Miten olla loukkaantumatta/ pahoittamatta mieltään?

Lukematta sontaa koko ketju.

100% varmuudella tähän on tullut kommentoimaan jotain mahtavia, valastuineita ja muita parempia ihmisiä, ketkä eivät olevinaan koskaan loukkaannu, koska se on heikoille ja heitä alemmille ihmisille ominaista, ja siihen sortuu vain joku luuseri.

Ja aina kun muut loukkaantuvat, niin se on täysin turhasta. Totta kai, ja vaikka itse ollaan sellaisia valastuneita ja vahvempia ihmisiä, ketkä eivät alennu koskaan loukkaantumaan, niin 100% varmuudella juuri ne valaistuneet on tässäkin ketjussa ensimmäisiä kenellä menee tunteisiin.

Itse olen sitä mieltä, että loukkaantuminen on tervettä ja suojaa ihmistä. Omasta kokemuksesta sanon tämän, koska lapsena kasvatettiin, siten ettei mitään mielipahaa saa tuntea, vaan täytyisi olla joku tunteeton veskinpytty toisten ihmisten tarpeita (eli kakkaa) vastaanottaen.

Sairastuin todella pahasti ja meinasin monta kertaa kuolla siihen. Nyt kun minulla on rajat, ja loukkaannun siitä kun niitä loukataan, niin NYT olen terve ja normaali.

Neuvoisin siihen loukkaantumiseen sen, että kannattaa aina muistaa sen loukkaajan olevan se kuka on alapuolella ja heikko.

Tämä on varmasti sellainen mikä järkyttää monia, koska meillä Suomessa on ollut perusihmisoikeutena se, että muille saa tehdä mitä vaan ja se uhri on paha ihminen, ja sen uhrin tulee niellä kaikki. Ja pahantekijä on kaiken paapomisen ja palvonnnan kohde.

Ei ole. Sori siitä kaikille, ketkä tykkää olla inhottavia toisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lukea Anthony de Mellon Havahtuminen.

Moni on tätä suositellut, joten luin. Ja se oli ihan hirveätä p*skaa! Kiersi jotenkin kuin kissa kuumaa puuroa, muttei koskaan päässyt asiaan. 

Eli ymmärryskykysi ei vaan riittänyt. Kirja on selkeää tekstiä ja täyttä asiaa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys on väärin asetettu. Pitäisi miettiä "miten opin pääsemään yli loukkaantumisen tunteestani vastuuttamatta siitä muita?"

Se alkaa onnistua, kun pyrkii sisäiseen kasvuun.

Minun on suorastaan vaikea ymmärtää, miksi joku loukkaantuu!

Minua on mahdoton loukata.

🤗

Sama juttu. Luin murkkuna Plutharkoksen mielen tyyneydestä -teoksen, enkä ole sen jälkeen loukkaantunut tai päästänyt vihaisuutta ja kiivautta (thymos) aisoistaan. Toki en siis näitä tunteita patoa, vaan introspektion avulla huomioin ja sen jälkeen rationalisoin tilanteen. Jos voin itse vaikuttaa tunnereaktion aiheuttaneeseen kohteeseen, sen toki teen, mutta lähtökohtaisesti hyväksyn tilanteen sellaisena kuin se on. Toki huomioin, etteivät monetkaan ole henkisessä kehityksessä yhtä pitkällä, joten vahdin haukan lailla sanojani, niiden konnotaatioita ja äänenpainoa, jotta tulisin ymmärretyksi haluamallani tavalla.

Minusta loukkaantumisen tunne ja mielensä pahoittaminen ovat täysin normaaleja reagointitapoja ikäviksi koettuihin tilanteisiin ja kohtaamisiin.

On sitten asia erikseen onko reagointi aiheellista ja tilanteeseen nähden oikein suhteutettua.

Kysymykseen, miten olla pahoittamatta mieltään, neuvoisin aina tarkastelemaan tunteitaan tällaisissa tilanteissa ja pohtimaan, MIKSI se loukkaantumisen aiheuttanut asia sai aikaan negatiivisen tunteen.

Mielensä pahoittanut voi yleensä aina ottaa asian puheeksi toteamalla, että tämä tuntui minusta kurjalta ja mahdollistaa tilanteen selvittämisen, ja saada ehkä jopa anteeksipyynnön.

Jos tämä ei ole mahdollista, ainut keino on yrittää antaa tunteillensa niiden tarvitsema tila ja kohdata ne oikein.