Ero ja vaimon käytös, miten voi hienovaraisesti vihjata että hänen käytöksensä ei ole normaalia.
Olemme päättäneet erota koska yhteiselo ei vaan kertakaikkiaan suju, minä en ymmärrä häntä eikä hän minua. Hän itse ehdotti eroa ja kun sanoin että minulla on samanlaiset tunteet. Suuttui tästä ja alkoi tivata onko minulla joku toinen.
Nyt viikoittain kiristää jopa lasten kuullen minua esim. että hän ottaa lapset ja lähtee ja en koskaan tule näkemään heitä. Tilanteet joissa näin tapahtuu ovat kun en ole esimerkiksi vastannut puhelimeen jos olen jossain tai jos en kerro hänelle missä olen.
Lapset ovat jo yli 12- vuotiaita ja kärsivät äitinsä käytöksestä, nuorempi itkee eroamme ja tämä vaimon käytös ei sitä kyllä yhtään helpota.
Olen nyt varannut minulle ja lapsille ajan sosiaalihuollon kautta perhetyöntekijälle (en muista onko oikea ammattinimike) mutta alan olla täysin loppu.
Alkuun sanoin vaimolle että saa asua tässä ihan rauhassa että löytää sopivan asunnon (asutaan tällä hetkellä vanhempieni keskusta-asunnossa) mutta nyt ei riitä enää kärsivällisyys kuunnella hänen haukkumistaan ja uhkailuaan.
Hänen kaikki energiansa menee kun kyttää minua ja minun tekemisiäni, omia asioitaan hän ei saa yhtään eteenpäin.
Mitä tässä voisi tehdä? Avioliitto on loppu, se asia ei muutu.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan kannata "hienovaraisesti vihjaaminen" tuossa tilanteessa. Hankit itsellesi (ja lapsille) oman asunnon ja muutat sinne. Teini-ikäiset lapset osaavat kulkea kahden kodin väliä, eikä vaimosi sitä voi lapsiltanne estää. Avioero vireille. Ehkä tilanne vähän rauhoittuu ja pystytte jälleen sopimaan lasten asioista.
Asunto on ap:n vanhempien. Miksi hänen pitäisi se ex-vaimolle jättää?
Koska ap on palstatrolli, jolla ei ole asuntoa, vaimoa, eikä lapsia, vaan joka spämmää näitä samoja aloituksia tänne koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo ärsyttävää ja lapsellista vaimoltasi, mutta ikävä kyllä hyvin normaalia ja inhimillistä. Muuttakaa pian erillenne niin hän pääsee työstämään eroa myös.
Tätä olen useasti sanonut että välimme varmaan paranisivat jos saisimme molemmat alkaa elää omaa elämäämme ja hän hakisi tai edes yrittäisi hakea nyt sitä asuntoa.
Ap
Hanki asianajaja nyt samantien. Turha odotella, että ex tuosta leppyy ja järkeistyy. Parempi asianajajan hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä on kohteliasta vastata, kun joku soittaa. Muuten koko juttu on pelkkää skeidaa.
On myös kohteliasta olla soittelematta haukkumapuheluita ihan vaan, koska itellä on paha mieli.
Viisaampi vastaa ja käyttäytyy hyvin. Ei kai molempien tarvitse kiukkuilla. Haukkuminen on vain huulten herkuttelua.
Vielä viisaampi jättää vastaamatta, kun tietää että saa sieltä vain kuraa niskaansa. Viestit on keksitty, jos on jotain mitä on pakko saada toisen tietoon, ja haukkuminen ei ole sellasta.
Tsemppiä AP ja toivottavasti tulevaisuudessa saat asiasi järjestymään ja lapsetkin pystyvät molempia vanhempia vapaasti tapaamaan, jos Ex-vaimosi asuu sinun omien vanhempien talossa niin eihän se hänelle kuulu ja pitäisi kyllä hänen sieltä muuttaa toiseen asuntoon, eikä niin että sinä joudut itse menemään jonnekin mökille tai muualle asumaan ettet ole hänen tiellään, eikö voi muuttaa johonkin uuteen asuntoon vaikka halpaan tilapäisesti ja sitten sieltä eri kämppään myöhemmin, ei sitä nyt voi jäädä eron jälkeen toisen ihmisen vanhempien omistamaan asuntoon asumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä on kohteliasta vastata, kun joku soittaa. Muuten koko juttu on pelkkää skeidaa.
On myös kohteliasta olla soittelematta haukkumapuheluita ihan vaan, koska itellä on paha mieli.
Viisaampi vastaa ja käyttäytyy hyvin. Ei kai molempien tarvitse kiukkuilla. Haukkuminen on vain huulten herkuttelua.
Turha puolustella tuollaista! On täysin hyväksyttävää tuossa tilanteessa ottaa myös aikaa itsellensä eikä tarvitse koko ajan olla kuuntelemassa toisen haukkumista.
Ei siinä ole kyse viisaudesta vaan pitää ottaa huomioon myös se oma jaksaminen.
Vierailija kirjoitti:
Ajat siis vaimon ja lapset pois yhteisestä kodista? Tosi miesmäistä käytöstä. Ja sinä harmittelet täällä vaimosi käytöstä. Ja se että tulet vielä tänne teidän henkilökohtaisesta asiasta ulisemaan niin ei kyllä paranna sinun kuvaasi yhtään. Kuule jaxuhalit vaan sulle.
Tässäpä oiva esimerkki tyypillisestä katkerasta raivohullusta av-mammasta. Aloittajan exä on varmaan samanlainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä on kohteliasta vastata, kun joku soittaa. Muuten koko juttu on pelkkää skeidaa.
On myös kohteliasta olla soittelematta haukkumapuheluita ihan vaan, koska itellä on paha mieli.
Viisaampi vastaa ja käyttäytyy hyvin. Ei kai molempien tarvitse kiukkuilla. Haukkuminen on vain huulten herkuttelua.
Turha puolustella tuollaista! On täysin hyväksyttävää tuossa tilanteessa ottaa myös aikaa itsellensä eikä tarvitse koko ajan olla kuuntelemassa toisen haukkumista.
Ei siinä ole kyse viisaudesta vaan pitää ottaa huomioon myös se oma jaksaminen.
Samaa mieltä! Tyhmää syyllistää siitä apta jos hän ei jaksa joka kerta vastata haukkumispuheluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vaimoasi ärsyttää että ei pysty enää millään tavoin kontrolloimaan sinua ja vaikka hän itsekin tiesi että ero on paras ratkaisu - ei se ole hänelle helppoa.
Hänen tunteensa vaihtelevat ja varsinkin se että et vastaa hänen puheluihin tms. varmasti saa aikaan ahdistusta.
Miksi haluaisit aiheuttaa hänelle enemmän stressiä tuolla tavoin että et vastaa puhelimeen tai kerro missä olet
Sinä nyt itse teet riitaa teidän välillenne kun käyttäydyt noin. Jos haluat teille hyvät välit jatkossa niin suosittelisin vastaamaan puhelimeen ja ottamaan vastaan ne eri tunteet ja käymään läpi tämän vaikean vaiheen hänen kanssaan, kun varmasti molemmat olette eroon ihan yhtä "syyllisiä" .
Tässä on täydellinen esimerkki ivestistä jota ei kannata missään nimessä noudattaa!
Kyttääminen ei tule lopumaan jatkossakaan, jos sille ei nyt laita lopullista stoppia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä on kohteliasta vastata, kun joku soittaa. Muuten koko juttu on pelkkää skeidaa.
On myös kohteliasta olla soittelematta haukkumapuheluita ihan vaan, koska itellä on paha mieli.
Viisaampi vastaa ja käyttäytyy hyvin. Ei kai molempien tarvitse kiukkuilla. Haukkuminen on vain huulten herkuttelua.
Turha puolustella tuollaista! On täysin hyväksyttävää tuossa tilanteessa ottaa myös aikaa itsellensä eikä tarvitse koko ajan olla kuuntelemassa toisen haukkumista.
Ei siinä ole kyse viisaudesta vaan pitää ottaa huomioon myös se oma jaksaminen.
Samaa mieltä! Tyhmää syyllistää siitä apta jos hän ei jaksa joka kerta vastata haukkumispuheluihin.
Jep. Jos täällä jonkun naisen ex-mies soittelisi haukkumispuheluita, niin kuorossa neuvottaisiin laittamaan numero estoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan kannata "hienovaraisesti vihjaaminen" tuossa tilanteessa. Hankit itsellesi (ja lapsille) oman asunnon ja muutat sinne. Teini-ikäiset lapset osaavat kulkea kahden kodin väliä, eikä vaimosi sitä voi lapsiltanne estää. Avioero vireille. Ehkä tilanne vähän rauhoittuu ja pystytte jälleen sopimaan lasten asioista.
Asunto on ap:n vanhempien. Miksi hänen pitäisi se ex-vaimolle jättää?
Koska ap on palstatrolli, jolla ei ole asuntoa, vaimoa, eikä lapsia, vaan joka spämmää näitä samoja aloituksia tänne koko ajan.
Ettet vaan itse olisi trolli???
Vaimo ei halunnut erota vaan että sinä olisit jotenkin "herännyt" ja muuttunut tai muuttanut teidän suhdettanne. En nyt siis sano että sinussa olisi ollut mitään vikana, mutta uskon että ämä oli vaimon tapa kokeilla rakkauttasi.

Jos sen näin ilmaisee niin ihan hyvä että tuollaisesta vaimosta pääsee eroon.
Vanhempasi ilmoittavat lopettavansa teidän vuokrasopimuksen. Antaa vaimollesi 6kk aikaa muuttaa uuteen asuntoon. Eihän siinä muu auta.
Voit tottakai kertoa vaimollesi rauhallisesti, että tilanne on hankala lapsille ja nyt tarvittaisiin tilanteen rauhoittumista. Ainoa tapa on erilleen muuttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se joka mietti että olisi kiva kuulla se toisenkin osapuolen versio. Mutta nyt kun ap on kertonut enemmän, kallistun sille kannalle minäkin, ettei kyse ole siitä että ap katoilisi ärsyttävästi jotenkin niin ettei lastenkaan asioissa saisi kiinni tarvittaessa.
Joten toivottelen ap:lle todellakin tsemppiä. Asap omiin asuntoihin niin tilanne selkiytyy.
On myös nähty monenmonta kertaa miten ne utelupuhelutkin ovat kuulemma LASTEN EDEN mukaisia ;)
Miksi joku nainen kirjoittaa tälläisiä tekeytyen mieheksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko taas?
Johan sinä viime viikolla otit lapset ja jätit eukon. Ei kai siitä nyt viikottain tarvitse erota.Eiköhän Suomessa erota paljon useamminkin kuin viikottain.
-eri
Ei sama tyyppi eli tää, joka tekee näitä samoja avauksia tänne uudestaan ja uudestaan. Tavoite on vain päästä haukkumaan oman (kuvitteellisen) vaimon verukkeella kaikkia naisia. Kaava näissa tarinoissa on aina sama.
- sama
Tiesitkö, että skitsofreniaasi on saatavilla apua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan kannata "hienovaraisesti vihjaaminen" tuossa tilanteessa. Hankit itsellesi (ja lapsille) oman asunnon ja muutat sinne. Teini-ikäiset lapset osaavat kulkea kahden kodin väliä, eikä vaimosi sitä voi lapsiltanne estää. Avioero vireille. Ehkä tilanne vähän rauhoittuu ja pystytte jälleen sopimaan lasten asioista.
Vaimoa ei voi jättää miehen vanhempien asuntoon??
Ymmärrätkö?
Ymmärrätkö itse, että ap on palstatrolli, joka tehtailee näitä samoja aloituksia jatkuvasti? Ei ole lapsia, ei vaimoa, mutta ap:llä varmaan kivaa, kun sinunlaisesi uskovat.
Huoh. Rasittavampaa on sinun trollihuutelus joka ketjuun.
Taitaa olla sama palstahullu, joka luulee että täällä ei ole kuin muutama ihminen keskustelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Selvästikin vaimo on nyt vaan kiukutellut ja uhmaillut sillä eroehdotuksellaan, eikä odottanut oikeasti eroa. Tässä se nähdään, että erolla ei kannata koskaan uhkailla jos ei ole valmis uhkauksensa toteutumiseen. Mitä se siinä nyt veuhtoo, sehän sai mitä halusi.
Jos nainen oikeasti haluaa erota, hän ei sano sitä ääneen vaan valmistelee kaikessa hiljaisuudessa ja paukauttaa asian sitten pöytään kun ei mitään ole enää tehtävissä.
Asunto on ap:n vanhempien. Miksi hänen pitäisi se ex-vaimolle jättää?