauhassa.
Minä 2010-luvulla. Oli vieraita ja kaikki ei yksinkertaisesti mahtuneet pöytään, oli tiivistetty niin paljon kuin pystyi. Istuin keittiöjakkaralla syömässä työpöydällä. Ei viitsitty kahta eri kattaustakaan pitää. Jos olisi ollut enemmän väkeä, niin sitten olisi syöty kahdessa vuorossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, täällä idässä ainakin vanhempi väki tekee näin. Mun mummo aina äitini luona kyläillessään paheksui sitä kun tämä istui vieraiden kanssa pöydässä syömässä omia tarjottaviaan. Ai kamala.
Jatkan vielä, että mummoni teki näin myös silloin kun oltiin vaan oman perheen kesken. Jos oli lämmin ruoka, niin etsi vielä kaapista itselleen sen pienimmän ja rikkinäisimmän kahvilautasen. Sitten jossain nurkassa närpi kaikkein kuivimpia leivän kannikoita ja vähäsen lientä tms. Esim. lihaa tai perunaa ei ikinä ottanut, aina sitä vaatimattominta mitä pöydästä löytyi. Muille tyrkytti kaikkea suureen ääneen.
Myöhemmin kuulin, että hän ei ollut lapsenakaan talon nuorimpana tyttärenä saanut syödä muiden kanssa, vaan vasta kaikkein viimeisenä sitä mitä jäi - jos edes mitään jäi. Nälässäkin joutunut usein olemaan. Se varmasti jättänyt jälkensä. Ja ei kyllä liity mitenkään paikallisiin perinteisiin tuollainen lapsen kaltoinkohtelu.
Onko tämä jotain vanhakantaista naisvihaa, harvemmin kuulee että pojan pitäisi itsua nälässä ja syödä vasta sitten kun kaikki muut ovat syöneet, tai että talon isäntä ei söisi muiden kanssa. Onneksi tälläinen ei ole nykyään tapana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää nyt hikeentykö. Kyseessä ei ainakaan yleensä ole marttyyriksi heittäytyminen. Jotain vaatimattomuutta ja arkuutta siihen saattaa liittyä. Emännän on sivusta helpompi huolehtia asioista, jos jotain tarvitaan. Pöydästä saattaa olla ahdasta ja hankalaa nousta hakemaan jotain.
Äitini teki tätä. Jos oli vapaita paikkoja, niin saattoi istua pöytäänkin, mutta lisätuolia ei itselleen hakenut vaan istui sivussa jakkaralla.
Mitä ihmeellistä tuossa on? Molemmat mummoni ja äitini täti tekivät näin. Pöydässä ei ollut edes tilaa enää "emännälle". Isäntää taloissa ei ollutkaan, joten selittänee pienen pöydän. Luonnollisesti he keskustelivat sieltä selän takaa, eikä kyseessä ollut mikään "marttyyriesitys". Nykyihmiset näkevät somen kautta ja matkustamalla vaikka vallan mitä, mutta ymmärrystä ei kuitenkaan ole sille, että tapoja on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joitain ihmisiä ahdistaa syödä muiden nähden -_- itse olen sellainen. Syön yksinkin miten sattuu, joskus seisten, joskus istuen. Sohvalla ja sängyllä en syö, koska en halua liata niitä, mutta muuten voisin syödä ihan missä tahansa. Eikä se ole minulle ensinnäkään mikään ongelma ja toiseksi erittäin kaukana jostain mielenosoituksesta. Minä nimenomaan haluan syödä yksin ja rauhassa.
Mulla oli lapsuudessa 90-luvulla kaveri, jonka perheessä ei koskaan syöty muiden nähden. Jos olin käymässä ruoka-aikaan niin kaveri nimenomaan poistui muualle syömään, ei-syöjä ei saanut olla samassa tilassa esim. juttelemassa.
Tämä oli silloin mulle todella outo juttu, että syöminen oli tuollainen tavallaan pyhä toimitus ja jossain määrin vaivaa vieläkin. Onko tämä ehkä (ollut) tapana jossain päin Suomea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, anoppini. Itä-Suomesta kotoisin ja pokkuroi tuputtamassa tarjottavia, vaihtelee perunakulhoon lämpimämpiä perunoita ym. Itse ei pöytään istu vaan "on juuri syönyt". Sitten ruokia poisvietäessä syö keittiössä "salaa".
Joku itä-suomalainen tapa?
Vanha Itä-suomalainen tapa jolla on Raamatullisia juuria. Saattaa olla hiukset kääritty huiviin. Henkilö osoittaa laupeutta ja nöyryyttä käytöksellään. Jos Jeesus tulisi fyysisesti vieraaksi tuollaisen naisen kotiin niin nainen todennäköisesti itkisi Jeesuksen jaloissa ja kastelisi Herran jalat kyynelillään, sen jälkeen kuivaisi ne hiuksillaan.
Sinänsä ymmärrän tuon käytöksen, koska emäntä ei oikein saa syödä rauhassa. Ensin on huhkittu siivoten ja ruokaa laittaen. Sitten pitäisi tunkea itsensä ahtaaseen pöytään ja samalla huolehtia, onko kaikkea tarjolla. Vähän jännittää, riittääkö ruoka kaikille, joten on parempi itse ottaa vain vähäsen. Maha täynnä ei myöskään ole kiva alkaa siivoamaan ruokia ja muita sotkuja pois. On helpompi toimia "tarjoilijana" ja syödä sitten rauhassa myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu! Siinä se emäntä istui kiltisti sivussa silloinkin kun isännän kanssa jyrnittiin ruuan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, täällä idässä ainakin vanhempi väki tekee näin. Mun mummo aina äitini luona kyläillessään paheksui sitä kun tämä istui vieraiden kanssa pöydässä syömässä omia tarjottaviaan. Ai kamala.
Jatkan vielä, että mummoni teki näin myös silloin kun oltiin vaan oman perheen kesken. Jos oli lämmin ruoka, niin etsi vielä kaapista itselleen sen pienimmän ja rikkinäisimmän kahvilautasen. Sitten jossain nurkassa närpi kaikkein kuivimpia leivän kannikoita ja vähäsen lientä tms. Esim. lihaa tai perunaa ei ikinä ottanut, aina sitä vaatimattominta mitä pöydästä löytyi. Muille tyrkytti kaikkea suureen ääneen.
Myöhemmin kuulin, että hän ei ollut lapsenakaan talon nuorimpana tyttärenä saanut syödä muiden kanssa, vaan vasta kaikkein viimeisenä sitä mitä jäi - jos edes mitään jäi. Nälässäkin joutunut usein olemaan. Se varmasti jättänyt jälkensä. Ja ei kyllä liity mitenkään paikallisiin perinteisiin tuollainen lapsen kaltoinkohtelu.
Onko tämä jotain vanhakantaista naisvihaa, harvemmin kuulee että pojan pitäisi itsua nälässä ja syödä vasta sitten kun kaikki muut ovat syöneet, tai että talon isäntä ei söisi muiden kanssa. Onneksi tälläinen ei ole nykyään tapana.
Koskaan ei talon poikien eikä isännän tarvinnut jäädä pois pöydästä. Se on juuri sitä, että nainen tekee ruuan, passaa muita ja vielä siivoa jälet. Onneksi tuosta on päästy eroon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua säälitti, kun äitini söi aina seisaallaan tiskipöydän ääressä. Oli vielä selin muihin päin. Ei koskaan yhdessä syönyt muiden kanssa. Se oli hänen tapansa ja mummokin teki niin.
Salla = rosolli eli keitettyä punajuurta, porkkanaa yms. Ja suolasilliä t. Lihaa. En tiedä onko jotain eroakin näillä ruuilla. Sanokaa Te viisaammat.
Anoppi tekee tätä. Mennään yleensä viikonloppuisin puolen päivän aikaan kahville (minä, mies ja nuorempi lapsi). Hänellä on 6 hengen pöytä, mutta ei silti tule samaan pöytään, kun on juuri juonut kahvit. Seisoo ja häärii ympäriinsä tai korkeintaan tulee istumaan, kun ollaan lopettelemassa ja lämmittää itselleen mikrossa aamulla kehittämäänsä kahvia.
Sitä myös ihmettelen, kun ollaan kaikki huonoja syömään makeaa ja tietää että, että syödään muutaman tunnin päästä, niin meille kolmelle saattaa olla tarjolla 8 pullaa, 8 palaa piirakkaa, 10 pasteijaa ja lisäksi keksejä. Tuputtaa ja tuputtaa ja sitten kun ei jakseta syödä (eikä haluta kun ruokaakin pitää syödä kohta), niin aina suuttuu kun hänelle jätetään syötäväksi ja hän meidän takia lihoo. Ei osata edes käydä kylässä oikein.
Olen ollut julkisuuden henkilön kotona pienessä tilaisuudessa... näkymätön vaimo kaatoi kahvit ja haihtui sitten... olin kyllä ihan ihmeissäni... ei mitään syytä miksi ei läsnä eli oikeastaan päinvastoin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain ihmisiä ahdistaa syödä muiden nähden -_- itse olen sellainen. Syön yksinkin miten sattuu, joskus seisten, joskus istuen. Sohvalla ja sängyllä en syö, koska en halua liata niitä, mutta muuten voisin syödä ihan missä tahansa. Eikä se ole minulle ensinnäkään mikään ongelma ja toiseksi erittäin kaukana jostain mielenosoituksesta. Minä nimenomaan haluan syödä yksin ja rauhassa.
Mulla oli lapsuudessa 90-luvulla kaveri, jonka perheessä ei koskaan syöty muiden nähden. Jos olin käymässä ruoka-aikaan niin kaveri nimenomaan poistui muualle syömään, ei-syöjä ei saanut olla samassa tilassa esim. juttelemassa.
Tämä oli silloin mulle todella outo juttu, että syöminen oli tuollainen tavallaan pyhä toimitus ja jossain määrin vaivaa vieläkin. Onko tämä ehkä (ollut) tapana jossain päin Suomea?
Olipa sekava viesti. Mitä tummennetut kohdat tarkoittavat? Kai perhe toistensa nähden söi? Ja miten niin kaveri poistui muualle syömään, eikös yleensä syödä keittiössä? Tuskin sinä samalla keittiössä hengasit, kun perhe söi? Sehän olisi epäkohteliasta.
En ole. Kuulostaa omituiselta. Idässä ollut pappa ja mamma.
Kyllä, anoppini. Itä-Suomesta kotoisin ja pokkuroi tuputtamassa tarjottavia, vaihtelee perunakulhoon lämpimämpiä perunoita ym. Itse ei pöytään istu vaan "on juuri syönyt". Sitten ruokia poisvietäessä syö keittiössä "salaa".
Joku itä-suomalainen tapa?