Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ei kaipaa ”mammakavereita” ja jopa ajatus niistä ahdistaa?
28.03.2022 |
Perheessämme on taaperoikää lähestyvä vauva ja olemme käyneet vauvan kanssa vauvakerhossa. On ihan kiva jutella muiden äitien kanssa kerhossa, aika pitkälti puhutaan jotain vauvoihin liittyvää. Ennen kaikkea käyn kerhossa vauvan takia. Vauva saa tutkailla kerhon leluja ja saa vaihtelua kotona olemiseen.
Minulle on useampikin ihminen tuputtanut, että pitäisi sopia vauvakerhossa käyvien äitien kanssa vaunulenkki/kahvilatreffejä. En erityisemmin kaipaa ”mammakavereita”, joiden kanssa keskustelu pyörisi pitkälti vain lasten ympärillä. On ihan kiva joskus jutella lapsiin liittyvistä asioista, mutta enemmän kaipaan kaverien kanssa juttelua vaikka maailman tapahtumista, harrastuksista ja mielenkiintoisista uutisista. Vaikka olen äiti, niin ei kiinnostukseni niitä asioita kohtaan ole hävinnyt, joista olin kiinnostunut jo ennen lasta. Minulle ei riitä se, että yhteisenä tekijänä on suunnilleen samanikäiset lapset, kaipaan enemmän.
Oikeastaan minua vauvakerhossa jopa ahdistaa, kun äidit vertailevat herkästi lapsia toisiin lapsiin. ”Osaako teidän Isla-Petteri jo kävellä? Meidän Verneri-Matilda oppi kävelemään jo 8 kuukauden iässä. Montako hammasta tytölläsi on puhjennut? Meillä on 6. Milloin Tuula-Severi sanoi ensimmäisen sanansa? Meillä on nukuttu kokonaisia öitä 3 viikon ikäisestä alkaen. Miten tuo teidän Ville-Veera on noin iso, kun on samanikäinen tämän meidän Aava-Aapelin kanssa ja vauvasi on paljon vauvaamme isompi?” En kaipaa keneltäkään mammalta lapseni arvostelua tai hänen kehityksensä kommentointia: jokainen kasvaa omassa tahdissaan ja oppii taidot omaan tahtiinsa.
Onko muilla samanlaisia ajatuksia?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli mammaryhmä. Koskaan ennen en ollut ollut ryhmässä, jossa joku ei osaa yhdyssanoja.
Eikö sitten ollut ihan hyvä, että sinäkin altistuit sille, että ihmiset eivät ole kaikki samanlaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä toivoisin just et noista mammatapaamisista löytyisi joku sellainen jonka kanssa klikkaisi ja löytyisi juteltavaa lasten ulkopuolellakin, ja enemmän siellä. Minusta nuo on ihan hyviä foorumeita tavata tällä mielellä samassa elämäntilanteessa olevia, kun samalla saa just vaihtelua päiviin ym. En mäkään silti jaksaisi montaa kertaa tavata erikseen ihmistä jonka kanssa on vain vauvapuhuttavaa.
Esikoisen kohdalla kävin vauvakerhossa ja sieltä esikoinen löysi parhaan kaverinsakin, tämä ystävyys on kantanut jo kymmenen vuoden ja toisen paikkakunnan päähän. Lisäksi siinä kohtaa koin hyvänä saada tukea toisista äideistä, kun esikoiseni on ollut lapsesta saakka erittäin vauhdikas ja temperamenttinen kasvatettava tyttö. Meillä ei ollut seesteistä vauva-aikaa vaan kovaa huutoa ja kiukuttelua varmaan ensimmäiset kuusi vuotta. Nyt kymmenen vuotiaana on jo ihana koululainen, aivan eri lapsi. Noina vauvakerho/ äitikerho aikoina koin hyvänä päästä kahvikupin ääreen kertomaan arjen haasteista ja sainkin paljon tukea ja pohdintaa. Ehkäpä lähtökohta olikin erilainen, kun olin rehellinen arjen haasteista enkä yrittänyt loistaa tai vertailla keneenkään meidän tilannetta.
Kuopuksen syntymän jälkeen huomasin että kaipasin enemmän omaa tilaa ja lenkkeilyä, kotona oloa, päiväunia. En jaksanut oikein tutustua muihin äiteihin enää, kuopuskin oli aivan unelmavauva. Rauhallinen ja hyväntuulinen. Silloin nämä mammakerhot tuntuivat ajatuksena todella rasittavalta. Satuin kerran yhden kaupungin isommassa kauppakeskuksessa lastenhoitohuoneeseen samaan aikaan kun siellä kokoontui joku mammakerho. Istuin imettämässä kuopusta tuolissa sermin takana ja kuuntelin keskustelua siitä, miten äidit olivat alkaneet syöttää lapsilleen sormiruokaa ja miten avokadot pilkotaan oikeaoppisesti sormiruokailevalle, sekä miten meillä ainakin on kaikki luomua ja soppakulhot porisee yötä päivää. Miten heillä ei ikinä syötäisi valmisruokia, vaan kaikki on ehdottomasti tehtävä itse. Se tuntui olevan ihan elämää suurempi kysymys.
Siinä oli rouhea tunne kävellä sen jälkeen sermin takaa tämän mammaporukan ohi kuopus sylissä mikron luokse ja täräyttää valmiit piltit lämpenemään. Liittyi vahvasti koko porukan hiljenemiseen.
En ole koskaan käynyt moisissa enkä tule koskaan jatkossakaan käymään. Ei kiinnosta yhtään.
Olen samanlainen, ei kiinnosta yhtään lähteä moisiin tapahtumiin vertailemaan lapsia ja keskustelemaan kakkavaippojen määrästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu ei! Mut varmaan kivitettäis niissä tapaamisissa, jos selviäis että vauva ollut korvikeruokinnalla jo pariviikkoisesta. Ei kiinnosta lähteä sinne tuomittavaksi.
Kun mun lapset oli pieniä ei ollut mammakerhoja, mutta oli tapana istua hiekkalaatikon ääressä. Koin sen introverttinä ahdistavaksi, koska minun on vaikea puhua niitä näitä tuntemattomille. Katsoin aina ikkunasta ettei ketään ollut paikalla ja menin sitten vasta lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 29 vuotias mies ja en todellakaan kaipaa teitä friikkejä mammoja kavereikseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 29 vuotias mies ja en todellakaan kaipaa teitä friikkejä mammoja kavereikseni.
Ei hätää, tunne on sama molemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 29 vuotias mies ja en todellakaan kaipaa teitä friikkejä mammoja kavereikseni.
Ei hätää, tunne on sama molemmilla.
Hyvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä yritin tutustua naapuruston äitiin, kun tiesin että meillä on samanikäiset vauvat. En valitettavasti jaksanutkaan sitä. Sain kilometrin pituisia viestejä, kun hän avautui jostain kiinteiden syömisen harjoituksista tai illan nukutusepisodista. Vertaistuki on toki tärkeää, mutta en vaan nähnyt mikä se ongelma oli? Ihan normaalia vauvaelämää, mutta hän teki kaikista itkuista niin ison numeron. Tavattiin muutamia kertoja vauvojen kanssa, ja mua ahdisti suunnattomasti se hänen luomansa minuuttiaikataulu. Hänellä ihan oikeasti oli ajastin päällä, kauanko vauvan pitää nukkua päiväunia, tai muuten on kaikki pilalla. Annoin yhteydenpidon hiipua pois...
Nuo Ville-verat ja Aada-Aapelit on niin saatanan kuluneita. 🤢🤮
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet äiti, ei sun maailmassa ole enää mitään muuta kuin lapsi.
Meillä 2 vuotias menee syksyllä kerhoon, jossa ollaan muutama tunti päivässä ilman vanhempia. Eipähän tarvitse pakkososialisoitua, mutta lapsi pääsee silti leikkimään ikäistensä kanssa.
Kerran kävin vauvavuotena pethekerhossa ja tuntui heti, että äitien välillä vallitsi hirveä kilpailuhenkisyys.
Kävin pari kertaa puolivahingossa/olosuhteiden pakosta eikä siellä nyt niin kamalaa ollut, kuin etukäteen kuvittelin. Ehkä täällä maalla on vähän eri meininki kuin kaupungissa. Äidit harmittelee kun miehet on päivät pitkät pellolla eivätkä ehdi olla vauvan kanssa jne.
Täysin samanlaisia. Valitettavasti minulla oli mammakavereita. Jälkiviisaana tekisin toisin.
En tiennyt että tuollaisia kerhoja edes on. 😁 No tytär on vasta 3kk joten eipä ole jäänyt mlstään paitsi. Itse en halua mammaverkostoitua sillä saisin varmasti vain paheksuntaa kun olen jo palannut osa-aikatöihin ja opintojen pariin kun mies koti-isänä. Ja en edes imetä (yrityksestä huolimatta maitoa ei tullut) joten tämäkin lisää varmasti muiden mammojen paheksuntaa. Mutta voisin käydäkin kerhossa jos siellä ei katsottaisi pahalla silmällä töissäkäyvää ja opiskelevaa ei-imettävää pikkuvauvan äitiä.
Alkuun olin vauvavuonna yksinäinen, kun ei ollut ketään muuta pienen lapsen äitiä lähipiirissä. Yritin moikkailla vaunulenkillä muita vastaantulleita vauvojen äitejä, mutta eivät moikanneet takaisin. Vauvavuoden kuluessa kaipuu muiden äitien seuraan meni ohi.