" Sinun kannattaisi opetella nauttimaan elämästä" , sanoi mieheni minulle.

Vierailija:

vieraalle ihmiselle on hirveän paljon helpompi puhua kuin tutulle,ihan totta. käyn kerran viikossa ja aina jää sanomatta paljon kun ei ole muistanut. olenkin alkanut kirjoittaa asioita aina ylös,että ensi kerralla muistaa. sairastan yleistä ahdistuneisuushäiriötä ja paniikkia sekä masennusta. syön cipralexia ja ahdistukseen rauhoittavaa. olen käynyt vasta viisi kertaa,joten isompaa edistystä ei vielä näy,mutta olo on hieman parempi.

lisään vielä,että olen sairaslomalla helmikuun loppuun asti ja kelalta saa sairaspäivärahaa

Tilasitko ajan ensimmäiselle käynnille ihan terveyskeskuksesta vai mielenterveystoimistosta suoraan? Käsittääkseni mielenterveystoimistossa jonot ovat monta kuukautta pitkät?



ap

terapiaa varten sitäpaitsi etsitään ensin itselle sopiva terapeutti, kaikki kun ei sovi kaikille.

Vierailija:

Vierailija:

Vatkuti, vatkuti, vatkuti.

Ihan kuin haluaisit vain jauhaa ja jauhaa tilannettasi ja saada kicksisi siitä jauhamisesta? Miehesi on tainnut kuunnella tuonkin kaiken jo moneen kertaan! Mietipä, miksi hän kehottaa nauttimaan elämästänne ja perheestänne. Kumpi oikeasti ansaitsee elämässäsi sen keskipisteenä olon?

Mitä helvettiä sinä tiedät minusta ja perheestäni? Et yhtään mitään!!

Valittamisesta ja jauhamisesta et voi minua kyllä syyttää.

Yksi syy, miksi en halua mennä terapiaan, on kaltaisesi ihmiset. Sosiaali- ja terveyspuolella on jos jonkinlaista tunnevammaista kaikkitietävää ja tuomitsevaa ihmistä töissä. En kestä, jos terapeuttini on sinunlaisesi.

Pidä tuo asenne. On hyvä tuomita ihmiset aina ennen kuin mitään faktaa on olemassa.

ap

vaan se on asenne, oletko kiitollinen tästä päivästä ja kaikseta siitä hyvästä mitä sinulla on, vai otatko stressiä ja murhetta niistä asioista jotka on huonosti.



Niin ja tämän tajusin tilanteessa, jossa tukiverkko hajosi, mies oli vankilassa, itse odotin isoa oikeudenkäyntiä, olin juuri aloittanut uudessa raskaassa työssä, ja esikoinen oli 9kk ja reagoi hoitoon joutumiseen todella raskaasti...JA kaikesta tuosta huolimatta löysin onnen arjesta.

Mun mies sai ajan seuraavalle viikolle.

Vierailija:

Käsittääkseni mielenterveystoimistossa jonot ovat monta kuukautta pitkät?

ap

kannattaa nyt alkuun mennä jollekin juttelemaan ja tekemään hoitosuunnitelma. Jos rahasta ei ole pulaa, niin mene yksityiselle psykiatrille. Mulla auttoi lääkkeet siihen, että en ollut niin raskas ympäristölleni ja sain voimaa ratkaista ne alla olevat ongelmat.



Sulle ei välttämättä tule mitään pitkää sairaslomaa, vaikka hakisitkin apua. Terapeuttia voi vaihtaa. Itse koin, että ekan terapeutin kanssa homma ei edennyt - kuudennen kerran jälkeen kerroin hänelle tämän ja ammatti-ihmisenä hän suositteli minulle toista terapeuttia. Tämä toinen olikin lähestymistavaltaan minulle oikea ja sain pääni kuntoon.



Sulla ap on nyt kaksi vaihtoehtoa a) hae itsellesi apua - ja EI, se ei ole useinkaan helppoa, mutta varmasti niiden vaikeuksien ja vaivannäön väärti b) älä hae apua ja tuhoa hiljalleen itsesi ja perheesi elämä.



Sitä oikeusjuttua on turha tohon kasaan heti miettiä. Voit lähteä selvittämään omaa oloasi ensin ja sitten katsoa, haluatko lähteä oikeusprosessiin. Jos katsot kaikkea tuollaisena mönttinä, asioille on mahdotonta tehdä mitään. Pitää aloittaa jostain - asia kerrallaan.

Minusta on päivän selvää (en osannut ajatella, että muille se ei ole) että ihminen ei välttämättä kerro juurta jaksain kaikkia elämänsä asioita. Ei tavattaessa tuttuja tai nettisivujen keskustelupalstan aloituksessa. Jos joku kertoo olevansa masentunut, kyllä minusta voi olettaa, että siihen on olemassa yksi tai useampia syitä.





ap

eli Dr Philin sanoin: mitä tyydytystä sinä saat siitä, että ryvet itsesäälissä, masennuksessa ja voivottelet menneisyyden taakka selässäsi?



Mikä oikeus on ikuisesti vain valittaa, että minulla on oikeus olla masentunut? Mene ammattiauttajalle ja ota elämä haltuusi. Sinulla on oikeus parempaan elämään ilman masennusta ja samoin perheelläsi.

Myös se, että pelkäät tarvitsevasi pitkää sairaslomaa ja lääkkeitä, taukoa kaikesta, eikä niinkään terapiaa, on kaikki myös tyypillisiä masennuksen oireita.



Sitä ei haluaisi ajatella kuinka kauan toipuminen kestää, ja siksi haluaisi pitkän sairasloman, että voisi nukkua vaan, eikö niin?



Soita kiltti ap lääkärille tänään, ja aloita itsestäsi huolehtiminen. Se mikä on ihanaa, on, että tulet huomaamaan ensimmäiset hyvät merkit jo hyvin pian!



Vierestä olen masentuneen toipumista katsellut, ja pahin mitä olisi voitu hänelle tehdä olis ollut jättää yksin " sairaslomalle" . Masentuneen ajatukset kun eivät ole terveitä, siksi terapiaa, tukea, uusia ajatusmalleja.





Tsemppiä ap, KYLLÄ KAIKKI JÄRJESTYY. Mitään muuta ei tarvi tehdä kuin varata aika sinne lääkärille. Tee se TÄNÄÄN.

Sinulle on epäselvää koko tuon prosessisi läpimeno (eri instanssit, aika, lopputulos...) ja sitä pikkuhiljaa selvitellessäsi selvität asioita myös itsellesi ja saat siitä taas sitä varmuutta.



Mutta onko se nyt tässä vaiheessa tärkeää? Eikö kuitenkin pitäisi pistää asiat rullaamaan. Kun asiat pitkistyy, niin ne yleensä mutkistuu. Saatat vielä kahden vuoden päästä huomata, että mähkit edelleen. Tiedät ehkä enemmän kuin nyt, mutta se tärkeä " puhelinsoitto" on tekemättä. Eikö sinua houkuttele se ajatus, että kun olet laittanut homman vireille, olet tehnyt jotain suunnattoman tärkeää lastesi, perheesi ja itsesi hyväksi.

tuolla itsesäälissä kiereskelyllä. Mutta onneksi miehesi ei ole vielä mennyt retkuun..

Pitkän päälle se on vaan miehellesi ihan samanlaista helvettiä jos et tee asialle mitään. Niin ja kaikki lähtee sinusta Ap! sinä päätät mitä teet elämälläsi...

Vierailija:

kannattaa nyt alkuun mennä jollekin juttelemaan ja tekemään hoitosuunnitelma. Jos rahasta ei ole pulaa, niin mene yksityiselle psykiatrille. Mulla auttoi lääkkeet siihen, että en ollut niin raskas ympäristölleni ja sain voimaa ratkaista ne alla olevat ongelmat.

Sitä oikeusjuttua on turha tohon kasaan heti miettiä. Voit lähteä selvittämään omaa oloasi ensin ja sitten katsoa, haluatko lähteä oikeusprosessiin. Jos katsot kaikkea tuollaisena mönttinä, asioille on mahdotonta tehdä mitään. Pitää aloittaa jostain - asia kerrallaan.

Ahdistaa koko asia nyt vielä enemmän. Miksi pitikin kirjoittaa tämä aloitus? Voi kumpa olisi joku, joka ottaisi napakan otteen kädestä, taluttaisi autoon ja veisi lääkäriin. Pakottaisi avautumaan lääkärille ja sanoisi:älä huoli, lapset ja talous on kunnossa, voit huolehtia nyt itsestäsi.

ap

Huomaatko kuinka piehtaroit tuntemuksissasi? Venkoilet ja keksit verukkeita.



Kaikki vastaajat sanovat kuitenkin samaa: Hae apua.



Harvoin sitä aikuisilla ihmisillä on ketään kädestä pitelijää ja vaikka olisikin, se muutos on silti kiinni yksin sinusta!

Eiköhän hän auta sinut lääkärille? Vaikuttaa ainakin ihanalta mieheltä.



Kaikkea hyvää sulle, kyllä tuostakin suosta noustaan (eikä haittaa mua, vaikket sitä vielä itse usko; me uskotaan sun puolesta).



Nyt vaan näytät tän miehelles ja sanot: auta kulta.



Jooko? Mitään muuta ei tarvi tehdä. Okei?

Vierailija:

eli Dr Philin sanoin: mitä tyydytystä sinä saat siitä, että ryvet itsesäälissä, masennuksessa ja voivottelet menneisyyden taakka selässäsi?

Mikä oikeus on ikuisesti vain valittaa, että minulla on oikeus olla masentunut? Mene ammattiauttajalle ja ota elämä haltuusi. Sinulla on oikeus parempaan elämään ilman masennusta ja samoin perheelläsi.

Nuo sanat ovat hyvin totta. Minulla ja perheelläni on oikeus olla onnellinen, masennuksesta ja pahasta olosta vapaa.

Mutta ristiriita tässä on. Jos haluan olla vapaa masennuksesta ja onnellinen, se myös maksaa paljon. Tuntuu hirveältä olla se, joka rikkoo suvun välit. Vaikka perimmäinen syy ei minussa olekaan.

ap

Muut asiat tulevat heidän jälkeensä. Nyt olet siinä tilanteessa, että on tehtävä valintoja.

Vierailija:

Huomaatko kuinka piehtaroit tuntemuksissasi? Venkoilet ja keksit verukkeita.

Kaikki vastaajat sanovat kuitenkin samaa: Hae apua.

Harvoin sitä aikuisilla ihmisillä on ketään kädestä pitelijää ja vaikka olisikin, se muutos on silti kiinni yksin sinusta!

Huomaan. Tiedän, että annan erilaisia syitä miksi en hae apua. Ne eivät ole verukkeita. Tai, no ovat tietysti, mutta oikeita syitä kuitenkin. Elämä vaan ei ole niin helppoa myrskyn silmässä, kuin se kauempaa näyttäisi. Tämä avun hakemisen järjestelykin jo tuntuu työläältä.

Tuntuu hömöltä kuvitella se tilanne, kun menen lääkäriin hakemaan apua. Menenkö päivystykseen? No, mitä tiskillä kerron? Vakavalla naamalla/hymyillen kerron, että pääni leviää aivan kohta, tarvin apua NYT?

Itkettää. Päässä humisee. Pakko poistua koneelta nyt.

Kiitos kaikille, jotka minua kannustivat ja ymmärsivät.

ap

Mullakin se vaati paljon, mutta nyt osaan nauttia myös siitä yksitoikkoisesta arjesta!

Ap, edelleenkin ymmärrän " vetkuilusi" ja sen mikset saa haettua apua. Olen vetkuillut itsekin, aina ja kaiken kanssa, siis sairauksia tarkoitan. Minäkin olen monen monta kertaa toivonut, että joku sanoisi minulle, että mene nyt lääkäriin, nyt tarvitset apua. Kun on aina tottunut olemaan vahva ja vahvoilla - ainakin päällepäin - niin ei heikkouden myöntäminen todellakaan käy sormia napsauttamalla!



Itse olen käynyt työterveyspsykologilla ja ihan itse, omasta aloitteestani loppujen lopuksi varasin ajan. Tt-lääkäri tosin suositteli sitä mulle jo vuosi sitten lokakuussa, mutta nyt elokuussa vasta sain sen tehtyä.



Rohkeutta!



Terv. 31

Olet oikeassa, heikoksi opetteleminen vaatii aikaa. Olen lapsesta asti ottanut sellaisen roolin, jossa kannattelen muita. Olen vasta aikuisena ymmärtänyt, että roolini elämässä ei ole ollut kovin terve. Mutta on hirveän vaikea muuttaa käyttäytymistään, johon on tottunut 30 vuoden ajan.



Muotoilit sanasi hyvin; olemme samalla tiellä, sinä vain muutaman askeleen edellä minua. Pikkuhiljaa tässä molemmat koetamme astella eteenpäin tiellä. Ehkä polun päässä olisi suojainen lehto, jossa riippukeinu, hyvä kirja ja kylmää juotavaa :) ?



Voimia sinullekin!



ap