Oletteko olleet vieraisilla siten, että talon emäntä kattaa pöydän ja istuu sitten jossain sivussa, kun muut syövät?

Vierailija kirjoitti:

Tuo on vanha suomalainen tapa osoittaa kunnioitusta vieraille eli emäntä ja apurit eivät tule vieraiden sekaan syömään tai ruokaile heidän nähtensä. Sukuni on Itä-Suomesta Pohjois-Karjalasta, joten ehkä korostetusti sikäläinen tapa. Pienenä oli hankalaa, kun mummon asunto oli aika pieni ja tarjoiluja paljon, eikä hän voinut syödä syrjässä eikä yhdessä muiden kanssa. Menimme sitten välillä porukalla ulos lampsimaan, että myös emäntä pääsi syömään.

On kyllä ihan outo tapa täällä Hämeessä. Emäntä on emäntä eikä palvelija.

Juu, täällä idässä ainakin vanhempi väki tekee näin. Mun mummo aina äitini luona kyläillessään paheksui sitä kun tämä istui vieraiden kanssa pöydässä syömässä omia tarjottaviaan. Ai kamala.

Minä haluan myös viettää aikaa rennosti kahvipöydässä emännän kanssa, tulisi äärettömän vaivaantunut olo siitä jos emäntä vaan hääräisi tuputtamassa tarjottavia ja on muka jo syönyt aikaisemmin. Hyi.

Etelä-Pohjanmaalla näin tehtiin viime vuosituhannella. Sekä äitini että anoppini. Tuputtaminen myös tapana. Äitini joskus sanoi ettei muista kaikkea heti ja siksi "on liikkeellä". Anoppi joskus unohti sallan ja joskus uskaltauduin kysymään, ettei sallaa jää "piiloon". Ja jonkun kerran kysyin, koskas mummu syö (anoppi) eikä hän kai oikein syönyt, vaikka diabetes oli. Levätkööt rauhassa molemmat.

Mummo teki niin, että söi sitten kun vieraat olivat syöneet ja muiden syödessä huolehti tarjouluista ja keittiä jälkiruokakahvia jne. . Nyt kun ajattelen tarkemmin niin itekin usein tulee tehtyä niin, että lasten synttäreillä laitan vieraat ja lapset syömään ensin, tarjoilen & katon että on kaikki ok & juttelen vieraiden kanssa. Sitten kun on muut syöneet, niin istun rauhassa ite alas kahvipöytään ja alan lappaa kakkua suuhun :D ehkä tässä on se, että on mukavampi keskittyä syömään kun ei tartte kyttäillä pitääkö kaataa lisää kahvia vieraille ja onko kaikilla kaikkea jne. Eli minä en ole marttyyri, olen mukavuudenhaluinen. 

Mutta kaikkein åarastahan se kakku on sitten, kun kaikki vieraat on lähteneet  :P 

Tähän keskustelun aiheena olevaan vierailukulttuuriin kuuluu olennaisesti myös kursailu. Vieraiden kuuluu vastata pöytään komentamiseen että eiiiihän toki meitä varten tarvitse, eiii kyllä me ilman kahvia pärjätään, no jos nyt yksi kuppi, no eeeei piirasta meille tarvitse, no jos nyt pieni pala, eiiii mitään olisi tarvinnut.

Emännän kuuluu siinä tyrkyttämisen ohessa hopottaa, että eihän tämä ole mitään, vähänhän tässä on, on vähän likilaskuinen tuo pullakin, ei tämä nyt sen kummempaa ole.

Pois lähtökin on piinallinen rituaali. Vieraat alkavat ottaa lähtöä puheeksi että kyllä meidän pitää nyt lähteä koska siellä työt odottaa, kyllä pitää nyt lähteä että joutaa vielä valoisalla perunamaan kuokkimaan, voi kyllä meidän nyt pitää jo joutua - johon emännän ja isännän pitää kuorossa vastustella että eihän nyt toki, vastahan te tulitte, kyllä meidän nyt pitää uudet kahvit ainakin vielä keittää, ette te voi tyhjin vatsoin lähteä.

Ja illalla minun emäntä-äitini yleensä sanoi pelänneensä, että vieraat eivät lähde ollenkaan kun jäivät niin pitkään.

Ai kauhistus kun vierailut olivat niin raskaita henkisestikin, kun piti vetää näitä rooleja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Katettuaan pöydän emäntä istuu kiikkerällä pikku jakkaralla vieraiden selän takana. Sieltä sitten juttelee.

Lopulta ottaa pienen lautasen ja syö seisten ja hätäisesti tiskipöydän vieressä.

Kuin suoraan Siskonpedin marttyyriäitisketsistä. Tapahtui savolaisessa maalaispitäjässä aina vierailuilla. Todella kiusallista.

Onpas epäkohteliasta, jos vielä huutelee sinne pöytään. Jos kerran haluaa tuollaista marttyyriä leikkiä, niin ei sitten vaivaisi muita huutelemalla selän takaa. Todella rasittavaa keskustella sillä tavalla.

Huutaa ei tartte, istui siinä metrin päässä. Lueskeli lehteä ja odotti että vieraat oli syöneet. Sitten pinkaisi korjaamaan astiat ja rupesi tiskaamaan vauhdilla. Toki vahti samalla tikkana että pöydästä ei loppunut mikään.

Jos haluaa luoda kiusaantuneen tunnelman ja saada vieraat tuntemaan että he ovat vaivaksi niin se onnistuu just näin.

Ihmeellisintä oli että joka vuosi pyydettiin hartaasti taas kylään.

Myös isäntä istui vieraiden selän takana. Tosi typerän tuntuista jutella ihmisten kanssa jotka piileksii takana.

En koskaan. Olen syntynyt 1970. 

Vierailija kirjoitti:

Tähän keskustelun aiheena olevaan vierailukulttuuriin kuuluu olennaisesti myös kursailu. Vieraiden kuuluu vastata pöytään komentamiseen että eiiiihän toki meitä varten tarvitse, eiii kyllä me ilman kahvia pärjätään, no jos nyt yksi kuppi, no eeeei piirasta meille tarvitse, no jos nyt pieni pala, eiiii mitään olisi tarvinnut.

Emännän kuuluu siinä tyrkyttämisen ohessa hopottaa, että eihän tämä ole mitään, vähänhän tässä on, on vähän likilaskuinen tuo pullakin, ei tämä nyt sen kummempaa ole.

Pois lähtökin on piinallinen rituaali. Vieraat alkavat ottaa lähtöä puheeksi että kyllä meidän pitää nyt lähteä koska siellä työt odottaa, kyllä pitää nyt lähteä että joutaa vielä valoisalla perunamaan kuokkimaan, voi kyllä meidän nyt pitää jo joutua - johon emännän ja isännän pitää kuorossa vastustella että eihän nyt toki, vastahan te tulitte, kyllä meidän nyt pitää uudet kahvit ainakin vielä keittää, ette te voi tyhjin vatsoin lähteä.

Ja illalla minun emäntä-äitini yleensä sanoi pelänneensä, että vieraat eivät lähde ollenkaan kun jäivät niin pitkään.

Ai kauhistus kun vierailut olivat niin raskaita henkisestikin, kun piti vetää näitä rooleja.

Sinäpä sen sanoit!

Vierailija kirjoitti:

Tähän keskustelun aiheena olevaan vierailukulttuuriin kuuluu olennaisesti myös kursailu. Vieraiden kuuluu vastata pöytään komentamiseen että eiiiihän toki meitä varten tarvitse, eiii kyllä me ilman kahvia pärjätään, no jos nyt yksi kuppi, no eeeei piirasta meille tarvitse, no jos nyt pieni pala, eiiii mitään olisi tarvinnut.

Emännän kuuluu siinä tyrkyttämisen ohessa hopottaa, että eihän tämä ole mitään, vähänhän tässä on, on vähän likilaskuinen tuo pullakin, ei tämä nyt sen kummempaa ole.

Pois lähtökin on piinallinen rituaali. Vieraat alkavat ottaa lähtöä puheeksi että kyllä meidän pitää nyt lähteä koska siellä työt odottaa, kyllä pitää nyt lähteä että joutaa vielä valoisalla perunamaan kuokkimaan, voi kyllä meidän nyt pitää jo joutua - johon emännän ja isännän pitää kuorossa vastustella että eihän nyt toki, vastahan te tulitte, kyllä meidän nyt pitää uudet kahvit ainakin vielä keittää, ette te voi tyhjin vatsoin lähteä.

Ja illalla minun emäntä-äitini yleensä sanoi pelänneensä, että vieraat eivät lähde ollenkaan kun jäivät niin pitkään.

Ai kauhistus kun vierailut olivat niin raskaita henkisestikin, kun piti vetää näitä rooleja.

Tuo vieraisilta poislähtö oli kyllä lapselle tosi tukalaa, kun oli tylsää ja aikuiset olivat puhuneet aikuisten asioita vaikka kuinka pitkään, ja sitten isä sanoi, että pitäisi varmaan ruveta lähtemään, mutta sitten ei lähdetykään, ja tämä toistui monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Juu, täällä idässä ainakin vanhempi väki tekee näin. Mun mummo aina äitini luona kyläillessään paheksui sitä kun tämä istui vieraiden kanssa pöydässä syömässä omia tarjottaviaan. Ai kamala.

Jatkan vielä, että mummoni teki näin myös silloin kun oltiin vaan oman perheen kesken. Jos oli lämmin ruoka, niin etsi vielä kaapista itselleen sen pienimmän ja rikkinäisimmän kahvilautasen. Sitten jossain nurkassa närpi kaikkein kuivimpia leivän kannikoita ja vähäsen lientä tms. Esim. lihaa tai perunaa ei ikinä ottanut, aina sitä vaatimattominta mitä pöydästä löytyi. Muille tyrkytti kaikkea suureen ääneen.

Myöhemmin kuulin, että hän ei ollut lapsenakaan talon nuorimpana tyttärenä saanut syödä muiden kanssa, vaan vasta kaikkein viimeisenä sitä mitä jäi - jos edes mitään jäi. Nälässäkin joutunut usein olemaan. Se varmasti jättänyt jälkensä. Ja ei kyllä liity mitenkään paikallisiin perinteisiin tuollainen lapsen kaltoinkohtelu.

Vierailija kirjoitti:

Etelä-Pohjanmaalla näin tehtiin viime vuosituhannella. Sekä äitini että anoppini. Tuputtaminen myös tapana. Äitini joskus sanoi ettei muista kaikkea heti ja siksi "on liikkeellä". Anoppi joskus unohti sallan ja joskus uskaltauduin kysymään, ettei sallaa jää "piiloon". Ja jonkun kerran kysyin, koskas mummu syö (anoppi) eikä hän kai oikein syönyt, vaikka diabetes oli. Levätkööt rauhassa molemmat.

Mikä on salla? Vai Salla?

Ne jotka on lukeneet 70-luvulla ketjua (onko teillä tällaista jne) , niin vois ymmärtää tän tavan. Mä katsoin äidin äitiä ja omaa äitiäni kun pitivät tätä porrasjakkara ja hellan vieressä "palvelusväkenä" tapaa. Tämä tapajäi jotenkin itselleni, ja siitä on ollut vaikea oppia pois. Isoäitini oli pohjanmaalta että oliko se sikäläinen tapa vaiko sitten tuota ihanaa retro-aikaa.

Itse teen näin kun tulee omasta mielestään yllätysvieraita, oikeasti kutsumattomia vieraita.

Minäkin emännöin kuvatulla tavalla. Ja olen mies, 43v. Kun on laittanut puoli päivää ruokaa, ei itsellä ole nälkä enää, voi keskittyä muuhun vaikka jutusteluun ja vesikannujen täyttämiseen.

Juu, vaimon mummo toimi näin, oli karjalan evako.

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi menee aina sivumpaan syömään kun muut syö pääpöydässä.

Sama ja ai että kun se on inhottavaa marttyrointia. Jopa joulupöydässä sama juttu. 

Minä olen toiminut tuolla tavalla.

Osin opetettuna, ns. verenperintönä, osin pakotettuna - Exäni ei sallinut, että olisin istunut vieraiden kanssa myös seurustelemaan vaan minun piti toimia piikana ja tietää paikkani, kun hän taas oli isäntänä talossa ja juhlissa poimien kirsikat kakusta.

Anoppini tekee näin ja se on minusta todella vaivaannuttavaa. Omassa suvussani emäntä emännöi pöydän kattamisen jälkeen nimenomaan istumalla itse pöytään hyvälle paikalle ja aloittamalla keskustelun.

Oma sukuni lähtöisin Sata-Hämeestä, puolisoni Itä-Suomesta ja Uudeltamaalta.

M38

Ei mutta eräs nainen johon tutustuin kutsui minut pari kertaa kylään. Siellä kun olin kutsuttuna, hän kattoi pöydän ja itse leipomansa jutut. Koko vierailun ajan teki kotitöitä.

Haki ison kasan pyykkejä, maksoi laskuja ja lopulta jo sisusti yhtä huonetta ja huuteli minulle ja lapselleni olohuoneeseen.

Hänen oma muistaakseni leikki jotain pukuleikkiä siinä.

Toisen kerran tapahtui sama, lisäksi hänen joku sukulainen tuli kylään, kattoi pöydän ja lähtiköhän pesen vessaa ym. Todella outoa kutsua kylään ja käyttäytyä kuin olisin tullut sinne tielle hänen touhuihinsa. No se loppui siihen. Kolmatta kertaa en lähtenyt katsomaan kenenkään siivouksia. Ehkä hällä oli joku pakkomielle.