Lue keskustelun säännöt.
Mies syyttää mua omasta lapsettomuudestaan
10.04.2022 |
On vapaa lähtemään etsimään naista joka hänelle ne muutamat lapset pyöräyttää ja hoitaa samalla. Jostain syystä mun ne sille pitäis tehdä vaikken halua. On siinäkin taas logiikka. En ole eroamassa kun suhde muuten on okei, tää lapsiasia vaan hiertää. Varmaan toi mies joskus herää ja jättää mutta hienoa jos vihdoin saa otettua itseään niskasta kiinni ja toteutettua unelmansa.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt elämääsi ja olen parikymmentä vuotta sinua vanhempi. Jouduin kuuntelemaan valitusta lasten hankkimisesta 20 vuotta. Se pilasi paljon. Oman ja miehen elämän.
Jos eläisin elämäsi uudestaan, lähtisin sillä sekunnilla, kuin puhe lapsista alkaisi (painostus lapsista). Se tulee muuttamaan paljon elämässäsi ja suhtautumisessasi moniin asioihin.
Voimia, en voi muuta sanoa.
Tässä on pointtia. Meillä ei ollut painostusta, mutta ajoittaista haaveilua kyllä. Sattumalta mies alkoi haluta lapsia samaan aikaan, kun muutamat kaverit niitä tahtoivat. Mutta koska kaveripiirimme oli sangen laaja ja koostui eri ikäisistä ihmisistä, samaan aikaan kun jankutti lapsista, biletti kaikki viikonloput todella rankasti ja joskus viikollakin. Lisäksi KAIKKI esimerkit, joita etenkin miehen kaveripiirissä näin, oli sitä tavanomaista: naiset jäivät nalkuttamaan taustalle, kun miehet jatkoivat elämäänsä ja vielä vitsaillen tästä nalkuttamisesta.
Sanoin miehelle, että jos asiaa ikinä edes harkitsen, elämän tyylin pitää muuttua ja bilettämisen vähentyä radikaalisti. Hän siihen, käsittääkseni myös erittäin perinteisesti, vastasi, että totta kai muuttuisi HETI kun lapsi tulee. No jeps ja joo, kiitos ei. Oma urani lähti nousuun ja mitä enemmän ikää tuli, sen enemmän ymmärsin, että en todellakaan omia lapsia halua. Sanoin miehelle moneen kertaan, että nyt olisi myös hänen aikansa lähteä, jos todella lapsia haluaa. Ei lähtenyt, elämä vei moneen suuntaan, mutta yhdessä pysyimme.
Minäkin sain huolimatta siitä, miten selkeä olin, aina välillä silmilleni tämän "olisihan ne lapset ihania olleet, kyllä minäkin niitä niin toivoin, en halua keskustella siskosi pojasta, koska se sattuu, jne" aina etenkin riidellessä tai muutoin jos mies tahtoi tölväistä. Yleensä ohitin nämä vain sanomalla, että en minä ole ollut esteenä sille, että sinä lähdet lapsia tekemään.
Kerran sitten sanoin miehelle, että a) elämän tyylisi ei ole muuttunut mitenkään, teet töitä tiukasti viikolla pitkääkin päivää, korkkaat kaljan joka pe (joka nyt sinällään on ok), b) jos todella olisit tahtonut lapsia, et olisi jäänyt minun kanssani, vaan olisit lähtenyt suhteesta. Eli jos otat tuohon sävyyn asiaa vielä puheeksi, minä käsitän sen erohaluksi ja sitähän sitten toimitaan sen mukaan. Siihen loppui meillä puhe.
Eli summana: jos lapset todella on ihmisen suurin haave, lapsellinen perhe, kyllä hän sitä toteuttaa ja sen perään lähtee. Ellei lähde, hänellä on siihen syynsä. Ihmiset eivät oikeasti tee mitään, mitä he eivät sisimmissään halua tehdä näissä asioissa.
Kysymykseen miksi jäin suhteeseen, miksi en olisi jäänyt? Minulle sopi se elämän tyyli, millä elämme edelleenkin, nyt 30 v myöhemmin. Minä rakastan miestäni nyt ja silloin, hänkin minua. Meillä on hauskaa, matkailemme silloin tällöin, teemme hyvää ruokaa ja vietämme rentoa, nautinnollista vapaa-aikaa. Miksi siis minun olisi pitänyt lopettaa tämä suhde miehen puolesta sen vuoksi, että hän ehkä kumminkin jossain vaiheessa tahtoisikin lapsia? Enkä minä olisi voinut taata, että hän löytää ihanan naisen, jonka kanssa tekee maailman mahtavimman perheen, vaikka olisin jättänyt hänet heti ensi haaveiluista.
Ap, sano kovin suoraan, että tämä on miehen valinta, ei sinun. Ja koska näin on, sinun ei ole tarpeen eikä pakko kuunnella mitään jatkuvaa narinaa ja mahdollisesti jopa loukkauksia tämän asian vuoksi. Ja jos mies ei lähde, mutta jatkaa narinaa ja loukkaamisia, sinun on tultava pakosti tulokseen, että hän ei haluakaan lähteä tai saada lapsia, vaan narista ja loukata.
Huh. Meillä taitaa olla pääsiäisenä aika vakavat keskustelut. Onkohan näin, että meitä naisia jotka emme tahdo lapsia on enemmänkin tässä tilanteessa? Itse tiedän, että miehestä ei tulisi todellakaan mitään osallistuvaa isää muussa kuin puheessa mutta lasta hän koko ajan väittää haluavansa.
Kiitos tästä puheenvuorosta antoi todellakin ajattelunaihetta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surkea provotrolli.
Joo varoitan: tämä aihe tulee iskemään palstamiesten trollaushampaaseen kunnolla, etenkin, jos näyttää siltä, että ketju alkaa keräämään asiallisia puheenvuoroja.
Huh kun muutama kommentti meinasia mua alkaa siitäKIN syyllistämään etten ole eroaKIN hoitanut miehen puolesta kun tämä ei ole itse osannut lähteä maailmalle lasta tekemään. Miten suuri se naisen vastuu nyt tässä lapsiasiassa olikaan? Pitääkö vielä valita miehen puolesta tuleva mammakin ja auttaa lapsen alulle saattamisessa? 😂 Anteeksi katkeransävyinen kommenttini asiallisesti vastanneille.
Tänään taas aamu lähti niin että mies meni remppamenoilleen jo aamuyöstä ja iloisesti kertoi miten seuraavana viikonloppuna voisi käydä vähän "tuulettumassa" (=juomassa ilman aikatauluja mihinkään). Minä uskollisesti sitten käytin koiran aamulenkillä ja pesin kuratassut. Tämä nyt ei haittaa kun on minun oma mussukka vaikka yhteinen lemmikki onkin olevinaan (mies ihmettelee miksi koira suosii mun seuraa..) mutta sama meno olisi lapsen kanssa. Mies ei myöskään yhtään kestä stressiä kun taas minä olen se lehmänhermoinen rauhottelija. Että semmosta perhe-elämää se sitten olisi. 🙄
Luulen että toi haluaa lapsia vaan kun niitä kuuluu haluta. Oma äitini on minulle aina vannottanut että älä missään nimessä hanki lapsia ja omista vanhemmista näin aina ettei vanhemmuus todellakaan ollut heitä varten. Minä sentään olin erittäin toivottu lapsi ja vuosien yrittämisen tulos.. ap
Nro 16 jatkaa vielä, on näemmä itsellenikin edelleen tärkeä aihe:-)
Mutta siinä tapauksessa, että suhde on "vain okei" olisin kyllä lähtenyt, sillä ei ole kyllä mitään järkeä siinä, että vaikka sanallisesti molemmat kertovat haluavansa isossa asiassa täysin eri juttuja, jäädään ok tyytymään. Kyllä näin isoja päätöksiä pitäisi vain elämän rakkauksien liikuttaa!
Jos olette suunnilleen samoja ikiä, minun silmiini (50+) olette vielä nuoria ja molempien kannattaa tavoitella itselleen parasta suhdetta ilman katkeruuksia.
Niin ja kyllä minä tuota miestä rakastan ja sydän olisi pitkään säpäleinä jos tuo nyt lähtisi niitä lapsia tekemään toisen naisen kanssa. Mutta en voi olla toisen unelmien tiellä ja haluan että hän saa kokea isyyden jos se on hänen tavoitteensa tässä elämässä. Joten tällä hetkellä voin vain marmattaa kun tuntuu että mies vain haluaa kiintiölapset mutta ei lapsiperhe-elämää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh kun muutama kommentti meinasia mua alkaa siitäKIN syyllistämään etten ole eroaKIN hoitanut miehen puolesta kun tämä ei ole itse osannut lähteä maailmalle lasta tekemään. Miten suuri se naisen vastuu nyt tässä lapsiasiassa olikaan? Pitääkö vielä valita miehen puolesta tuleva mammakin ja auttaa lapsen alulle saattamisessa? 😂 Anteeksi katkeransävyinen kommenttini asiallisesti vastanneille.
Tänään taas aamu lähti niin että mies meni remppamenoilleen jo aamuyöstä ja iloisesti kertoi miten seuraavana viikonloppuna voisi käydä vähän "tuulettumassa" (=juomassa ilman aikatauluja mihinkään). Minä uskollisesti sitten käytin koiran aamulenkillä ja pesin kuratassut. Tämä nyt ei haittaa kun on minun oma mussukka vaikka yhteinen lemmikki onkin olevinaan (mies ihmettelee miksi koira suosii mun seuraa..) mutta sama meno olisi lapsen kanssa. Mies ei myöskään yhtään kestä stressiä kun taas minä olen se lehmänhermoinen rauhottelija. Että semmosta perhe-elämää se sitten olisi. 🙄
Luulen että toi haluaa lapsia vaan kun niitä kuuluu haluta. Oma äitini on minulle aina vannottanut että älä missään nimessä hanki lapsia ja omista vanhemmista näin aina ettei vanhemmuus todellakaan ollut heitä varten. Minä sentään olin erittäin toivottu lapsi ja vuosien yrittämisen tulos.. ap
Puhut miehille joille jo 5e Puolan reissu tuottaa tuskaa.
Nyt joudun valitettavasti poistumaan hetkellisesti palstalta mutta palaan illemmasta katsomaan onko aihe kirvoittanut lisää keskustelua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n ei pidä hankkia lasta ainoastaan siksi, koska mies haluaa. Jos lapsen saaminen on miehelle niin mielettömän tärkeää, niin hänen pitää etsiä sellainen akka, joka hänelle sen lapsen tekee.
Vierailija kirjoitti:
Huh kun muutama kommentti meinasia mua alkaa siitäKIN syyllistämään etten ole eroaKIN hoitanut miehen puolesta kun tämä ei ole itse osannut lähteä maailmalle lasta tekemään. Miten suuri se naisen vastuu nyt tässä lapsiasiassa olikaan? Pitääkö vielä valita miehen puolesta tuleva mammakin ja auttaa lapsen alulle saattamisessa? 😂 Anteeksi katkeransävyinen kommenttini asiallisesti vastanneille.
Tätä olen itse miehelle sanonut myös meillä siis sama tilanne että hae nyt se nainen ja mene, voin ihan tässä vaikka odotella että oikea löytyy.
Ymmärrän itsekin että ei ole tämä mikään oikea tapa keskustella mutta kun alkaa tuntua niin väsyttävältä jo.
Ero kai tässä sitten tulee ja toivottavasti se sitten tuo miehelle sen oikean onnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies on täyttää pian 30. Olen todella avoimesti kertonut etten halua lapsia nyt enkä ikinä ja vielä oikein perustellut syytkin. Mieheltä en todellakaan estä lapsihaaveita! Ei hän missään kahleissa ole homeisessa perunakellarissani vaan täysin vapaa lähtemään etsimään perhettä kaipaavaa naista. Mutta kun ei tuo saa sitäkään aikaiseksi :D
Kunhan haluan vain marmattaa kun ei aina tämä miesten ajattelu aukea. Lapsia en näillä tiedoilla tuon kanssa tekisi vaikka mikä olisi, ei se niitä jaksais hoitaa sen paremmin kun yhteistuumin hankittua lemmikkiäkään joka on mun vastuulle jäänyt. Äitipuoleks jollekkin kumppanuusvanhemmalle en ryhtyis, luulen että ydinperhe ois lapselle paras?
Ap
Ihan mielenkiinnosta kysyn. Voisitko haluta lapsia toisen miehen kanssa? Siis ihan teoriassa. Sellaisen miehen kanssa, johon voisit luottaa enemmän, luottaa siihen, että hän hoitaa lapsen edes 50/50? Kuvailujesi perusteella mies kuulostaa ihmiseltä, joka ei saa asioita aikaiseksi ja joka ei hoida omaa osuuttaan, esim tuota lemmikkiä. Tietenkään sellaisen miehen kanssa ei kannata lisääntyä.
Toki se on ihan ok jos et halua lapsia, kenenkään kanssa, moni ei halua. Sanoit, että suhde on muuten hyvä, mutta tuo lapsiasia hiertää. Lapsiasia on kuitenkin aika iso asia... voisin kuvitella tuon olevan raskasta mielenterveydelle, enkä itse jaksaisi kuunnella tuollaista miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on täyttää pian 30. Olen todella avoimesti kertonut etten halua lapsia nyt enkä ikinä ja vielä oikein perustellut syytkin. Mieheltä en todellakaan estä lapsihaaveita! Ei hän missään kahleissa ole homeisessa perunakellarissani vaan täysin vapaa lähtemään etsimään perhettä kaipaavaa naista. Mutta kun ei tuo saa sitäkään aikaiseksi :D
Kunhan haluan vain marmattaa kun ei aina tämä miesten ajattelu aukea. Lapsia en näillä tiedoilla tuon kanssa tekisi vaikka mikä olisi, ei se niitä jaksais hoitaa sen paremmin kun yhteistuumin hankittua lemmikkiäkään joka on mun vastuulle jäänyt. Äitipuoleks jollekkin kumppanuusvanhemmalle en ryhtyis, luulen että ydinperhe ois lapselle paras?
Ap
Ihan mielenkiinnosta kysyn. Voisitko haluta lapsia toisen miehen kanssa? Siis ihan teoriassa. Sellaisen miehen kanssa, johon voisit luottaa enemmän, luottaa siihen, että hän hoitaa lapsen edes 50/50? Kuvailujesi perusteella mies kuulostaa ihmiseltä, joka ei saa asioita aikaiseksi ja joka ei hoida omaa osuuttaan, esim tuota lemmikkiä. Tietenkään sellaisen miehen kanssa ei kannata lisääntyä.
Toki se on ihan ok jos et halua lapsia, kenenkään kanssa, moni ei halua. Sanoit, että suhde on muuten hyvä, mutta tuo lapsiasia hiertää. Lapsiasia on kuitenkin aika iso asia... voisin kuvitella tuon olevan raskasta mielenterveydelle, enkä itse jaksaisi kuunnella tuollaista miestä.
Nro 16 taas tässä:-)
Tuo on erinomaisen hyvä kysymys, eli että tahtooko lapsia ollenkaan vai eikö juuri tämän miehen kanssa. Tosin nuorenahan siihen on todella vaikea vastata, rehellisesti, sillä elämä kun on ja mieli muuttuu. Ainakin itse jouduin vain miettimään sitä, haluanko olla tämän ihmisen kanssa juuri nyt ja jatkossakin. Niin kauan kun haluan, enhän muutenkaan harkitse lasten tekemistä toisen kanssa.
Samoin sanoin miehelle, että hän joutuu kysymään itseltään saman kysymyksen ja vastaamaan itselleen rehellisesti.
Toisin sanoen: jos suhteessamme olisi ollut muita isoja hiertäviä asioita, kuten vaikkapa rahankäyttö, kotitöiden epäreiluus, luonteiden täydellinen eroavaisuus, eri käsitykset arvoista, luottamuspula, jne. niin varmaan olisin lähtenyt ja ajatellut tekeväni siinä samalla miehellekin palveluksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on täyttää pian 30. Olen todella avoimesti kertonut etten halua lapsia nyt enkä ikinä ja vielä oikein perustellut syytkin. Mieheltä en todellakaan estä lapsihaaveita! Ei hän missään kahleissa ole homeisessa perunakellarissani vaan täysin vapaa lähtemään etsimään perhettä kaipaavaa naista. Mutta kun ei tuo saa sitäkään aikaiseksi :D
Kunhan haluan vain marmattaa kun ei aina tämä miesten ajattelu aukea. Lapsia en näillä tiedoilla tuon kanssa tekisi vaikka mikä olisi, ei se niitä jaksais hoitaa sen paremmin kun yhteistuumin hankittua lemmikkiäkään joka on mun vastuulle jäänyt. Äitipuoleks jollekkin kumppanuusvanhemmalle en ryhtyis, luulen että ydinperhe ois lapselle paras?
Ap
Ihan mielenkiinnosta kysyn. Voisitko haluta lapsia toisen miehen kanssa? Siis ihan teoriassa. Sellaisen miehen kanssa, johon voisit luottaa enemmän, luottaa siihen, että hän hoitaa lapsen edes 50/50? Kuvailujesi perusteella mies kuulostaa ihmiseltä, joka ei saa asioita aikaiseksi ja joka ei hoida omaa osuuttaan, esim tuota lemmikkiä. Tietenkään sellaisen miehen kanssa ei kannata lisääntyä.
Toki se on ihan ok jos et halua lapsia, kenenkään kanssa, moni ei halua. Sanoit, että suhde on muuten hyvä, mutta tuo lapsiasia hiertää. Lapsiasia on kuitenkin aika iso asia... voisin kuvitella tuon olevan raskasta mielenterveydelle, enkä itse jaksaisi kuunnella tuollaista miestä.
Nro 16 taas tässä:-)
Tuo on erinomaisen hyvä kysymys, eli että tahtooko lapsia ollenkaan vai eikö juuri tämän miehen kanssa. Tosin nuorenahan siihen on todella vaikea vastata, rehellisesti, sillä elämä kun on ja mieli muuttuu. Ainakin itse jouduin vain miettimään sitä, haluanko olla tämän ihmisen kanssa juuri nyt ja jatkossakin. Niin kauan kun haluan, enhän muutenkaan harkitse lasten tekemistä toisen kanssa.
Samoin sanoin miehelle, että hän joutuu kysymään itseltään saman kysymyksen ja vastaamaan itselleen rehellisesti.
Toisin sanoen: jos suhteessamme olisi ollut muita isoja hiertäviä asioita, kuten vaikkapa rahankäyttö, kotitöiden epäreiluus, luonteiden täydellinen eroavaisuus, eri käsitykset arvoista, luottamuspula, jne. niin varmaan olisin lähtenyt ja ajatellut tekeväni siinä samalla miehellekin palveluksen.
Hyvää pohdintaa sinunkin viesteissä.
Asia on tavallaan itsellenikin ajankohtainen. Se on iso päätös, perustaako perheen vai ei. Se ei ole kaikille tärkeä asia, siis lapsettomuus ei tunnu kaikista ihmisistä menetykseltä. Ei oikeastaan minustakaan. Kuitenkin tässä tilanteessa ja ehkä ap:nkin tilanteessa voi olla paikallaan kysyä itseltään, johtuuko päätös omasta lapsettomuudesta siitä, ettei itse oikeasti halua lapsia (koskaan kenenkään kanssa), vai onko onko tämänhetkinen puoliso sellainen, jonka kanssa ei halua tehdä lapsia. Siis vaikka muuten arki toimiikin ja rakkautta olisi puolin ja toisin.
Puolisoa voi silti rakastaa ja päätös jatkaa yhdessä on tosi hyvä, jos lapsiasia ei oikeasti olekaan tärkeä asia myös toiselle osapuolelle. Ilmeisesti sinun tapauksessa se ei miehellekään ollut lopulta, kun hän päätti jatkaa yhdessä kanssasi. Voisi olettaa, että hän olisi eronnut ja etsinyt naisen, joka haluaisi lapsia, jos hän olisi niitä oikeasti halunnut tai jos se olisi ollut hänelle hyvin tärkeä asia elämässä. Hyvä, että laitoit miehenkin valitsemaan.
Oli miten oli, mutta se on päätös, jonka jokaisen on tehtävä ja jota on kunnioitettava. Jatkuva muistuttaminen ja painostaminen on mielestäni henkistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
On aika julmaa vaatia, että toinen ei saa hankkia lapsia - kauanko olette olleet yhdessä, puhuttiin jo tuo lapsiasi jo heti alussa selväksi? Jos ei, niin oma vikasi, ihmisen mieli voi myös muuttua esim 10 vuoden (jos olette nuoresta seurustelleet?) aikana rajusti. Elämä vain on sellaista, että jos niitä lapsia ei hanki vaikka haluaa, niin sitä jos mitä katuu vanhana.
T: Vierestä seurannut pariin sukuun kuuluvan lapsettoman vanhuksen elämää ja on muuten katkeria:(
"On aika julmaa vaatia, että toisen pitäisi synnyttää lapsia vaikkei niitä halua - kauanko olette olleet yhdessä, puhuttiin jo tuo lapsiasia jo heti alussa selväksi? Ihmisen mieli voi myös muuttua esim 10 vuoden (jos olette nuoresta seurustelleet?) aikana rajusti. Elämä vain on sellaista, että jos niitä lapsia tekee vaikkei niitä halua, niin sitä jos mitä katuu vanhana.
T: Vierestä seurannut pariin sukuun kuuluvan vastentahtoisesti lapsia hankkineen vanhuksen elämää ja on muuten katkeria :("
Kas noin, korjasin viestisi! On aivan yhtä väärin pakottaa lapsia haluamaton hankkimaan lapsia kuin pakottaa lapsia haluava elämään lapsettomana. Aloittaja on tehnyt selväksi sekä meille vastauksissaan että miehelle kotonaan, ettei yksinkertaisesti halua olla äiti. Tässä tilanteessa pallo on miehellä: haluaako hän jäädä lapsettomaan suhteeseen vai lähteä toteuttamaan perheunelmaansa? Voitaisiinko jo siirtää roskakoppaan ajatus siitä, että lapsia haluamaton nainen on ilkimys, joka panttaa lapsia maailman miehiltä? Aloittaja on tehnyt omaa kehoaan ja omaa elämäänsä koskevan päätöksen ja seisoo sen takana. Nyt miehen vain pitäisi tehdä samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on täyttää pian 30. Olen todella avoimesti kertonut etten halua lapsia nyt enkä ikinä ja vielä oikein perustellut syytkin. Mieheltä en todellakaan estä lapsihaaveita! Ei hän missään kahleissa ole homeisessa perunakellarissani vaan täysin vapaa lähtemään etsimään perhettä kaipaavaa naista. Mutta kun ei tuo saa sitäkään aikaiseksi :D
Kunhan haluan vain marmattaa kun ei aina tämä miesten ajattelu aukea. Lapsia en näillä tiedoilla tuon kanssa tekisi vaikka mikä olisi, ei se niitä jaksais hoitaa sen paremmin kun yhteistuumin hankittua lemmikkiäkään joka on mun vastuulle jäänyt. Äitipuoleks jollekkin kumppanuusvanhemmalle en ryhtyis, luulen että ydinperhe ois lapselle paras?
Ap
Ihan mielenkiinnosta kysyn. Voisitko haluta lapsia toisen miehen kanssa? Siis ihan teoriassa. Sellaisen miehen kanssa, johon voisit luottaa enemmän, luottaa siihen, että hän hoitaa lapsen edes 50/50? Kuvailujesi perusteella mies kuulostaa ihmiseltä, joka ei saa asioita aikaiseksi ja joka ei hoida omaa osuuttaan, esim tuota lemmikkiä. Tietenkään sellaisen miehen kanssa ei kannata lisääntyä.
Toki se on ihan ok jos et halua lapsia, kenenkään kanssa, moni ei halua. Sanoit, että suhde on muuten hyvä, mutta tuo lapsiasia hiertää. Lapsiasia on kuitenkin aika iso asia... voisin kuvitella tuon olevan raskasta mielenterveydelle, enkä itse jaksaisi kuunnella tuollaista miestä.
Nro 16 taas tässä:-)
Tuo on erinomaisen hyvä kysymys, eli että tahtooko lapsia ollenkaan vai eikö juuri tämän miehen kanssa. Tosin nuorenahan siihen on todella vaikea vastata, rehellisesti, sillä elämä kun on ja mieli muuttuu. Ainakin itse jouduin vain miettimään sitä, haluanko olla tämän ihmisen kanssa juuri nyt ja jatkossakin. Niin kauan kun haluan, enhän muutenkaan harkitse lasten tekemistä toisen kanssa.
Samoin sanoin miehelle, että hän joutuu kysymään itseltään saman kysymyksen ja vastaamaan itselleen rehellisesti.
Toisin sanoen: jos suhteessamme olisi ollut muita isoja hiertäviä asioita, kuten vaikkapa rahankäyttö, kotitöiden epäreiluus, luonteiden täydellinen eroavaisuus, eri käsitykset arvoista, luottamuspula, jne. niin varmaan olisin lähtenyt ja ajatellut tekeväni siinä samalla miehellekin palveluksen.
Hyvää pohdintaa sinunkin viesteissä.
Asia on tavallaan itsellenikin ajankohtainen. Se on iso päätös, perustaako perheen vai ei. Se ei ole kaikille tärkeä asia, siis lapsettomuus ei tunnu kaikista ihmisistä menetykseltä. Ei oikeastaan minustakaan. Kuitenkin tässä tilanteessa ja ehkä ap:nkin tilanteessa voi olla paikallaan kysyä itseltään, johtuuko päätös omasta lapsettomuudesta siitä, ettei itse oikeasti halua lapsia (koskaan kenenkään kanssa), vai onko onko tämänhetkinen puoliso sellainen, jonka kanssa ei halua tehdä lapsia. Siis vaikka muuten arki toimiikin ja rakkautta olisi puolin ja toisin.
Puolisoa voi silti rakastaa ja päätös jatkaa yhdessä on tosi hyvä, jos lapsiasia ei oikeasti olekaan tärkeä asia myös toiselle osapuolelle. Ilmeisesti sinun tapauksessa se ei miehellekään ollut lopulta, kun hän päätti jatkaa yhdessä kanssasi. Voisi olettaa, että hän olisi eronnut ja etsinyt naisen, joka haluaisi lapsia, jos hän olisi niitä oikeasti halunnut tai jos se olisi ollut hänelle hyvin tärkeä asia elämässä. Hyvä, että laitoit miehenkin valitsemaan.
Oli miten oli, mutta se on päätös, jonka jokaisen on tehtävä ja jota on kunnioitettava. Jatkuva muistuttaminen ja painostaminen on mielestäni henkistä väkivaltaa.
Nro 16: Aivan 100 % samaa mieltä!
Lisäksi etenkin pitkissä parisuhteissa mielestäni koko ajan saa varoa kahta asiaa, sitä, että ei ota toista itsestäänselvyytenä ja sitä, että ei ala omia kriisejään ja muita ratkomaan toisen ja parisuhteen kautta. Itse asiassa, lisätään kolmas, että ei ala vääntämään valtataistelua ja asemasotaa siitä, että elämä ympärillä ja itsekin muuttuu ja näin väkisin suhteenkin dynamiikka.
Näen, että jos toinen on selkeästi ilmaissut, että lapsia ei halua, vaikka toinen niistä olisi ajatusta vilauttanutkin, on itse asiassa myös sellainen turvallinen näppäisyn aihe: tietäää, että onhan se toiselle iso vastuu, "jättää" toinen lapsettomaksi, niin siitä on sitten kiva huomauttaa. Tämmöinen on inhimillistä, mutta minusta kyllä hyvä katkaista alkuunsa, molemmin puolin.
Vaikeita asioita. Ja raadollista kyllä, kuten saamme tältäkin palstalta päivittäin lukea, tuntuu siltä, että miesten on joskus todella helppo ensin "haluta" lasta ja sitten vetäytyä hommasta. En esim. ikinä olisi halunnut uskoa sitä omasta miehestäni, mutta myönnän, että en halunnut ottaa riskiäkään.
Sekin on kyllä vähän ikävä tosiasia, että jos olisin päättämässä asiasta nyt, tämän rauhoittuneen yli viiskymppisen kanssa, ajattelisin varmaan hänestä toisin. Mutta en itsestäni. Minun onneni on, että oma mieleni lapsiasiassa ei ole muuttunut, en ole kaivannut äitiyttä enkä kaipaa nyt. Päinvastoin, vuosien myötä olen ollut vain joka vuosi tyytyväisempi valintaani. Ja on mieskin sanonut, tässä elämässä, jota elämme ja olemme saaneet elää, hän on onnellinen.
Surkea provotrolli.