Pitäisikö mun jättää mieheni epäitsekkäistä syistä?

Taidat haluta etsiä Jumalaa, joka löytyy sisältäsi. Et vain ole ymmärtänyt Jumalan kaipuutasi vielä. Siltä tuo kuulostaa.

Mulla on osittain sama tilanne. Kuten ap kirjoitti: "Eli järkisyistä, toki myös tutun ja turvallisen kiintymyksen vuoksi. Joku arjen apuna, lapsilla ehjä koti, taloudellisesti vakaampi elämä, eikä itsekään tarvinut enää olla lapsista erossa vuoroviikoin." Näistä syistä minäkin olen jäänyt, vaikken halua miestäni sentin vertaa. Mies on lihonut, apaattinen eikä itse myöskään osoita mtään haluja. Olen punninnut paljon eron hyödyt ja haitat. Voi olla ,ettei parempaa löytyisi ja menettää just tuon turvan ja ennenkaikkea hajottaa lapsilta kodin. Muita miehiä kyllä haluan. Olen päättänyt nauttia nyt näistä liiton hyödyistä ja siitä onnentunteesta, että lapsilla on ehjä koti eikä oma elämäni ole mitään aikataulutettua vuoroviikkoperseilyä. Kun lapset ovat aikuisia, mulla on koko loppuelämä aikaa juosta omien mielihalujen perässä jos vielä haluan :).

Jätä se sika

Kiva että olet näinkin pitkään haaskannut miehesi elämään oman mukavuudenhalusi vuoksi. Surkea vaimo ja ala-arvoinen nainen. Toivottavasti mies jättää sinun kaltaisesi emakon.

Olisit suosiolla jäänyt niille haihatuksillesi 'puolituntemattomien miehien' nussittavaksi. Sitähän sinä halusit silloin ja haluat edelleen.

Ihanaa, mulla on jalkahoito parin tunnin kuluttua.

Odota että tulee joku pikkuriita miehen taholta minkä voit paisutella sellaisiin mittasuhteisiin että ero on väistämätön. Näin saat eroamisen syyn miehen niskoille ja säilytät kasvosi. Naisen ei ole hyvä vain erota ilman painavaa syytä koska siitä saa ikävän leiman.

Et ole vastuussa miehestäsi ja hänen tunteista, oikeasti et voi edes olla varma siitä, tunteeko hän niin kuin sinä ajattelet, kyse on sinun ajatuksistasi, ei hänen. 

Eli jos itse olet tyytyväinen ja suhde riittää sinulle, kaikki on ok, älä turhaan vaivaa mieltäsi sillä, mitä miehesi ehkä ajattelee ja tuntee, tai sitten ei. Toki se on vaikeaa pitkässä parisuhteessa, kun toisen tuntee jo niin hyvin, mutta silti, anna miehesi tehdä omat päätöksensä omasta elämästään. Hän eroaa, jos niin joskus niin tuntee, tai tyytyy nykyiseen suhteeseen ihan kuten sinäkin tyydyt. Kuka sitä edes tietää, olisiko parempaa edes saatavilla, usein ei ole, ja moni huomaa sen vasta jälkikäteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko seksikin siis sinulle ap vain velvollisuus, vai pidätkö siitä kuitenkin, vaikkei intohimoa olisi? Ei ole kauhean reilua toista kohtaan, jos se on joka kerta pelkkää teeskentelyä.

Mun taas on vaikea ymmärtää kaveriliittoihin tyytyjiä, kun en voisi harrastaa seksiä tai jakaa elämääni sellaisen ihmisen kanssa, jota suunnilleen tuskin sietäisin lähelläni. En haluaisi myöskään muumioitua rakkaudettomaan elämään kovin nuoresta asti.

Velvollisuushan se on, koska siis en mitenkään syty enkä koe intohimoa mieheni kanssa. Ja siis tämä on puhtaasti pääkopastani ja siitä intohimottomuuden tunteesta kiinni, koska mies on teknisesti taitava ja huomioiva, ja tykkäisi pitkistä esileikeistä. Minä taas en, koska ne eivät auta, ajatus siitä että se siinä minua lämmittelevä ihminen on mieheni, aiheuttaa sen etten syty yhtään.

Välillä onnistun ehkä saamaan jotain nautintoa, jos olen selin häneen tai silmät tiukasti kiinni ja pystyn tarpeeksi paljon kuvittelemaan että mieheni on joku muu, tuntematon. Mutta tämä on tosi vaikeaa.

Kuulostaapa tämä kaikki kauhealta kirjoitettuna...

En toki miehelleni ole sanonut etten hänestä kiihotu. Olen selittänyt innottomuuden sillä etten vaan ole kovin seksuaalinen ihminen tms.

Ja usein vain sanon suoraan etten ole "sillä tuulella" mutta että hän saa tulla hoitamaan itsensä tyytyväiseksi. Minä halailen ja silitän selkäänsä siinä alla sitten. Eli ei se mitään traumatisoivaa ole, vähän sellaista äh, evvk, toivottavasti ei kestä kauaa-hommaa kyllä.

Ap

Olen ollut intohimottomassa suhteessa. Tein juuri noin, että yritin vältellä, mutta suostui sitten kun tuntui, että täytyi miehen mieliksi.

Minä kyllä en edes antanut suudella selsin aikana kun en vaan pystynyt.

Arkiasia menivät jotenkin, toisaalta dujuvastkin, mutta tosiasiassa aloin jotenkin ahdistua, jopa välillä tunsin, että mieheni oli tyhmä kun tyytyi minuun tai siis seksiin kanssani.

Aloin jutella asiasta, että mies ansaitsisi parempaa. Hän ei olisi halunnut silti erota, mutta tiesin tilanteen myös häntä vaivaavan. Välillä hän kyllä myös suuttui ja sanoi, ettei naisen tuollainen kuuluisi olla. Siis noi haluton.

En kehdannut suoraan sanoa, että mies ei sytytä yhtään.

Lopulta tein itse päätöksen, että rikon itseni ja myös vien miehen itsetunnon

Erosimme lopulta melko sovinnossa. Olemme asiallisissa väleissä

Onneksi mies löysi jonkin ajan päästä uuden kumppanin, on nyt hänen kanssaan edelleen

Toivottavasti tämä nainen on edes hiukan innokkaampi seksissä kuin minä.

Minulle ero oli helpotus, tosiaan velvollisuusseksi alkoi ahdistaa aina enemmän ja enemmän pitemmän päälle.

Minusta on juuri srn ihmisen tehtävä erota joka on suhteeseen tyytymätön.

Hän tekee väärin olemalla suhteessa vain siksi kun toinen on niin kiltti, rakastunut tai läheisriippuvainen.

Samoin on moraalitonta ottaa vastaan parisuhteen hyödyt mutta ei antaa toiselle aitoa rakkautta ja läheisyyttä.

Kyllä mies sen huomaa ja tajuaa ettet ole mukana seksissä. Hän on bain heikompi tekemään päätöstä.

Vahvempi tekee päätöksen ja miehellä saattaa olla tulevaisuudessa joku sopivampi nainen.

Joku sanoi, ettei aloittaja ole vastuussa miehen tunteista. Ei asia ole näin suoraviivainen.

Tietenkin myös aloittajalla on joku vastuu, ainakin omasta toiminnastaan ja siitä ymmärryksestä miltä miehestä tuntuu kun hän on niin laimea.

Sille ei aloittaja voi ehkä mitään, ettei tunne 10 vuoteen intohimoa miestään kohtaan. Mutta sille hän voi tyytyykö tilanteeseeen ja samalla ilmeisesti alitajuisesti taivuttaa miehenkin tyytymään.

Se joka rakastaa enemmän on aina heikommilla, eli tämä mies. Vähemmän rakastavan täytyy silloin vain tehdä päätös. Koska se heikompi ei pysty vaikka ehä kärsiikin tilanteesta.

no minä taas en erityisemmin pidä seksistä enkä muista, että koskaan olisin tuntenut varsinaista intohimoa ketään kohtaan. Miestäni rakastin, ja hänen vuokseen seksiä oli säännöllisesti, tein parhaani pystyäkseni nauttimaan siitä, mutta se vaati suurta keskittymistä  - piti jotenkin ajatella itsensä pois siitä tilanteesta, että olikin joku muu, esim. joku random nainen pornoleffassa tms, silloin onnistuin joskus jopa saamaan orgasmin. Mutta en kuitenkaan varsinaisesti nauttinut orgasmista, sen jälkeen tuli aina tyhmä ja ontto olo, mielummin olisin ollut harrastamatta seksiä ollenkaan. Ja useimmiten olin myös niin väsynyt, että seksi oli vain velvollisuuseksiä, jonka toivoin pikaisesti loppuvan. 

Mies jätti minut vuosien avioliiton jälkeen, luulen että oma seksihaluttomuuteni oli siihen isona syynä, vaikka oli niitä muitakinkin, tosin vähän sellaisia "väkisin" kehitettyjä, jolla tarkoitan, että jossain vaiheessa alkoi yhtäkkiä olla kaikenlaisia väärinkäsitys - ym. ongelmia, tunsin koko ajan tekeväni asioita jotenkin väärin jne, luultavasti mies alkoi silloin tosissaan pohtia avioeroa ja sen tueksi alkoi nähdä minut huonossa valossa. 

Erosta on jo monta vuotta, en tiedä onko mies paremmassa suhteessa tällä hetkellä, itse en ole uutta suhdetta halunnut, vaikka välillä olenkin yksinäinen ja kaipaan perhettä. Mutta seksihaluni ei ole muuttuneet enkä kaipaa edes läheisyyttä, joten parisuhde ei taida olla minulle mahdollinen. Ellei sitten löytyisi joku samanlainen, mutta mistäpä sen löytäisi, kun me tällä tavalla tuntevat emme parisuhdetta kovin aktiivisesti hae. 

Naisena minusta olisi aika kauheaa jos mies ei tuntisi yhtään ihtohimoa, mutta velvollisuudesta taipuisi seksiin kanssani.

Jos suhde hänen puoleltaan olisi tyytymistä minuun sen vuoksi, että hän saisi elämäänsä muita etuja olemalla kanssani.

Olisin hänelle tavallaan hyödyke.

Kai olet jo katsonut itsellesi vara-ukon valmiiksi ennen kuin menet eroamaan. Siis ethän sinä uskallakaan erota ennen kuin ”ihastut” seuraavaan ”sielunkumppaniin”.