Olen väsynyt elämään.

Ymmärräthän, että kaikilla täälläkin sinulle empatiaa jakavilla elämä jatkuu heti AV:lta poistumisen jälkeen, mutta sinä jatkat samaa aina vaan. Oman elämäsi sinä vain ryssit kun ryvet itsesäälissä. Mene töihin niin kuin muutkin ihmiset, niin löytyy oma elämä. Töitä kannattaa tehdä vaikka ilmaiseksi, mieluummin kuin lösöttää perse leveänä himassa ja kietoutua omiin ongelmiinsa. Ei semmoista ihmistä kukaan kauan katsele.

aika luksukselta monen mielestä: pelkkää aikaa vaan, aikaa itselle, saa nukkua jne. Monet kun joutuvat valvomaan lasten kanssa, on univelkaa, ei ketään, joka katsoisi lasta äidin nukkuessa keskellä päivää, tai väsyttävä työ, sitten äkkiä päiväkodille, kiirettä, stressiä jne. jne.



Ja kun sä kirjoitat, että nukut vaan, oot palstalla ja on tylsää, kyllä monilla alkaa tulla kade olo.

Jos toisella on paha olla, ei kommentointisi auta. Tarkoitus on voimaannuttaa heikosti voivaa eikä viedä voimia pois. Yritä kehittyä ihmisenä ja oppia empatiaa. Toki ymmärrän, että ihmissuhdetaidot ovat meillä kaikill avaihtelevia, jos toi oli paras, mihin pystyt, niin laita uusi keskustelu alulle, voimme yrittää auttaa sinuakin.

Meneekö sulla tulot jonnekin ulosottoon vai miksi ei?



Rupea opiskelemaan. Nykyään on vaikka mitä, mitä voi suorittaa etäopiskeluna ja netissä!

Mistä tuolle pilleripurkki lissulle voisi olla kateellinen?

Yleensä normaaleilla ihmisillä on aito elämä, on se perhe, työ, kaverit, harrastukset ym.

kateellinen tuskin kukaan tuollaiselle on, jos on niin on kyllä päässä vikaa.

harvinaista herkkua, siis jos oletetaan, että pienten lasten äitejä (työssäkäyviä ja kotona lasta hoitavia) täällä pääasiassa käy.

Vierailija:

Mistä tuolle pilleripurkki lissulle voisi olla kateellinen?

Yleensä normaaleilla ihmisillä on aito elämä, on se perhe, työ, kaverit, harrastukset ym.

kateellinen tuskin kukaan tuollaiselle on, jos on niin on kyllä päässä vikaa.

Itse olen juuri joutunut myöntämään heikkouteni ja tarttumaan purkkiin kun olen liian kauan vain yrittänyt ja yrittänyt. Minulla on mies, perhe, ystäviä, työ, meillä mukava talo mukavalla alueella ja silti vuosien varrella koetut asiat ovat nyt lyöneet yli. Vielä heti sitten olin kuin ap mutta keskusteluavun ja lääkkeiden voimin jaksan nyt jopa välillä hymyillä.



Joillain onnellisilla elämä sujuu ilmeisesti turhankin mukavasti kun ei riitä empatiaa toisille.

Erottakaa nyt hyvät ihmisest asiat toisistaan, älkääkä kinastelko. Kaikki on kateellisia, jos jollain on noin hurjasti aikaa, mutta kukaan ei halua olla masentunut!!!

Vierailija:

Erottakaa nyt hyvät ihmisest asiat toisistaan, älkääkä kinastelko. Kaikki on kateellisia, jos jollain on noin hurjasti aikaa, mutta kukaan ei halua olla masentunut!!!

Mielummin sitä elää elämää väsymyksineen kaikkineen kuin olisi kateellinen jollekin mielenvikaiselle pillerin käyttäjälle jolla ei ole sitten mitään elämää ja oman perheensäkin elämän pilaa.

Ennen mullakin oli kiire, töitä, kavereita, harrastuksia jne. Ei ollu hengähdystaukoja. Lapset kun oli pieniä, nukuin muutaman tunnin yössä. Tajuun et tää on " luksusta" , mut ehkä tekin kiireiset saatte tästä jotain, kun huomaatte, ettei se aika tee onnelliseksi...



Kutomista olen harrastanut joskus ja oli ihan hauskaakin. Tuo kuntosali ja uinti kuulostaa tosi kivalle ja tekis takuulla hyvää, mutta en vaan saa itestäni irti. Tuntuu, etten uskalla edes käydä ruokakaupassa. Koen itteni jotenki huonoks ihmiseks ja ahdistaa lähteä tuonne ulkomaailmaan...



Vanhustyö kiinnostais, mutta onko mulla jotain annettavaa vanhuksella, joka kaipaa seuraa yksinäisyyteensä? Epätasapainoinen erakoitunu äiti...



Pirkanmaalla asun.



Ruokaa osaan tehdä, kiitos ohjeen tarjoamisesta. Olen ollu 8 vuotta ruoan kanssa töiden puolesta sidoksissa, joten ehkä siksi tuo ruoan laittokaan ei oikein viehätä.



Ap



ps. Mä olen tosissaan tosi yllättyny, miten hienoja ihmisiä täällä on!

Ootte päivän (viikon) piristys!!!



toinen ps. En kaipaa sääliä, niin kuin joku kirjoitti. Ymmärtämystä ja ajatuksia mahdollisuuksista. Omaan pahaan oloon on niin jumiutunu, ettei näköjään huomaa ihan yksinkertaisia mahdollisuuksia. Siksi on hienoa, että täällä on ihmisiä, jotka oikeesti haluavat auttaa ja antaa toivoa elämään, ei sääliä vaan apua.

jos yhtäkkiä on tullu toi veto veks olo..

Ap

Vaikka tuntuu siltä, että ei jaksa tehdä mitään, niin jos aloittaisit edes sillä, että lähtisit terapiaan kerran viikossa. Menisit jonnekin kodistasi. Saisit tulla kuulluksi. Ehkä ne unelmat alkaisivat pikkuhiljaa löytyä.



Uusimpien tutkimusten mukaan myös liikunta auttaa yhtä hyvin masennukseen kuin mielialalääkkeet. Voisiko joku raahata sut ulos lenkille pari kertaa viikossa, vaikka väkisin :)

Sitä en tiedä pitäisikö sitä varten olla tasapainoisempi (ei masennuslääkkeitä) että sitä pääsee tekemään.

Siten ne kuihtuvat pois, kun eivät saa provosoinneillaan huomiota.



Ja asiaan: ensinäkin ap vaikuttaa varsin fiksulta ihmiseltä. Hän ymmärtää hyvin tilanteensa ja näkee sen jopa toistenkin silmin. Hän kirjoittaa hyvin ja on selvästi älykäs. Nopea analyysini.



Tunnen itse monia masentuneita työni puolesta ja aina jossakin vaiheessa (usein piankin keskustelukäyntien alettua) he vain ovat saaneet uudelleen kiinni elämänsyrjästä. Tätä käännekohtaa olen yrittänyt aina kovasti tutkia: mistä se lähtee, mitä silloin tapahtuu. Enkä ole vielä saanut vastausta. Mutta ap vaikuttaa mielestäni juuri siltä, että hän on nyt tässä hyvässä käännekohdassa, ns. tien haarassa ottamassa pieniä askeleita parempaan. Mielestäni hänen kirjoituksessaan on juuri sellainen henki, joka kertoo, että toiveikkuus on heräämässä ja apatia hellittämässä. Siitä kertoo jo hänen kykynsä iloita täällä av:lla tulleista myönteisistä viesteistä. Samalla hän selvästi osaa suodattaa nuo negatiiviset viestit omaan arvoonsa ja nähdä, että niiden kirjoittaja voi myös huonosti (ehkä paljon huonommin kuin ap tällä hetkellä).



Tietysti vanhukset olisivat innoissaan seurastasi, ap. Mikä olisikaan mielekkäämpää kuin jakaa tarinoitaan jonkun viisaan vanhuksen kanssa, jolla on jo elämänkokemusta runsaasti?



Ja sitten siihen assertiivisuuteen eli omien puolien pitämiseen. Ap, sinun pitää sanoa miehellesi, että tarvitset ainakin yhden illan aikaa omille harrastuksillesi. Ehkä hän ei tiedä sitä. Ehkä hän ajattelee, ettet halua lähteä kotoa mihinkään (ja niin on saattanut ollakin). Nyt on kuitenkin uudenlainen aika ja tilanne on muuttunut. Sinä olet vastuussa siitä, että pidät huolen, että saat aikaa itsellesi.



Monet masentuneet ovat eläneet ns. toisten pillin ja tahdon mukaan. Oman itsen löytyminen vie aikaa. Pitää uudelleen tutustua siihen " minään" , joka oikeasti on. Se on kuin hauras uusi ihmissuhde alussa.



Tsemppiä ap:lle ja voimia ja haleja. Olet selvästi hieno ihminen sisimmältäsi.

Olisin kiinnostunut kuulemaan, mitä päätät seuraavaksi tehdä (tai ajatella)?

Oikein mieltä lämmitti lukea tuollaista tekstiä vaikka en ap olekaan :)



Minusta tuo on hyvä ajatus, että provoilijoiden ja ilkeilijöiden viesteihin ei kiinnitetä mitään huomiota. Jääkön omaan arvoonsa.





Ja ap, ihan varmasti sinusta olisi paljon iloa jonkun vanhuksen yksinäisiin päiviin! Kuka tietää vaikka löytäisit vanhuksen, joka on ihna yhtä masentunut ja yksin kuin sinäkin. Myös siän saisit mielenvirkistystä ja tuntisit olosi taas hyödylliseksi -sitähän ihminen kaipaa.





Tsemppivä!





5

Taidat olla itsekin varsin mukava :)



t. 34

Ja ihan pakko on kommentoida tähän alkuun. Tässä ketjussa on muutama vastaus sellaisilta ihmisiltä, joilta puuttuu täydellisesti kyky empatiaan. Täydellisesti.



Itselläni on kaksi pientä lasta. Muutama vuosi on mennyt pätkittäin nukkuessa, kaksi vuotta täydellisessä kaaoksessa. En saanut mitään otetta esikoiseen, kuopus vain huusi ja valvoi. En kestänyt miestä silmissäni, toisaalta hän joutui tekemään työpäivänsä jälkeen kaikki kotityöt ja hoitamaan lapsetkin. Kaverit ja harrastukset jäi, lopulta en enää edes vastannut puhelimeen enkä käynyt kaupassa.



Olin sairastunut vakavaan masennukseen. Kaikki asiat tuntuivat joko mitättömiltä, turhilta, ahdistavilta tai ylitsepääsemättömän vaikeilta. Samaan aikaan aloin kelata lapsuuttani, äitisuhdettani, kokemiani vääryyksiä. Tunsin huonoa omaatuntoa kaikesta.



Masentuneelle ei voi sanoa, että lähde lenkille. Syvästi masentunut ei kerta kaikkiaan pääse yhtään mihinkään. Ei edes postilaatikolle pahimmillaan. Hyvä jos ylipäätään ylös sängystä/sohvanpohjalta. Itse nukuin keskimäärin kolme tuntia yössä pätkittäin, päivät makasin sohvalla ja yritin vain pitää lapset hengissä.



Luin netistä mielenterveyshäiriöistä ja jäljitin pahan oloni syyt. Hakeuduin mielenterveystoimistoon ja sain keskusteluapua. Sain mielialalääkkeet. Aloin purkaa pahaa oloani puhumalla. Ymmärsin, mistä oloni johtuu.



Tällä hetkellä olen aloittelemassa terapiaa, lasten kanssa menee hyvin, olen toistaiseksi lopettanut lääkkeet, olen aloittanut uuden harrastuksen ja jaksan taas touhuta. Elämä tuntuu elämisen arvoiselta, ensimmäisen kerran noin neljään vuoteen.



Joten, yritä hakea keskusteluapua ihan ensin. Mieti lapsuuttasi, löytyykö sieltä jotain käsittelemättömiä traumoja. Sulla on ollut iso muutos elämässä, muutto. Se aiheuttaa stressiä ja on voinut aiheuttaa osaltaa masennusta. Vaihda lääkitys toiseen. Paranet varmasti ja jonain päivänä aurinko taas paistaa sullekin. Terapia auttaa varmemmin kuin lääkkeet. Joku uusi harrastus tässä vaiheessa voi olla liian rankka. Masennut ehkä lisää, jos et jaksakaan.



Tsemppiä ja voimia. Tiedän, minkälainen olo sulla on, mutta tiedän myös, että siitä voi parantua.



Ai niin...keskustele vakavasti miehesi kanssa ja yritä saada hänet ymmärtämään ja kiinnostumaan. Jos ei onnistu, niin lähde. Löydät kyllä paremman, kunhan olet kunnossa.