Luokanopettajan peruspalkka 2770 e. Mikä lastentarh.open?
Onko opettajilla oikeus alkaa lakkoon palkastaan? Eri opettajilla hyvin erisuuruiset palkat. Lastentarhanopet saa vähiten, lukion opettajat eniten.
Pätevän luokanopen peruspalkka tosiaan 2770 e. Siihen kuuluu 24 h opetusta sekä suunittelu, arviointi, yhteydenpito vanhempiin ja koulun kaikenlaiset palaverit. Töitä kertyy, ainakin itselläni, n. 40-45 h / vko.
Ikälisät palkkaan saa 10, 15 ja 20 vuoden kuluttua. 24 tunnin päälle menevistä ylitunneista saa kai ihan hyvän lisän, mutta itse en jaksa opettaa yhtään enempää, kuintuo 24 h. Ei jäisi sitten energiaa ja aikaa enää niille muille töille.
Omassa luokassani on 27 oppilasta, joista neljällä tehostetun tuen paperit, ja kaksi on integroitua erityisopppilasta.
Tsemppiä opet ja erityisesti hoitajat!
Kommentit (108)
Luokanppettajan aloituspalkka on aika kiva kun laskee koko vuoden tulon ja jakaa työssäolokuukausille.
Varhaiskasvatuksen opettajia ovat (kandi). Luokanope on maisteri. Maisterille palkkaa 2750e?
Aineenopettaja, joka on pötevä joskus toimimaan tutkijana omassa aineessaan (kaikki eivät ole opettajalinjalta) saa palkkaa 2950e.
Meinasitteko, ettei Ruotsi 2 toistu meillä, jos opettajia arvostetaan nyky-Suomessa näin paljon? Ei pelkästään palkka vaan se vittuilun ja vaatimusten määrä. Onnea lapsillenne ja heidän jälkeläisilleen tulevaisuudessa…
t. Maisteri ja opepätevyys. Opettajaksi? En todellakaan…
Vierailija kirjoitti:
Minkä ihmeen lastentarhanopen? He ovat päiväkodin tätejä, opettajat ovat koulussa.
Sua hoiti täti aikoinaan. Nyt nimikkeenä on varhaiskasvatuksen opettaja.
Vierailija kirjoitti:
Luokanppettajan aloituspalkka on aika kiva kun laskee koko vuoden tulon ja jakaa työssäolokuukausille.
Ymmärräthän sen, että opettaja tekee kyllä pitempää päivää kuin 40h/vk? Kansainvälisisäsä tutkimuksissa tähän on aina päädytty. Pidetyt oppitunnit ei ole sama kuin kokonaistyöaika.
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen opettajia ovat (kandi). Luokanope on maisteri. Maisterille palkkaa 2750e?
Aineenopettaja, joka on pötevä joskus toimimaan tutkijana omassa aineessaan (kaikki eivät ole opettajalinjalta) saa palkkaa 2950e.
Meinasitteko, ettei Ruotsi 2 toistu meillä, jos opettajia arvostetaan nyky-Suomessa näin paljon? Ei pelkästään palkka vaan se vittuilun ja vaatimusten määrä. Onnea lapsillenne ja heidän jälkeläisilleen tulevaisuudessa…
t. Maisteri ja opepätevyys. Opettajaksi? En todellakaan…
Maisterikoulutuksista ylivoimaisesti vähiten vaativa on luokanopettajakoulutus. Sitä saa mitä tilaa...
Vierailija kirjoitti:
Opettajia on kouluissa. Piste.
Sherlock. Piste.

Luokanopettaja vastaakin kasvatuksesta.. Aineenopettaja itse oppiaineesta enemmänkin. Siinä suuri ero. Mutta sanotko, ettäaineenopettajan palkka. tutkijalinjalta esim, 2950e on hyvä?
Keskiviikkona ja torstaina lakkoon. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen entinen vakaope, vaihdoin monen muun tavoin jo melkein heti muihin hommiin. Vuosi sitten vakaopena palkkani oli noi 2500€ kuussa. Selviydyin kahden lapseni kanssa asumistuen voimin.
Never again.Täytyy ihmetellä ihmisiä, jotka opiskelevat ammattiin,josta lähes heti vaihtavat pois... miten tietämätön ihminen voikaan olla, mut joo, vakaope :)
Sama juttu sairaanhoitajilla...
Vierailija kirjoitti:
Olen entinen vakaope, vaihdoin monen muun tavoin jo melkein heti muihin hommiin. Vuosi sitten vakaopena palkkani oli noi 2500€ kuussa. Selviydyin kahden lapseni kanssa asumistuen voimin.
Never again.
Tuhlaileva elämäntyyli.
Menot pitää suhteuttaa tuloihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luokanopettajilla on pitkät opetuksettomat jaksot (ts. Lomat) etköhän palaudu hyvin noista 24h/vko (ja palkka on teille ihan riittävä).
24 h/viikko ei ole työtunnit, vaan opetustunnit. Etkö huomannut AP:n viestistä, mitä muita tehtäviä kuuluu luokanopettajan työvelvollisuuksiin kuin opetustunnit? Uskaltaisin väittää, että listasta unohtui jotain. Kyseisellä yksilöllä työtunteja kertyy 40-45 tuntia viikossa. Väittäisin, että keskivertoa vähemmän on tuo. Mitä olen opettajilta kuullut.
Kyllä omaankin työhöni kuuluu paljon sellaista, mistä ei erikseen makseta. Se kuuluu työhön silti. Saan kuukausipalkkaa ja siihen kuuluu tietyt työt ilman erillistä maksua. Miksi näin ei olisi opettajalla? Opetustunnithan ovat vain osa työtä. Usean tonnin kuukausipalkka on aivan riittävä työstä, josta on yli 3 kuukautta vapaata vuodessa. Normipalkansaajalla loma on viisi viikkoa. Tämän lisäksi lukuisissa töissä on isokin vastuu tai tulosvastuu.

Tiedätkö, miten paljon opettajat tekee vapaa.ajallaan töitä?
Opettajalla ei myöskään ole mitään 3kk lomaa, vaan laskennallinen vuosiloma (samaa suuruusluokkaa kuin valtion virkamiehelle) ja muu kesäkeytystä. Opettajan palkka maksetaan vain ainoastaan pidettyjen oppituntien mukaan. Ennen ae maksettiin koulunaukioloaikoina, mutta siihen tehtiin muutos, että se palkka tasattiin 12 kk:lle. Opettajat saavat siis kesältä takautuvasti palkkaa.. Tällä taattiin se, ettei kukaan opettaja joutunut kokomaan sitä, että rahat loppui kesällä kesken.
Vierailija kirjoitti:
Luokanopettajilla on pitkät opetuksettomat jaksot (ts. Lomat) etköhän palaudu hyvin noista 24h/vko (ja palkka on teille ihan riittävä).
Näin on.
Kolmannes vuodesta on lomaa. Ts halutessaan ansioita voi kasvattaa vkl- ja kesäkursseilla opettamalla.

Ja kansainvälisissä tutkimuksissa opettajat ei ät palaudu yhden kuukauden aikana, vaan stressihormonitasot on edelleen korkeat. Kannattaisiko tutustua tutkimuksiin, ennen kuin aukoo päätään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luokanopettajilla on pitkät opetuksettomat jaksot (ts. Lomat) etköhän palaudu hyvin noista 24h/vko (ja palkka on teille ihan riittävä).
24 h/viikko ei ole työtunnit, vaan opetustunnit. Etkö huomannut AP:n viestistä, mitä muita tehtäviä kuuluu luokanopettajan työvelvollisuuksiin kuin opetustunnit? Uskaltaisin väittää, että listasta unohtui jotain. Kyseisellä yksilöllä työtunteja kertyy 40-45 tuntia viikossa. Väittäisin, että keskivertoa vähemmän on tuo. Mitä olen opettajilta kuullut.
Kyllä omaankin työhöni kuuluu paljon sellaista, mistä ei erikseen makseta. Se kuuluu työhön silti. Saan kuukausipalkkaa ja siihen kuuluu tietyt työt ilman erillistä maksua. Miksi näin ei olisi opettajalla? Opetustunnithan ovat vain osa työtä. Usean tonnin kuukausipalkka on aivan riittävä työstä, josta on yli 3 kuukautta vapaata vuodessa. Normipalkansaajalla loma on viisi viikkoa. Tämän lisäksi lukuisissa töissä on isokin vastuu tai tulosvastuu.
Teetkö ne työt palkattomana? Kerro mikä toimiala… Opettajat pitävät esim kaikki vanhempaintapaamiset ja illat vapaa-ajallaan ilmaiseksi. Palaverit yms.

No ei kyllä täällä ainakaan tee! Opettaja ei tasan tee yhtään mitään työtä klo 8-14 ulkopuolella, siis alaluokilla. Ja jos yhtään osaa työskennellä tehokkaasti niin ei ylemmilläkään kyllä yksikään tee 40h/vko. Siis 16h tuntia suunnittelua 24h varten?!? Ei kukaan ole niin tumpelo.
Vierailija kirjoitti:
Luokanppettajan aloituspalkka on aika kiva kun laskee koko vuoden tulon ja jakaa työssäolokuukausille.
Entäpä jos sen jakais tehdyille tunneille? Tehdään työtä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Muilla aloilla illasta ja viikonlopuista saa +xxx%.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luokanopettajilla on pitkät opetuksettomat jaksot (ts. Lomat) etköhän palaudu hyvin noista 24h/vko (ja palkka on teille ihan riittävä).
24 h/viikko ei ole työtunnit, vaan opetustunnit. Etkö huomannut AP:n viestistä, mitä muita tehtäviä kuuluu luokanopettajan työvelvollisuuksiin kuin opetustunnit? Uskaltaisin väittää, että listasta unohtui jotain. Kyseisellä yksilöllä työtunteja kertyy 40-45 tuntia viikossa. Väittäisin, että keskivertoa vähemmän on tuo. Mitä olen opettajilta kuullut.
Kyllä omaankin työhöni kuuluu paljon sellaista, mistä ei erikseen makseta. Se kuuluu työhön silti. Saan kuukausipalkkaa ja siihen kuuluu tietyt työt ilman erillistä maksua. Miksi näin ei olisi opettajalla? Opetustunnithan ovat vain osa työtä. Usean tonnin kuukausipalkka on aivan riittävä työstä, josta on yli 3 kuukautta vapaata vuodessa. Normipalkansaajalla loma on viisi viikkoa. Tämän lisäksi lukuisissa töissä on isokin vastuu tai tulosvastuu.
Teetkö ne työt palkattomana? Kerro mikä toimiala… Opettajat pitävät esim kaikki vanhempaintapaamiset ja illat vapaa-ajallaan ilmaiseksi. Palaverit yms.
No ei kyllä täällä ainakaan tee! Opettaja ei tasan tee yhtään mitään työtä klo 8-14 ulkopuolella, siis alaluokilla. Ja jos yhtään osaa työskennellä tehokkaasti niin ei ylemmilläkään kyllä yksikään tee 40h/vko. Siis 16h tuntia suunnittelua 24h varten?!? Ei kukaan ole niin tumpelo.
Minä,tein aloittaneena aineenopettajana (ke-ma) 80h/vkoa, kun laski työaikaani. Illat ja viikonloput meni tuntisuunnitelmia tehdessä ja hiotessa. Muutaman vuodene jälkeen 50h/vkoa… Nykyään 40h menee helposti edelleen rikki muista töistö johtuen.
Opettajilla on aivan liian huono palkka koulutukseen ja vastuuseen nähden! 3500 olisi sopiva aloituspaikka. Hoitajien palkat ok.
Aivan, ton perusteella siis isommalla osalla ei ole niin paljoa työtunteja, kuten uskalsit veikata, toki sun tutut opettajat ovat kaikki uusissa kouluissa, puutteelliset varustetasot ja sysipaskat vanhemmat jne. Siksi tekevät huonolla liksalla lähes 60 tuntia viikossa.