Lue keskustelun säännöt.
Yhteisten lasten hoitaminen uusperheessä
28.03.2022 |
Mies ei ole nähnyt lastaan muutamaan viikkoon, koska lapsi oli äitinsä kanssa pitkään ulkomaan reissulla. Nyt mies ehdotti, että lähtisi lapsensa kanssa viikonlopuksi hotelliin ”jotta saisivat olla kahden” (eli että miehen ei tarvitsisi hoitaa meidän yhteisiä lapsia). Lapsemme kyselevät tuon sisaruksensa perään ja luonnollisesti me kaikki haluaisimme nähdä häntä pitkän tauon jälkeen ja luulisin hänenkin ikävöivän meitä kaikkia.
Miten te toimisitte vastaavassa tilanteessa, haluaisitteko olla perheen kanssa yhdessä vai olisiko ok, että muu perhe ei näkisi lasta todella pitkään aikaan ja äiti hoitaisi viikonlopun yksin pienet, yhteiset lapset? Jos äiti hoitaa yksin, onko mielestänne äidillä sitten oikeus olla vastaava aika esim. ystäviään tapaamassa niin että isä sitten hoitaa yhteiset lapset? Myös minulla on kaksi lasta, jotka asuvat meillä 50/50, mutta itse pidän tärkeänä sitä, että lapset näkevät sisaruksiaan aina, kun meillä ovat ja samoin he pitävät sitä tärkeänä kun toisiaan aina ikävöivät.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Itseäni tympii bonuslapsellekin syötetty ideologia, että hän on tapaamassa isäänsä. Bonuslapsen äiti haluaa vaalia sudetta isovanhempiin, miehen sisaruksiin ja jopa serkkuihin. Mutta kun tullaan sisaruspuoliin - näillä suhteillä ei äkkiä ole mitään merkitystä, ja lapsikin tietää korjata joskus, että veljet ovat velipuolia. Kaikki pyörii lapsen isä-ikävän ympärillä, mutta omien lasteni ikävä sisarustaan kohtaan on arvotonta. Mitä lapsi tästä oppii? No sen miten ihmissuhteet ovat yhdensuuntaisia omien mielihalujen mukaa.
Itse näen kuitenkin että sisaruus on pidemmässä juoksussa yhtä tärkeää kuin vanhemmuus ja pohja sille luodaan lapsena ihan kuten suhde vanhempaan. Vanhemmat kuitenkin menetämme, sisarukset jäävät sen jälkeenkin. Olen menettänyt vanhempani suht nuorena, mutta sisarusten olemassaolo on antanut paljon lohtua ja turvaa. Joten suututtaa miten nämä pienten ihmisten keskinäiset suhteet jäävät uusioperheissä isä-äiti suhteen jalkoihin.
Miten sitten sinun lapsillasi voi olla ikävä sisaruspuolta kohtaan, jos tällaista ikävää ei sisaruspuolen suunnalta ole, eivätkä he ole saaneet elää yhteistä arkea?
Normaalitilanteessa lapset tukeutuvat vanhempiinsa. Toki aina kaikki ei mene ideaalisti, mutta tärkeää olisi ettei kadotetusta vanhemman turvasta tule perheessänne ylisukupolvista ilmiötä. Sisarukseen ei tarvitse tukeutua, sitä varten on vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tässä pientä Tukholman syndroomaa on havaittavissa jos ei provosta ole kyse.
Kerrataanpa. Perheessä on kaksi pientä lasta (ilmeisesti poikia), joiden hoidon kanssa ilmeisesti ollaan lujilla, koska ap kaipailee apua ja vapaata aikaa.
Sitten äidillä on kaksi isompaa lasta, jotka asuvat 50-prosenttisesti tässä perheessä. He eivät ikinä (huomatkaa, ikinä) kaipaa mitään omaa, ikätasoista toimintaa äidin kanssa, vaan haluavat aina ja kaikkialla olla pienten velipuolten kanssa. Koska yhteinen aika on niin tärkeää.
Ja sitten meillä on vielä tämä miehen lapsi, niin sanottu bonuslapsi. Hän ei halua aina ja jatkuvasti olla kahden pienen velipuolen seurassa, vaan haluaa viettää aikaa myös kaksin isän kanssa. Ja mikä on seuraus? Pienillä velipuolilla on sydäntä raastava ikävä tätä tuntemattomaksi jäänyttä sisaruspuolta kohtaan!
Minulla itselläni on pieniä poikia, jotka ovat täyssisaruksia ja hyvin läheisiä keskenään. Tiedän jotakin lasten kiintymyssuhteista ja toiveista. Ja voinpa kertoa, että sydämestäni toivon että tämä juttu on keksitty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni tympii bonuslapsellekin syötetty ideologia, että hän on tapaamassa isäänsä. Bonuslapsen äiti haluaa vaalia sudetta isovanhempiin, miehen sisaruksiin ja jopa serkkuihin. Mutta kun tullaan sisaruspuoliin - näillä suhteillä ei äkkiä ole mitään merkitystä, ja lapsikin tietää korjata joskus, että veljet ovat velipuolia. Kaikki pyörii lapsen isä-ikävän ympärillä, mutta omien lasteni ikävä sisarustaan kohtaan on arvotonta. Mitä lapsi tästä oppii? No sen miten ihmissuhteet ovat yhdensuuntaisia omien mielihalujen mukaa.
Itse näen kuitenkin että sisaruus on pidemmässä juoksussa yhtä tärkeää kuin vanhemmuus ja pohja sille luodaan lapsena ihan kuten suhde vanhempaan. Vanhemmat kuitenkin menetämme, sisarukset jäävät sen jälkeenkin. Olen menettänyt vanhempani suht nuorena, mutta sisarusten olemassaolo on antanut paljon lohtua ja turvaa. Joten suututtaa miten nämä pienten ihmisten keskinäiset suhteet jäävät uusioperheissä isä-äiti suhteen jalkoihin.
Miten sitten sinun lapsillasi voi olla ikävä sisaruspuolta kohtaan, jos tällaista ikävää ei sisaruspuolen suunnalta ole, eivätkä he ole saaneet elää yhteistä arkea?
Normaalitilanteessa lapset tukeutuvat vanhempiinsa. Toki aina kaikki ei mene ideaalisti, mutta tärkeää olisi ettei kadotetusta vanhemman turvasta tule perheessänne ylisukupolvista ilmiötä. Sisarukseen ei tarvitse tukeutua, sitä varten on vanhemmat.
Enhän sanonut ettei sisaruksella ole ikävä veljiään. Eikä kukaan sanonut, että lapsen tulisi tukeutua toiseen lapseen. Mutta aikuisena lapsi kiittää jos on sisaruksien kanssa tunneside,
Mutta jos lapsi pienestä pitäen kertoo ikävöivänsä veljiään, ja äiti vastaa että älä höpötä, hän käy katsomassa isäänsä. Tai hämmästelee ääneen lapsen kuullen miksi lapsi tulisi sellaisena viikonloppuna kun isä on töissä. Minusta pitäisi tukea lasten välistä suhdetta, eikä aina korjata lapsen ajattelua siihen suuntaan, että vain yhdellä asialla on väliä. Tai opettaa veljiään ikävöivää lasta, ettei se ikävä ole suotavaa koska äiti ei samaistu, ja ne eivät ole perhettä vaan jotain isän uuden elämän jatkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni tympii bonuslapsellekin syötetty ideologia, että hän on tapaamassa isäänsä. Bonuslapsen äiti haluaa vaalia sudetta isovanhempiin, miehen sisaruksiin ja jopa serkkuihin. Mutta kun tullaan sisaruspuoliin - näillä suhteillä ei äkkiä ole mitään merkitystä, ja lapsikin tietää korjata joskus, että veljet ovat velipuolia. Kaikki pyörii lapsen isä-ikävän ympärillä, mutta omien lasteni ikävä sisarustaan kohtaan on arvotonta. Mitä lapsi tästä oppii? No sen miten ihmissuhteet ovat yhdensuuntaisia omien mielihalujen mukaa.
Itse näen kuitenkin että sisaruus on pidemmässä juoksussa yhtä tärkeää kuin vanhemmuus ja pohja sille luodaan lapsena ihan kuten suhde vanhempaan. Vanhemmat kuitenkin menetämme, sisarukset jäävät sen jälkeenkin. Olen menettänyt vanhempani suht nuorena, mutta sisarusten olemassaolo on antanut paljon lohtua ja turvaa. Joten suututtaa miten nämä pienten ihmisten keskinäiset suhteet jäävät uusioperheissä isä-äiti suhteen jalkoihin.
Miten sitten sinun lapsillasi voi olla ikävä sisaruspuolta kohtaan, jos tällaista ikävää ei sisaruspuolen suunnalta ole, eivätkä he ole saaneet elää yhteistä arkea?
Normaalitilanteessa lapset tukeutuvat vanhempiinsa. Toki aina kaikki ei mene ideaalisti, mutta tärkeää olisi ettei kadotetusta vanhemman turvasta tule perheessänne ylisukupolvista ilmiötä. Sisarukseen ei tarvitse tukeutua, sitä varten on vanhemmat.
Enhän sanonut ettei sisaruksella ole ikävä veljiään. Eikä kukaan sanonut, että lapsen tulisi tukeutua toiseen lapseen. Mutta aikuisena lapsi kiittää jos on sisaruksien kanssa tunneside,
Mutta jos lapsi pienestä pitäen kertoo ikävöivänsä veljiään, ja äiti vastaa että älä höpötä, hän käy katsomassa isäänsä. Tai hämmästelee ääneen lapsen kuullen miksi lapsi tulisi sellaisena viikonloppuna kun isä on töissä. Minusta pitäisi tukea lasten välistä suhdetta, eikä aina korjata lapsen ajattelua siihen suuntaan, että vain yhdellä asialla on väliä. Tai opettaa veljiään ikävöivää lasta, ettei se ikävä ole suotavaa koska äiti ei samaistu, ja ne eivät ole perhettä vaan jotain isän uuden elämän jatkeita.
Jos tarkkoja ollaan, aloituksessa sanottiin että mies lähtee hotelliin lapsensa kanssa, jotta hänen ei tarvitsisi hoitaa perheen pienempiä lapsia.
Ehkä lasten välinen suhde ei juuri tässä tilanteessa ole se, mitä pitäisi eniten tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni tympii bonuslapsellekin syötetty ideologia, että hän on tapaamassa isäänsä. Bonuslapsen äiti haluaa vaalia sudetta isovanhempiin, miehen sisaruksiin ja jopa serkkuihin. Mutta kun tullaan sisaruspuoliin - näillä suhteillä ei äkkiä ole mitään merkitystä, ja lapsikin tietää korjata joskus, että veljet ovat velipuolia. Kaikki pyörii lapsen isä-ikävän ympärillä, mutta omien lasteni ikävä sisarustaan kohtaan on arvotonta. Mitä lapsi tästä oppii? No sen miten ihmissuhteet ovat yhdensuuntaisia omien mielihalujen mukaa.
Itse näen kuitenkin että sisaruus on pidemmässä juoksussa yhtä tärkeää kuin vanhemmuus ja pohja sille luodaan lapsena ihan kuten suhde vanhempaan. Vanhemmat kuitenkin menetämme, sisarukset jäävät sen jälkeenkin. Olen menettänyt vanhempani suht nuorena, mutta sisarusten olemassaolo on antanut paljon lohtua ja turvaa. Joten suututtaa miten nämä pienten ihmisten keskinäiset suhteet jäävät uusioperheissä isä-äiti suhteen jalkoihin.
Miten sitten sinun lapsillasi voi olla ikävä sisaruspuolta kohtaan, jos tällaista ikävää ei sisaruspuolen suunnalta ole, eivätkä he ole saaneet elää yhteistä arkea?
Normaalitilanteessa lapset tukeutuvat vanhempiinsa. Toki aina kaikki ei mene ideaalisti, mutta tärkeää olisi ettei kadotetusta vanhemman turvasta tule perheessänne ylisukupolvista ilmiötä. Sisarukseen ei tarvitse tukeutua, sitä varten on vanhemmat.
Enhän sanonut ettei sisaruksella ole ikävä veljiään. Eikä kukaan sanonut, että lapsen tulisi tukeutua toiseen lapseen. Mutta aikuisena lapsi kiittää jos on sisaruksien kanssa tunneside,
Mutta jos lapsi pienestä pitäen kertoo ikävöivänsä veljiään, ja äiti vastaa että älä höpötä, hän käy katsomassa isäänsä. Tai hämmästelee ääneen lapsen kuullen miksi lapsi tulisi sellaisena viikonloppuna kun isä on töissä. Minusta pitäisi tukea lasten välistä suhdetta, eikä aina korjata lapsen ajattelua siihen suuntaan, että vain yhdellä asialla on väliä. Tai opettaa veljiään ikävöivää lasta, ettei se ikävä ole suotavaa koska äiti ei samaistu, ja ne eivät ole perhettä vaan jotain isän uuden elämän jatkeita.
Jos tarkkoja ollaan, aloituksessa sanottiin että mies lähtee hotelliin lapsensa kanssa, jotta hänen ei tarvitsisi hoitaa perheen pienempiä lapsia.
Ehkä lasten välinen suhde ei juuri tässä tilanteessa ole se, mitä pitäisi eniten tukea.
Kommentoin yleisesti liittyen uusperheen sisarussuhteisiin. En ap tapausta. Turhaa täytettä nämä provoketju muutenkin täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:ta taitaa vain harmittaa, ettei mies vie häntä hotelliin. Mutta kyllä sekin varmasti onnistuisi, varaatte matkan ja lapset hoitoon.
Minulla on kyllä varaa mennä hotelliin niin halutessani, juuri olimme kaikkien minun lasteni eli 4 lapsen ja mieheni kanssa. Kyse on siitä, että pelkään, että tuo lapsi ei koe sitten koskaan olevansa osa meidän perhettä kun käy niin harvoin ja osa niistä harvoista tapaamisistakin on vain isän kanssa. Luulisin, että se ei tuntuisi lapsesta kivalta.
Ap
Miksi sen lapsen pitäisi olla osa teidän perhettä. Eihän se asia edes ole sinun päätettävissäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:ta taitaa vain harmittaa, ettei mies vie häntä hotelliin. Mutta kyllä sekin varmasti onnistuisi, varaatte matkan ja lapset hoitoon.
Minulla on kyllä varaa mennä hotelliin niin halutessani, juuri olimme kaikkien minun lasteni eli 4 lapsen ja mieheni kanssa. Kyse on siitä, että pelkään, että tuo lapsi ei koe sitten koskaan olevansa osa meidän perhettä kun käy niin harvoin ja osa niistä harvoista tapaamisistakin on vain isän kanssa. Luulisin, että se ei tuntuisi lapsesta kivalta.
Ap
Miksi sen lapsen pitäisi olla osa teidän perhettä. Eihän se asia edes ole sinun päätettävissäsi.
Lapsen isä on perheemme isä ja kaksi yhteistä lastamme elää perheessämme 100% ajasta. Te, kenen mielestä lapsi tulee tapaamaan vain isäänsä, ajatteletko hänestä olevan mukavaa, jos hän ei kuulu isänsä perheeseen, johon isän muut lapset sekä isän vaimon lapset kuuluvat? Isä kuitenkin huolehtii myös muista lapsistaan silloinkin, kun tämä äidin luona asuva lapsi on tapaamassa isäänsä, joten mitään erillistä ”isän perhettä” heistä ei koskaan voi tulla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh huh täytyypä olla onnelinen, että sai itse kasvaa ja kasvattaa omat lapset ydinperheessä..
Ei oo mikään käki. Biologia edellä. Miksi pitäisi sinun muksuja paasata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh huh täytyypä olla onnelinen, että sai itse kasvaa ja kasvattaa omat lapset ydinperheessä..
Niin minäkin olen kasvanut ja kaksi lastamme tulee kasvamaan. Siksi haluaisinkin luoda muillekin lapsille olon, että kuuluvat perheeseen eivätkä ole vain kyläilemässä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh täytyypä olla onnelinen, että sai itse kasvaa ja kasvattaa omat lapset ydinperheessä..
Niin minäkin olen kasvanut ja kaksi lastamme tulee kasvamaan. Siksi haluaisinkin luoda muillekin lapsille olon, että kuuluvat perheeseen eivätkä ole vain kyläilemässä.
Ap
Ei tuosta setistä taida saada ydinperhettä millään väännettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh täytyypä olla onnelinen, että sai itse kasvaa ja kasvattaa omat lapset ydinperheessä..
Niin minäkin olen kasvanut ja kaksi lastamme tulee kasvamaan. Siksi haluaisinkin luoda muillekin lapsille olon, että kuuluvat perheeseen eivätkä ole vain kyläilemässä.
Ap
Ei tuosta setistä taida saada ydinperhettä millään väännettyä.
Miten niin? Kaksi lapsistamme asuu ja kasvaa 100%:sti äitinsä ja isänsä kanssa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh täytyypä olla onnelinen, että sai itse kasvaa ja kasvattaa omat lapset ydinperheessä..
Niin minäkin olen kasvanut ja kaksi lastamme tulee kasvamaan. Siksi haluaisinkin luoda muillekin lapsille olon, että kuuluvat perheeseen eivätkä ole vain kyläilemässä.
Ap
Ei tuosta setistä taida saada ydinperhettä millään väännettyä.
Miten niin? Kaksi lapsistamme asuu ja kasvaa 100%:sti äitinsä ja isänsä kanssa.
Ap
No voisin veikata, että ei kauaa, jos alat kontrolloida miestä tuolla tavalla. Et kommentoinut mitenkään siihen, että täällä uskomme sinun ainoastaan haluavan miehen jäädä kotiin, koska et vain itse pääse hotelliin ja joudut hoitamaan YHDEN viikonlopun teidän yhteisiä lapsianne ilman isukkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh täytyypä olla onnelinen, että sai itse kasvaa ja kasvattaa omat lapset ydinperheessä..
Niin minäkin olen kasvanut ja kaksi lastamme tulee kasvamaan. Siksi haluaisinkin luoda muillekin lapsille olon, että kuuluvat perheeseen eivätkä ole vain kyläilemässä.
Ap
Miksi te kuitenkin sitten päätitte mennä sinne hotellille ilman miehen lasta? Eikö olisi pitänyt järjestää niin, että kaikki pääsevät samalla kertaa, kun olet noin perhekeskeinen.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni tympii bonuslapsellekin syötetty ideologia, että hän on tapaamassa isäänsä. Bonuslapsen äiti haluaa vaalia sudetta isovanhempiin, miehen sisaruksiin ja jopa serkkuihin. Mutta kun tullaan sisaruspuoliin - näillä suhteillä ei äkkiä ole mitään merkitystä, ja lapsikin tietää korjata joskus, että veljet ovat velipuolia. Kaikki pyörii lapsen isä-ikävän ympärillä, mutta omien lasteni ikävä sisarustaan kohtaan on arvotonta. Mitä lapsi tästä oppii? No sen miten ihmissuhteet ovat yhdensuuntaisia omien mielihalujen mukaa.
Itse näen kuitenkin että sisaruus on pidemmässä juoksussa yhtä tärkeää kuin vanhemmuus ja pohja sille luodaan lapsena ihan kuten suhde vanhempaan. Vanhemmat kuitenkin menetämme, sisarukset jäävät sen jälkeenkin. Olen menettänyt vanhempani suht nuorena, mutta sisarusten olemassaolo on antanut paljon lohtua ja turvaa. Joten suututtaa miten nämä pienten ihmisten keskinäiset suhteet jäävät uusioperheissä isä-äiti suhteen jalkoihin.
Elin osan lapsuudesta uusperheessä enkä nyt 28v iässä ole enää ollut missään tekemisissä "sisarusten" kanssa eli viimeksi näin näitä lauman jäseniä 9 vuotta sitten yo-juhlissani, sen jälkeen lähdin opiskelemaan enkä ole tuntenut mitään ikävää niitä ihmisiä kohtaan, jotka veivät minulta isäviikonloput. Isään olen yhteydessä ja äidin kanssa olen hyvin läheinen, mutta isänpuolen uusperhe ei merkitse minulle mitään, vaikka isän puoliso teki kaikkensa, että olisin ollut hänen lastensa kanssa. Jopa kesätyöni olisi pitänyt antaa äitipuolen tyttärelle, jotta hän olisi saanut taskurahaa.
Ihmissuhteet perustuvat erilaisille toimijuuksille eli isällä ja lapsella on ihan erilainen suhde kuin lapsella ja äitipuolen lapsilla, vaikka saman katon alla joutuisi olemaan. Julminta on riistää lapselta yhteinen aika isänsä kanssa ja todeta, että hoida vauvaa, se on sun sisarus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh täytyypä olla onnelinen, että sai itse kasvaa ja kasvattaa omat lapset ydinperheessä..
Niin minäkin olen kasvanut ja kaksi lastamme tulee kasvamaan. Siksi haluaisinkin luoda muillekin lapsille olon, että kuuluvat perheeseen eivätkä ole vain kyläilemässä.
Ap
Miksi te kuitenkin sitten päätitte mennä sinne hotellille ilman miehen lasta? Eikö olisi pitänyt järjestää niin, että kaikki pääsevät samalla kertaa, kun olet noin perhekeskeinen.
Mies ei halua, että osan aikaa muualla asuvat lapset ovat meillä yhtäaikaa, jotta voi paremmin keskittyä tähän lapseensa. Mikä sitten tarkoittaa, että lapsi ei pääse perheemme reissuihin mukaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh täytyypä olla onnelinen, että sai itse kasvaa ja kasvattaa omat lapset ydinperheessä..
Niin minäkin olen kasvanut ja kaksi lastamme tulee kasvamaan. Siksi haluaisinkin luoda muillekin lapsille olon, että kuuluvat perheeseen eivätkä ole vain kyläilemässä.
Ap
Ei tuosta setistä taida saada ydinperhettä millään väännettyä.
Miten niin? Kaksi lapsistamme asuu ja kasvaa 100%:sti äitinsä ja isänsä kanssa.
Ap
Jos perheessä on vanhempia sisaruspuolia, oikea termi on uusperhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh täytyypä olla onnelinen, että sai itse kasvaa ja kasvattaa omat lapset ydinperheessä..
Niin minäkin olen kasvanut ja kaksi lastamme tulee kasvamaan. Siksi haluaisinkin luoda muillekin lapsille olon, että kuuluvat perheeseen eivätkä ole vain kyläilemässä.
Ap
Miksi te kuitenkin sitten päätitte mennä sinne hotellille ilman miehen lasta? Eikö olisi pitänyt järjestää niin, että kaikki pääsevät samalla kertaa, kun olet noin perhekeskeinen.
Mies ei halua, että osan aikaa muualla asuvat lapset ovat meillä yhtäaikaa, jotta voi paremmin keskittyä tähän lapseensa. Mikä sitten tarkoittaa, että lapsi ei pääse perheemme reissuihin mukaan.
Ap
Lapsi saa vastaavasti enemmän isänsä huomiota. Isä tuntee parhaiten oman lapsensa ja tietää, mitä hän tarvitsee.
Ja tokihan voitte reissata perheenä myös miehen lapsen kanssa, vai onko kolme lasta liian vähän reissulle?
Itseäni tympii bonuslapsellekin syötetty ideologia, että hän on tapaamassa isäänsä. Bonuslapsen äiti haluaa vaalia sudetta isovanhempiin, miehen sisaruksiin ja jopa serkkuihin. Mutta kun tullaan sisaruspuoliin - näillä suhteillä ei äkkiä ole mitään merkitystä, ja lapsikin tietää korjata joskus, että veljet ovat velipuolia. Kaikki pyörii lapsen isä-ikävän ympärillä, mutta omien lasteni ikävä sisarustaan kohtaan on arvotonta. Mitä lapsi tästä oppii? No sen miten ihmissuhteet ovat yhdensuuntaisia omien mielihalujen mukaa.
Itse näen kuitenkin että sisaruus on pidemmässä juoksussa yhtä tärkeää kuin vanhemmuus ja pohja sille luodaan lapsena ihan kuten suhde vanhempaan. Vanhemmat kuitenkin menetämme, sisarukset jäävät sen jälkeenkin. Olen menettänyt vanhempani suht nuorena, mutta sisarusten olemassaolo on antanut paljon lohtua ja turvaa. Joten suututtaa miten nämä pienten ihmisten keskinäiset suhteet jäävät uusioperheissä isä-äiti suhteen jalkoihin.