Olen sinkku ja haluaisin skipata sen tutustumis/vaikutuksentekovaiheen

Itselläni oli sinkkuna ihan sama toive. Inhosin sitä vaihetta kun ei tiedä toisesta mitään ja kaikki jännittää, pitää jotenkin tehdä itsestä kiinnostava ja se alkuhuuma kun toinen on kokoajan mielessä eikä osaa keskittyä mihinkään muuhun. Olisin haluntu suoraan hypätä siihen kun suhde on arkistunut ja voidaan vaan olla rauhassa kotona tekemättä mitään erikoisa. Mutta kun se oikea löytyi oli tosi luonnollista olla ihan alusta asti eikä sellaista alkuhuuman jännitystä missään vaiheessa ollutkaan vaan semmonen vahva yhteenkuuluvuuden tunne ja turvallinen olo. 

Minä mietin nyt 10 v. vakiintuneessa suhteessa sohvalla löhööjänä, että olispa omalla tavallaan kivaa, jos olisi sellaista uuden ihmisen tapailun jännitystä.

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin nyt 10 v. vakiintuneessa suhteessa sohvalla löhööjänä, että olispa omalla tavallaan kivaa, jos olisi sellaista uuden ihmisen tapailun jännitystä.

Jännitystä voi luoda vakiintuneeseenkin suhteeseen. Minä olen järjestänyt puolisolleni kaksi kertaa "mysteerireissun" eli kertonut vain, mitä hänen pitää pakata mukaan, ja loput on selvinnyt vasta paikan päällä. Tämä tietysti edellyttää, että tuntee puolison ja tietää paitsi hänen aikataulunsa niin myös sen, mistä hän pitää ja mistä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis hetkinen, haluaisit skipata kokonaan ihastumisen tunteet ja deittailut kaikkine tunteineen, iloineen, jännityksineen ja kihelmöintineen. Siinähän katoaa iso osa elämän suolaa. Kyllä tässä elämässä ehtii sohvalla löhötä vaikka vuosikymmeniä.

Hän varmaan tarkoitti, että ne ihastuksen tunteet koetaan jomman kumman asunnossa.

Ei vaan ”haluaisin skipata tutustumis- ja vaikutuksentekovaiheen”, kyllä se vaihe on kaikilla edessä, jos haluaa tutustua itseä kiinnostavaan uuteen ihmiseen vaikka sitten tapailisi kotioloissa. Et voi tietää toisen ajatuksia ja tunteita, kun nehän vielä kehittyy ja muotoutuu uuden ihmisen kanssa. Sillon se aina vaatii vaikutuksen tekemistä ja tutustumista, jos itse on ihastunut ja toivoo homman etenevän.

Ihmettelen tätä nykyaikaa, kun kaikkea haluttais valmiina pöytään ilman vaivannäköä.

Vierailija kirjoitti:

Siis hetkinen, haluaisit skipata kokonaan ihastumisen tunteet ja deittailut kaikkine tunteineen, iloineen, jännityksineen ja kihelmöintineen. Siinähän katoaa iso osa elämän suolaa. Kyllä tässä elämässä ehtii sohvalla löhötä vaikka vuosikymmeniä.

Tuohan on sitä pahinta aikaa kun saa jännittää, että onko toinenkin (yhtä) kiinnostunut ja nähdäänkö vielä vai tuleeko viestiä, että tuli jokin serkunkumminkaiman remonttiprojekti eikä treffit onnistukaan.. Ja sitten samaan aikaan pitää leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa eikä saa olla liian innokas vaan täytyy odottaa ennen kun voi ottaa yhteyttä toivoen, että tulisipa siltä nyt viestiä mulle päin ja miettii että voinko mä edes soittaa kun ei se vastannut siihen edelliseen viestiin..

Tuosta ajasta on alkuhuuma ja ihanat kihelmöinnit kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Siis hetkinen, haluaisit skipata kokonaan ihastumisen tunteet ja deittailut kaikkine tunteineen, iloineen, jännityksineen ja kihelmöintineen. Siinähän katoaa iso osa elämän suolaa. Kyllä tässä elämässä ehtii sohvalla löhötä vaikka vuosikymmeniä.

En ole ap, mutta itse olen nelikymppinen sinkku ja nuo ihastumisen tunteet ja jännitykset ei enää oikein innosta. Viimeiset kokemukset ovat olleet itselläni lähinnä alun epätietoisuuden ja rasittavuuden tunteet. Olen pari kertaa edennyt pidemmällekin, ja molempien tunteet ovat jo selventyneet, eli tavallaan päässyt tuon ap:n mainitseman vaiheen yli, mutta sekään ei ole riittänyt itselleni. Tuntunut silti rasittavalta ja olen lopettanut suhteet. En tiedä, mikä on tullut, mutta parempi, etten enää deittaile ollenkaan.

Minusta kuulostaa siltä, että ap ei ole vielä valmis. Kyllä nuo vaiheet kiinnostaa sitten, kun sen aika on.

Eiköhän se tunne tule molemmin puolin, sitten kun se oikea tulee kohdalle. Totta kai, ensin on sitä soidinmenoa ja sen jälkeen tulee arki. Jos yhdessä olon arki luistaa vielä puolen vuoden päästä niin voi jo sanoa että on mahiksia pidempään yhdessä eloon. Moni treffi päätyy eka iltaan, toinen vaihe päätyy viikkoon, seuraava vaihe pariin kolmeen kuukauteen, ja sitten jos homma toimii, vasta sen jälkeen olet oppinut tuntemaan kumppaniasi ja sitä ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis hetkinen, haluaisit skipata kokonaan ihastumisen tunteet ja deittailut kaikkine tunteineen, iloineen, jännityksineen ja kihelmöintineen. Siinähän katoaa iso osa elämän suolaa. Kyllä tässä elämässä ehtii sohvalla löhötä vaikka vuosikymmeniä.

En ole ap, mutta itse olen nelikymppinen sinkku ja nuo ihastumisen tunteet ja jännitykset ei enää oikein innosta. Viimeiset kokemukset ovat olleet itselläni lähinnä alun epätietoisuuden ja rasittavuuden tunteet. Olen pari kertaa edennyt pidemmällekin, ja molempien tunteet ovat jo selventyneet, eli tavallaan päässyt tuon ap:n mainitseman vaiheen yli, mutta sekään ei ole riittänyt itselleni. Tuntunut silti rasittavalta ja olen lopettanut suhteet. En tiedä, mikä on tullut, mutta parempi, etten enää deittaile ollenkaan.

Selvästikään et ole löytänyt oikeaa ihmistä, jos tuollaiselta on tuntunut.

Teinipoika puhuu puhelimeen junassa:

- Annatsä pesää jos mä tuun? --- Annatsä pesää jos mä tuun?

Kaverilleen:

- Voi vitsi mikä siinä on ettei se voi antaa pesää?

Vierailija kirjoitti:

Tähänkään ketjuun ei voi kirjoittaa mitään vaan kaikki jää sensuuriin. Eikä ole taatusti asiatonta tai mitään sellaista viesteissä.

Höh.

Oletko joskus aikaisemmin kirjoittanut jotakin törkeyksiä sivustolle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis hetkinen, haluaisit skipata kokonaan ihastumisen tunteet ja deittailut kaikkine tunteineen, iloineen, jännityksineen ja kihelmöintineen. Siinähän katoaa iso osa elämän suolaa. Kyllä tässä elämässä ehtii sohvalla löhötä vaikka vuosikymmeniä.

Tuohan on sitä pahinta aikaa kun saa jännittää, että onko toinenkin (yhtä) kiinnostunut ja nähdäänkö vielä vai tuleeko viestiä, että tuli jokin serkunkumminkaiman remonttiprojekti eikä treffit onnistukaan.. Ja sitten samaan aikaan pitää leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa eikä saa olla liian innokas vaan täytyy odottaa ennen kun voi ottaa yhteyttä toivoen, että tulisipa siltä nyt viestiä mulle päin ja miettii että voinko mä edes soittaa kun ei se vastannut siihen edelliseen viestiin..

Tuosta ajasta on alkuhuuma ja ihanat kihelmöinnit kaukana.

Niin no musta tuntuu, että et ole oikeasti ihastunut henkilöön, jos ei kihelmöi. Itse olen ihastuneena aina nauttinut siitä ajasta, vaikka se jännittävää ja stressavaakin on. Niistä tunteista huolimatta olen maannut sohvalla kattoa tuijotellen ja hymyillen ihan vaan siinä ihastumisen hyvä olon tunteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis hetkinen, haluaisit skipata kokonaan ihastumisen tunteet ja deittailut kaikkine tunteineen, iloineen, jännityksineen ja kihelmöintineen. Siinähän katoaa iso osa elämän suolaa. Kyllä tässä elämässä ehtii sohvalla löhötä vaikka vuosikymmeniä.

En ole ap, mutta itse olen nelikymppinen sinkku ja nuo ihastumisen tunteet ja jännitykset ei enää oikein innosta. Viimeiset kokemukset ovat olleet itselläni lähinnä alun epätietoisuuden ja rasittavuuden tunteet. Olen pari kertaa edennyt pidemmällekin, ja molempien tunteet ovat jo selventyneet, eli tavallaan päässyt tuon ap:n mainitseman vaiheen yli, mutta sekään ei ole riittänyt itselleni. Tuntunut silti rasittavalta ja olen lopettanut suhteet. En tiedä, mikä on tullut, mutta parempi, etten enää deittaile ollenkaan.

Selvästikään et ole löytänyt oikeaa ihmistä, jos tuollaiselta on tuntunut.

Ilmeisesti. Olen ollut aiemmin pitkässä suhteessa. Siitä on jo kauan. Nämä tapaamani deitit ovat kyllä olleet mahtavia, enkä tajua omaa reaktiotani. Ei vaan jotenkin enää kiinnosta tarpeeksi kukaan. Olen muuttunut erakoksi ja pidän siitä.

Vierailija kirjoitti:

Teinipoika puhuu puhelimeen junassa:

- Annatsä pesää jos mä tuun? --- Annatsä pesää jos mä tuun?

Kaverilleen:

- Voi vitsi mikä siinä on ettei se voi antaa pesää?

Tämä aika on syvältä. Ehkä olen onnellinen keski-ikäisenä ja pitkässä suhteessa. En halua elää tämän ajan nuorena tuossa ympäristössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähänkään ketjuun ei voi kirjoittaa mitään vaan kaikki jää sensuuriin. Eikä ole taatusti asiatonta tai mitään sellaista viesteissä.

Höh.

Oletko joskus aikaisemmin kirjoittanut jotakin törkeyksiä sivustolle?

No en. Ja ei aiemmin olekaan mun viestit jääneet sensuuriin mutta tähän ketjuun kirjoitettu viesti omista kokemuksista jäi kahteen otteeseen ja kolmatta kertaa en jaksa enää kokeilla.

Asiatonta siinä ei ollut. Ja varsinkaan kun vertaa vaikka noihin ketjussa oleviin "annatsä pesää" ja "poskihoito" viesteihin. Tuollaiset tulee sitten kyllä sukkana läpi.

Outoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis hetkinen, haluaisit skipata kokonaan ihastumisen tunteet ja deittailut kaikkine tunteineen, iloineen, jännityksineen ja kihelmöintineen. Siinähän katoaa iso osa elämän suolaa. Kyllä tässä elämässä ehtii sohvalla löhötä vaikka vuosikymmeniä.

Tuohan on sitä pahinta aikaa kun saa jännittää, että onko toinenkin (yhtä) kiinnostunut ja nähdäänkö vielä vai tuleeko viestiä, että tuli jokin serkunkumminkaiman remonttiprojekti eikä treffit onnistukaan.. Ja sitten samaan aikaan pitää leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa eikä saa olla liian innokas vaan täytyy odottaa ennen kun voi ottaa yhteyttä toivoen, että tulisipa siltä nyt viestiä mulle päin ja miettii että voinko mä edes soittaa kun ei se vastannut siihen edelliseen viestiin..

Tuosta ajasta on alkuhuuma ja ihanat kihelmöinnit kaukana.

Niin no musta tuntuu, että et ole oikeasti ihastunut henkilöön, jos ei kihelmöi. Itse olen ihastuneena aina nauttinut siitä ajasta, vaikka se jännittävää ja stressavaakin on. Niistä tunteista huolimatta olen maannut sohvalla kattoa tuijotellen ja hymyillen ihan vaan siinä ihastumisen hyvä olon tunteessa.

Itse en pidä ihanana kihelmöintinä tuollaista, että saa jännätä onko toinenkin ihastunut ja odottaa toisen ehdottavan jotain näkemistä/tekemistä kun omiin ehdotuksiin vastakaiku on tasoa "pitää katella" eikä halua olla itse se ainoa joka pitää yhteyttä. Sitten sitä miettii pitäisikö olla sitä tai tätä vaiko kenties jotain kolmatta jotta toinenkin olisi aktiivisempi vai pitäisikö häntä vaan rohkaista näyttämään tunteensa. Samalla pyörittelee päässään aiempia keskusteluja ja tulkitsee rivien välejä ja pilkun paikkoja, että tarkoittikohan se sitä vaiko sitten tätä.

Ihastuminen kyllä muuten on huippua ja antaa kamalasti energiaa, mutta just tuo ollaanko/eikö olla- alkuvaihe on jotenkin tympeää aikaa kun mikään ei ole varmaa ja kaikki voi muuttua hetkessä.

Mä en enää jaksaa esittää mitään muuta kuin olen. Mieluummin tiedän saman tien, jos en kelpaa toiselle. En myöskään halua esittää alussa menevämpää kuin olen, ettei toinen sitten odota sitä jatkossakin, koska oon introvertti enkä jaksa olla jatkuvasti menossa. Suhteet on alkaneet pidemmästä kaveruudesta, paras keino mulle.