Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisikö mun jättää mieheni epäitsekkäistä syistä?
13.04.2022 |
Olemme olleet yhdessä jo pitkään. Lapsemme ovat jo isoja, yksi muuttanut omilleenkin ja kohta muuttaa kaksi nuorempaakin.
Saimme heidät nuorena.
Kaikkea on ollut yhteiselomme aikana, olemme hioneet toisiamme ja nykyisin elämä on tasaista ja rauhallista. Emme tappele, yhteinen mukava harrastuskin on.
Olemme jo kerran eronneet liki 10 vuotta sitten, olimme asumuserossa lähinnä minun haihatteluni vuoksi, toki miehenikään ei mikään pyhimys silloin ollut. Mies vastusti silti eroa ja tahtoi minut takaisin, ja palasinkin sitten vuoden päästä takaisin kun tajusin, että sitä mitä lähdin etsimään, ei ollutkaan.
Mies on edelleen hyvin rakastuneen oloinen minuun ja yhteenpaluumme jälkeen on panostanut suhteeseen koko 10 vuoden ajan. Tuo lahjoja, laittaa ruokaa, jopa kynttiläillallisilla yllättänyt. Tekee kotitöistä osansa, halailee, suukottelee.
Mikä siis mättää?
Minä en halua erota, eikä selkeästi miehenikään.
Mutta minä en rakasta miestäni kuin hyvänä ystävänä, jonka kanssa välillä olen samalla aaltopituudella, välillä en. Emme kuitenkaan riitele, olemme tottuneet toistemme tapoihin.
Mies ei aiheuta myöskään minussa mitään intohimoa.
Tai en voi sanoa etten rakastaisi, rakastan minä, mutta kuin veljeä.
Mutta huom, tämä riittäisi kyllä itselleni. En ole enää pitkään aikaan uskonut että mitään parempaa löytyisikään. Olen tyytyväinen tässä suhteessa ja arvostan sujuvaa yhteistä arkea.
En toki ole miehelleni sanonut, etten himoitse häntä, mutta huomaahan hän sen. Ja välillä näen hänestä, että hän tuntee itsensä masentuneeksi ja turhautuneeksi, kun en pysty mitenkään vastaamaan samoin tuntein, elein ja sanoin, kuin miten hän rakastaa ja haluaa minua.
Toki meillä on fyysistä läheisyyttä, ja yritän muistaa halailla takaisin ohimennen jne, mutta en mitenkään pysty teeskentelemään intohimoa tai kiihkeää rakkautta, jota hän tuntuu kipeästi kaipaavan.
Välillä mietin, pitäisikö minun jättää hänet, jotta hänellä olisi mahdollisuus löytää joku joka rakastaa häntä intohimoisemmin kuin minä. On kuitenkin ihan komea mies, varmasti löytäisi seuraa. Sitä taas en tiedä rakastuisiko mies enää kehenkään kuin minuun, anteeksi omahyväiseltä kuulostava lause, mutta yleensähän miehet rakastuvat ensimmäiseen naiseensa palavimmin, ja olin mieheni ensimmäinen tyttöystävä.
Heittäkää ajatuksia?
Kommentit (53)
Joku parisuhdeneuvoja on joskus sanonut että, "Jos parisuhteessa ei ole intohimoa, niin ei siinä ole mitään muutakaan". Tarkoittaakohan se sitä että, olemme vaan tyytyjiä? Kolmen vuoden seurustelun jälkeenkin, tunnen miesystävääni kohtaan sellaista himoa että nukkumaan käydessäkin vatsanpohjassa tuntuu kutkuttavalta. Edellisessä liitossa meillä ei miehen kanssa ollut seksiä yli vuoteen ja sitten erottiinkin kun mikään muukaan ei toiminut. Mutta tämä on minun omakohtainen kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku parisuhdeneuvoja on joskus sanonut että, "Jos parisuhteessa ei ole intohimoa, niin ei siinä ole mitään muutakaan". Tarkoittaakohan se sitä että, olemme vaan tyytyjiä? Kolmen vuoden seurustelun jälkeenkin, tunnen miesystävääni kohtaan sellaista himoa että nukkumaan käydessäkin vatsanpohjassa tuntuu kutkuttavalta. Edellisessä liitossa meillä ei miehen kanssa ollut seksiä yli vuoteen ja sitten erottiinkin kun mikään muukaan ei toiminut. Mutta tämä on minun omakohtainen kokemus.
Intohimo 30 vuoden jälkeen saattaa olla hieman erilaista kuin 3 vuoden tai 3 viikon jälkeen. Se on silti intohimoa. Jokainen meistä kokee sen intohimon vähän eri tavoilla.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla joku lääkitys tms. joka "tappaa" tunteet?
Vai onko vaihdevuotesi alkaneet? Niiden aikana voi kaikki seksuaalinen halu olla kateissa. Joillakin se palaa, kun hormonitasot vakiintuvat.
Elämässä mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos. Myös sinä itse muutu koko ajan, samoin kumppanisi, elämäntilanteenne, ja ihan kaikki. Eli se, mikä on tilanteenne nyt, ei ole koko loppuelämä. Eli ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä suuntaan eikä toiseen, kun ei nyt kenenkään henki tai terveys ole vaarassa.
Mitään lääkitystä ei ole, ei edes hormonaalista ehkäisyä. Vaihdevuodet eivät tietääkseni vielä ole alkaneet.
Ja siis, en ole 10 vuoteen kokenut intohimoa miestäni kohtaan. Se tunne on täysin, totaalisen kuollut. Ja siis, itse en edes kaipaa sitä tunnetta enää takaisin, enkä ole eri yrityksistä huolimatta onnistunut sitä saada herätettyä vaikka olisin joskus halunnutkin. En vaan kertakaikkiaan koe miestäni kohtaan vetovoimaa. Tuntemukseni ja rakkauteni häntä kohtaan on täysin samat kuin esim veljeä kohtaan. Eli ei säväytä siinä mielessä, ei kertakaikkiaan yhtään.
Ja ei, en ole tekemässä mitään hätiköityä. Kunhan mietin asiaa. Välillä käy sääliksi mieheni, ja tunnen itseni "pahaksi" ja kylmäksi ihmiseksi, kun näen kuinka mies rakastaa minua ja minä en pysty mitenkään tarjoamaan hänelle samaa, mitä hän selkeästi näyttää kaipaavan. Puhtaasti siksi mietin, pitäisikö minun sallia hänelle mahdollisuus vastavuoroiseen vetovoimaiseen rakkauteen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku parisuhdeneuvoja on joskus sanonut että, "Jos parisuhteessa ei ole intohimoa, niin ei siinä ole mitään muutakaan". Tarkoittaakohan se sitä että, olemme vaan tyytyjiä? Kolmen vuoden seurustelun jälkeenkin, tunnen miesystävääni kohtaan sellaista himoa että nukkumaan käydessäkin vatsanpohjassa tuntuu kutkuttavalta. Edellisessä liitossa meillä ei miehen kanssa ollut seksiä yli vuoteen ja sitten erottiinkin kun mikään muukaan ei toiminut. Mutta tämä on minun omakohtainen kokemus.
Intohimo 30 vuoden jälkeen saattaa olla hieman erilaista kuin 3 vuoden tai 3 viikon jälkeen. Se on silti intohimoa. Jokainen meistä kokee sen intohimon vähän eri tavoilla.
Kirjoitinkin tuossa että, tämä on omakohtainen kokemukseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla joku lääkitys tms. joka "tappaa" tunteet?
Vai onko vaihdevuotesi alkaneet? Niiden aikana voi kaikki seksuaalinen halu olla kateissa. Joillakin se palaa, kun hormonitasot vakiintuvat.
Elämässä mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos. Myös sinä itse muutu koko ajan, samoin kumppanisi, elämäntilanteenne, ja ihan kaikki. Eli se, mikä on tilanteenne nyt, ei ole koko loppuelämä. Eli ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä suuntaan eikä toiseen, kun ei nyt kenenkään henki tai terveys ole vaarassa.
Mitään lääkitystä ei ole, ei edes hormonaalista ehkäisyä. Vaihdevuodet eivät tietääkseni vielä ole alkaneet.
Ja siis, en ole 10 vuoteen kokenut intohimoa miestäni kohtaan. Se tunne on täysin, totaalisen kuollut. Ja siis, itse en edes kaipaa sitä tunnetta enää takaisin, enkä ole eri yrityksistä huolimatta onnistunut sitä saada herätettyä vaikka olisin joskus halunnutkin. En vaan kertakaikkiaan koe miestäni kohtaan vetovoimaa. Tuntemukseni ja rakkauteni häntä kohtaan on täysin samat kuin esim veljeä kohtaan. Eli ei säväytä siinä mielessä, ei kertakaikkiaan yhtään.
Ja ei, en ole tekemässä mitään hätiköityä. Kunhan mietin asiaa. Välillä käy sääliksi mieheni, ja tunnen itseni "pahaksi" ja kylmäksi ihmiseksi, kun näen kuinka mies rakastaa minua ja minä en pysty mitenkään tarjoamaan hänelle samaa, mitä hän selkeästi näyttää kaipaavan. Puhtaasti siksi mietin, pitäisikö minun sallia hänelle mahdollisuus vastavuoroiseen vetovoimaiseen rakkauteen.
Ap
Jos itse haluat erota niin eroa mutta älä tee valintoja toisen aikuisen ihmisen puolesta. Tai varsinkaan teeskentele tekeväsi vain toiselle palveluksen. Jos hän ei palvelusta erikseen pyydä niin ero on ihan sinun oma päätöksesi ja teet sen vain omista syistäsi jos teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli haluaisit erota, mutta et keksi mitään varsinaista syytä, miksi et voisi jatkaa nykyisen kumppanisi kanssa?
Olet ilmeisesti sellaisessa elämänvaiheessa, missä ihminen alkaa tyypillisesti kaipaamaan elämänmuutosta. Et keksi mitään muuta tapaa muuttaa elämääsi kuin ero kumppanistasi?
Ei, oikeasti, minä EN halua erota. Kuten aloituksessa mainitsin, erokin on jo koettu ja huomasin etten löydä muualtakaan sitä mitä silloin lähdin etsimään.
Palasin siis yhteen mieheni kanssa koska hän halusi, ja itse näin parisuhteen muut hyödyt. Eli järkisyistä, toki myös tutun ja turvallisen kiintymyksen vuoksi. Joku arjen apuna, lapsilla ehjä koti, taloudellisesti vakaampi elämä, eikä itsekään tarvinut enää olla lapsista erossa vuoroviikoin.
Minä jatkaisin tässä mielelläni näin. Mutta mies vaikuttaa välillä niin pettyneeltä, loukkaantuneelta ja turhautuneelta, ja uskon että se johtuu siitä että kokee ja tuntee, etten rakasta enkä halua häntä kuten vaimon tulisi miestään rakastaa.
Ap
Anna sen lähteä itse sitten kun on siihen valmis. Kun esim. työpaikalle tulee joku uusi nainen joka vähänkin ihailee, miehesi pää menee kyllä siitä sekaisin ja pääset hänestä sillä tavalla nätimmin eroon.
Tämäkin on kyllä käynyt mielessä. Välillä ehkä jopa toivonkin näin käyvän. Enkä ainakaan mitenkään voisi syyttää miestä jos lähtisi häneen ihastuvan naisen matkaan, enkä hankaloittaisi asioita mitenkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tullut mieleen sellainen kuin asiasta puhuminen miehen kanssa? Kysyt suoraan että riittääkö tämä nykyinen suhde hänelle koska enempää ei ole tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Oletko viimeisen 10 vuoden aikana tuntenut himoa jotain toista miestä kohtaan ap?
Ehkä muutaman kerran, jotain ohimenevää kiinnostusta ja himoa jotain puolituntematonta miestä kohtaan. Mutta ajatuksen tasolla vain, ja ohimenevästi, en ole pettäjätyyppiä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko seksikin siis sinulle ap vain velvollisuus, vai pidätkö siitä kuitenkin, vaikkei intohimoa olisi? Ei ole kauhean reilua toista kohtaan, jos se on joka kerta pelkkää teeskentelyä.
Mun taas on vaikea ymmärtää kaveriliittoihin tyytyjiä, kun en voisi harrastaa seksiä tai jakaa elämääni sellaisen ihmisen kanssa, jota suunnilleen tuskin sietäisin lähelläni. En haluaisi myöskään muumioitua rakkaudettomaan elämään kovin nuoresta asti.
Vierailija kirjoitti:
Onko tullut mieleen sellainen kuin asiasta puhuminen miehen kanssa? Kysyt suoraan että riittääkö tämä nykyinen suhde hänelle koska enempää ei ole tarjolla.
Miksi tuollaista pitää puhua? Jos on tyytyväinen siihen mitä on niin turha asiasta on tehdä numeroa.
Tietysti jos on tarve satuttaa miestään, niin sitten voi ladella kaikenlaista. Mitään hyvää ei kuitenkaan siitä seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko seksikin siis sinulle ap vain velvollisuus, vai pidätkö siitä kuitenkin, vaikkei intohimoa olisi? Ei ole kauhean reilua toista kohtaan, jos se on joka kerta pelkkää teeskentelyä.
Mun taas on vaikea ymmärtää kaveriliittoihin tyytyjiä, kun en voisi harrastaa seksiä tai jakaa elämääni sellaisen ihmisen kanssa, jota suunnilleen tuskin sietäisin lähelläni. En haluaisi myöskään muumioitua rakkaudettomaan elämään kovin nuoresta asti.
Velvollisuushan se on, koska siis en mitenkään syty enkä koe intohimoa mieheni kanssa. Ja siis tämä on puhtaasti pääkopastani ja siitä intohimottomuuden tunteesta kiinni, koska mies on teknisesti taitava ja huomioiva, ja tykkäisi pitkistä esileikeistä. Minä taas en, koska ne eivät auta, ajatus siitä että se siinä minua lämmittelevä ihminen on mieheni, aiheuttaa sen etten syty yhtään.
Välillä onnistun ehkä saamaan jotain nautintoa, jos olen selin häneen tai silmät tiukasti kiinni ja pystyn tarpeeksi paljon kuvittelemaan että mieheni on joku muu, tuntematon. Mutta tämä on tosi vaikeaa.
Kuulostaapa tämä kaikki kauhealta kirjoitettuna...
En toki miehelleni ole sanonut etten hänestä kiihotu. Olen selittänyt innottomuuden sillä etten vaan ole kovin seksuaalinen ihminen tms.
Ja usein vain sanon suoraan etten ole "sillä tuulella" mutta että hän saa tulla hoitamaan itsensä tyytyväiseksi. Minä halailen ja silitän selkäänsä siinä alla sitten. Eli ei se mitään traumatisoivaa ole, vähän sellaista äh, evvk, toivottavasti ei kestä kauaa-hommaa kyllä.
Ap
Moni lähtee samassa tilanteessa. Tosin usein kai etsiäkseen uutta puolisoa. Jota sinä et ilmeisesti halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy haluaisiko hän kokeilla avointa suhdetta
"Mutta minä en rakasta miestäni kuin hyvänä ystävänä, jonka kanssa välillä olen samalla aaltopituudella, välillä en."
Tee itse päätös mitä teet, en halua rikkoa suhteita sanomalla jotain mielipiteitä. Mutta yleisesti ajattelisin jos mies tuntuu "ystävältä" ja veljeltä, eikä ole oikein ihailua, intohimoa toiseen (en tarkoita nyt sek*iä) niin ehkä olisi hyvä jos mies löytäisi sellaisen naisen jolla on häneen kiinnostusta aidosti. Mies ei voi olla kuin sisustusesine joka hengailee asunnossa ja jolle voi jutella. Pitäisi kai olla syvempää Merkitystä ihmisenä jollekin, kemioiden kohtaaminen. Syvempi välittämisen taso jollakulla, ei laimentunut liiaksi. Olet siis oikeilla jäljillä hommassa missä mennään. Jotkut suhteet voivat tuntua ystävätasoiselta, mutta silloinkin yleensä olisi motivaatiota enemmän, jotain yhteistä.
Vierailija kirjoitti:
Kysy haluaisiko hän kokeilla avointa suhdetta
No tähän en kyllä ala, tautien pelossa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kysy haluaisiko hän kokeilla avointa suhdetta
Tämä ei kyllä ole hyväätekevä ratkaisu yhtään mihinkään tilanteeseen.
Itsellä vähän sama tilanne, ja tuntuu että tämä on jotenkin harvinaista, ihmiset eivät ymmärrä mistä kyse, tuputetaan vaan joko tavallisia vinkkejä uusista sek sin harrastuspaikoista ja asennoista ja yhteisistä treffeistä. Ehkä joillakin yleensä ongelma sitten näillä ratkeaakin, mutta tässä kyse jostain syvemmästä ja perustavalaatuisesta intohimon kuolemisesta toiseen ihmiseen. Mutta niin, vaikeahan se on sen toisen osapuolen puolesta tietää mikä hänelle hyväksi ja mikä ei ja tajuan ettei ole kovin rakentavaa paukauttaa totuutta toisen kasvoille siitä ettei hän sytytä sinua, niin rehellistä kuin se olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tullut mieleen sellainen kuin asiasta puhuminen miehen kanssa? Kysyt suoraan että riittääkö tämä nykyinen suhde hänelle koska enempää ei ole tarjolla.
Miksi tuollaista pitää puhua? Jos on tyytyväinen siihen mitä on niin turha asiasta on tehdä numeroa.
Tietysti jos on tarve satuttaa miestään, niin sitten voi ladella kaikenlaista. Mitään hyvää ei kuitenkaan siitä seuraa.
No jos itse päässään pyörittelee eron mahdollisuutta asian takia niin olisi kai reilua että se puolisokin olisi kartalla että missä mennään?
Alue: Aihe vapaa
Anna sen lähteä itse sitten kun on siihen valmis. Kun esim. työpaikalle tulee joku uusi nainen joka vähänkin ihailee, miehesi pää menee kyllä siitä sekaisin ja pääset hänestä sillä tavalla nätimmin eroon.