Miten muistaa pienen vauvansa menettänyttä?

Monet pelkäävät mennä läheisensä menettäneen kotiin kyläilemään, vaikka tosiasiassa niitä kyläilyjä useimmat juuri surunsa keskelle tarvitsisivat..



Kortin lisäksi voisit viedä vaikkapa itseleivottuja sämpylöitä (jottei emännän tarviis laittaa mitään esille), tai sitten ihan vaan niitä kukkasia.

Minä itse soitin puhelimella ystävälleni oitis, kun itse selvisin järkytyksestä. Juteltiin monta tuntia, minä olin lähinnä kuunteleva osapuoli.

Ystäväni kiitti minua sitten kuukausia jälkeenpäin puhelusta.

Kukkakimppu ja kortti ovat hyviä ja voi lähettää tuntemattomammallekin.



Jos olet läheisempi tarjoa käytännön apua mm. vie valmista ruokaa, käy kaupassa, siivoa, kuuntele ja ole hiljaa ja ojentele nenäliinoja, etsi tietoa vertaistukiryhmistä (ainakin Käpy Ry, mahd. seurakunnat).



Ole läsnä, tarjoa apua, älä hylkää äläkä loukkaannu, jos apusi ei kelpaakaan.

Olen perheen äidin kanssa hyvin läheinen - on jaettu äitinä olemisen iloja ja suruja jo monta vuotta.



Laitan jo tänään kukkalähetyksen (sellaisen melko yksinkertaisen ja vaaleanväritykseltään) ja menen ensi viikolla käymään. Jos keksitte vielä kauniita suruvärssyjä ehdottaa, niin olen KIITOLLINEN.



Kyynelsilmin, ap

Mutta kortin lähettäminen on paikallaan. Siihen sopiva runo. Niitä löytyy värssykirjoista, lastenvirsistä, unilauluista esimerkiksi. Kyllä niitä kukkiakin on monella tapana lähettää, jos se tuntuu sinulle luontevalta.

Ole olkapäänä, sitä he nyt eniten tarvitsevat!

Voimia myös sulle.

Äiti älä itke!

Minä nukuin vaan.

Siinä nukkuessani

uni muutti vain muotoaan.



Äiti älä itke!

Pois aika katoaa:

sinun sydämessäsi

ikuisesti elää saan.



Äiti älä itke!

Näkemiin vain sanotaan.

Tiedäthän että joskus

me vielä tavataan?



Äiti älä itke!

En yksin olekaan.

Rajan ylitse minut saattoi

kaunis enkeli helmoissaan.



************************************





Rakas Taivaan Isä.

Miksi äiti itkee?

Miksi isällä on niin raskaat askeleet?

Minäkö heille olen surua tuottanut,

kun vain katselen täältä kaukaa

enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,

että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.



Voitko, Taivaan Isä,

äitiä lohduttaa,

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?

Voitko isän olkaa taputtaa,

ettei niin kumarassa hän ois?

Kerro heille, Taivaan Isä,

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.

Kerro, että jotkut lapset taivaassa

niin rakkaita Luojalleen on,

ettei heitä malttaisi millään antaa pois.

Huomaisipa äiti,

kun hänen luokseen

lennän perhosena ikkunaan.

Tietäisipä isä,

miten tuulen mukana

hänen poskeaan silittää saan.



Vielä joskus saan

siemenenä kasvaa äidin vatsassa

ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.

Ja kun vihdoin kohtaamme,

löytää tarkoituksensa pettymys jokainen.

Ne on kestettävä, jotta juuri minä syntyisin.

Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää.

Koska saan mennä, Taivaan Isä,

joko pian pääsen omaan kotiin?





*****************************************



LAPSEN LAULU ÄIDILLE



Äiti, minun täytyy jatkaa.

Joku kutsuu kulkemaan.

Täytyy taittaa taival matkaa,

vaikken tietä tunnekaan.



Siellä missä toisiansa

aallot vievät tansseihin,

siellä, veden loiskinassa,

siellä olen minäkin.



Siellä, missä korkealla

siintää pilvi sulavin,

siellä, sinipilven alla,

siellä olen minäkin.



Äiti, katso, kuinka kasvan !

Kuule, kuinka kohisen !

Minkä kasvoin viime vuonna,

tänään kasvan ohi sen.



Avara on taivaan syli.

Tuulen teitä purjehdin.

Pääsky lentää pääsi yli,

siinä olen minäkin.



Älä pelkää. Tulen kyllä.

Tulen kyllä takaisin.

Iltatuulen hyväilyssä:

siinä olen minäkin.

Mutta voimia perheelle jonka vauva heiltä pois otettiin.

:....(

terv. ap

" itse olen ollut se vauvan menettänyt äiti (olen tietysti yhäkin) ja mielestäni ihaninta oli se, että ihmiset uskalsi tulla luo, vaikka ei ollutkaan sanoja lohduttamaan.

Ole olkapäänä, sitä he nyt eniten tarvitsevat!

Voimia myös sulle."



Kukkalähetykset kauempana asuvilta tuntui myös hyvältä.

Kaikki muistaminen tuntuu siinä tilanteessa lohduttavalta. Myöhemmin, hautajaisten jälkeen, mene käymään - silloin sureva putoaa tyhjän päälle. Ja anna äidin puhua kuolleesta lapsestaan nyt ja vielä kymmenen vuoden päästäkin. Enkelilapsi tulee aina olemaan perheenjäsen, aivan kuten mummo- ja pappavainaatkin.



Antakaa surevan surra. Surusta ei tarvi selvitä, sen kanssa täytyy oppia elämään.



t: enkelipojan äiti

Surussa auttoi sellaiset henkilöt, jotka uskalsivat tulla luo. Sanoja ei tarvittu ja pelkkä halauskin auttoi jaksamaan.



Oli ihania runoja...

minusta tuntuisi hirveältä saada joku enkelipatsas tms. joka pitäisi muka säilyttää vauvan asemesta kun kaikkein tärkein on menetetty. Sama kuin veisi vauvannutun.



Sämpylät, kukat, tai kortti on minusta ok, kaikki sellainen johon ei liity ajatusta säilyttämisestä (no korttiin ehkä, mutta se on eri asia kuin joku " tavara" )