Yle: Maksuhäiriömerkinnät poistuvat kuukauden kuluttua velan maksamisesta
Todella järkevä ja kauan odotettu muutos lakiin! Tähän saakka maksuhäiriömerkinnöistä on seurannut vuosien häpeäleima, joka on rajoittanut monien ihmisten elämää valtavasti.
"Maksuhäiriömerkinnät poistuvat jatkossa kuukauden kuluessa siitä, kun velka on maksettu. Uudet merkinnät eivät myöskään enää pidennä vanhojen säilytysaikoja, vaan jokainen merkintä käsitellään omanaan. Aiemmin merkintä maksuhäiriöstä on näkynyt velallisen tiedoissa vähintään kahden vuoden ajan, vaikka velka olisi jo maksettu. Vanha merkintä on voinut vaikeuttaa esimerkiksi vuokra-asunnon tai kotivakuutuksen saamista. Lain tarkka voimaantulopäivämäärä ei ole tiedossa."
Kommentit (59)
Helvetin hieno juttu, jos on totta !
Ei vielä riitä. Suomessa pitäisi olla mahdollisuus hakea henkilökohtaista konkurssia. Ihmisen omaisuus realisoidaan ja loppu jää velkojien tappioksi. Tämä yhdistettynä luottorekisteriin, jossa näkyy yksilön kaikki velat.
Vierailija kirjoitti:
Helvetin hieno juttu, jos on totta !
Totta näyttäisi. Useat kansanedustajat ovat jakaneet asiaa mm. some-tileillään. Tämä on kyllä valtavan hieno juttu!
Toi motivoi ihmisiä maksamaan ulosottovelat pois.
Vierailija kirjoitti:
Ei vielä riitä. Suomessa pitäisi olla mahdollisuus hakea henkilökohtaista konkurssia. Ihmisen omaisuus realisoidaan ja loppu jää velkojien tappioksi. Tämä yhdistettynä luottorekisteriin, jossa näkyy yksilön kaikki velat.
Tämä lakimuutos on jo askel oikeaan suuntaan. Ja todella iso askel onkin.
Liian lyhyt aika 1kk. Vuosi olisi kohtuullista miettiä omaa rahankäyttöä. Itse odottelen 4 vuoden merkinnän poistumista ens vuoden alussa.
Tuo mahdollistaa harjoittelun eli kokeillaan eri tapoja kusettaa rahaa ja valitaan toimivin seuraavaan, isompaan rahasummaan, jota ei makseta ikinä takaisin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helvetin hieno juttu, jos on totta !
Totta näyttäisi. Useat kansanedustajat ovat jakaneet asiaa mm. some-tileillään. Tämä on kyllä valtavan hieno juttu!
On se, valmistelusta uutisoitu myös pitkin vuotta. Erittäin tervetullut uudistus, merkintä on ollut kohtuuttomasti elämää haittaava alennus ihmisarvossa.

Enpä tiedä, vituttaisi vuokrata kämppä jollekin jolla toistuvasti ollut asiat hoitamatta ja sattui saamaan lottovoiton kk sitten.
Huono uudistus vuokranantajan vinkkelistä.
4 vuotta poistumiseen olisi ok. Selviäisi paremmin, pysyykö häiriöttömänä.
Onhan hän voinut pyytää rahat hetkeksi lainaksi läheiseltään, jotta saisi asunnon.

Tämän takia olisi järkevää, että vuokralaiselta voisi pyytää suosittelut edelliseltä vuokranantajalta. Moni nuori nämä jo oma-aloitteisesti toimittaa, mikä on hyvin fiksuakin.
Suunnitteilla/tulossa oleva positiivinen luottorekisteri vesittää tuonkin uudistuksen.
Vierailija kirjoitti:
Huono uudistus vuokranantajan vinkkelistä.
4 vuotta poistumiseen olisi ok. Selviäisi paremmin, pysyykö häiriöttömänä.
Onhan hän voinut pyytää rahat hetkeksi lainaksi läheiseltään, jotta saisi asunnon.
Viis ihmisoikeuksista, kunhan vain vuokranantajat saavat rahat ja rikastuu sijoituksillaan. Alkakaa käyttämään enemmän järkeänne, kenelle vuokraatte! Pyytäkää näitä suosituksia ja seulokaa hieman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helvetin hieno juttu, jos on totta !
Totta näyttäisi. Useat kansanedustajat ovat jakaneet asiaa mm. some-tileillään. Tämä on kyllä valtavan hieno juttu!
On se, valmistelusta uutisoitu myös pitkin vuotta. Erittäin tervetullut uudistus, merkintä on ollut kohtuuttomasti elämää haittaava alennus ihmisarvossa.
Enpä tiedä, vituttaisi vuokrata kämppä jollekin jolla toistuvasti ollut asiat hoitamatta ja sattui saamaan lottovoiton kk sitten.
Tuskinpa lottovoittaja vuokraisi yhtään mitään, vaan ostaisi oman.
Vierailija kirjoitti:
Suunnitteilla/tulossa oleva positiivinen luottorekisteri vesittää tuonkin uudistuksen.
No eihän vesitä. Estää vain lisävelkaantumista, jos talousasiat eivät ole hallinnassa. Se, että luottotiedot puhdistuu nopeammin, ei tarkoita, että näiden jälkeen täytyisi ottaa heti uutta velkaa. Mielestäni erinomainen lisä tämä positiivinen luottorekisteri!
Pelottaa enää tuon jälkeen vuokrata taloa. Helkkari taas... Maksuhhäiröttömyyden tarkistaminen on kuitenkin rauhoittanut aina jonkin verran. Miten tätä hullua viherliberaalia luusereiden suojelua voi sitten kompensoida? Nostaa vuokran hintaa? Pyytää puolen vuoden takuuvuokran?

Mutta tuossahan on, ettei voi enää olla velkaa että poistuu. Joten eiköhän suurimmalla osalla ole ne maksuhäiriömerkinnät vielä pitkän aikaa, varsinkin kun moni jättää uudetkin laskut maksamatta ja ne vaan kaikki vierii sinne ulosottoon. Eli eivät sellaiset, jotka jättää maksamatta todennäköisesti saa koskaan velkojaan maksettua ja näin ovat ikuisia maksukyvyttömiä.
Tää tottako on, vaiko viinien huumaa