Missä näet itsesi 10 vuoden päästä?
Kerro myös minkä ikäinen olet nyt.
Voin aloittaa, olen nyt 24 eli 10 vuoden kuluttua 34. Toivon olevani silloin kivassa työssä, tuskin olen vielä saanut vakkaripaikkaa, se on alallani melko vaikeaa. Olen ehkä naimisissa, matkustelen välillä, en halua mihinkään viikon etelänmatkoille vaan viikonloppumatkoille Tukholmaan, Berliiniin yms. Olen käynyt tai menossa Lappiin vaeltamaan. Olen ehkä toteuttanut suurimman haaveeni, joka on oma hevonen tai jos ei ole omaa niin minulla on ainakin vuokrahevonen.
Kommentit (18)
Luultavasti olen kuollut. Olen jo vuosia kokenut tyhjyyden tunnetta, joka vain lisääntyy iän myötä. Mitäpä sitä täällä turhaan roikkumaan. Läheisiä ei ole.
En kykene mitenkään näkemään 10 vuoden päähän. Olen silloin 49v.
Toivon olevani hyvässä ja hyväpalkkaisessa työssä, rahatilanne merkittävästi nykyistä parempi ja että minulla on varaa matkustella/reissata sekä Suomessa että ympäri maailmaa ja harrastaa kivoja harrastuksia ja ostaa itselleni kaikkia kivoja tavaroita.
T: Nuori mies.
Olen silloin 48v. Toivottavasti naimisissa vielä mieheni kanssa ja olemme yhtä rakastuneita.
Kymmenen vuoden päästä olen 56v. ja toivottavasti olen yhä mieheni kanssa naimisissa.
Kuopuskin on jo muuttanut pois kotoa ja opiskelee. Tytär on jo valmistunut ja olen mummo tai tulossa mummoksi.
Matkustelemme miehen kanssa etelän aurinkoon useimmin ja olemme siellä 3vko-pari kk kerrallaan.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 13:32"]
En kykene mitenkään näkemään 10 vuoden päähän. Olen silloin 49v.
[/quote]Nuorena oli vaikea nähdä itsensä lähempänä 50 ikävuotta. Tuntuu,että silloin elämä on jo eletty tai ainakin kaikki on jo tasaista kaikki tehty ja nähty.Mutta eipä olekaan. Itse olen nyt 55v ja nään itseni ELÄKKEELLÄ harrastamassa kaikkea kivaa mihin ei nyt aika riitä. Elämä ei ole vieläkään valmis vaan tekemistä ja menoa riittää.Meidän lemmikit on silloin kaikki kuolleet ja ollaan vapaita matkustelemaan. Nään tulevaisuuden hyvänä.Tai sitten olen kuollut:( Eihän sitä voi tietää.
Tuosta aloituksesta on nyt se 10 vuotta. Ja jo silloin olin aika pahasti masentunut. Sellainen ihminen ei elämän kulkua muuta.
Lapsi on kasvanut lähes aikuiseksi, ja itsellä on vain itsari mielessä tämän paskan keskellä. Kaikki mitä on taoahtunut itselle on vain joko turhaa tai haitallista.
En ole siis ap 10 vuoden takaa.
Juuri syöpäleikkauksesta selvinnyt. Toivon että voin elää mutta pelkään pahinta. Kyllä syöpä on itsepäinen.
Dementoituneena mummona, jos nyt ylipäänsä olen silloin enää elossa. Nyt 38.
Luultavasti humalassa tai mullan alla.
M55
Toivottavasti eläkkeellä, tai vähintään osa-aikaisena. Asuisin mielelläni kakkosasunnollamme, jossa talvella lunta ja kesällä uimavedet. Ihan vielä en silloin haluaisi olla isoäiti, tai toivon ettei lapseni tee lapsia kuin vasta lähempänä 30.
Olen nyt 53.
Olen kuollut 10 vuoden päästä. Maksa poksahtanut lääkkeistä.
Olen silloin 77v. Toivottavasti asun vielä nykyisessä talossani, tai sitten olen mahdollisesti hoitokodissa tai hautausmaalla. Ilmeisesti olen naimisissa tai leski. Lapseni ovat keski-ikäisiä ja toivottavasti minulla on silloin enemmän lapsenlapsia, kuin nyt.
Täyttäisin silloin 70, mutta en usko että elän niin kauan. Minulla on krooninen sydänsairaus, ja olen jo nyt elänyt yli keskimääräisen elinajanodotteen. Eli olisin tuhkana, siroteltuna perikunnan metsään.
Toivottavasti ja todennäköisesti mullan alla. Mielenterveys ei kestä yhtään enempää, saati että 10 vuotta kituisi vielä.
Olen silloin nelikymppinen. Missä toivon näkeväni itseni: Italian maaseudulla komean ja ihanan miehen ja lasten kanssa omalla viinitilalla.
Ja missä realistisesti olen silloin: Räntäsateessa Suomessa töissä pienipalkkaisessa työssä, jolla saa juuri maksettua asumisen ja ruuat. Kiukkuisen miehen ja lapsen kun ei koskaan ole rahaa mihinkään ja huonot ilmat...