Elämä valuu hukkaan?

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 10:28"]

Juu ollut jo vuosia. Ei ole kavereita niin nuoruus meni täysin hukkaan kotona istuessa. Nyt nuorena aikuisena sama meno jatkuu. Töissä vaan ja kaikki vapaa-aika yksin kotona. Ja mitkään "Hanki kavereita"-heitot ei auta. Yritetty on.

[/quote]

Mites se toinen heitto eli hanki äijä itsellesi?

Juu on minullakin se tunne, ja aika suuri osa siitä on jo valunut hukkaan. Töissä olen mutta ei ole järin haastava eikä korvauskaan ole kummoinen. 

Pienimuotoinen suunnitelma on jolla tarkoitus vähän parannettua tilannettani, mutta pidemmän tähtäimen (loppuelämän) suunnitelmaa ei ole, päämäärää ei ole, puhumattakaan mistään elämän tehtävästä.

Joskus ajattelen että pääsisköhän jotenkin töihin missä näkisi maailmaa vähäsen, kehitysmaita etenkin.

Juu ollut jo vuosia. Ei ole kavereita niin nuoruus meni täysin hukkaan kotona istuessa. Nyt nuorena aikuisena sama meno jatkuu. Töissä vaan ja kaikki vapaa-aika yksin kotona. Ja mitkään "Hanki kavereita"-heitot ei auta. Yritetty on.

Kyllä välillä on ollut tuo tunne. Olen jo 41 ja työelämä on edelleen pätkää, silppua, sijaisuuksia ja työttömyyttä. Nuoremmat menevät rekrytoinneissa ohitseni. Huomaan jo keski-ikäisyyteni: harmaata tukassa ja iho löystynyt. Enää en oikein usko tulevaan urakehitykseen. Tältä osin elämäni valuu hukkaan. Etenkin, kun tiedän entisten kolleegojen elävän hektistä asiantuntijuuden aikaa urallaan.

Toisaalta, minulla on mufkkuikäisiä lapsia, jotka saavat huomiotani ja aikaani nyt enemmän kuin jos olisin kokopäivätöissä. Että eikai elämäni ihan hukkaan valu.. Ja ne työt, mitä mulla on ovat tosi mieluisia. On myös aikaa pitää kuntoa yllä ja kehittää myös omaa kroppaa liikuntaharrastuksilla. Mutta en voi käsittää tätä hukkaan heitettyä ammattitaitoa.. Saan yhteiskunnan tukia ja samaan aikaan minua kokemattomammat palkataan töihin..

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 10:36"]Kyllä välillä on ollut tuo tunne. Olen jo 41 ja työelämä on edelleen pätkää, silppua, sijaisuuksia ja työttömyyttä. Nuoremmat menevät rekrytoinneissa ohitseni. Huomaan jo keski-ikäisyyteni: harmaata tukassa ja iho löystynyt. Enää en oikein usko tulevaan urakehitykseen. Tältä osin elämäni valuu hukkaan. Etenkin, kun tiedän entisten kolleegojen elävän hektistä asiantuntijuuden aikaa urallaan.

Toisaalta, minulla on mufkkuikäisiä lapsia, jotka saavat huomiotani ja aikaani nyt enemmän kuin jos olisin kokopäivätöissä. Että eikai elämäni ihan hukkaan valu.. Ja ne työt, mitä mulla on ovat tosi mieluisia. On myös aikaa pitää kuntoa yllä ja kehittää myös omaa kroppaa liikuntaharrastuksilla. Mutta en voi käsittää tätä hukkaan heitettyä ammattitaitoa.. Saan yhteiskunnan tukia ja samaan aikaan minua kokemattomammat palkataan töihin..
[/quote] murkkuikäisiä!

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 10:16"]Kyllä. Tälläkin hetkellä. Mies haluaa erota, minä en. On mennyt melko jankkaukseksi. Tuhlaanko aikaani? Löydänkö paremman sitten aikanaan. Asunto pitäisi etsiä, lasten koulu vaihtaa yms. Hemmetti!
[/quote]
Öö, miksi pitää vaihtaa koulua? Me erottiin, muttei lapsilla vaihdu hoitopaikka kun hankin asunnon muutaman sadan metrin päästä.

Kyllä!
Mä olen myös ilman töitä ja kotona oleminen alkaa tosiaan tuntumaan tylsältä. Siivota ja puutarhaa voisi hoitaa koko ajan, mutta kun sitäkin on tehnyt vuosia, niin ei oikeastaan enää kiinnosta.

Mulla on tuntunut oikeastaan alle parikymppisestä lähtien, kun en "lähtenyt" sille alalle jolle veri veti ja on aina vetänyt (en edes hakenut, katsonut pääsenkö, syitä oli). Menin sitten vaan jollekin toiselle, suoritin jotain toista jne. mutta etenkin silloin monen vuoden ajan tunsin laajasti fyysisestikin sen vakavan tiedon itsessäni, että nyt mä olen harhautunut oman elämäni polulta. Siltä polulta, joka oli tehty mulle ja jolla olisin voinut valjastaa omat kykyni todelliseen käyttöön, käyttöön jota ensinnäkin itse arvostan ja jolla itsekin olisin mahdollisesti saanut arvostusta nykyistä elämääni enemmän. Oli tosiaankin syitä miksi tein silloin valintoja siten miten tein, syitä jotka eivät antaneet nuoren minun keskittyä tärkeimpään. Kaikkien elämien lähtökohdat eivät ole niitä parhaita toimia mm. tehokkaasti ja suoraviivaisesti. Tai kyllä minä toimin silläkin tavalla, mutta en sen vuoksi, mikä olisi oikeasti "minun".

Vuosia myöhemmin olen mukautunut johonkin toiseen tilanteeseen, ja koska ihmisluonto on sellainen että se koittaa pitää paketin kasassa, pinnalla ja elossa todettuaan damaget, on se tämäkin sentään jotain. Mutta edelleenkään tämä ei ihan ole se minun elämä, jota olisin parhaissa olosuhteissa elänyt ja valinnut ja antanut sille itseni enemmän kuin jollekin perusvaihtoehdoille. Tuskin olisin enää edes tässä maassa.

Kyllä. Tälläkin hetkellä. Mies haluaa erota, minä en. On mennyt melko jankkaukseksi. Tuhlaanko aikaani? Löydänkö paremman sitten aikanaan. Asunto pitäisi etsiä, lasten koulu vaihtaa yms. Hemmetti!

Kyllä. Minulla syynä moni asia. Opiskelin täysin väärän ammatin itselleni ja sen kanssa olen kärvistellyt liian kauan. 

Kysyisin onko muita naisia, joilla 3-4 pv ajan ennen varsinaisia menkkoja tulee punaruskeaa vuotoa, vähän niinkuin valkovuototyyppistä, mutta värillistä? Tartteeko olla huolissaan. Ikää 39v.

Anteeks tää lähti vahingossa tähän perään🙈

Vierailija kirjoitti:

Juu on minullakin se tunne, ja aika suuri osa siitä on jo valunut hukkaan. Töissä olen mutta ei ole järin haastava eikä korvauskaan ole kummoinen.

Pienimuotoinen suunnitelma on jolla tarkoitus vähän parannettua tilannettani, mutta pidemmän tähtäimen (loppuelämän) suunnitelmaa ei ole, päämäärää ei ole, puhumattakaan mistään elämän tehtävästä.

Joskus ajattelen että pääsisköhän jotenkin töihin missä näkisi maailmaa vähäsen, kehitysmaita etenkin.

Mielestäni ne pienimuotoiset päämäärät onkin just tärkeitä, joku semmonen juttu mihin tähtää. Jos on kauhean suuri ja etäinen suunnitelma elämä kuitenki usein heittää kurssilta. Pienimuotoinen päämäärä pitää elämän mielenkiintoisena. Ne voi tietenki suunnitella sillai että ne on jotenkuten linjassa johki isompaan toiveeseen.

Mielestäni ne pienimuotoiset päämäärät onkin just tärkeitä, joku semmonen juttu mihin tähtää. Jos on kauhean suuri ja etäinen suunnitelma elämä kuitenki usein heittää kurssilta. Pienimuotoinen päämäärä pitää elämän mielenkiintoisena. Ne voi tietenki suunnitella sillai että ne on jotenkuten linjassa johki isompaan toiveeseen.[/quote]

Tänä oli muuten tosi hyvin sanottu. Joskus kun tekee jonkun oikein ison suunnitelman tarkalleen ja joku pieni asia menee mönkään, koko suunnitelma kaatuu ja taas saa olla laatimassa uuden suunnitelman, ja tuossa jos jossain menee itsetunto kun suunnitelmat kariutuu kokoajan. Tekee pieniä välietappeja ja suunnittelee välietapin saavutettuaan että mitenkäs tästä eteenpäin toimitaan että päästään sinne isompaan päämäärään ja onko se isompi päämäärä sitä mitä oikeesti haluaa, vai jatkaisiko sittenkin johonkin toiseen suuntaan.

Tuttua. Itselle tulee kova ahdistus kun ajattelen kuinka elämä kuluu sekunti toisensa jälkeen, eikä sitä voi peruuttaa eikä pysäyttää. Tämä on voimistunut iän myötä (olen 40). Ehkä tuntuisi erilaiselta jos olisi lapsia, vakituinen työ ja puoliso, mutta ei mitään noista. Mitähän tässä tekisi?

Vierailija kirjoitti:

Tuttua. Itselle tulee kova ahdistus kun ajattelen kuinka elämä kuluu sekunti toisensa jälkeen, eikä sitä voi peruuttaa eikä pysäyttää. Tämä on voimistunut iän myötä (olen 40). Ehkä tuntuisi erilaiselta jos olisi lapsia, vakituinen työ ja puoliso, mutta ei mitään noista. Mitähän tässä tekisi?

Minäkin olen lapseton sinkku pätkätöissä vielä 40-vuotiaana. Ahdistaa ajatella kulunutta elämää ja sitä miten nopeasti aika on mennyt ja tulee menemään, ilman mitään urasaavutuksia tai oman perheen tuomaa sisältöä ja jatkuvuuden tunnetta. Yksinäinen tulevaisuus pelottaa.

Tässähän tämä junnaa. Ei ole vaimoa, lapsia eikä asuntolainaa. Olen suunnitellut muuttaa ulkomaille töihin. Ruotsiin, Norjaan tai Kanadaan. Suomi on niin nähty. Ostovoima on parempi kaikissa noissa maissa. Työtäni kyllä jaksan tehdä. M37

Ei ole sosiaalista elämää. Puuttuu kaverit ja parisuhde.

36v ikäisenä lähihoitajana ei myöskään löydy mitään uratyötä ja olen yrittänyt päästä opiskelemaan..

En ymmärrä, miten elämä voi valua hukkaan. Teet elämässä mitä teet, sitten kuolet ja lakkaat olemasta eikä sillä ole enää mitään merkitystä mitä elämässäsi teit.

Hyönteismaailmasta voi ymmärtää luonnon kiertokulun. Miljardeja uroksia jotka yrittävät lisääntyä miljoonien naaraiden kanssa jonka jälkeen kuolevat pois, onnistuivat tehtävässään tai ei. Naaras munii munat ja kuolee pois.

Miksi potkia tutkainta vastaan ja stressata, tehkää jotain mielekästä ja sitten kuolkaa pois.