MIKSI niin monet miehet ihastuvat muhun?
Ihan oikeasti, olen pohtinut tätä asiaa todella paljon. Mä en ole erityisen hyvännäköinen, sellainen perusnätti mielestäni. Olen ollut aika hoikka kylläkin, mutta raskauksien jälkeen lihoin sellaiseen normaaliin mammapainoon, eikä se muuttanut mitään. Rinnat ja takapuoli on kyllä ihan ok, ainakin vaatteet päällä. Olen introvertti, mutta vanhemmiten oppinut vähän sosiaalisemmaksi. Mulla on todella huono perusitsetunto.
Todella monet miehet ihastuvat minuun, se on jopa aika rasittavaa, koska joudun todella tarkkaan miettimään, millä tavalla voin puhua ja käyttäytyä miesten seurassa. Tällä hetkellä minuun ihastunut yksi itseäni huomattavasti nuorempi komeamies ja yksi itseäni hiukan vanhempi huippuälykkö (ihan oikeasti, en tajua) oman miehen lisäksi (siis niin, että tiedän asiasta). Pidän myös vapaaehtoisia kursseja aikuisille, ja vaikka ala on periaatteessa yleensä naisvaltainen, kurssiyleisöstäni 90 % on miehiä.
Mielestäni en flirttaile (paitsi harvoin, täytyy myöntää että tuolle nuorelle komistukselle olen flirttaillut, mutta hän kyllä aloitti), vaan käyttäydyn samalla tavoin niin miesten kuin naistenkin kanssa. Kuitenkin vielä nyt 4-kymppisenä tarjontaa on liikaa. Mistä voi johtua?
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 16:07"]
Mulla on sama juttu, mutta muhun ihastuu sekä miehet että naiset. Ihmiset sanovat, että mun kanssa tulee nopeasti sellainen olo kuin oltaisiin hyvinkin läheisiä. Olen kuulemma jotenkin lämmin ja turvallinen. Jos suakin on jotenkin helppo lähestyä noin henkisesti. Tai ei välttämättä oikeasti lähestyä, vaan ihmisille tulee sellainen tunne helposti. Itsekin olen tosiasiassa hyvin introvertti, enkä itse tunne ketään läheiseksi.
[/quote]
sama.
Totta, jos on luonteva miesten seurassa, ei jännitä eikä esitä mitään, niin on helpommin lähestyttävä ja ihastuttava. Myös se hyväntuulinen asenne.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 10:29"]"käyttäydyn samalla tavoin niin miesten kuin naistenkin kanssa"
Tämä pisti silmään. Telkkarissa joskus takavuosina haastateltiin aspergerinsyndroomaista Paula Tilliä, joka imetteli, miksi miehet ihastuvat häneen. Ystävät sanoivat syyksi, että kun hän sillä tavoin avoimesti keskustelee myös miesten kanssa ja hymyilee ystävällisesti, miehet tulkitsevat sen niin, että hän on kiinnostunut heistä. En sano, että sinulla olisi tuo, vaikka introvertti olisitkin, mutta on kai tavallisempaa, että nainen mielessään rankkaa miehiä kiinnostaviin ja epäkiinnostaviin ja pohtii omaa kiinnostavuuttan miesten kanssa keskustellessaan ja viestii näitä asioita pienin elein. Jos miehiä kohtelee kuin ihmisiä, niin se voi olla heille lupaus suhteesta.
[/quote] Muistan itsekkin tuon haastattelun. Ks nainen oli ulkonäöltäänkin kaunis. Puhelias assi, joka sanoi jäävänsä helposti ihmisten kanssa suustaan kiinni.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 16:51"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 16:47"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 16:45"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 12:43"]
Huono itsetunto viehättää miehiä. Mulla ei ole ja mielestäni hyvännäkönen, ja mua haukutaan rumaksi, ilkeäksi, pahaksi, vaikkei edes tunneta. Kukaan ei ole koskaan sanonut kauniiksi tai nätiksi.
[/quote]
Päinvastoin.
Ja se syy miksi sinua haukutaan ja mikseivät miehet kehu: et ole kaunis, etkä edes nätti. Rumimmat naiset saavat juuri tuon tason kohtelua miehiltä...
[/quote]Hyvä itsetunto ei ole sama kuin tekohymynaamalla nuolen miesten perseitä, vaan nimenomaan en välitä paskaakaan mitä muut ajattelee. Ja kyllä olen kaunis. Sinä et ole varmaankaan millään tasolla komea?
[/quote]
Hyvin provoidut heti :)
Ja vielä kerran, että ymmärrät: sä voit itse kuvitella ja pitää itseäsi kauniina, mutta selkeästi miehille sitä ET ole. Kuinka paljon vituttaa kun hävisit geenilotossa?
[/quote]Et vastannut kysymykseeni:D. Sä olet sekä tyhmä että ruma? Ja saamaton luuserin todennäkösesti kun täällä roikut. Mutta joo. ei oo mun asia.
[/quote]
No ainakin sä todella olet epämiellyttävä persoona. Tiedätkö, että se voi näkyä ulkomuodossasikin, vaikket sitä peilistä huomaisikaan.
T. ei aiemmin sinulle vastannut
Olen itse joskus miettinyt samaa. Olen tullut siihen tulokseen, että koska en hirveästi välitä ihmisten seurasta tai halua puhua itsestäni mutta olen kuitenkin kohtelias ja ystävällinen, annan ihmisten puhua itsestään, kuuntelen mitä he sanovat ja esitän jatkokysymyksiä. Moni ihminen rakastaa puhua itsestään ja omista jutuistaan, varsinkin jos joku oikeasti kuuntelee.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 12:43"]
Huono itsetunto viehättää miehiä. Mulla ei ole ja mielestäni hyvännäkönen, ja mua haukutaan rumaksi, ilkeäksi, pahaksi, vaikkei edes tunneta. Kukaan ei ole koskaan sanonut kauniiksi tai nätiksi.
[/quote]
Päinvastoin.
Ja se syy miksi sinua haukutaan ja mikseivät miehet kehu: et ole kaunis, etkä edes nätti. Rumimmat naiset saavat juuri tuon tason kohtelua miehiltä...
[/quote]
Tiedän kyllä erittäin kauniin naisen, mutta niin ylpeän ja koppavan ensinäkemältä, että muuttuu rumaksi ja epämiellyttäväksi silmissä. Kuvissa olisi se kaunein, se on selvää.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 17:10"]
Olet luultavasti luonteeltasi keveällä ja kivalla tavalla mutkaton ja osaat olla vuorovaikutustilanteissa tilaa antava. Introvertti voi osata tuon luonnostaan; ei odota, että toinen on yleisönä aplodeeraamassa eikä käytöksellään "vaadi" toista tykkäämään itsestään. Siinä on se ihan valinnanvapauden tunne, jonka osaat muodostaa imapiiriin.
Luultavasti olet sopivasti älykäs ja huumorintaju on laaja ja osaat soveltaa sitä tilannekohtaisesti. Sinun olemisesta puuttuu kerskailu (super)älykkyydestä ja (super)kauneudesta joten ihmiset saavat tunteen, että ovat ihan hyviä ihmisiä. Ihmiselle on tärkeää -ei paitsi seura, jossa on, vaan- se, minkälaisena kokee itsensä siinä seurassa. Sinulla on annettu lahja luoda ilmapiiri, missä toisen on helppo pitää myös itsestään ja sitäkin kautta ihastua myös sinuun.
[/quote]
Kiitos tästä kiltistä viestistä. Olisi kiva voida ajatella, että on oikeasti tuollainen, kiva ja ehkä viehättäväkin.
ap
Se on "se jokin". Se jokin, joka tekee ihmisestä viehättävän vastakkaisen sukupuolen mielestä. Sitä on vaikeaa selittää. Seliittyy eleisiin, olemukseen, kaikkeen. Mutta se ei ole sitä, että olisi kirurginveitsellä leikatun täydellisyyden näköinen - ei sellianen ehkä olekaan niin seksikäs, viehöttävä ja mielenkiintoinen.
Joku esimerkki? Tuleeko mieleen julkkiksista? Entä miehissä?
"käyttäydyn samalla tavoin niin miesten kuin naistenkin kanssa"