Mitä työtä teet introvertti?
Kommentit (130)
Olen lähihoitajana vanhustyössä.
Vierailija kirjoitti:
Rakennusalalla projekti-insinöörinä, tällä hetkellä työmaalla, yleensä konttorilla. Aika rauhassa saa olla, työnjohtajat hoitaa sen sosiaalisen puolen tekijöiden kanssa. Mutta asiakkaan suuntaan pitää osata esittää tuloksia, ei onneksi viikottain.
Olen fiilistelly myös että voisin olla joku nosturien käyttäjä, mutta nää on yleensä päiväduuneja, minä olen yövirkku niin päädyin taksihommii, joustavemmat vuorovalinnat.
Olen ollut mm. opettajana. Kyllä introverttikin pärjää sosiaalisessa työssä, kun kehittää sopivan työroolin, jonka voi tiputtaa pois, kun menee kotiin. Siinä työroolissa ollaan tavallaan kuitenkin oma itsensä, mutta jätetään pois sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät ole eduksi työnteolle.
Opettajana ei kuitenkaan tarvitse näytellä ekstroverttia koko työaikaa, vaan ainoastaan opetustunneilla ja muissa sellaisissa tilanteissa, missä ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Osa työstä tehdään yksin omissa olossa.
Vierailija kirjoitti:
Introvertin voi laittaa mihin tahansa työhön. Ekstrovertin loppusijoituspaikka on vaikeampi määrittää.
Ekstrovertit aiheuttavat varsinkin ihmiskeskeisessä kanssakäymisessä paljon ongelmia. Jotta vastaavaa aiheutuisi introvertin kanssa, niin täytyy olla sitten täysin äärimmäinen tuppisuu tai ihmisarka.
Kunhan ei olisi jatkuvaa ihmisvilinää, valittamista ja isoja ääniä vaan saisi olla mahdollisimman rauhassa.
IT-konsultti etätöissä. Joka päivä ei tarvitse palaveerata asiakkaiden kanssa, joten sopii hyvin introvertille. Olen erikoistunut tietokantoihin ja pilvipalveluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertin voi laittaa mihin tahansa työhön. Ekstrovertin loppusijoituspaikka on vaikeampi määrittää.
Ekstrovertit aiheuttavat varsinkin ihmiskeskeisessä kanssakäymisessä paljon ongelmia. Jotta vastaavaa aiheutuisi introvertin kanssa, niin täytyy olla sitten täysin äärimmäinen tuppisuu tai ihmisarka.
Kunhan ei olisi jatkuvaa ihmisvilinää, valittamista ja isoja ääniä vaan saisi olla mahdollisimman rauhassa.
Saa olla ihmisvilinää, kokouksia tai vaikka koulutuksen tai puheen pitoa. Välillä tarvitaan pieni hetki rauhaa. Se voi olla sitä, että kahvitunnilla kävelee korttelin ympäri tai istahtaa autoon itsekseen työpäivän jälkeen.
Introvertti tykkää ihmisistä ja viihtyy heidän kanssaan. Tarvitaan vaan pieni lataus toisinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertin voi laittaa mihin tahansa työhön. Ekstrovertin loppusijoituspaikka on vaikeampi määrittää.
Ekstrovertit aiheuttavat varsinkin ihmiskeskeisessä kanssakäymisessä paljon ongelmia. Jotta vastaavaa aiheutuisi introvertin kanssa, niin täytyy olla sitten täysin äärimmäinen tuppisuu tai ihmisarka.
Kunhan ei olisi jatkuvaa ihmisvilinää, valittamista ja isoja ääniä vaan saisi olla mahdollisimman rauhassa.
Ei ole näin. Rauhaksi riittää kotona työpäivän jälkeen rauhoittuminen. On tietysti olemassa aivan äärimmäisiäkin introvertteja, jotka oikeasti voivat ahdistuakin melusta.
Terveisin introvertti
Kun näet minut ihmisten seurassa, väittäisit kaltaistani puheliasta henkilöä rohkeaksi ekstrovertiksi.
Et voisi olla enempää väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Introvertin voi laittaa mihin tahansa työhön. Ekstrovertin loppusijoituspaikka on vaikeampi määrittää.
Ekstrovertit aiheuttavat varsinkin ihmiskeskeisessä kanssakäymisessä paljon ongelmia. Jotta vastaavaa aiheutuisi introvertin kanssa, niin täytyy olla sitten täysin äärimmäinen tuppisuu tai ihmisarka.
Totta. Ekstrovertilta hajoaa pää, jos pitäisi tehdä jotain itsekseen. Ihmisien kanssa ne toisaalta ovat usein ongelmallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introvertin voi laittaa mihin tahansa työhön. Ekstrovertin loppusijoituspaikka on vaikeampi määrittää.
Ekstrovertit aiheuttavat varsinkin ihmiskeskeisessä kanssakäymisessä paljon ongelmia. Jotta vastaavaa aiheutuisi introvertin kanssa, niin täytyy olla sitten täysin äärimmäinen tuppisuu tai ihmisarka.
Kunhan ei olisi jatkuvaa ihmisvilinää, valittamista ja isoja ääniä vaan saisi olla mahdollisimman rauhassa.
Ei ole näin. Rauhaksi riittää kotona työpäivän jälkeen rauhoittuminen. On tietysti olemassa aivan äärimmäisiäkin introvertteja, jotka oikeasti voivat ahdistuakin melusta.
Terveisin introvertti
Kuvailee minua terveisin toinen melua inhoava introvertti

Minulle ei riitä oma vapaa-aika rauhoittumiseen kotona. Olen ollut vilkkaassa asiakaspalvelussa ja sain burn outin mutta nyt olen toimistotöissä missä saan olla oman työhuoneen rauhassa.
Toimistosihteeri kunnassa. Laskutusta, laskujen asiatarkastusta, arkistointia, lautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat, viranhaltijapäätösten valmistelu, sopimukset (valmiisiin pohjiin tietojen muuttaminen, allekirjoitusten pyytäminen / postitus, vienti sopimushallintaan), välillä teen esitteitäkin ja päivitän kaupungin verkkosivuja. Ja varmaan muitakin tehtäviä, mitkä nyt jäi mainitsematta. Minusta sopivassa tasapainossa se, että saan tehdä paljon itsekseni, mutta tulee kuitenkin vähän oltua työkavereiden kanssa tekemisissä.
Aiemmin, kun olin koulusihteeri, niin stressailin paljon enemmän, kun piti olla oppilaidenkin kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokakaupassa esimiehenä. Työ sisältää myös koulutusta. Minua on kuvailtu avoimeksi. No, se on työminä se. Takki on melko tyhjä vapaalla, enkä näe äitini lisäksi ketään perheen ulkopuolisia. Sosiaalinen yliannostus on niin suuri. Ei tarvetta siis.
Minäkin olen saanut kuulla olevani "kuin kala vedessä asiakasrajapinnassa". No, kiva jos se siltä ulospäin näyttää. Uuvuttavaa se on.
Oletko harkinnut alanvaihtoa?
Enpä oikeastaan, koska olin pitkäaikaistyöttömänä ennen nykyistä työtäni, enkä kestä epävarmuutta. Lisäksi it-ala on muutenkin jo plan f. Kaikenlaista tullut kokeiltua ja nyt ajautunut it-konsuktiksi. Nimenomaan ajautunut - en edes hakenut tehtävään oma-aloitteisesti, enemmänkin pyydettiin.
Metsuri. Saa olla itsekseen luonnossa omien ajatustensa kanssa.
Olen kääntäjä. 100-prosenttinen etätyö.
Laadunvalvoja terveysteknologian parissa. Pikkutarkkaa työtä ja paljon itsenäistä työskentelyä.
Opetan ammattikorkeakoulussa.