Harsot ja muovinen vaippaliina
Käyttääkö kukaan äideistä vielä lapsellaan näitä vielä 80-luvulla yleisesti käytettyjä vaipaliinoja. Olen nähnyt niitä aikoinaan käytettävän suorakaidevaippojen kanssa. Tarkoitukseni olisi kokeilla niitä harsojen kanssa. Ongelmana on niiden saatavuus. Kaupoissa en ole niitä nähnyt. Erikoisliikkeistä olen muutamaan otteeseen kysellyt; eivä tiedä sellaisten liinojen olemassaolostakaan. Ilmeisesti niitä ei ole enää myynnissä.
Olisin kiitollinen, jos joku vaivautuisi vastaamaan.
Kommentit (17)
Eihän noita nyt kannata poiskaan heittää, käyvät tarvitaessa vaikka ruokalappuina. Vaipoista kun puhutaan, niin eikö se ole niin, että on niin paljon mielipiteitä kuin on valikoimaakin. Itse olen totaalinen "sekakäyttäjä" kesto vai kertis kaikki käy. Mulla on noita liinoja aina ollut muutamia varalta hoitolaukussa "hätätilanteita" varten. Ei oo ollut mitään ongelmia!
Mulla on muutama noita vaippamuoveja, ja olen kestovaipattanut meidän pojan koko vaippa-ajan. Muoveja en ehtinyt kokeilla, tulivat senverran myöhään mulle etten tarvinnut enää.
Villahousujen toiminta perustuu siihen, että niille annetaan lanoliinikylpy, jos ne uittaa. Liikaakaan ei sitten toisaalta saa kylvettää, tai eivät ime. Aika vähän mulla meni maitokakkaa housuihin, vaikka sitä tuli koko ajan. Sappisaippualla pesaistiin tuoreeltaan vuotokohdat, lähti hyvin. Tykkäsin kyllä.
Meille ei tule yksiäkään villavaippahousuja, ei todellakaan. Paras vaihtoehto meillä on ollut sisävaippa (tai sideharso, jos jaksaa taitella, mä en jaksanut) ja siihen päälle ImseVimsen kuori, jossa on sopivin vuotosuoja. Nykyaikainen vaippakuori verrattuna sellainen 70-luvun muovipussiriekale - joo, ei tarvitse kauan miettiä kumpi on lapselle mukavempi päällä ja aikuiselle helpompi käyttää. :)
Tässä meidän perheen lempparit
- sisävaippana Tirsokas: http://tirsokas.com/shop/cat/product_catalog.php?c=93
- vaippakuorena ImseVimse: http://www.royalkestot.fi/imse-vimse-soft-vaippakuori-valkoinen-tarrat-uusi-p-10641.html
Pystyyhän ne villahousutkin pesemään, ne vaan pitää käsitellä lanoliinilla sen jälkeen. Kestovaipat vuotaa helpommin kuin kertikset, niitä on niin paljon eri malleja ja täytyy löytää sopivat. Luulen että eniten vuotaa tuollainen muovi mitä ennen on käytetty. Vuodot tulee lahkeista tai vyötäröltä, ei läpi vaipasta ja istuvuus on ratkaiseva ei materiaali. Villahousuja monet suosii siksi että niiden kanssa ei tule ihottumaa, kun ne hengittää. Ja hengittäminen ei tarkoita vuotamista!
Meillä on niitä, suunnittein juuri pois heittämistä.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:19"]
Meillä on niitä, suunnittein juuri pois heittämistä.
[/quote]
Ai harmi, joudutaanko me nyt tarjouskilpailuun...
Ne vaippaliinat eivät hengitä ollenkaan. Oletko tutustunut nykyaikaisempiin vaippakuoriin? Linkkaan "kuorivaipan" joka on pestävä. Käytin tämmöisiä omilla lapsillani kun olivat vauvoja.
Joo, en suosittele vaippaliinojen käyttöä. Jos haluat käyttää harsoja, käytä noita vaippakuoria tai villahousuja, kuten meidän kahdella lapsella on käytetty pikkuvauvana. Ollaan käytetty niitä Ruskovillan vaippaohjeen mukaan.
Nykyiset kuorivaipat on paljon parempia. Harsoja käytetään edelleen ihan yleisesti, vain nuo kuoret on erilaisia. Osoitteesta kestovaippa.info löytyy kaikki tieto.
Vaippaharso kolmiotaitokseksi laitettuna villavaippahousujen tai kuorivaipan kanssa olisi moderni versio. Älä haikaile niita muovijuttuja, niistä hajos aina ne solmittavat kohdat. Vielä helpompaa AIO- kestovaipat. Taskuvaipat taas antaa itselle valinnan täyttöasteesta. Bambuimut on parhaita.
Eipä noita enää taia mistää saada. Mulla oli vielä -07 syntyneellä kuopuksella noi muoviset vaippaliinat harsojen kans käytössä, kuten vanhemmillaki sisaruksillaan. Käytin sellasia pestäviä "hoitoliinoja" pepun ja harson välissä. Ei niitäkään enää taida löytyä? Harmi. Ei ollu vauvalla sillon mitään järkyttävää "tukkia" jalkojen välissä, eikä kenelläkään noista mitään iho-ongelmia takamuksessa, vaikka noita muovikuoria käytettiinki.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:14"]
Eipä noita enää taia mistää saada. Mulla oli vielä -07 syntyneellä kuopuksella noi muoviset vaippaliinat harsojen kans käytössä, kuten vanhemmillaki sisaruksillaan. Käytin sellasia pestäviä "hoitoliinoja" pepun ja harson välissä. Ei niitäkään enää taida löytyä? Harmi. Ei ollu vauvalla sillon mitään järkyttävää "tukkia" jalkojen välissä, eikä kenelläkään noista mitään iho-ongelmia takamuksessa, vaikka noita muovikuoria käytettiinki.
[/quote]
En tiedä, millaisia nuo "hoitoliinat" ovat, mutta itse olen käyttänyt vauvoilla pepun ja harson välissä kuivaliinaa, joka on coolmax-kangasta.
Muoviliinat ovat ihan hyviä.Sellaisen voi itse leikata ohuesta muovitsta. Sisäälle voi laittaa flanelliliina isommalle lapselle, päivällä riittää yleensä pikulaiseksi taiteltu harsovaippa. isommilla lapsilla käytin kertakäyttö- halpis vaippaa. Lapset nyt terveitä aikuisia. Kysy vähän vanhemmilta äideiltä minkä mallisia ne olivat. Se on halvin ratkaisu.
Aloittajan kaipaamia muovisia vaippaliinoja tuskin saa enää mistään Suomessa. Näitä liinoja saa kylläkin Saksasta nimellä Wickel Slips (10 kappaleen pusseissa mm. Sunny Baby). Ovat siellä aivan yleisessä myynnissä. Kannattaa selvittää tilausmahdollisuutta. Joku palstalaisista saattaisi osata neuvoa.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 22:14"]
Eipä noita enää taia mistää saada. Mulla oli vielä -07 syntyneellä kuopuksella noi muoviset vaippaliinat harsojen kans käytössä, kuten vanhemmillaki sisaruksillaan. Käytin sellasia pestäviä "hoitoliinoja" pepun ja harson välissä. Ei niitäkään enää taida löytyä? Harmi. Ei ollu vauvalla sillon mitään järkyttävää "tukkia" jalkojen välissä, eikä kenelläkään noista mitään iho-ongelmia takamuksessa, vaikka noita muovikuoria käytettiinki.
[/quote]
Minulla ei ole kokemusta vielä mistään vaipoista käytännössä. Lähipiirissä ei ole ketään kestoilijaa, jolta saisin tietoa, ja kaikki tietoni on oikeastaan hankittu netistä. Tarkoitus olisi aloittaa täyskestovaipiolla alusta lähtien. Olenkohan ymmärtänyt oikein, että kestoilun alkuun suositellaan harso/villahousuyhdistelmää. Minun on vaikea ymmärtää tätä villahousujen ylistystä. Villahousut kyllä kastuvat helposti ja kastelevat kyllä vaatteet ja sängyn. Pyykkiä pitäisi pestä jatkuvasti. Villahousuille kuulema riittää pelkkä kuivatus. Mitenkähän mahtaa olla vaikkapa maitokakkojen jälkeen? Ei kyllä tunnu kivalta.
Kysyisin, missä vaiheesa siirryit kertiksiin, vai käytitkö koko vaippaiän pelkkiä harsoja? Saitko harso+muovinen vaippaliinayhdistelmän niin napakasti solmittua, ettei vuotoja juurikaan tule? Millainen vaippa yöllä?