Mikä on riittävän hyvä syy ottaa avioero, kun on lapsia?

Se, että haluaa. Asia on ihan objektiivisesti lain mukaan näin. Kenenkään mielipiteellä asiasta ei ole mitään merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Se, että haluaa. Asia on ihan objektiivisesti lain mukaan näin. Kenenkään mielipiteellä asiasta ei ole mitään merkitystä.

Minäminäminäminä.

- väkivalta (fyysinen, henkinen, taloudellinen)

- puolison osallistumattomuus kodin ja perhe-elämän pyörittämiseen

- puoliso kohtelee lapsia huonosti (huutaa, raivoaa, laiminlyö, on piittaamaton, käyttää fyysistä väkivaltaa jne.)

- jatkuva huono ja ahdistava tunnelma kotona, riitely

- kun parisuhde huonontaa asioita ja perheenjäsenten hyvinvointia verrattuna siihen että eletään erossa

Itse en hyvin todennäköisesti eroaisi, jos eläisin intohimottomassa suhteessa, mutta olisimme ystäviä ja elämä sujuisi sopuisasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä, puoliso hoitaisi kotia ja lapsia tasapuolisesti ja voisimme viettää aikaa perheenä ilman kitkaa. Seksiasioista voi aina sopia jotenkin, jos ei kiinnosta kumpaakaan harrastaa sitä yhdessä, niin aina voi tehdä joitakin muita järjestelyitä. Itselleni kynnyskysymys on lasten hyvinvointi, jos aikuisten ongelmat näkyy lapsille jotenkin ja aiheuttavat heille jotain murhetta ja ahdistusta, niin silloin on parempi erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että haluaa. Asia on ihan objektiivisesti lain mukaan näin. Kenenkään mielipiteellä asiasta ei ole mitään merkitystä.

Minäminäminäminä.

Sinunkaan lässytyksesi ei muuta faktaa, joka lukee avioliittolaissa.

En muuten ole koskaan ollut naimisissa, enkä aio olla. Minä tai sinä emme liity asiaan mitenkään, kun kyseessä on objektiivinen fakta.

Se ettei ole tyytyväinen parisuhteeseensa on hyvä ja riittävä syy erota.

Täytyy katsoa asiaa perheen kollektiivisesta onnestä käsin. Täytyy osata katsoa asiaa muusta kuin omasta näkökulmasta. Koskee pariskunnan molempia osapuolia. Kypsyys on vaikea laji. Mielestäni nykyihmisellä on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan rakentaa onnellinen parisuhde mutta silti ollaan usein hukassa, eikä osata arvostaa sitä mitä on. Se on äärimmäisen kurjaa. Itse en eroaisi ilman väkivalta- ja päihdeongelmia.

Kaikki mikä täydellistyy menettää merkityksensä.

Millaiset moraalikäsitykset oikein on sellaisella ihmisellä, jonka mielestä on moraalinen velvollisuus olla avioliitossa vasten tahtoaan? Ainakaan liberaaliin yhteiskuntaan pakkoavioliitto ei kuulu ollenkaan. Ei kyllä yllätä, että palstalla on tässäkin asiassa paljon kannatusta keskiaikaisille käsityksille.

Kunnioituksen puute on hyvä syy.

Ilman rakkauttakin pari voi elää ystävinä, mutta kun toisen kunnioitus katoaa niin mukaan tulee itsekkyys ja sen myötä kaikenmoinen oman edun tavoitteleminen. Se näkyy sitten makuuhuoneessa, raha-asioissa, yleisessä käytöksessä. Sellaisen kanssa ei voi elää.

Jokainen päättää kuitenkin itse. Joillekin se rakkauden puute on se syy, mutta siinäkin taustalla tuo kunnioitus. Jos ei rakasta niin rehellistä kertoa toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy katsoa asiaa perheen kollektiivisesta onnestä käsin. Täytyy osata katsoa asiaa muusta kuin omasta näkökulmasta. Koskee pariskunnan molempia osapuolia. Kypsyys on vaikea laji. Mielestäni nykyihmisellä on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan rakentaa onnellinen parisuhde mutta silti ollaan usein hukassa, eikä osata arvostaa sitä mitä on. Se on äärimmäisen kurjaa. Itse en eroaisi ilman väkivalta- ja päihdeongelmia.

Kaikki mikä täydellistyy menettää merkityksensä.

Taustaksi: avioliitto muodostaa yksikön, joka on enemmän kuin osiensa summa. Jatkuva tarve miettiä omaa henkilökohtaista onneaan ja tarve unohtaa perheen hyvä johtaa väistämättä eroon. Älkää sitoutuko toiseen ihmiseen ja perustako perhettä, jos oma vapaus ja riippumattomuus painavat vaakakupissa eniten. Avioliitto ja lapset eivät ole kaikkia varten, vaikka lapsia biologisesti lähes kuka vaan pystyy saamaan. Niillä "vapauden rakastajilla" on sitten "muut hyveet ja elämäntehtävät". En käsitä, miksi ihminen hokee nykyään mantraa "haluan kaiken". Ei et voi kuitenkaan saada kaikkea. Asiat sulkevat toisiaan myös pois ja moni elämän realiteetti on suurta KOMPROMISSIA.

Tarkennus.

Jokaisessa suhteessa tulee ongelmia, ero ei ole mikään ensimmäinen ratkaisu, vaan ne ongelmat pitäisi yrittää korjata yhdessä...

Väkivalta, alkoholismi ja pettäminen nyt on itsestäänselviä syitä. 

Itse otin aikoinaan eron koska koin etten saanut arvostusta enkä rakkautta, olin vain talouskone ja äiti. 14 vuotta kuitenkin sinnittelin lasten takia. Eron jälkeen selvisi pettäminenkin joten niin hyvä mies hän oli!

Hetkeäkään en ole katunut tuota. Yh aika oli mahtavaa ja muutamaa vuotta myöhemmin perustin uusperheen rakastavan ja arvostavan miehen kanssa. Olemme nyt viihtyneet yhdessä 26v

Se, että ei halua enää olla toisen kanssa parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri ne samat mitä ilmankin lapsia.

Ei se minusta ihan niin ole. Lapseton voi miettiä vain itseään, mutta kun on lapsia, niin täytyy miettiä mikä olisi myös lasten paras. Ap

No mitä lasten etujen mukaisia asioita on onnettomassa avioliitossa vs. onnellisesti eronneena?

Edelleen - avioeron "perusteet" ei muutu. Se on asia jota ei tehdä hetken mielijohteesta (vähän kuten naimisiin meneminen tai lasten hankkiminen), joten on ylä- ja alamäkiä. Mutta sitten kun ollaan tarpeeksi alhossa, niin sieltä kannattaa tulla pois eikä jäädä sinne.

Se, että parisuhde tekee sinut onnettomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että haluaa. Asia on ihan objektiivisesti lain mukaan näin. Kenenkään mielipiteellä asiasta ei ole mitään merkitystä.

Minäminäminäminä.

Juuri näin. Tasapainoinen ihminen osaa nimenomaan huolehtia myös omista tarpeistaan. Kun rakastaa itseään niin osaa sitten rakastaa muitakin ihmisiä paremmin.

Eiköhän se syyksi riitä että joutuu asiaa pohtimaan eli liitto ei ole hyvä, turhan paljon ihmiset ovat huonoissa liitoissa niinkuin itsekkin olin pitkään mutta kun sain vihdoin lähdettyä ja löysin elämäni rakkauden tajusin että olisi pitänyt lähteä paljon aiemmin

Samaa mietin. Yhteistä elämää takana reilu neljännesvuosisata. Ei riitelyä, ei pettämistä, ei päihteiden liikakäyttöä, molemmat liikunnallisia hyväkuntoisia ja töissäkäyviä. Monta lasta, omakotitalo huippupaikalla (varsinkin lasten kannalta). Vaimo vain on sanonut jo vuosia sitten, ettei hän arvosta minua enää, enkä minäkään tietenkään ole tyytyväinen elämään ilman läheisyyttä. Silti koen ottavani lapsilta pois liikaa, jos muuttaisin muualle (haluaisin, että talo jäisi lapsille). En vain pysty ajattelemaan pelkästään itseäni ja lähteä uuden onnen etsintään.