Sopiiko yliopistossa opiskelu erittäin epäsosiaaliselle henkilölle?
Ammattikorkeakoulussa oli projekteja ja välillä oli jotain oppitunteja, joilla tehtiin tehväviä ja sitten, kun käytiin niiden vastaukset läpi, niin jokainen joutui vuorollaan sanomaan jotain. Valmistuin ammattikorkeakoulusta vuosia sitten. Nyt olen miettinyt yliopistoon hakemista, koska kaikki tuntuu nykyään olevan jotain maistereita. Kannattaako yliopistoon mennä opiskelemaan vain siksi, että saisi maisterinpaperit? En ole työskennellyt alalla jolle valmistuin ammattikorkeasta, koska noiden opintojen aikana minulla oli työharjoittelussa hankala ohjaaja, joka vain tiuski koko ajan ja piti ilmeisesti minua syyllisenä siihen, että sen äidillä on etenevä dementia. En siis ottanut paikkaa vastaan, kun tuosta työpaikasta tarjottiin harjoittelun jälkeen töitä.
Kommentit (32)
Itselläni on yliopisto-opinnoista mielikuva, että luetaan hirveät määrät kirjoja omissa oloissaan, käydään luennoilla kuuntelemassa professorien yksinpuhelua ja välillä käydään tenteissä (joissa kirjoitetaan vastaukset paperille, ei siis vastata suullisesti). Varmaan vaihtelee alan mukaan.
Varmaan joku taiteiden maisteri olisi helppo, hihhulijuttu.
Suorita ensin mahdollisimman paljon avoimessa ja sen jälkeen hankkiudu maisterivaiheeseen. Onhan siellä pakollisia seminaareja, mutta sinulle tekee hyvää sosiaalistua sen verran.
On vaikea kuvitella turhempaa motivaatiota maisteriopinnoille kuin että voisit treffeillä käydessä sanoa olevasi maisteri.
Aalto yliopisto on ainakin täynnä tuon tyyppistä porukkaa joten sopisit hyvin joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Suorita ensin mahdollisimman paljon avoimessa ja sen jälkeen hankkiudu maisterivaiheeseen. Onhan siellä pakollisia seminaareja, mutta sinulle tekee hyvää sosiaalistua sen verran.
On vaikea kuvitella turhempaa motivaatiota maisteriopinnoille kuin että voisit treffeillä käydessä sanoa olevasi maisteri.
Niin. Luinkin äsken, että yliopisto-opintoihin ei välttämättä saa työmarkkinatukea, jos irtisanoutuu itse nykyisestä työstään yliopisto-opintoihin siirtyäkseen. Kaipa se on vaan sama jatkaa tällä nykyisellä työmarkkinatuen suojaosan verran ansaitsevalla työllä, niin ei tule tuloihin romahdus.
ap
Vierailija kirjoitti:
Aalto yliopisto on ainakin täynnä tuon tyyppistä porukkaa joten sopisit hyvin joukkoon.
Vähän arvelinkin niin. Pääsisin kaltaisteni joukkoon 😅 Voikohan siellä opiskella parapsykologian maisteriksi? 😅👽👻
Minkälaista työtä olet ajatellut tekeväsi noin epäsosiaalisena ihmisenä?
Riippuu ihan alasta. Jos haluaa olla epäsosiaalinen opinnoissa, niin ei kannata pyrkiä opiskelemaan kieliä eikä opettajaksi. Oon kuullut, että opettajankoulutus on aika sosiaalista puuhaa sekä kielten luennoilla on yleensä joka luennolla 1-2 pienryhmä/parikeskustelua. Itselläni on diagnosoitu asperger enkä ole mikään supersosiaalisin ihminen, niin noi pienryhmäkeskustelut ahdistaa mua jo vähän kielten luennoilla. Parikeskustelut menee vielä jotenkin, jos on selvä struktuuri niissä. Silti en oo lopettamassa kielten opiskelua yliopistotasolla, sillä vieraiden kielten opiskelu on yksi mun intohimoista tässä elämässä.
T: ranskan kielen pääaineopiskelija Helsingin yliopistosta
Yliopisto-opiskelu sopii itsenäisestä ajattelusta pitävälle. Jos luulee opiskelukavereiden auttavan kaikessa, ei ala sovi. Voi muihin tukeutuvia löytyä esim. kasvatustieteellisestä, mutta muuten kurssit ja tentit sujuvat helpommin kun tottuu alusta alkaen itsenäiseen työhön.
Jos joku luulee, etteivät kasvatustieteilijät voi olla muiden apuun turvautuvia, miettikääpä opettajia, jotka puhuvat ja pyytävät muita tekemään. Kaikki eivät opiskelemaan mennessään ole tottuneet, että opiskellessa pitäisi tehdä itse ja vasta valmistuttua pyydellä muilta. Jos opetettava aine silloin löytyy.
Autisteja siellä on muutenkin, että hyvin sovit joukkoon.
Riippuu ihan alasta. Kannattaa valita mahdollisimman teoreettinen ala, ei mikään tekniikka tai lääkis tai opettaja. Oikeustiede on käsittääkseni sen sijaan aika lailla kirjojen pänttäämistä.
No ei välttämättä, mutta silti mikään tässä maailmassa ei sovi heille paremmin kuin yliopistossa opiskelu 😬 paikkahan on tulvillaan epäsosiaalisia introverttejä!
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista työtä olet ajatellut tekeväsi noin epäsosiaalisena ihmisenä?
Unelmatyöni olisi joku siivojan tai tiskaajan työ, mutta ensin mainittuja näyttää olevan tarjolla vain semmoista, joissa työmäärä on yletön suhteessa annettuun työaikaan ja lisäksi pitää kuunnella huutamista ja tiuskimista siitä, kun ei ole ehtinyt tehdä tarpeeksi siistiä jälkeä tarpeeksi nopeasti. Jälkimmäisessä taas taitaa olla vaarana joutua jossain vaiheessa muihinkin hommiin esim. kattamaan ruokia saliin tms. Ja näistä kumpikin on semmoisia, että kannattaa tehdä vain työmarkkinatuen suojaosan verran eli täysiaikaisena. Ja ensin mainitussa on tietysti se, että pitäisi olla auto ja ajokortti, mutta mitä järkeä on työskennelleä pienellä palkalla, jos kaikki palkka menee sitten auton ostamiseen ja ylläpitoon 😅 Lisäksi autolla ajaminen (ainakin manuaali) on älyttömän vaikeaa minulle, en saanut ajokorttia suoritetuksi aikoinaan...
ap
Sopii.
Yliopistossa opiskelee kaikenlaisia ihmisiä. Epäsosiaalisena ihmisenä olet tuskin valitsemassa opintoalaa, jolla edellytetään sosiaalisuutta ja ihmissuhdetaitoja.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista työtä olet ajatellut tekeväsi noin epäsosiaalisena ihmisenä?
Paljon saa anteeksi kun on hyvä koulutus josta on muille apua ;)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on yliopisto-opinnoista mielikuva, että luetaan hirveät määrät kirjoja omissa oloissaan, käydään luennoilla kuuntelemassa professorien yksinpuhelua ja välillä käydään tenteissä (joissa kirjoitetaan vastaukset paperille, ei siis vastata suullisesti). Varmaan vaihtelee alan mukaan.
Mielikuvasi on vanhentunut koska nykyinen opiskelusysteemi suosii ryhmätöitä ja erilaisia yhteisiä projekteja. Lisäksi on (alasta riippuen) demoja, labroja ja seminaareja ja tietenkin pakolliset kieli- ja viestintäopinnot. Enää ei puurreta yksin vaan tehdään hommia yhdessä ja esiinnytään paljon yksin ja ryhmässä.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan alasta. Kannattaa valita mahdollisimman teoreettinen ala, ei mikään tekniikka tai lääkis tai opettaja. Oikeustiede on käsittääkseni sen sijaan aika lailla kirjojen pänttäämistä.
Tuo oikeustiede olisi ainakin lähellä sitä johon ammattikork. opinnoissa suuntauduin (meillä oli tradenomilinjalla 4 eri suuntausta, joista valita) 😊
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on yliopisto-opinnoista mielikuva, että luetaan hirveät määrät kirjoja omissa oloissaan, käydään luennoilla kuuntelemassa professorien yksinpuhelua ja välillä käydään tenteissä (joissa kirjoitetaan vastaukset paperille, ei siis vastata suullisesti). Varmaan vaihtelee alan mukaan.
Mielikuvasi on vanhentunut koska nykyinen opiskelusysteemi suosii ryhmätöitä ja erilaisia yhteisiä projekteja. Lisäksi on (alasta riippuen) demoja, labroja ja seminaareja ja tietenkin pakolliset kieli- ja viestintäopinnot. Enää ei puurreta yksin vaan tehdään hommia yhdessä ja esiinnytään paljon yksin ja ryhmässä.
Sitä vähän pelkäsinkin XD Kiitos tiedosta.
Perinteisesti teknisessä korkeakoulussa tarvi käydä vain tenteissä, ja tehdä harjoitustyöt. Muutama ryhmässä tehtävä työ oli, mutta kait ne olisi voinut yksinkin tehdä. Suorittelin kurssit opinto-oppaiden mukaan noin 6 vuodessa. Sitten piti tehdä dippatyö, niin se oli eka kontakti mihinkään professoriin. Tapasin professorin 3 kertaa. Kukaan ei kertonut, että valmistumisessa olisi joku juhla ja todistustenjako, joten hain todistuksen kansliasta. Tuo 3 tapaamista proffan kanssa oli kontakti tiedeyhteisöön 7 vuodessa. Keskiarvoni oli noin 4.5 eli hyvin ne opiskelut meni.
Tekninen korkeakoulu on perinteisesti ollut todella hyvin introvertille sopiva paikka, mitään läsnäolopakkoa ensimmäiselläkään luennolla ei ole. Ainoastaan dippatyössä tarvii proffa tavata muutaman kerran. Tosin tuosta oli jo pari vuosikymmentä, joten voi olla eri meno nykyään.
Ajattelin jättää verkostoitumisen. Minua ei niinkään kiinnosta mahdollinen alalle työllistyminen, koska tämä kaupallinen alakaan, jolta valmistuin ensin amiksesta ja sitten ammattikorkeakoulusta, ei ole minua jaksanut kiinnostaa. Olen kiinnostunut vain siitä, että voisin sanoa treffeillä käydessäni ja sukulaisille puhuessani olevani maisteri. Enkä siis minään ylpeilyn asiana, vaan se auttaisi minua nousemaan täältä kuopasta enemmän samalle tasolle muiden kanssa.
ap