Sairaslomaa lapsen sairastaessa, mitä sanoo laki?
Oon palaamassa hoitovapaan jälkeen takas töihin ja lapsi alottaa päiväkodissa. Odotettavissa varmaan myös lapsen sairastelua, eikös ne päikkärissä pöpötkin viihdy.
Mutta mitä sanoo laki? Olen yh, eli ainut joka lapsen kanssa voi kotiin jäädä. Monta päivää voin olla töistä pois ja millaisella todistuksella jos tarvetta tulee?
Kommentit (5)
On tosiaankin alakohtaista ja sinähän et ole silloin sairaslomalla vaan kyseessä on ns. tilapäinen hoitovapaa ja tarkoitus on sinä aikana etsiä lapselle ulkopuolinen hoitaja.
Monella kunnalla on sellainen sääntö, että 3+1 päivää voi olla hoitamassa sairasta lasta. Tällöin kolmelta ekalta päivältä saa palkan, neljänneltä ei. Mutta mitään palkkaa ei ole pakko maksaa yhdeltäkään päivältä. Samoin työnantaja saa päättää, että missä vaiheessa tarvitaan sairaustodistus ja minkälainen.
Onko niin, että lapsen isä ei tapaa lasta ollenkaan? En tiedä, että liittyykö tämä sairaan lapsen hoito huoltajuuteen vaan tapaamisiin..
Tähän varmaan suhtaudutaan hivenen kahtiajakoisesti työnantajienkin keskuudessa, mutta yleensä etävanhempi saa hoitaa lasta, jos olisi ollut hänen vuoronsa olla lapsen kanssa. Lisäksi jos lähivanhemman kanssa asuu samassa jääkaappitaloudessa toinen ihminen, niin hänkin saattaa olla oikeutettu hoitamaan lasta. Sen sijaan etävanhemman uusi puoliso ei yleensä saa jäädä hoitamaan lasta.
on töissä metallialan yrityksessä. Firma maksaa äitiysloman ajaltakin täyden palkan, siis koko äitiyslomalta ei vaan muutamalta kuukaudelta.
t. 6
on, että alle 10-vuotiasta lasta saa neljä päivää hoitaa kotona täydellä palkalla.
Joillakin aloilla ensimmäinen kokonainen sairauspäivä on karenssipäivä jos työsuhde on kestänyt alle jonkin tietyn aikarajan, esim. 2 vuotta.
Tilapäinen hoitovapaa
Työntekijän lapsen tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen, joka ei ole täyttänyt 10 vuotta, sairastuessa äkillisesti työntekijällä on oikeus saada lapsen hoidon järjestämiseksi tai tämän hoitamiseksi tilapäistä hoitovapaata enintään neljä työpäivää kerrallaan. Sama oikeus on myös lapsen vanhemmalla, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa. Tilapäiseen hoitovapaaseen oikeutetut saavat olla tilapäisellä hoitovapaalla saman kalenterijakson aikana, mutta eivät yhtäaikaisesti. (29.6.2006/533)
Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle tilapäisestä hoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta niin pian kuin mahdollista. Työnantajan pyynnöstä työntekijän on esitettävä luotettava selvitys tilapäisen hoitovapaan perusteesta.
Kannattaa siis selvittää oman alasi käytäntö ja samalla se, mitä työnantaja vaatii.
Jotkut työnantajat vaativat sairaslomatodistuksen jo ekasta päivästä, toiset eivät lainkaan. Jotkut haluavat (!) päiväkodin todistuksen siitä, että lapsi todellakin on ko. päivinä ollut poissa hoidosta.
Yleisin käytäntö lienee, että vanhempi voi olla poissa töistä lapsen hoidon järjestämiseksi (= ei siis koko sairauden ajan, vaan sen aikaa, että ehtii järjestää sairastuneelle lapselle hoidon) palkallisena max 3 päivää PLUS yhden palkattoman päivän.
Merkille pantavaa on, että vapaapäivät lasketaan tuohon mukaan. Jos siis olet perjantaina poissa töistä, lauantai ja sunnuntai lasketaan myös poissaoloksi, vaikka ne olisivat vapaapäiviä. Siten et voi maanantaina enää olla palkallisena poissa töistä.