Lue keskustelun säännöt.
En osaa surra
26.09.2015 |
Jos loukkaannun tai minuun sattuu jonkun ihmisen minun moelestäni paha toiminta itseäni vastaan niin vaikka minusta tuntuu ihan hirveältä ja pahalta niin en osaa surra asiaa. Minussa nousee ennemminkin viha. Ja kosto. Tai sitten saattaa kääntyä voimattomuudeksi ja masennukseksi, sisäänpäin se ongelma.
Ehkä se suru on "liian lähellä" itseäni ja omia tunteitani, en halua (pysty) kohdata sitä, koska se pelottaa ihan liikaa. Paha kamala pelottava suru. Entä jos murrun sen alle?
Kostamalla ja loukkamalla vain karkotan jokaisen pois luotani. Ehkä se vain on osa kohtaloani. Ja sitten sekin ajatus on surullinen /nostattaa vihaa. Ja näin piiri pieni pyörii.
Kommentit (4)
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 16:13"]
Viha, kostonhalu, voimattomuus ja masennus ovat surun muotoja.
[/quote]
Joo, niin ne varmaan ovatkin. Niitä läpikäymällä olen vain ainakin itse tehnyt pelkkää pahaa itselleni. Eikä syy eli se mitä suren ole tullut käsitellyksi. Ja sitten muiden on vielä helppo lyödä lyötyä, että "et ole mitään". Onneksi IHAN KAIKKI eivät ole tällaisia "lyöjiä".
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen narsistisen äidin kasvattama. Surun kääntyminen kaikeksi muuksi voi liittyä siihen. Koska narsistin lapsena surulle ei ole lupaa, ei sijaa eikä mitään muutakaan. Narsisti kokee surun ja pettymykset tyytymättömyytenä omaa täydellistä kuvaa itsestään kohtaan ja suorastaan raivostuu ja suuttuu, jos lapselle ei "kaikki kelpaa". Olen kyllä osannut itkeä, sehän liittyy masennukseen, mutta en surra ainakaan aina silloin kun olisi pitänyt.
Päinvastoin olen se, joka päätyy ymmärtämään väärintekijää. "Varmaan hänellä oli syynsä". "Varmaan mä jollain kierolla tavalla ansaitsin tämän, vaikken nyt keksikään miksi ja tuntuu ihan helvetin pahalta". Onhan narsistiäitio opettanut, että vika mielipahaani on aina minussa (ei ainakaan hänessä, eikä kyllä kavereissanikaan). Eivätkä väärintekijäni ole kskaan ymmärtäneet minun mielipahaani. Ei se edes kiinnosta heitä. On minun vikani, että loukkaannuin. Että silleen. Jo vähintään sitä pitäisi osata surra, mutta ei. Itsesyytöksiin olen joutunut vain.
ap
Viha, kostonhalu, voimattomuus ja masennus ovat surun muotoja.