Kumilla vai paljaalla?
Kun harrastat seksiä, niin kumin kanssa vai ilman? Olen saanut käsityksen ettei kumia paljoa kysellä, en tosin itsekään ole ikinä käyttänyt. Moraalisaarnat voi jättää sikseen.
Kommentit (139)
Lisäyksenä vielä, niin jopa riskiryhmissä (narkomaanit ja homoseksuaalit) ollaan oltu paljon valistuneempia hivin suhteen ja narkomaaneilta sekä huumeneuloista saadut tartunnat saatiin laskuun lukuun ottamatta tuota pääkaupunkiseudulla jylläävää hiv-epidemiaksi, joka on saanut alkunsa huumeneuloista.
Sen sijaan seksiteitse tapahtuvat tartunnat ovat olleet tilastoissa edustettuina, mitä tulee hiviin, ja tartunnan lähde voi olla todennäköisesti henkilö, jolla ei ole aavistustakaan omasta hiv-statuksesta.
Jos hivin testaaminen olisi osana perusverikoetta, niin saataisiin taatusti kiinni ne positiivisuudestaan tietämättömät henkilöt. Tilastot varmasti vajoaisivat kehitysmaatasolle, kun joukossa on niitä itärajalla bensanhakureissulla olleita ukkoja, jotka eivät vapaaehtoisesti olisi menneet testeihin. Jopa monissa korkean hiv-riskin maissakin ollaan kartalla hivistä ja kondomeiden tärkeydestä. Thaimaassa matkustaessakin nähnyt hotellin aulassa läjän kondomeja, joita sai ottaa, ja Suomen hiv-järjestöllä oli myös toimipiste. Siellä jopa tehty työtä sen eteen, ettei uusia tartuntoja tulisi ja joten kuten siinä on onnistuttu.
Vierailija kirjoitti:
Itseä kiihottaa sperma nimittäin ihan hirvittävän paljon, olipa se sitten rinnoilla, pepulla tai vatsalla - erityisen kiimaiseksi tietysti saa se, kun mies roiskii siemenensä syvälle sinne!
Olen kypsässä iässä oleva naimisissa oleva nainen, ja näitä viestejä lukiessa sekä hirvittää että himottaa. Ja sana himo on kai sattuvin sana kuvaamaan niitä pöyristyttäviä kokeiluja, seikkailuja, joita mieheni kanssa aikoinaan harrastimme.
Täysin rinnoin olin niissä itse mukana, täytyy myöntää, ja että olin ja olen vieläkin aika hyvännäköinen, ja kuinka hurmaavaa olikaan nähdä uuden, oudon kumppanin kiihottuvan niistä avuista ja herkuista joita minulla oli tarjottavana.
Se tunne, kun etukäteen tiesi, että täysillä mennään, täysillä loppuun asti. Se riemu, minkä kumppanissaan koki villissä ja vapaassa, yhtä kauniissa kuin vaarallisessa loppuun asti viedyssä yhdynnässä.
Jotenkin oli vaan minullekin tärkeää, tunnelmaan kuuluvaa, yhtä riipaisevan luottamuksellista kuin toisiamme lähentävää, että mitään ei ole välissämme, kun mies siementää.
Mitää kauheaa ei onneksi tapahtununut, silti: en suosittele.
Olkaa ihmiset oikeasti varovaisia, kun nykyään liikkuu sellaisia tautimuotoja, joita ei useilla lääkkeilläkään hoideta.
Vuonna 2018 HUSLAB löysi HI-virukselle sukua olevan HTLV-1-viruksen, joka aiheuttaa aggressiivisen leukemian ja viruksen kantaja kuolee alle vuodessa. Se on vielä harvinainen Suomessa ja testaaminen hankalaa, koska vasta-aineet voivat nousta myöhemmin. Emme voi tietää, miten paljon sitä voi jo esiintyä.
Erityisesti huolettaa verensiirto, jonka kautta se voi levitä ja jos testien avulla tämän vieraan viruksen löytäminen on hankalaa, niin pitääkö tässä olla peloissaan, että saa tuota virusta luovutetusta verestä.
Miettikää nyt kaksi kertaa ennen kuin alatte lottoamaan negatiivisella tavalla.
"HS: Hiviä muistuttava ja seksiteitse leviävä virus aiheuttaa tappavaa leukemiaa
Helsingin Sanomat kertoo tappavaa sairautta aiheuttavasta viruksesta, jota on löydetty nyt myös Suomessa.
Helsinkiläisessä Huslabissa on tehty löydös viruksesta, joka Helsingin Sanomien artikkelin mukaan huolestuttaa maailman johtavia virustutkijoita.
Kyseessä on ikivanha htlv-1-virus. Se aiheuttaa vaarallista, usein tappavaa leukemiaa.
Htlv-1-virus on sukua hiville. Ne hyökkäävät suoraan elimistön puolustukseen.
Htlv-1-virus tarttuu Helsingin Sanomian artikkelin mukaan samaan tapaan kuin hiv eli kehon eritteiden välityksellä.
Näin voi tapahtua esimerkiksi suojaamattomassa seksissä tai rintaruokinnassa.
TERVEYSUUTISET
HS: Hiviä muistuttava ja seksiteitse leviävä virus aiheuttaa tappavaa leukemiaa
Helsingin Sanomat kertoo tappavaa sairautta aiheuttavasta viruksesta, jota on löydetty nyt myös Suomessa.
Tekijän kuva
Heljä Salonen
Maanantai 21.5.2018 klo 14:11
Videolla kerrotaan, millainen sairaus on hiv.

Htlv-1-virus tarttuu erityisen helposti naisiin. Virus voi levitä suojaamattomassa seksissä. MOSTPHOTOS
Suomessa htlv-1-viruksen kantajia on vielä hyvin vähän, jos ollenkaan.
HS:n artikkelin mukaan htlv-1-viruksen kantajista 5-10 prosenttia sairastuu aggressiiviseen leukemiaan, joka usein johtaa kuolemaan alle vuodessa.
Kyseisen viruksen tiedetään sairastuttaneen ihmisiä Australiassa jo 9000 vuotta sitten."
Lähde: https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201805212200957584
Paljaalla. Aina on irronnut, yksi kautta aikain on kysynyt ja vaatinut.
E-pillereitä ei pitäisi missään nimessä tuputtaa alle 25-vuotiaille tytöille/naisille. Niistä on tullut joku kulttuurin tuotos Suomessa. Kouluissa pitäisi paljon panostaa seksitautitietoon, sillä nuorison keskuudessa, erityisesti opiskelijoiden, porukka panee ympäriinsä ja kondomit korvataan seksitautien testaamisella ja antibioottikuureilla. Kun lääkitykset ovat parantuneet, sitä vapaampi seksikulttuuri on.
E-pillereiden haittavaikutuksista on paljon näyttöä. Tiesittekö, että e-pillereiden määräämänä naisen parinvalinta on aivan erilaista verrattuna pillereittä nauttimiseen. Pillerit tosiaan toimivat kuin joku kehon sisäinen demoni, joka ohjaa pillereiden syöjää.
Tiedoksi myös miehille: kun vesistöihin päätyy e-pillereiden jäämiä, vaikuttaa se teidän testosteronitasoihin. Kannattaako vaatia naisilta niitä e-pillereitä? Siihen vielä päälle huono fyysinen kunto ja ylipaino, niin ei ihme jos erektio ei kestä. Vielä 90-luvulla miehillä seisoi.
Vierailija kirjoitti:
Paljaalla. Aina on irronnut, yksi kautta aikain on kysynyt ja vaatinut.
Älä sitten itke, jos saat seksitaudin kumppanilta, jota et ehkä näe seuraavalla kerralla. Tällaisten takia ne seksitaudit ovat muodostuneet epidemiaksi.
Vierailija kirjoitti:
On jäänyt pari tapausta harmittamaan, kun olisivat antaneet ilman kumia, mutta tuli sitten käytettyä kumia omasta tahdosta. Toinen näistä oli ilman muuta ehkäisyä ja myös suhteessa, joten jos olisi tullut lapsi, niin olisi mennyt toisen nimiin.
Olisit ylpeä, ei tarvitse sitten kuumotella että mitä jos kumppanilla on joku tauti. Kuvittelisi parisuhteessa olevilla olevan arvostusta edes kumppaniaan kohtaan niin, etteivät tuo kotiin ikäviä yllätyksiä. Tuo kuvailemasi seksikumppani lienee niitä harvoja, jotka edes kondomia käytti tuntemattoman kanssa ja suojasivat kotona olevan kumppanin terveyttä.
Kumilla tietenkin varsinkin baarituttavuuksien kaa. Mut, uusien miesystävien kaa alussa kumilla. Jos suhde jatkuu, niin sovittu testeistä ja sitten ilman kumia. Kysytään kyllä, että kävisikö ilman kumia. Mut en kyllä uskaltaisi tuntemattomien kaa. Jotkut yrittäneet salaa ottaa sitä pois, mut aika harvoin.
Tätä keskustelua lukiessa turvaseksipartiot olisivat paikallaan kuten niitä silloin itärajalla oli ukkomiehiä varten. Asiakkaille olisi tarjolla kondomeja ja liukuvoiteita. Mahdollisesti voisi olla hiv-pikatestausta.
Ei se kristillinen sukupuolimoraali ja moraali ihan tyhjästä ole syntynyt. Vaikken papin aamenista ja pyhistä aviosäädyistä välitä (olen eronnut kirkosta), ei olisi kuitenkaan pahitteeksi jos ihmisiltä vaaditaan vähintään sitä alkeellisinta itsekuria, etiikkaa ja kohtuutta. Olkoot tämä sitten nimeltään sitä perustason "siveellisyyttä". En edes ole mikään nipottaja enkä täysin siveyden sipuli, vaan on minullakin satunnaiset seksikokemukseni mutta tietoni hankkinut itse kondomeista ja muista eri ehkäisyvaihtoehdoista sekä seksitaudeista ja niiden testaamisesta. Yksi klamydia-tartunta, jonka todennäköisesti sain suuseksistä kun parikymppisenä sitä luuli, että ei suuseksissä mitään vaaraa ole, antoi minulle oppitunnin, että älä ota paljaalla suihin tai anna toisen nuolla paljasta alapäätä! Enkä ole koskaan hakenut mistään baarista saati Tinderistä panoseuraa, ei ole minun juttuja ne.
Steven Thomas kirjoitti:
Paljaalla on jännitävänpää!
Onhan se kiva tartuttaa tietämättään HIV jollekin tuntemattomalle. Tiesittekö muuten, että tietoinen tartuttaminen on rikos? Pari afrikkalaista ja kolme suomalaista on pidätetty tahallisesta tartuttamisesta ja niiden yrityksestä. Voisi paljaalla panevat tuota juridista puolta miettiä. Just senhän takia he pelkäävätkin HIV-testiä, koska sitten se tarkoittaisi että olisivat rikosoikeudellisessa vastuussa, jos jättäisivät "pienen" yksityiskohdan kertomatta suojaamattomassa seksissä. Avioliitossa on myös näitä rikollisia, jotka kävivät Venäjällä tankkaamassa tai Thaimaassa sukelluskurssilla.
Moraalinäkökulmassa on kysymys pelkästä hyvästä käytöksestä ja sellainen on vanhanaikaista. Tautiriskin voi ottaa jos sellaiseen on valmis. Omalla kohdallani siirryin kondomin käyttöön, kun tapailin nuorta naista, joka vakuutteli lapsivastaisuuttaan. Vietettiin vapaa-ajasta suurin osa yhdessä ja pantiin paljon. Samaan aikaan nainen paneskeli toisenkin miehen kanssa ja heillä paloi pohjaan. Se olisi voinut osua omalle kohdallekin. Nyt isyystestien kokemuksella vedän visusti kumin temmiin ennen jokaista pillupanoa.
Vierailija kirjoitti:
E-pillereitä ei pitäisi missään nimessä tuputtaa alle 25-vuotiaille tytöille/naisille. Niistä on tullut joku kulttuurin tuotos Suomessa. Kouluissa pitäisi paljon panostaa seksitautitietoon, sillä nuorison keskuudessa, erityisesti opiskelijoiden, porukka panee ympäriinsä ja kondomit korvataan seksitautien testaamisella ja antibioottikuureilla. Kun lääkitykset ovat parantuneet, sitä vapaampi seksikulttuuri on.
E-pillereiden haittavaikutuksista on paljon näyttöä. Tiesittekö, että e-pillereiden määräämänä naisen parinvalinta on aivan erilaista verrattuna pillereittä nauttimiseen. Pillerit tosiaan toimivat kuin joku kehon sisäinen demoni, joka ohjaa pillereiden syöjää.
Tiedoksi myös miehille: kun vesistöihin päätyy e-pillereiden jäämiä, vaikuttaa se teidän testosteronitasoihin. Kannattaako vaatia naisilta niitä e-pillereitä? Siihen vielä päälle huono fyysinen kunto ja ylipaino, niin ei ihme jos erektio ei kestä. Vielä 90-luvulla miehillä seisoi.
Pillerit tekevät naisista ajatukseltaan vihervasemmistolaisia ja pillereitä käyttävät syövät myös enemmän masennuslääkkeitä. Tällaisia sitten miehet tuputtavat naisille.
Onhan se kivaa, kun yksilöt saavat puuhata mitä lystäävät. Ikävät jutut jää sitten yhteiskunnan maksettavaksi. Paljon puhutaan lihavuusleikkauksien tai vammaisten tuomista verovaroista, mutta mitenkäs tuo seksikäyttäytyminen. Jos on niin huono-onninen saadessaan hiv-tartunnan, niin lääkitys jää yhteiskunnan maksettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Olkaa ihmiset oikeasti varovaisia, kun nykyään liikkuu sellaisia tautimuotoja, joita ei useilla lääkkeilläkään hoideta.
Vuonna 2018 HUSLAB löysi HI-virukselle sukua olevan HTLV-1-viruksen, joka aiheuttaa aggressiivisen leukemian ja viruksen kantaja kuolee alle vuodessa. Se on vielä harvinainen Suomessa ja testaaminen hankalaa, koska vasta-aineet voivat nousta myöhemmin. Emme voi tietää, miten paljon sitä voi jo esiintyä.
Erityisesti huolettaa verensiirto, jonka kautta se voi levitä ja jos testien avulla tämän vieraan viruksen löytäminen on hankalaa, niin pitääkö tässä olla peloissaan, että saa tuota virusta luovutetusta verestä.
Miettikää nyt kaksi kertaa ennen kuin alatte lottoamaan negatiivisella tavalla.
"HS: Hiviä muistuttava ja seksiteitse leviävä virus aiheuttaa tappavaa leukemiaa
Helsingin Sanomat kertoo tappavaa sairautta aiheuttavasta viruksesta, jota on löydetty nyt myös Suomessa.
Helsinkiläisessä Huslabissa on tehty löydös viruksesta, joka Helsingin Sanomien artikkelin mukaan huolestuttaa maailman johtavia virustutkijoita.
Kyseessä on ikivanha htlv-1-virus. Se aiheuttaa vaarallista, usein tappavaa leukemiaa.
Htlv-1-virus on sukua hiville. Ne hyökkäävät suoraan elimistön puolustukseen.
Htlv-1-virus tarttuu Helsingin Sanomian artikkelin mukaan samaan tapaan kuin hiv eli kehon eritteiden välityksellä.
Näin voi tapahtua esimerkiksi suojaamattomassa seksissä tai rintaruokinnassa.
TERVEYSUUTISET
HS: Hiviä muistuttava ja seksiteitse leviävä virus aiheuttaa tappavaa leukemiaa
Helsingin Sanomat kertoo tappavaa sairautta aiheuttavasta viruksesta, jota on löydetty nyt myös Suomessa.
Tekijän kuva
Heljä Salonen
Maanantai 21.5.2018 klo 14:11
Videolla kerrotaan, millainen sairaus on hiv.Helsinkiläisessä Huslabissa on tehty löydös viruksesta, joka Helsingin Sanomien artikkelin mukaan huolestuttaa maailman johtavia virustutkijoita.
Kyseessä on ikivanha htlv-1-virus. Se aiheuttaa vaarallista, usein tappavaa leukemiaa.
Htlv-1-virus on sukua hiville. Ne hyökkäävät suoraan elimistön puolustukseen.
Htlv-1-virus tarttuu Helsingin Sanomian artikkelin mukaan samaan tapaan kuin hiv eli kehon eritteiden välityksellä.
Näin voi tapahtua esimerkiksi suojaamattomassa seksissä tai rintaruokinnassa.
Htlv-1-virus tarttuu erityisen helposti naisiin. Virus voi levitä suojaamattomassa seksissä. MOSTPHOTOS
Suomessa htlv-1-viruksen kantajia on vielä hyvin vähän, jos ollenkaan.HS:n artikkelin mukaan htlv-1-viruksen kantajista 5-10 prosenttia sairastuu aggressiiviseen leukemiaan, joka usein johtaa kuolemaan alle vuodessa.
Kyseisen viruksen tiedetään sairastuttaneen ihmisiä Australiassa jo 9000 vuotta sitten."
Lähde: https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201805212200957584
Todella hurjaa, jos pitää varautua käytännössä tarttuvaan syöpätautiin. Olen lukenut, että arviolta 1 prosenttia kantaisi tuota virusta Suomessa. Sehän on tietysti ajan kysymys, koska se voi muodostua epidemiaksi. Toistetaanko taas 80-lukua, laitetaan bussiin varoituksista tappavasta tuliaisesta ja kondomeja mainostetaan, laitetaan joku bändin laulamaan tuosta syöpäviruksesta kuten Sleepy Sleepers lauloi aidsista 80-luvulla.
Kumin kanssa seksi ei ole seksiä. Se puristaa ja tunto menee. Kun sen ottaa pois niin ihan selvästi näkee kumin rajan. Kyllä seksi on seksiä vasta sitten kun ollaan ilman kumia ja on suuseksiä
Paljaalla,onhan kumin kanssa touhuaminen vähän niinkun hanskat kädessä kättelisi, ei mitään tunnetta
Voi voi, olette niin pornon aivopesemiä. Sieltä olette hankkineet seksivalistuksen ja luulette pornon olevan sama kuin seksi. Sitä katsomalla olette saaneet mielikuvan paljaalla panemisesta. Pornolla tuhotaan koko länsimaalainen yhteiskunta, valkoinen mies, perheet ja kristillinen moraali.
Iso osa ihmisistä todellakin harrastaa suojaamatonta seksiä ihan ventovieraiden kanssa. Se on todella pelottavaa. Ette voi tietää vieraiden ihmisten taustoista mitään. Mikään "ei minulla mitään tauteja ole" ei ole vielä todiste mistään, vaan aina voi olla oireeton kantaja ja näin ne seksitaudit leviävät pahimmillaan. Ette voi tietää, millaista kumppaneiden riskikäyttäytyminen muiden kanssa. Ette voi tehdä päätöstä ulkoisesta olemuksesta.
Varsinkin kun kevään loppupuolella uutisoitiin pääkaupunkiseudulla jyllänneestä hiv-epidemiasta, niin olisin todella varovainen. Vielä 80- ja 90-luvulla oli erilaisia turvaseksikampanjoita. Jokainen kantoi noina aikoina riskinsä ITSE, jos harrasti suojaamatonta seksiä. Kun hiv-tilastot alkoivat kaunistumaan, hävisi nämä kampanjat ja moni alkoi unohtamaan kondomin tärkeyden. Raskaaksi tuloa pelätään, mutta seksitauti ei millään ei pelota.
Onhan se aika kummallista, kun ihmiset panevat terveytensä likoon yhden baarituttavuuden takia. Ja silti useimmat ihmiset sanovat kyselyissä, että kyllä terveys on kaikkein tärkein. Omaan ulkonäköön satsataan ja murehditaan omista jenkkakahvoista, niin kuitenkin ollaan valmiita riskeeraamaan elämänsä harrastamalla seksiä ilman kondomia tuntemattomien kanssa, jolloin voi saada koko loppuelämän vaikuttavia seurauksia.