Sotkeeno ja haiseeko kissat?
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
KYLLÄ! Hiekkaa kulkeutuu ympäriinsä, karvoja joka paikassa, karvaoksennuksia, ruuat aina ympäri lattiaa ruokapaikan ympärillä jne... Kissan paska haisee aivan järkylle ja vanhemmiten meidän katti alkoi myös piereskellä aivan järkky hajuisia tuhnuja. Kannattaa miettiä kissan ottamista tarkkaan, jos olet siisti ihminen. Oma kissani on jo edesmennyt, enkä ole ottanut uutta juuri em. syistä.
Pehmolelua suosittelen kaltaisillesi nirppanokille. Todella eläinrakas ihminen hyväksyy, että elävä olento ei ole aina vaivaton, hajuton, äänetön jne. ja silti se ilo, minkä lemmikin seurasta saa, ylittää kaikki haitat.
Kissa sotkee mielestäni enemmän kuin koira.
Kissoilla on yllättävän usein pissaongelmia, mutta koiran tavoin eivät tee asioitaan lattialle vaan laukkuihin, kenkiin, sohvalle, sänkyyn ym. Kissa myös kävelee hiekkalaatikossa omissa tarpeissaan ja hyppää sen jälkeen sänkyyn ja ruokapöydälle, mikä tosin on monille ihan ok.
Itselläni on paljon ystäviä joilla on kissa /jotka kasvattavat kissoja ja pakko myöntää että ulkopuolinen haistaa kyllä kissan asunnossa vaikka kuinka olisi suodattimet vessalaatikossa ja hiekkana Everclean.
Riippuu tietysti kissasta ja sen kotioloista, mutta kissa ei samalla tavalla haise kuin koira eli sillä ei ole vastaavaa ominaistuoksua. Sen sijaan kissan hiekkalaatikko voi haista, jos hiekka ei ole hyvälaatuista ja jos sitä ei siivoa tarpeeksi usein, ja sottaisesta hiekkalaatikosta voi sitten tarttua hajua siihen kissaparkaankin. Mutta luonnostaan kissa tuoksuu lämpöisenpehoisenpuhtaalle karvalle ja pitää itsensä aina puhtaana ja siistinä. Jos näin ei ole, kissa on vakavasti sairas tai sen kotiolot ovat ala-arvoiset. Jos kollia ei leikkauta, sen virtsa tuoksuu todella voimakkaalle ja se voi myös merkkailla sisällä. Eli kannattaa ehdottomasti leikkauttaa jo ennen sukukypsyyttä, jos et ole käyttämässä kissaa siitostarkoituksiin (kiimainen narttukaan ei ole kivaa seuraa).
Kissa on luonnostaan todella siisti eläin, mutta osa voi tosiaan kuljetella ruokaa kupistaan johonkin mielestään parempaan paikkaan talteen odottamaan syömistä. Ja sellaista hiekkalaatua ja hiekkalaatikkoa ei ole vielä keksitty, josta ei jossain määrin hiekkaa aina kulkeutuisi ulkopuolellekin. Mutta paljon siistimpi ja hajuttomampi vaihtoehto kissa on kuin oikeastaan mikään muu karvainen lemmikki, eikä kissa tosiaan sotke paikkoja ta pysty aiheuttamaan vastaavaa tuha huonekaluille ja kiinteille rakenteille kuin koira. Jos kissalla on tarpeeksi luvallisia kiipeilypaikkoja ja raapimapuita/kalusteita, se ei aiheuta tuhoja luvattomille esineille. Mutta tämä vaatii kunnon perehtymistä ja panostusta omistajalta. T: 7 raapima/kiipelipuuta/tynnyriä, 4 kiipeilyhyllyä ja 3 raapimalelua/alustaa, 3 hiekkalaatikkoa sekä yksi kissojen räsymatto ja lukuisia kiipeilyreittejä kaappien ja hyllyköiden päälle 90 m2 asunnossa kahdelle kissalle -> ei mitään tuhoja huonekaluille tai verhoille tai aidoille matoille tai muutenkaan asunnolle koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Kissa sotkee mielestäni enemmän kuin koira.
Kissoilla on yllättävän usein pissaongelmia, mutta koiran tavoin eivät tee asioitaan lattialle vaan laukkuihin, kenkiin, sohvalle, sänkyyn ym. Kissa myös kävelee hiekkalaatikossa omissa tarpeissaan ja hyppää sen jälkeen sänkyyn ja ruokapöydälle, mikä tosin on monille ihan ok.Itselläni on paljon ystäviä joilla on kissa /jotka kasvattavat kissoja ja pakko myöntää että ulkopuolinen haistaa kyllä kissan asunnossa vaikka kuinka olisi suodattimet vessalaatikossa ja hiekkana Everclean.
Jos kissa pissaa muualle kuin laatikkoonsa se on sairas tai pahasti stressaantunut huonoista kotioloista tai sen hiekkalaatikko siivotaan aivan liian harvoin tai kuivikkeen laatu on todella pielessä kissan mielestä. Terve, hyvissä oloissa elelevä kissa ei koskaan pissaa muualle kuin laatikkoonsa, sillä kissa on luonnostaan äärettömän siiti eläin. Se ei edes ulkona pissaa mihin sattuu, vaan etsii vakiopaikan, jossa tietää, että saa jätöksensä hyvin ja huolella peiteltyä. 100% terveistä ja hyvin hoidetuista kissoista ei pissaa sänkyihin, käsilaukkuihin, sohvalle tai mihinkään muuallekaan.
Kissahuushollit haisee ja joka paikka on karvoissa.
Ällöttävintä on että ensin kissa kävelee hiekkalaatikossaan ja seuraavaksi pöydällä.
Kissanomistajat on sokeita tälle.
En ole allerginen, mutta kissataloudessa alkaa kurkkua kutittaa.
Tyttökissa ei haise, ja mä käytän kissojen vessan kuivikkeena puupellettiä (kissoille). Se on ihan mahtava kuivike: ei haise, ei pölyä, ei siirry tassuiussa asuntoon ja imee hajut tosi tehokkaasti. Meidän kissat ulkoilevat myös, niin tekevät yleensä kyllä kakat ulos. Pissa ei haise yhtään. Helppo pohdistaakin.
Vierailija kirjoitti:
Kissahuushollit haisee ja joka paikka on karvoissa.
Ällöttävintä on että ensin kissa kävelee hiekkalaatikossaan ja seuraavaksi pöydällä.Kissanomistajat on sokeita tälle.
En ole allerginen, mutta kissataloudessa alkaa kurkkua kutittaa.
Pelkäätkö likaa tai bakteereita? :D
Vierailija kirjoitti:
Kissa sotkee mielestäni enemmän kuin koira.
Kissoilla on yllättävän usein pissaongelmia, mutta koiran tavoin eivät tee asioitaan lattialle vaan laukkuihin, kenkiin, sohvalle, sänkyyn ym. Kissa myös kävelee hiekkalaatikossa omissa tarpeissaan ja hyppää sen jälkeen sänkyyn ja ruokapöydälle, mikä tosin on monille ihan ok.Itselläni on paljon ystäviä joilla on kissa /jotka kasvattavat kissoja ja pakko myöntää että ulkopuolinen haistaa kyllä kissan asunnossa vaikka kuinka olisi suodattimet vessalaatikossa ja hiekkana Everclean.
Juu, ei kävele kissa omissa tarpeissaan :D. Huomaa taas, että kommentoija ei ole koskaan kissaa omistanut tai muutenkaan tiedä niistä eläimenä mitään. Kissa kaivaa laatikossaan kuopan hiekkaan/pelletteihin (tai ulkona hiekkaan, multaan tai muuhun pehmeään maa-ainekseen), asettuu kuopan reunalle, pissaa tai kakkaa kuoppaan ja sen jälkeen peittelee huolellisesti jätöksen ympäröivällä hiekalla ja poistuu paikalta. Kissa ei suin surminkaan koska niihin jätöksiinsä tai astu niiden päälle ja jos laatikko on niin täynnä jätöksiä, ettei sinne mahdu enää tarpeitaan tekemään astumatta entisten päälle, kissa ei käytä laatikkoa (silloin se hätätapaukseen vedoten pissaa sinne sänkyyn tai huonon omistajansa vaatekasaan ja käsilaukkuun). Mutta juu, toisin kuin koirat, jotka levittelevät tassuillaan niitä pissojaan ympäristöön viestiäkseen tehokkaammin toisilleen ja tunkevat kuonoaan toisinaan toistensa ja omiin jätöksiinsä, kissa ei jätöksiin koske sen paremmin tassuillaan kuin kuonollaan.
Eivät.
Sotkevat ja raapivat toisin kuin koirat.
Kyllä ne sotkee ja haisee. Kissa itsessään ei haise, mutta niiden ruoat ja hiekkalaatikko haisee. Enkä tarkoita pelkästään, että eritteet haisevat, vaan se hiekka materiaalinakin jo haisee (merkeissä on eroja, jotkut haisevat enemmän, toiset vähemmän). Sotkeminen näkyy ehkä eniten karvoina vaatteissa ja tekstiileissä, satunnaisia oksennuksia tai tavaran tiputtamisia hyllystä.
Minulla on ollut sekä kissoja että koiria enkä osaa sanoa kummat sotkisi pahemmin. Mutta ei voi koskaan ottaa lemmikkiä sillä ajatuksella, että se ei sotkisi tai haisisi. Kyllä niistä aina enemmän tai vähemmän sellaista haittaa on. Ja siis sanon tämän kaikella rakkaudella lemmikkejä kohtaan, ne ikävät puolet lemmikkielämässä täytyy vain hyväksyä. Ne kuuluvat asiaan.
Meidän kissat sotkee ja haisee enemmän kuin meidän edesmennyt koira. Meidän koiran hengitys haisi yleensä porkkanoilta kun tykkäsi niitä syödä ja turkki tuoksui männynneulasilta kun tykkäsi kieriä sellaisten päällä. Meidän kollin hengitys haisee ihan järkyttävältä. En tiedä johtuuko syömistään hiiristä, mutta kyllä se meidän koirakin söi niitä. Kollinkin turkki tuoksuu männynneulasilta eli ihan hyvältä, mutta sitten on tuo meidän kissaneiti. Huh huh kun sen turkki haisee joskus pahalta. Se tykkää leikkiä vedellä. En tiedä johtuuko siitä. Vai peseekö se itsensä niin huonosti hiekkalaatikolla käynnin jälkeen että tassut ja peppu haisee likaiselle hiekalle. Ja kummallakin kissalla on takapuolen pesu ongelmia. Eli eivät useinkaan tajua pestä sitä. Usein joudun pesemään peput pesulapulla tai vaihtoehtoisesti laitan margariinia sinne ja katson että tajuavat pestä ne sitten.
Meillä ei haise kissanvessat yhtään, kun käytetään laadukasta hiekkaa! Tätä haluaisin aina toitottaa kaikille. Hiekoilla on eroja! On sekä avonainen että umpinainen vessa. Putsataan kerran päivässä, eli ei välittömästi joka kakan jälkeen. Halvemman hiekan kanssa haisi kyllä. Kun ostaa eläinkaupasta laadukasta hiekkaa isoina erinä tarjouksesta, ei edes tule juuri kalliimmaksi!
Kissanhiekan kulkeutumiseen auttaa matot vessojen edessä (tavallista kynnysmattoa). Eivät ne täydellisesti auta, mutta kissanhiekka ei koskaan löydy sen kauempaa kuin siitä huoneesta, jossa vessa on.
Kissanruokien haju kyllä kotona tuntuu. Itseäni ei haittaa, mutta ymmärrän että tottumatonta saattaa haitata.
Itse kissa ei haise. Jos sen hengitys/tuhnut haisevat järkylle, tai se ei pidä puhtaudestaan huolta, jokin on vialla! Todennäköisesti vääränlainen ravinto. Perehtykää siihen, mitä kissa tarvitsee. Viljapitoiset ruuat eivät sovi kissalle lainkaan, vaikka niitä jostain ihmeen syystä saa myydä ja markkinoida kissoille.
Laadukas ruokakaan ei tule kovin kalliiksi, kun ostaa tarjouksista ja isoissa erissä. Myös ihan ruokakaupan lihatuotteita.
Niin, laadukkaat kissanruuat eivät ihmisenkään nenään haise niin pahalle kuin halpikset.
Märkä kissa haisee mielestäni hieman samalle kuin märkä koira... aivan läheltä nuuhkittuna aivan hienoinen haju tuntuu. Se ei levitä sitä märän hajua koko huoneeseen kuten koira.
Meillä oli kissa 19 vuotta. Eli ennen kuin harkitsetkaan kissanottoa, muista että 19 vuotta on pitkä aika olla eläimestä vastuussa. Kissa pitää myös kastroida alle vuoden iässä, tai torppa alkaa haista kissankuselle kiima-aikoina, ja niitä kateilla on usein. Enoni kissa eli reippaasti yli 20 vuotta. Se eli ekat 17 vuotta ulkokissana, ja kun muuttivat korvesta kunnan keskustaan, sitten sisäkissana ja ulkoili valjaissa. Loppuaikoina se oli kuuro ja sokea. Mutta hajuaisti toimi, ja syliin se osasi kiivetä, ja astialleen mennä. (Ja se on sitten bulshit, että ulkokissa ei opi valjaisiin!)
Ei mielestäni haissut, paitsi jos kävi paskalla. Astia pitää päivittäin siivota ja jätökset poistaa. Hiekka vaihdetaan. Hiekka pysyi ainakin meillä vessassa, laitoin astian (vati) alle lyhyen käytävämaton pätkän, joka jo pysäytti kulkeutumiset. Vaihtomatto syytä olla.
Marketin kissanruuat haisee järkylle, mutta meillä laitettiin kahdesta syystä kissan ruokapaikka vessaan: 1. haju 2. koira, eli kissa sai syödä rauhassa. Lisäksi ruokin kissaa aika usein jauhelihalla ym. mikä ei haissut niin pahalle. Raakaruuan sekaan on syytä jauhaa vitamiineja.
Itse katti ei niinkään haissut, eikä siitä irronnut paljon karvaa. Se oli mustavalkoinen, ja karva oli sileää, silkkimäistä ja kiiltävää, pohjavilla aika olematon. Näissä on paljon eroja kissakohtaisesti, esim. äitini raidallinen omasi runsaan pohjavillan, lyhyen tikkumaisen päälikarvan ja siitä kyllä lähti karvaa.
Kissan kusi ja paska haisee asunnossa,vaikka kissan omistaja ei sitä huomaa.Kusen haju tarttuu vaatteisiin.Hoitolasten vaatteet haisee kissankuselle.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei haise kissanvessat yhtään, kun käytetään laadukasta hiekkaa! Tätä haluaisin aina toitottaa kaikille. Hiekoilla on eroja! On sekä avonainen että umpinainen vessa. Putsataan kerran päivässä, eli ei välittömästi joka kakan jälkeen. Halvemman hiekan kanssa haisi kyllä. Kun ostaa eläinkaupasta laadukasta hiekkaa isoina erinä tarjouksesta, ei edes tule juuri kalliimmaksi!
Kissanhiekan kulkeutumiseen auttaa matot vessojen edessä (tavallista kynnysmattoa). Eivät ne täydellisesti auta, mutta kissanhiekka ei koskaan löydy sen kauempaa kuin siitä huoneesta, jossa vessa on.
Kissanruokien haju kyllä kotona tuntuu. Itseäni ei haittaa, mutta ymmärrän että tottumatonta saattaa haitata.
Itse kissa ei haise. Jos sen hengitys/tuhnut haisevat järkylle, tai se ei pidä puhtaudestaan huolta, jokin on vialla! Todennäköisesti vääränlainen ravinto. Perehtykää siihen, mitä kissa tarvitsee. Viljapitoiset ruuat eivät sovi kissalle lainkaan, vaikka niitä jostain ihmeen syystä saa myydä ja markkinoida kissoille.
Laadukas ruokakaan ei tule kovin kalliiksi, kun ostaa tarjouksista ja isoissa erissä. Myös ihan ruokakaupan lihatuotteita.
Niin, laadukkaat kissanruuat eivät ihmisenkään nenään haise niin pahalle kuin halpikset.
Märkä kissa haisee mielestäni hieman samalle kuin märkä koira... aivan läheltä nuuhkittuna aivan hienoinen haju tuntuu. Se ei levitä sitä märän hajua koko huoneeseen kuten koira.
Kommentoit varmaan meidän kissojen puhtaus ongelmia. Kun söivät tavallista kaupan kissanruokaa ongelma oli paljon pahempi. Katilla jäi sellaista suklaapehmistä usein takapuoleen. Nyt syövät raakaa jauhelihaa ja eläinkaupan raksuja. Eli nyt ei tarvii aina pestä pyllyä hiekkalaatikolla käynnin jälkeen mutta kyllä ne täytyy edelleen noin joka toinen päivä putsata kun siellä näkyy kuivunutta kakkaa pieniä muruja. Eläinlääkäri sanoi että läheskään kaikki kissat ei pese peppuaan. Mutta tuolla ruokavaliolla pystyy kyllä vaikuttamaan ulosteen kovuuteen. Vinkkejä otetaan kyllä vastaan jos jollakin on kokemusta. Kolli hoitaa välillä vissiin takapuolensa pesun koska on välillä puhdas. Katin olen kerran tai pari nähnyt pesevän peppuaan. Mutta yleensä vaan päätän että mikä on hyväksyttävä määrä kakkaa takapuolessa. Yleensä ruskeahko peppu ilman klönttejä on vielä siinä rajoilla.
Ovat myös eri kodeista ostettu, joten vaikka toinen kissa olikin emoton ja ehkä siksi haastava niin toinen on saanut elää emon kanssa yli 12 viikkoa.
Netistä kun tutkii vanhoja keskusteluja niin aika moni sanoo ettei niiden kissat osaa huolehtia takapuolihygieniastaan.
Meidän kissat myös kaataa talouspaperirullia ja repii niitä. Myös WC paperi pussit rikotaan ja niiden sisällä olevat rullat revitään. Sotkua siis tulee. Ja meidän kolli tuo sisälle paljon hiekkaa. Ulkoilee myös sateella.
Kannattaa miettiä tarkkaan että haluaako ottaa kissan ja sen riskin että se ei olekaan niin siisti tai kiltti tai söpö kuin haluaisi. Siihen pitää kuitenkin sitoutua pitkäksi aikaa. Anoppi on sanonut mulle jo monta kertaa että pistä kissa piikille kun katti pissi ja kakki yhdessä vaiheessa vääriin paikkoihin ja usein. Asia ratkesi kun tajusin että se haluaa käydä samaan aikaan vessassa kuin kaverinsa. Lisäksi se haluaa tehdä pissat ja kakat eri laatikoihin. Eli laatikoita on nyt hommattu meille useampi.
Vierailija kirjoitti:
Sisällä? Niinkuin koirat
Huomattavasti enemmän. Raapivat myös sohvat ja muut huonekalut pilalle.
Meillä on sellainen hiekka, joka imee hyvin hajut ja kissa vielä peittelee kaikki tunnollisesti. Kolme kertaa päivässä siivotaan hiekka. Karvaa on kyllä paljon sohvassa ja tuoleissa. Laturinjohdon puri poikki. Nyt pyrin lataamaan puhelinta ja läppäriä vain silloin kun kissa nukkuu ja sehän onneksi nukkuu paljon.
Matot on usein rullalla ja lelut pitkin lattioita, mutta varsinaista likaa ei meille ainakaan kissan takia tule. Hiekkakin jää sinne kylppäriin vadin ympäristöön.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 18:14"]
Kissat ei haise, mutta niiden jätökset tietty haisee. Meillä kissanvessat saunassa ja saunan ovi kiinni.
Miten kissat pääsee sitten tarpeilleen?
Hyvä kysymys. Lomittavat atominsa oven tai seinän atomien kanssa?
Kissanluukut on keksitty.
Kissa ei haise millekään, juuri testasin upottamalla naamani sen turkkiin. Pieru haisee, mutta oikein ruokittu ei useinkaan piere. Kuorsaa kyllä :D
Siis täh, te lukitsette kissat koko päiväksi pesuhuoneeseen vai? Hävetkää, tuo on eläinrääkkäystä !!!
Oletko ikinä käynyt saunassa? Ovihan ei ole kiinni lattiassa, vaan kissanmentävä rako jää...