Lue keskustelun säännöt.
Kaverini kertoo asioista todella puuduttavan yksityiskohtaisesti
04.04.2022 |
Olen miettinyt, eikö tälläisillä ihmisillä ole tilannetajua tai jotain muuta ymmärrystä. Minulla on siis kaveri, jota tapaan aika harvoin, mutta soittelemme ja viestittelemme. Minua tosin on alkanut jo hieman ahdistaa hänen jatkuva viestipommitus. Puhelimessa hän myös kertoo todella yksityiskohtaisesti asioita muista ihmisistä. Ihmisistä, joita en edes tunne eikä heidän tekemiset, tekemättä jättämiset tai ajatukset kiinnosta. Puhelut ovatkin yleensä minun osalta vai kuuntelua kun en meinaa saada sanaa väliin. Sama koskee viestejä ja niitä tulee paljon. Niissä kerrotaan mitä joku naapurin Lisse söi viime viikolla tms.
Äidilläni on sama tyyli. Puheluissa käydään läpi kaikkien hänen tuttaviensa kuulumiset jopa heidän välisten keskustelujen tasolla.
Voitte kuvitella, että en jaksa kovin usein näitä puheluita. En ole saanut sanottua suoraan, että ei voisi vähempää kiinnostaa toisten asiat, joten oma moka tavallaan.
Kommentit (93)
Tiedän tiedän, näiden kanssa on pakko puhua päälle ja vaihtaa puheen aihetta. Se tuntuu pahalta ja epäkohteliaalta mutta ei oikein ole vaihtoehtoa. Kunpa he itse törmäsivät samanlaiseen jaarittelijaan kuin itse niin oppisivat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun käly on juuri tuollainen. Hän on hyvin sosiaalinen mutta hänellä ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja. Kun tapaamme keskenämme tai sukulaisten kesken, aloittaa hän aina ne samat iänikuiset jorinat esimerkiksi jostain entisen työkaverin exän hautajaisista, joissa hän ei ole edes koskaan ollut. Hän kertoo aina asiat hyvin yksityiskohtaisesti tyyliin "minä sanoin ja mitä hän sanoi ja sitten minä sanoin" jne. Poikkeuksetta jorinat kertoo ihmisistä, joita kukaan meistä ei ole koskaan tavannut.
Hänen lempikertomuksensa on 80-luvulta siitä kuinka hänen työnjohtajansa vastasi hänen kysymykseensä tylysti. Olen usein ottanut aikaa ja tarina kestää noin 35 minuuttia ja osaan sen jo ulkoa. Jos minä kertoisin tarinan niin se olisi tällainen: "Kysyin työnjohtajalta, mitä teen sitten kun saan tämän homman valmiiksi. Työnjohtaja sanoi, että tuolla vauhdilla et saa hommaa edes valmiiksi tänään."
Näitä tarinoita joudumme kuuntelemaan joka kerta. Käly ei tajua, että monotoninen yksinpuhelu ei ole keskustelua. Yleensä huomaan, että koko seurueella on lasittunut katse tai tuskainen ilme naamallaan. Kaikki ovat kuitenkin niin kohteliaita, että eivät keskeytä häntä. Yleensä seurueesta yksi toisensa jälkeen lähtee muualle mutisten jotain kohteliasta. Tunnin kuluttua vain minä istun kälyn seurassa kuuntelemassa hänen yksinpuheluaan.
Me on oltu samoissa juhlissa :D Toivon ainakin, että noita ihmisiä on vain se yksi ja ainoa, oma sukulaiseni.
Nyt tulee puolustuksen puheenvuoro. Olen itse tuollainen todella huono juttujen kertoja. Kerron siis tyhmiä juttuja, typeristä aiheista, puhun liikaa itsestäni ja jään jaarittelemaan tylsistä yksityiskohdista.
Puolustus: Olen todella inteovertti ja jännitän jopa tuttujen ihmisten seuraa. Sitten pälpätän liikaa.
En ole myöskään oppinut kotona mitään sosiaalisia taitoja. Eivät meidän perheessä muutkaan osanneet keskustella ja ekstrovertti Äitini ja samanlainen sisareni ovat ehkä minuakin rasittavampaa seuraa puhuessaan aina ja joka paikassa itsestään.
Mutta yritän. Ja välillä onnistun vähän paremmin keskustelemaan ihmisten tapaan.
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin olisin lukenut omaa kokemustani. Minulla on kaveri, jonka kanssa puhelinkeskusteluissa en saa omaa sanottavaani väliin. Osani siis on olla korva. Joskus väsyneenä meinaan nukahtaa näiden puheluiden aikana. Hän myös unohtaa, että on aiemmissa puheluissaan kertonut samat asiat, jotka muistan hyvin ulkoa. Puheluiden jälkeen on tyhjä, voimaton ja v....tunut olo. Olenkin lopettanut vastaamasta kyseisen kaverin puheluihin ja viesteihin. Minulla on omaa vapaa-aikaa tosi vähän, joten joudun priorisoimaan ajankäyttöä. Ulkopuolinen voi neuvoa, että pitää sanoa kaverille suorat sanat, mutta tiedän kaverin tuntien, että hän loukkaantuisi, eikä rakentavaa keskustelua syntyisi. Ja toisaalta, jos toinen jatkuvasti syö tilan toiselta, ei kyseessä ole säilyttämisen arvoinen kaveruussuhde.
Minä kuuntelin nyt 4 vuotta tällaisia monologeja yhdeltä ja samalta ystävältä, samoista aiheista. Ne monologit kestivät joskus 4 tuntia, ja minun tehtäväni oli vain kuunnella. Tosi usein jätin puhelimen johonkin lähelle ja keksityin omaan tekemiseen, koska riitti, kun hänelle toteaa ehkä 5 minuutin välein "Hmmm", "joo", "ymmärrän, onhan se", "toki", "ilman muuta" jne. Siihen päälle vielä viestipommitukset, jotka ovat metrien mittaisia samoista asioista, yleensä päivittäin.
Kun mainitsin sitten viimein, että nyt alkaa tuntua sille, että tuo vaivaava ikävä asia ei hoidu pelkästään omin voimin ja ystävien avulla, vaan siihen kannattaisi miettiä terapiaratkaisua tai kevyttä lääkitystä avuksi - koska itselläni on molemmat käytössä ja ovat auttaneet - loppui yhteydenpito kuin seinään.
Ja ei puhuta mistään kaverista vaan yhdestä läheisimmistä ystävistäni, joka on ollut elämässäni yli 20 vuotta.
Mykkäkoulua on jatkunut nyt kuukauden ja oloni on niin, niin, niin paljon kevyempi ja iloisempi. Inhottavaa, jos ihmissuhde kaatuu tällaiseen, mutta jos pitää valita pitkään jatkunut ystävyys + sen aiheuttama pahoinvointi VS ystävyyden katkeaminen + oma hyvinvointi, asia on selkeä.
Entinen työkaveri oli tällainen jaarittelija. Tuli viereen jaarittelemaan vaikka yritin tehdä töitäni. Hän myös tuntui ärsyyntyvän, jos yritin osallistua keskusteluun tai kommentoida sitä. Hän halusi vain pitää monologiaan. Monilogin aiheena oli juurikin aina joku hänen tuttavansa tai kaverinsa, jota minä en ollut kuunaan nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt tulee puolustuksen puheenvuoro. Olen itse tuollainen todella huono juttujen kertoja. Kerron siis tyhmiä juttuja, typeristä aiheista, puhun liikaa itsestäni ja jään jaarittelemaan tylsistä yksityiskohdista.
Puolustus: Olen todella inteovertti ja jännitän jopa tuttujen ihmisten seuraa. Sitten pälpätän liikaa.
En ole myöskään oppinut kotona mitään sosiaalisia taitoja. Eivät meidän perheessä muutkaan osanneet keskustella ja ekstrovertti Äitini ja samanlainen sisareni ovat ehkä minuakin rasittavampaa seuraa puhuessaan aina ja joka paikassa itsestään.Mutta yritän. Ja välillä onnistun vähän paremmin keskustelemaan ihmisten tapaan.
Nyt oli kyse jaarittelusta.
Siitä pääsee eroon kun ottaa puhetavaksi sellaisen käytännön, että kertoo asiat niin lyhyesti kuin mahdollista, ja se toinen osapuoli voi sitten kysellä yksityiskohtia jos sellaisia haluaa kuulla.
Ja sit kans kaikki "nooooooh...." "ja sitten......" "noh, sitten vielä....." sössötykset ylipitkine taukoineen pois myöskin.
Täällä nämä puuduttavista ystävistään valittavat kirjoittavat kilometrin mittaisia uuvuttavia viestejä, joissa ei ole päätä eikä häntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä on olemassa -uskokaa tai älkää- vielä astetta pahempi versio. Let me tell you.
Äitini on edelläkuvattu loputon jaarittelija, joka usein tekee vääriä päätelmiä ja erehtyy. Kun korjaan virheen eli kerron selkeällä lauseella miten asia oikeasti on, hän oivaltaa kyllä, mutta sittenpä asia ei olekaan loppuunkäsitelty... sitten alkaa loputon kuvailu siitä miksi, miten ja millä tavalla hän luuli, miten käsitti väärin, miksi käsitti väärin, kuinka luuli kuulleensa tai mitä luuli nähneensä jne. jne.
Herranjumala.
Onkohan meillä sama äiti?! Nyt kolahti.
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttavani miettii, kaiken jaarittelun lisäksi, miten kauan jonkun asian tekeminen vei aikaa jne. Oliko viisi vai kymmenen minuuttia? oliko matka 850 metriä vai kuitenkin kilometri? Olikohan väri sammaleen- vai sanaisenvihreä? Epäoleellisia asioita itse tarinan kannalta.
Perheenjäseniä ja muita tuttuja yritän auttaa näistä eteenpäin kommentoimalla " No, joka tapauksessa...?" tai muuta vastaavaa. Isä alkaa vanhemmiten tulla jaarittelijaksi, ja kun ollaan melkein samalla alalla, joskus kertoilee jotain työjuttuja, jotka vilisee numeroita, aivan kuin yhtäkkiä saisin niistä ynnäiltyä jotain tolkkua.
Itselläni on melkein päinvastainen vika, koen että ketään ei kiinnosta juttuni ja yritän rutata ne läpi tosi nopeasti ja ympäripyöreästi, eli lopulta varmaan myös tosi tylsästi. Kierre on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täähän on kuin Siskonpedistä Joonas Nordmanin esittämä hahmo, jonka kanssa se Pirjo Heikkilän "Maija" joutuu treffeille. Pahin on, kun Maija raukka joutuu täyskipsattuna sairaalaan ja sitten tämä jaarittelija tulee pitämään hänelle sinne seuraa. Ei pääse pakoon.
Kaiken huippu on ne ihmiset, jotka jaarittelevat samat asiat joka puhelussa tai tapaamisessa. Eivät tiedä mitä kenellekin ovat paasanneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin voi käydä, jos itsellä ei ole oikein mitään kiinnostavaa sanottavaa: toinen täyttää sen ilmatilan mikä sulta jää käyttämättä.
Puhupa seuraavalla kerralla niistä asioista, mistä haluat puhua. Puhu vaikka päälle, jos on pakko. Tilanne voi helpottaa, kun sullakin on jotain annettavaa keskusteluun.
Et ole ollut tekemisissä tällaisen henkilön kanssa. Mitä tahansa kuuntelija saa sanotuksi, se on oiva aasinsilta seuraavaan, maukkaaseen tarinaan veljen ex-vaimon uuden miehen kummin lapsenlapsista.
Jos joku kertoo sinulle kaikki Maijan asiat, hän kertoo myös kaikki sinun asiasi Maijalle. Tällaisille ihmisille ei kannata kertoa omasta elämästään ja itsestään yhtään mitään. Ja mitä joku tuolla aiemmin ehdotti, että vaihtaa puheenaihetta, usein nämä ihmiset ovat sellaisia, ettei heitä kiinnosta asiat (esim ensi vuoden eduskuntavaalit, Ukrainan sota, tiede, taide tms) vaan he haluavat juoruilla ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on sensor-tyyppiä. Jos ei MBTI jo ennestään ole tuttu, niin tutustu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa suomalaisten tekokohteliaisuus. Miksei voi sanoa suoraan kohteliaasti asioista ,jotka ärsyttää ? Sen sijaan että jälkeenpäin manaa miten kaikki on niin perseestä ja kuinka ihmiset ei vaan tajua mitään? Ei kai ne tajua kun ei kukaan niille sano mitään ikinä.
Voi helvetti.
Ei se sanominen auta... Olen monet kerrat sanonut äidilleni (melkein 70, äly vielä tallella), ettei minua kiinnosta kuulla asioita hänen tuttavistaan, joita en lainkaan tunne. Kyllä hän vähän aikaa sen muistaa, mutta aina se alkaa jossain vaiheessa että Kaija sitä ja Riitta-Leena ja sen mies tätä...
Meillä sama tilanne. Jos sanon etten tiedä kenestä nyt puhutaan niin alkaa piiittkääää ihmettely että miten en muka tiedä kun sehän on sen Pirjon joka asui ennen tuossa naapurissa ennen noita Ritvaa ja Erkkiä, niin sen entisen miehen siskon kaveri, kyllähän sinä nyt sen tiedät....
Vierailija kirjoitti:
Puhu itse siitä mistä haluat, jollet puhu/viesti mitään, toinen luonnollisesti valitsee aiheet
Kaikilla nyt vaan ei riitä kapasiteetti kiinnostavaan keskusteluun. Tunnetusti:
1) typerimmät puhuvat muista ihmisistä
2) älykkäämmät puhuvat tapahtumista
3) alykkäimmät puhuvat abstrakteista asioista, aatteista
Olen huomannut tuon luokkittelun pitävän paikkaansa.
Minulta löytyy myös muutama tällainen ihan lähipiiristä. Välien katkaiseminen ei tule kysymykseen. Usein annan vain omien ajatusteni harhailla, kun en jaksa kuunnella yksityiskohtaista selostusta. Hymähtelen vain jotain väliin. Joskus puhujan punainen lanka häviää jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Ja sitten kysyy itsekin, mistä olikaan alunperin puhumassa.
Äiti myös jaksaa jaaritella vanhoista tuttavistaan ja kummin kaimoista (joita en tunne) tuntikausia. Yritän jaksaa kuitenkin kuunnella, koska äiti on vanha ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku kertoo sinulle kaikki Maijan asiat, hän kertoo myös kaikki sinun asiasi Maijalle. Tällaisille ihmisille ei kannata kertoa omasta elämästään ja itsestään yhtään mitään. Ja mitä joku tuolla aiemmin ehdotti, että vaihtaa puheenaihetta, usein nämä ihmiset ovat sellaisia, ettei heitä kiinnosta asiat (esim ensi vuoden eduskuntavaalit, Ukrainan sota, tiede, taide tms) vaan he haluavat juoruilla ihmisistä.
Jep, se on myös tosi tylsää kun itse haluaisi puhua asioista eikä jostain naapureista, mutta tietää että toiselta menee käytännössä kaikki asiat yli hilseen joten turhaan sitten edes ottaa mitään omassa päässä pyöriviä juttuja esillekään.
Mä en enää vastaa pitkiin puheluihin. Milloin ehdin niitä puhua edes? viestittely on nykyaikana huomaavaisempaa
Aivan kuin olisin lukenut omaa kokemustani. Minulla on kaveri, jonka kanssa puhelinkeskusteluissa en saa omaa sanottavaani väliin. Osani siis on olla korva. Joskus väsyneenä meinaan nukahtaa näiden puheluiden aikana. Hän myös unohtaa, että on aiemmissa puheluissaan kertonut samat asiat, jotka muistan hyvin ulkoa. Puheluiden jälkeen on tyhjä, voimaton ja v....tunut olo. Olenkin lopettanut vastaamasta kyseisen kaverin puheluihin ja viesteihin. Minulla on omaa vapaa-aikaa tosi vähän, joten joudun priorisoimaan ajankäyttöä. Ulkopuolinen voi neuvoa, että pitää sanoa kaverille suorat sanat, mutta tiedän kaverin tuntien, että hän loukkaantuisi, eikä rakentavaa keskustelua syntyisi. Ja toisaalta, jos toinen jatkuvasti syö tilan toiselta, ei kyseessä ole säilyttämisen arvoinen kaveruussuhde.