Miten lastensuojelua pitäisi muuttaa?
Perhesurmakeskustelu poistui. Jäi vaivaamaan tämä, voidaanko niitä ehkäistä miten(kään).
Lastensuojelu pitää rakentaa uudelleen niin, että vanhempia ei ajeta nurkkaan eikä pelotella, eikä laiteta niin tiukille taloudellisesti että uhataan viedä lapset köyhyyden takia. Lähtökohtana pitää olla, että vaikka lapset eivät voisi asua enää kotona, yhteyksiä ei katkota muuten ilman erityistä syytä, vaan lapsia tapaa edelleen jos jaksaa ja haluaa. Sitten tarjotaan apua jonka ansiosta on mahdollista nähdä lapsia jatkossa enemmän tai saada heidät kotiin tai päästä asumaan heidän lähelleen. Eli luodaan toivoa ja autetaan.
Ymmärtäisin, että tämä tuoreinkin tapaus ei ole saanut apua pärjäämiseen, ei ole hoidettu mt-ongelmaa ja sitten tuodaan lasta takaisin kotiin ilman että paine helpottaa minnekään. Kaikki näkevät vanhemman pelkoaggression mutta ei edes yritetä hoitaa sitä mitenkään, pallotellaan vain lasta lisää.
Lastensuojelun suunnittelijoiden ja tutkijoiden pitäisi perehtyä villihevosten kesyttämisen lainalaisuuksiin. Sen sijaan toteutetaan meillä niin yleistä näkökulmaa, jossa vanhemmat ovat kansalaisia, joiden pitäisi ymmärtää toimia ideaalimallin mukaan. Oikeasti paniikkiin ajettu ihminen on eläin, jolle lastensuojelu ja tätä edeltävät viranomaiset saarnaavat ja luovat lisäuhkia. Toimii todella heikosti. Toimisi paljon paremmin jos vanhemmat eivät välittäisi lapsistaan, silloin ei syntyisi paniikkiakaan vaan vanhemmat kokisivat helpotuksena lasten viemisen. Huolenpidon heikkoudet katsotaan todisteiksi piittaamattomuudesta lapsesta vaikka ne kertovat usein siitä, että ihminen ei piittaa itsestään eikä enää näe mitään menetettävää, ja lapsen erillisyys unohtuu. Ollaan lauma, ja hädässä.
Mitä pitää tehdä että tämä ymmärretään?
Kommentit (190)
Kirjoituksesi vilisee pötyä. Kenenkään lapsia ei uhata viedä köyhyyden takia. Lapsia ei myöskään oteta helposti huostaan vaan päinvastoin avohuollon tukea tarjotaan sellaisissakin tilanteissa, kun lapselle olisi parempi asua muualla kuin kotona.
Huostaanotetut lapset tapaavat nytkin vanhempiaan. Moni on viikonlopuista 3/4 kuussa kotona ja kesälomilla ja jouluisin kotona. Lapset, pienet lapset, joutuvat tapaamaan vanhempiaan myös kun se ei heille olisi hyväksi. Esim. Latokartanon äidin tapaisten hullujen tapaaminen ei voi olla lapselle hyväksi, silti pikkulapset joutuvat näitä tapaamaan, koska lain mukaan vasta 12 -vuotta täyttänyt voi kieltäytyä.
Täällä harvoin saa lukea hyviä kokemuksia lastensuojelusta, mutta pitää muistaa, että on niitä hyväkin kokemuksia ihmisillä.
Tiedän perheen, jossa kaksi lasta sijoitettiin muualle. Kyllä äiti sai pitää yhteyttä ja nähdä lapsia. Lapsien poisotto oli äidille helpotus,koska ei vain pärjännyt lapsien kanssa. Kun tilanne selkeni vuosien jälkeen niin yksi lapsi palasi takaisin, toinen sitten jo muutti omilleen, kun oli tullut täysi-ikäiseksi. Missään vaiheessa ei minun kuulemani mukaan ollut mitään välien katkaisuja tai vastaavaa. Lapsiakaan ei otettu huostaan, vaikka poliisit kävi kyseisessä perheessä monta kertaa, kun hän silloin oli vielä väkivaltaisen eksänsä kanssa.
Kannattaa siis aina miettiä, kun kuuntelee noita tarinoita siitä, miten muka lapset tuosta vain otetaan pois ilman syytä, että onkohan tarina ihan totta. On paljon vanhempia, jotka haluavat syyttää muita, sen sijaan että katsoisivat itseään peiliin. Youtubessakin taitaa olla muutama video, jossa sossu+ poliisi menee hakemaan lapsia ja näkeehän sen videolla, miten vanhemmat siellä vaan riehuvat sen sijaan, että tekisivät tilanteesta rauhallisen ja turvallisen lapsille. (en tosin tiedä onko tuota videota enää olemassa)
Lastensuojelun tulisi keskittyä niihin lapsiin jotka ovat vaarassa vakavan kaltoinkohtelun vuoksi. Nykymenettely missä "ongelmia ehkäistään ennakolta" kyttäämällä tavallisia perheitä kaikkien sellaisten tapausten perässä missä kasvatussuosituksia on mahdollisesti rikottu, vie lastensuojelun voimavarat, luo ilmiantoyhteiskunnan lapsiperheiden keskuuteen ja tuhoaa lapsiperheiden luottamuksen viranomaisiin. Samalla myös kasvatussuosituksia tulisi ylipäätään lieventää merkittävästi.
Paluu 80- tai 90-luvun tilanteeseen siis.
Lastensuojelun mielivaltaisuus pitäisi korjata, läpinäkyvyyttä lisätä ja koko perheen oikeusturva taata. Vanhempien paniikki syntyy siitä, että mitä tahansa voidaan käyttää heitä vastaan lasten huostaanoton perusteena ja tämä on täysin ls-työntekijöiden tulkintojen varassa. Paniikkia voimistaa se, että huostaanottopäätöksen purkaminen tiedetään vaikeaksi ja tilanne on helposti peruuttamaton kodin tilanteen kehittymisestä riippumatta.
Tiedän kokemuksesta, koska lapseni on ollut sijoitettuna valheellisen ls-ilmoituksen perusteella. Meille sattui hyvät työntekijät, väärät käsitykset saatiin korjattua eikä huostaanottoa tapahtunut. Lastensuojelun asiakkuuskin purettiin nopeasti. Prosessissa kävi silti selväksi, että vanhempi on lastensuojelulle syyllinen kunnes toisin todistetaan (toisin kuin oikeuden edessä). Jokainen sana on punnittava tarkkaan ja kaikki pitää pystyä todentamaan. Paniikki lapsen ja koko perheen puolesta oli valtava, ja lapsi muuttui sijoituksen aikana itsetuhoiseksi. Onneksi tuo vaihe oli lyhyt, mutta siitä selviäminen ja traumaattisen kokemuksen jälkikäsittely on vaatinut meiltä perheenä valtavasti.
Kuten aina, enemmän henkilökuntaa ja resursseja. Pitäisi pystyä paneutua joka tapaukseen kunnolla ja antaa oikeasti henkilökohtaista palvelua ja räätälöityä apua, sillä tapaukset on niin erilaisia.
Olisi myös syytä ottaa vakavasti se palaute, mitä sosiaalityön asiakkaat toistuvasti antavat: ei kuunnella, vedetään johtopäätöksiä, toimitaan kaavamaisesti oletuksien pohjalta, annettu apu ei ole konkreettista, vaan puhetta, palavereita ja vastuuttamista, tiedetään ylhäältäpäin ihmisten asiat paremmin, kuin he itse, ei kohdata.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun tulisi keskittyä niihin lapsiin jotka ovat vaarassa vakavan kaltoinkohtelun vuoksi. Nykymenettely missä "ongelmia ehkäistään ennakolta" kyttäämällä tavallisia perheitä kaikkien sellaisten tapausten perässä missä kasvatussuosituksia on mahdollisesti rikottu, vie lastensuojelun voimavarat, luo ilmiantoyhteiskunnan lapsiperheiden keskuuteen ja tuhoaa lapsiperheiden luottamuksen viranomaisiin. Samalla myös kasvatussuosituksia tulisi ylipäätään lieventää merkittävästi.
Paluu 80- tai 90-luvun tilanteeseen siis.
Joo, onhan meillä lastensuojelussa kasvatussuosituksia. Sellaisia on mm. että lasta tulee hoitaa ikätasoisesti ja kehitystä tukien, pitää ruokkia ja käyttää lääkärissä, jos tarve vaatii. Ei saa lyödä, kun sen kieltää rikoslaki ja aikuisen pitäisi olla saatavilla eli ei voi lähteä kapakkaan, jos vauva jää yksin kotiin. Mistähän näistä tulisi lieventää?
Business-aspektit ja mielivaltaisuus tulisi poistaa kokonaan, samoiten julkisuutta tulisi lisätä huomattavasti, kyllä virkatantan on kyettävä kertomaan juttujaan ihan kaikkien kuullen julkisesti, kerta ei mitään salattavaa saati silkkaa pahansuopuuttakaan heistä ja heidän toimistaan löydy.
Vierailija kirjoitti:
Huostaanotetut lapset tapaavat nytkin vanhempiaan. Moni on viikonlopuista 3/4 kuussa kotona ja kesälomilla ja jouluisin kotona. Lapset, pienet lapset, joutuvat tapaamaan vanhempiaan myös kun se ei heille olisi hyväksi. Esim. Latokartanon äidin tapaisten hullujen tapaaminen ei voi olla lapselle hyväksi, silti pikkulapset joutuvat näitä tapaamaan, koska lain mukaan vasta 12 -vuotta täyttänyt voi kieltäytyä.
Toisin sanoen, pitäisi muuttaa ainakin se, että tuota nuorempikin lapsi voi kieltäytyä?
Tai että lapsi voisi vaatia valvottuja tapaamisia. Nythän tämä vaikuttaa siltä, että keinot ovat toisaalta ehkä riittämättömätkin mutta sitten myös liian rajut, jolloin niitä aletaan pehmittää puolivillaratkaisuilla?
Eikö olisi nimenomaan niin, että Latokartanon äitiäkin olisi lapsen pitänyt nimenomaan tavata hallitusti ja lyhyesti vaikka sitten julkisilla paikoilla, mutta ettei lasta olisi jätetty yöksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun tulisi keskittyä niihin lapsiin jotka ovat vaarassa vakavan kaltoinkohtelun vuoksi. Nykymenettely missä "ongelmia ehkäistään ennakolta" kyttäämällä tavallisia perheitä kaikkien sellaisten tapausten perässä missä kasvatussuosituksia on mahdollisesti rikottu, vie lastensuojelun voimavarat, luo ilmiantoyhteiskunnan lapsiperheiden keskuuteen ja tuhoaa lapsiperheiden luottamuksen viranomaisiin. Samalla myös kasvatussuosituksia tulisi ylipäätään lieventää merkittävästi.
Paluu 80- tai 90-luvun tilanteeseen siis.
Joo, onhan meillä lastensuojelussa kasvatussuosituksia. Sellaisia on mm. että lasta tulee hoitaa ikätasoisesti ja kehitystä tukien, pitää ruokkia ja käyttää lääkärissä, jos tarve vaatii. Ei saa lyödä, kun sen kieltää rikoslaki ja aikuisen pitäisi olla saatavilla eli ei voi lähteä kapakkaan, jos vauva jää yksin kotiin. Mistähän näistä tulisi lieventää?
Tuosta aiemmasta kommentista välistäluettuna se lieventäminen on varmaan tuo "ei saa lyödä"

Mistäs saisi valmiin listan noista "ikätasoon sopivista" asioista ja sanoista?
Ainiin, eihän sellaista ole, muutenhan siihen ei voi vedota uusia sääntöjä hatusta repiessään.
Vierailija kirjoitti:
Business-aspektit ja mielivaltaisuus tulisi poistaa kokonaan, samoiten julkisuutta tulisi lisätä huomattavasti, kyllä virkatantan on kyettävä kertomaan juttujaan ihan kaikkien kuullen julkisesti, kerta ei mitään salattavaa saati silkkaa pahansuopuuttakaan heistä ja heidän toimistaan löydy.
Eihän kyse ole siitä, etteikö se virkatantta haluaisi kertoa juttujaan, mutta yksityisyydensuoja on tosi vahva ja ei viranomaisilla ole juurikaan mahdollisuutta riitatilanteissa kertoa omaa näkökulmaansa. Vanhemmat voivat kerätä tapaukselle negatiivista julkisuutta ja haukkua lastensuojelua ihan vapaasti, mutta lastensuojelun virkatantat eivät voi vastata niihin mitenkään. Jossain vaiheessa tietty sitten tapaus saattaa mennä lakitupaan, mutta senkin jälkeen viranomaisilla on suuremmat vaitiolovelvollisuudet kuin lapsen vanhemmilla.
Pyytäisin kommentoijia pysymään asiallisina molemmin puolin ettei keskustelu kiihdy turhaan. Onko täällä joku, jonka mielestä mitään siis ei tarvitse muuttaa ja miksi niin? Kun olettaisin, että valtaosa porukasta on sitä mieltä, että muutoksia pitäisi tehdä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun tulisi keskittyä niihin lapsiin jotka ovat vaarassa vakavan kaltoinkohtelun vuoksi. Nykymenettely missä "ongelmia ehkäistään ennakolta" kyttäämällä tavallisia perheitä kaikkien sellaisten tapausten perässä missä kasvatussuosituksia on mahdollisesti rikottu, vie lastensuojelun voimavarat, luo ilmiantoyhteiskunnan lapsiperheiden keskuuteen ja tuhoaa lapsiperheiden luottamuksen viranomaisiin. Samalla myös kasvatussuosituksia tulisi ylipäätään lieventää merkittävästi.
Paluu 80- tai 90-luvun tilanteeseen siis.
Joo, onhan meillä lastensuojelussa kasvatussuosituksia. Sellaisia on mm. että lasta tulee hoitaa ikätasoisesti ja kehitystä tukien, pitää ruokkia ja käyttää lääkärissä, jos tarve vaatii. Ei saa lyödä, kun sen kieltää rikoslaki ja aikuisen pitäisi olla saatavilla eli ei voi lähteä kapakkaan, jos vauva jää yksin kotiin. Mistähän näistä tulisi lieventää?
Mistäs saisi valmiin listan noista "ikätasoon sopivista" asioista ja sanoista?
Ainiin, eihän sellaista ole, muutenhan siihen ei voi vedota uusia sääntöjä hatusta repiessään.
Joillekin ihmisille pitää vääntää yllättäviäkin asioita rautakangesta. Ikätasoiset asiat on mm. sitä, että kouluikäisen tulee käydä koulua ja vanhempien on katsottava, että se onnistuu. Tai leikki-ikäisen läsnäollessa ei katsella pornoa tai vedetä äitiä turpaan. On tullut myös eteen, että kolmivuotiaan äiti ei ymmärrä, että lapsi tarvitsee muutakin ravintoa kuin maitoa tuttipullosta tai että ekaluokkalaisen ei kuulu hoitaa mielenterveysongelmaista vanhempaa täysipäiväisesti ja vastata ambulanssintilauksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun tulisi keskittyä niihin lapsiin jotka ovat vaarassa vakavan kaltoinkohtelun vuoksi. Nykymenettely missä "ongelmia ehkäistään ennakolta" kyttäämällä tavallisia perheitä kaikkien sellaisten tapausten perässä missä kasvatussuosituksia on mahdollisesti rikottu, vie lastensuojelun voimavarat, luo ilmiantoyhteiskunnan lapsiperheiden keskuuteen ja tuhoaa lapsiperheiden luottamuksen viranomaisiin. Samalla myös kasvatussuosituksia tulisi ylipäätään lieventää merkittävästi.
Paluu 80- tai 90-luvun tilanteeseen siis.
Joo, onhan meillä lastensuojelussa kasvatussuosituksia. Sellaisia on mm. että lasta tulee hoitaa ikätasoisesti ja kehitystä tukien, pitää ruokkia ja käyttää lääkärissä, jos tarve vaatii. Ei saa lyödä, kun sen kieltää rikoslaki ja aikuisen pitäisi olla saatavilla eli ei voi lähteä kapakkaan, jos vauva jää yksin kotiin. Mistähän näistä tulisi lieventää?
Mistäs saisi valmiin listan noista "ikätasoon sopivista" asioista ja sanoista?
Ainiin, eihän sellaista ole, muutenhan siihen ei voi vedota uusia sääntöjä hatusta repiessään.
Ikätasoisuus on haastava ainakin teinien kanssa. Meillä teini hakeutui itse laitokseen ja yrittiä hakea sieltä lievennystä kodin sääntöihin. Kaipasi muun muassa myöhäisempiä kotiintuloaikoja, enemmän käyttörahaa ja vähemmän velvollisuuksia kotona. Teini vetosi juuri ikätasoisuuteen ja tiesi hyvin, mistä naruista vetää, eikä lastensuojelu heti nähnyt tämän lävitse. Sitten kun mentiin yksityiskohtiin, niin lastensuojelu totesikin kodin rajat normaaleiksi. Mielestäni on silti absurdia, että lastensuojelussa edes lähdettiin käymään läpi, onko oman huoneen siivous liikaa vaadittu vai ei, tai moneltako nuoren on oltava kotona. Jos vanhempien arvostelukriteereihin ei voida tässä määrin luottaa vaan ulkoisen auktoriteetin on määriteltävä mikä on normaalia ja mikä ei, ei ihme että lastensuojelu on tukossa.
Vierailija kirjoitti:
Pyytäisin kommentoijia pysymään asiallisina molemmin puolin ettei keskustelu kiihdy turhaan. Onko täällä joku, jonka mielestä mitään siis ei tarvitse muuttaa ja miksi niin? Kun olettaisin, että valtaosa porukasta on sitä mieltä, että muutoksia pitäisi tehdä.
Ap
Ongelmana tuollaisessa kysymyksessä on se, että miten lähteä muuttamaan mitään ja milla resursseilla? Ja muutenkin ei sosiaalityöntekijöillä ole kristallipalloa tietämään ketkä vanhemmat on kunnollisia, eivätkä tee lapselleen pahaa vs ketkä peittelevät sitä pahuutta, mitä tekevät lapsilleen esittämällä olevia mukavia. Sosiaalityöntekijät joutuvat käyttämään paljon tulkintaa ja vahvasti pohtimaan mikä missäkin tilanteessa on parhainta <b>lapselle</b>.
Vierailija kirjoitti:
Villihevosilta pitäisi ottaa ihmislapset pois eikä pompottaa lapsiparkoja edestakaisin 50 eri paikassa kunnes ovat 18v, villihevosia, jotka omaa rakkaudetonta elämäänsä kipuillen tekevät ihmisen, joka ehdoitta heitä rakastaa, hetken ja tämä taas on pompoteltava lapsiparka.
Yksi villihevosikäpolvi siinä menetetään, mutta toivottavasti uusia ei tule.
Menit sivu aiheen vaikka nokkelasti sen teitkin. Toiveajattelu ei taida olla muutenkaan paras lähestymistapa asiaan. Toivomaasi otetta kai on aiemmin sovellettu huomattavan pontevasti adoptioineen ja sterilointeineen ja nykyinen toimintamalli on yritys korjata aiemman kovan linjan ongelmia, kun viranomainen ei silloinkaan osoittautunut parhaaksi omaiseksi sekään. Jos villihevoset olisivat olleet tapettavissa sukupuuttoon, se olisi jo tapahtunut pitkien vuosikymmenten aikana. Mitä tapahtuu - pahoinvointi ei ole vähentynyt ilmeisesti juurikaan? Vai onko sitä alettu nostaa näkyville aiempaa enemmän?
Kiitos tästä ❤️