En ymmärrä, että miten niin monet naiset rakentavat koko elämänsä yhden ihmissuhteen varaan?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuon voi rivien välistä lukea mistä ap: lla kenkä puristaa, kun lukee tuon kuvailun omasta elämästään.

Ap:llä ei ole lapsia, siitä se puristaa ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkihan nuo melkein ovat jossain vaiheessa eronneet, enkä tiedä ketään naista joka ei ois eron jälkeen pärjänny ihan hyvin,

ja hyvän uuden miehenkin löytäneet.

Ja ap:n kuvailema nainen saa rakentaa elämänsä ihan kuten haluaa, vaikka sen yhden miehen varaan. Se on hänen asiansa.

Mä olin nuorempana varsinkin läheisriippuvainen nainen, itsetunto oli ja on edelleen melko huono, miestä en ole eron jälkeen löytänyt enkä tule löytämään, kun sen ainoankin löytäminen taisi olla silkkaa tuuria. Ei miehet mun perään juurikaan ole olleet, yleensä mut on aina jätetty. Taidan olla melko lailla rumentunutkin näin 50-vuotiaana. Nyt on korkea kynnys lähteä mihinkään suhteeseen, tosin eipä sellaista ole tarjollakaan.

Vierailija kirjoitti:

Eipä ne muutkaan elämän tukipilarit sen pysyvämpiä ole. Oli minullakin ystäviä, joiden kuvittelin auttavan eron hetkellä, mutta he valitsivat olla pettäjä-exäni puolella. Harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita oli, mutta korona perui ne. Sukulaiset tuomitsivat eroni.

Aloituksessa oli tosiaan implisiittisesti oletettu, että ystävyys on jotenkin pysyvämpää kuin miehen rakkaus. Suurin osa ystävyyksistä kuitenkin päättyy elämän varrella ja välillä hyvinkin kevyistä syistä. Avioliitto taas on suurimmalle osalle hyvin merkittävä ja pitkäaikainen sitoumus. Merkillistä, että nämä kaksi asetetaan ikään kuin vastakkain aloituksessa, ystävyys ja avioliitto.

Todellisuudessa ihmiset löytävät uusia ystäviä helposti (suurin osa ainakin) ja samoin myös uusia puolisoita. Toisin kuin täällä minesti tunnutaan ajattelevan eli täällä korostuvat sellaiset aiheet, missä sekä ystävyys että pariutuminen on vaikeaa. Itselleni on aina olleet molemmat helppoja, tosin puolisoa ei ole ollut tarvetta vaihtaa.

Ratkaisuhan tähän yhtälöön on vain etsiä hyvä ja fiksu mies, joka auttaa vanhemmuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen osittain tuollainen nainen. Tosin töissä olen ja talous on turvattu, mutta ei minulla ole oikeastaan muita ihmissuhteita kuin mieheni. Eikä kyllä miehelläkään. Jotain liikuntaharrastuksia molemmilla on, mutta siellä käydään yksikseen.

Tilanne on vaan tullut tällaiseksi kun emme viihdy pitempään kenenkään muun seurassa kuin toistemme. Pidämme samoista asioista

ja tuntuisi tosi ikävältä jos joutuisi esim. elokuviin menemään jonkun muun kanssa.

Oletko koskaan miettinyt, että mitä sitten, jos miehesi jättää? Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Olen eri mutta jos mies jättää, jatkan elämää. Elin yksin vuosia ennen mieheni tapaamista ja viihdyin siinä tilassa hyvin. En ole mikään sosiaalinen ihminen ja minulle hyvin sopiva määrä muiden ihmisten kanssa kommunikointia on se että sanon työkavereille huomenta, puhun työasiat, sanon huomiseen, menen salille, jossa tervehdin vakikävijät, ja sanon naapureille moikat, jos kohdataan rapussa. Vaikka viihdyn hyvin mieheni kanssa, nautin yksinäisyydestä hänen ollessa yövuorossa.

Ja näitä tylsimyksiä on Suomi täynnä. Oma kaveripiirini onkin hyvin kv. Kuka noita pystyynkuivaneita jaksaa edes katsella. Kyllähän sen elämän voi hukata noinkin. Oli varmasti hauskaa. Not.