Miksi olette lakanneet värjäämästä hiuksianne?
Muistan, kun olin ala- ja yläasteella, niin olin tyyliin ainut tyttö, jolla oli värjäämättömät hiukset. Nyt olin tuossa yksi päivä yliopistolla luennolla. Istuin salin yläosassa ja katselin ympärilleni. Vain harvalla tuntui olevan värjätyt hiukset!
Mistähän nyt johtuu, ettei ihmiset enää tykkää värjätä hiuksiaan? Onko oman väriset hiukset nyt muodissa? Kun kuitenkin samaan aikaan muodissa on ripsienpidennykset, silikonit yms. feikkijutut, niin miksi sitten hiukset jätetään luonnolliseksi?
Kommentit (56)
Raskausaikana suositellaan olemaan värjäämättä, joten lopetin. Synnytyksen jälkeenkään en värjännyt, koska imetin. Imetyksen jälkeen aloin odottaa uudelleen, ja sitten taas olin imetysajan värjäämättä. Sen jälkeen sainkin huomata, että tylsän harmaanruskeiksi luulemani oma väri olikin 4-5 vuoden aikana kasvanut tosi kivan ja elävän näköiseksi väriksi, joka sopii minulle hyvin.
Koska haluan olla oma itseni enkä mikään joulukuusi.
Haluaisin pitää omaa, mutta värjäämättöminä hiuksen näyttävät päivällä rasvaisilta, jos ne on illalla pesty. Vaaleita raitoja vähintään on omassa maantienharmaassa oltava.
Minulla tuli yhtäkkiä 18-vuotiaana kamala ahdistava tunne siitä, että näytän väärältä. Olin värjännyt hiuksiani jo vuosia, sillä hetkellä ne olivat tummanruskeat ja mun oli päästävä siitä väristä eroon, takaisin "omannäköisekseni". Värinpoistojen, sävytyksen, värihuuhtelun ja muutaman kuukauden jälkeen hiukset olivat oman, luonnollisen väriset. Siitä asti olen ollut värjäämättä, nyt 10 vuotta. Hiukseni ovat pitkät, punertavat keskivaaleat ja tuntuu, että tältä minun kuuluu näyttää.
...Aiemmin Suomessa myytiin paljon hiusvärejä sillä, että niillä saa sen (ilmeisesti) kamalan neutraalin värisen hiuksen jonkin väriseksi ja syvän vivahteikkaaksi. Mainoksissa oli aina mustanruskea, punainen ja aivan vaalea tukka, siinä näki käytännössä vaihtoehdot. Tottakai neutraali, hienovaraisen vivahteikas värjäämätön hius voi näyttää erilaiselta värjätyn VÄRIN rinnalla, mutta ei se tarkoita että se olisi sen takia huonompi ja värjättävä piiloon. Luontainen vähäkontrastinen väritys on väritys ihan siinä missä se voimakaskontrastinenkin, se on vaan erilainen.
Mitä enenmmän värjäämättömiä (tai sen näköisiä) hiuksia näkee, sitä paremmin silmä niihin tottuu ja ihanteet muuttuvat vähitellen, käsitys hyvännäköisestä muuttuu. Nyt ihan ruokakaupastakin saisi jo tummanvaaleita ja vaaleanruskeita sävyjä hiusvärihyllystä, aiemmin ne eivät kuuluneet valikoimaan täälläpäin, kun niille ei ajateltu olevan kysyntää. Uskon että tämä värjäämättömyystrendi liittyy myös huonoon taloustilanteeseen, molemmat ovat olleet vallalla suunnilleen yhtä kauan.
Allergia ja siksi ei mitään kemikaalia enää ikinä päähän. Hennaa käytin vielä vuosi sitten, nyt en enää sitäkään. Liian pitkään tuli kyllä värjäiltyä, koska luulin aina juurikasvun perusteella, että värini on kamala. Hiukseni ovat keskiruskeat ja kyllä on oma väri se sopivin :)
Miettikää 90-luvun av:ta. "Miksi ihmiset ovat lopettaneet permanentin ottamisen? Nykyään suositaan suoraa hiuslaatua."
Muodit siis muuttuvat. Taylor Swift hyvä esimerkki värjäämättömästä tukasta.
Nykyään värit on niin hyviä ja luonnonmukaisuus muotia, joten harvan värjätyt hiukset edes huomaa.
Mä lopetin värjäämiseen, kun tulin allergiseksi.
Kyllästyin värjäyskierteeseen. Ei ollut varaa värjätä kampaajalla ja itse värjäten sävy oli harvoin sitä mitä toivoi. Juurikasvut ja eri sävyjen kerrostuminen hiuksiin ja kerran myös pieleen mennyt värinpoisto. Nyt on se oma pliisu harmaanruskea väri hiuksissa.
Minusta tuo trendi lähti liukuvärjäysmuodista. Mutta en ole varma, en kauheasti seuraa muotia.
Itse lakkasin värjäämästä koska olen jo kokeillut vähän kaikkea ja kyllästynyt aina vaan, lisäksi päänahka alkoi ärtymään värjäyksestä. Tuo tosin saattaisi koskea vain mustia värejä.
Oma väri onkin näyttänyt yllättävän hyvältä vaikka ajattelin sen olevan aivan maantienharmaa. Toivottavasti en kyllästy tähän, ainakaan kovin nopeasti.
Mulla on omasta mielestäni todella kauniin väriset tummanruskeat hiukset. En näe syytä miksi mun pitäisi värjätä ne.
Olen ollut värjäämättä hiuksia lähes kolme vuotta. Yksi kerta vaan päätin pidentää värjäysväliä, sitten se vaan piteni ja piteni. Lopulta totesin, että hiukseni näyttävät ihan hyviltä sellaisenaankin, joten miksi maksaa värjäyksestä niin pirusti.
Välillä harkitsen värjäystä, ehkä raitoja,mutta en ainakaan vielä.
Et ilmeisesti ole kuullut noiden värien haitallisuudesta? Mulla se ainakin on suurin syy, miksi lopetin värjäämisen...
En koskaan värjännyt radikaalisti, muutin vain asteen, pari sävyä joko tummemmaksi tai punaisemmaksi (mulla keskiruskeat hiukset). Lakkasin värjäämästä pari vuotta sitten kun alkoi olla enemmän puhetta hiusvärien tai tarkemmin kai PPDn aiheuttamista allergisista reaktioista, pari on niihin kuollutkin? Totesin ettei se parin sävyn muutos ole riskinoton arvoista. Muutoinkin olen alkanut vähentää kemikaalikuormitusta, eli katson tarkemmin millaisia aineita (kosmetiikka, siivous yms) käytän.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 20:05"]
Et ilmeisesti ole kuullut noiden värien haitallisuudesta? Mulla se ainakin on suurin syy, miksi lopetin värjäämisen...
[/quote]
Olen kyllä kuullut, mutta mielestäni noista on aina puhuttu ja ainahan allergioita väriaineita kohtaan on ollut. Siksi siis ihmettelen, miksi ikäiseni 10 vuotta hiuksiaan värjänneet ovat yhtäkkiä lopettaneet.
Enkä siis itse ole ikinä värjännyt, mutta onhan se outoa huomata, kun nyt onkin taas siinä valtaväestössä eikä enää saa kuulla niitä ihmettelyjä "mikset värjää, tulisi paljon kauniimman sävyiset hiukset plaaplaaplaa".
En halua tunkea turhia kemikaaleja päänahkaani. En halua kierteeseen. Vaalea juurikasvu näyttää järkyttävältä, kuin kaljuuntuisi. Säästyy rahaa ja aikaa. Yksi syy oli aikanaan, kun luin tapauksesta, jossa tyttö kuoli hiuksia värjätessä, kai allerginen reaktio. Ja vielä, olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.
Yli 5 vuotta sitten. Värjäsin aina tummanruskeaksi ja sitten yks kaks mulla ei tullutkaan juurikasvua ollenkaan vaan huomasin hiusteni olevan tummanruskeat :) Aika ihmeellistä, kun lapsena mulla oli vähän tummempi sellainen maantie ja teinistä saakka olen värjäillyt - ja ihan turhaan ilmeisesti! Nyt on kaunis oma eikä harmaatakaan vielä yhtään. 35+ olen.
Minä lopetin sen jälkeen, kun kuulin väriäineiden kiertävän kehossa kahdenviikon jälkeen värjäyksestä. Nyt kaksi vuotta värjäämättä.
Minä en haluaisi värjätä, kun oma väri on ihan kiva tummanruskea. Rupesin kuitenkin värjäämään vuosi sitten, kun alkoi tulla harmaita hiuksia ja olen kuitenkin vasta 22 :(
Tajusin, että mulla on ihan kiva hiusväri omasta takaa. Lisäksi se värjääminen maksaa nykyään niin tuhottomasti.
Luonnollisuus on pop. ;)