Orastava suhde: Nainen haaveilee adoptiolapsista, minä biologisista, ainut vaihtoehto ero?
Nainen tuntuu muuten täydeltä kympiltä, joten harmittaa ihan todella paljon, että nainen kyllä haaveilee perheestä kuten minäkin, mutta hän on aina haaveillut kuulemma adoptoivansa kaksi lasta, mutta minä itse, kun taas haluaisin biologisia lapsia, se tuntuu ehdottomalta minulle. Voiko naisen mieli vielä ns muuttua vai pitääkö vain erota? Tuntuu tyhmältä, että molemmat kuitenkin haluaa perheen, mutta ns eri tavalla.
Kommentit (180)
Kaffebulla kirjoitti:
Eihän adoptiolapset ole omia. On hienoa että ihmiset jaksavat ryhtyä kasvattivanhemmiksi hylätyille lapsille, mutta omia lapsia ne eivät ole, vaan joidenkin muiden.
Ne oikeat vanhemmat ovat hylänneet lapsensa ja tietoisuus tästä seuraa kasvattilapsen mukana aina.
Itse ymmärrän ap:tä hyvin. Omat lapset on kuitenkin omia. Ihan eri asia kuin toisten lapset, joita säälistä kasvattaa ikään kuin ominaan.
Nyt kyllä puhut täyttä skeidaa. Tunnen adoptio vanhemman lähipiiristäni, ei voinut saada omia lapsia, joten adoptoivat lapsen ja yhtä rakas on vanhemmilleen. Saivat muodostettua lapseen kiinteän tunnesiteen. Lapsi on nyt nuori aikuinen ja ovat päivittäin tekemisissä, niin kuin minäkin biologisten vanhempieni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Synnytä itse.
Ejakuloi itse vaginaan vai etkö siihen kykene?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nyt ensin tosiaan muistuttaa että adoptoiminen ei ole mikään itsestäänselvyys, se on hyvin vaikeaa ja kestää kauan. Vaikka maailmassa on paljon orpoja lapsia niin byrokratian takia adoptoitavia lapsia ei riitä kaikille haluaville varsinkaan suomessa. Jotenkin naivi ajatus että minäpäs vaan adoptoin lapsen kun en halua synnyttää ja maailmassa on paljon kodittomia lapsia, se ei mene ihan niin.
Ei ole se biologistenkaan lasten saaminen mikään itsestäänselvyys. Ja uskon, että nainen on asiaan perehtynyt, ap sanoi jossain kommentissa, että tällä naisella on suvussaan adoptiolapsia.
Biologisten lasten tekeminen tähän ylitse tursuavaan maailmaan on melko itsekästä
No voihan sen mieli muuttua. Ja oikeasti, adoptioon liittyy paljon eettisiä ongelmia. Ja ei , ei kaikki adoptiolapset ole orpoja. Eikä edes sellaisia,joita vanhemmat ei rakasta.
Adoptioon päätyy lapsia vasten vanhemman tahtoa, köyhyys voi olla syynä. Ja toisinaan vanhempi ei edes ymmärrä lapsen joutuvan pysyvästi pois.
Englanniksi ainakin löytyy tietoa jos haluaa etsiä.
Jos oikeasti haluaa auttaa, niin olisi parempi tukea köyhiä perheitä, mahdollistaa yksinhuoltajan pitää lapsensa...ja jos se onnistu niin tukea sitä että voisi kasvaa omassa yhteisössään
Adoptiovapaita lapsia ei juuri Suomessa ole, ja ulkomailtakin lapsen hankkimisessa on paljon ongelmia ja eettisiä kysymyksiä.
Sen sijaan sijaisvanhemmille on aina kysyntää. Löytyisikö jokin kompromissi, esimerkiksi yksi biologinen ja yksi sijoitettu lapsi, kun ilmeisesti teistä kumpikin haaveilee lapsista monikossa.
Jos kompromissia ei löydy, niin sitten päästätte toisistanne irti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi biologiset lapset ovat sinulle niin ehdoton asia? Kannustaisin ihmisiä ehdottomasti harkitsemaan adoptio vaihtoehtoa, kun alkavat miettiä perheen perustamista. Orpoja lapsia on tämä maailma pullollaan joille tarjota hyvä ja rakastava koti. Miksi pitäisi olla tekemässä uusia?
Tämä on yleinen harhaluulo. Adoptiota haluavista perheistä ei ole pulaa vaan päinvastoin ylitarjontaa. Adoptioon annettavia lapsia on maailmassa vähemmän kuin adoptiota hakevia vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen ei halua raskaaksi eikä synnyttää, niin siihen ei ole miehellä mitään sanomista.
Toisinpäin kyllä voidaan pakottaa. Mies voidaan pakottaa isäksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytä itse.
Ejakuloi itse vaginaan vai etkö siihen kykene?
Aika helposti tuo itseinseminaatio hoituu. Jollain ruiskulla truuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen ei halua raskaaksi eikä synnyttää, niin siihen ei ole miehellä mitään sanomista.
Toisinpäin kyllä voidaan pakottaa. Mies voidaan pakottaa isäksi
Ohhoh! Pakkoejakulaatio?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen ei halua raskaaksi eikä synnyttää, niin siihen ei ole miehellä mitään sanomista.
Toisinpäin kyllä voidaan pakottaa. Mies voidaan pakottaa isäksi
Enpä ole kuullut tapauksesta jossa väkisin olisi spermat lypsetty ja hedelmöitetty joku.
Vierailija kirjoitti:
Miksi biologiset lapset ovat sinulle niin ehdoton asia? Kannustaisin ihmisiä ehdottomasti harkitsemaan adoptio vaihtoehtoa, kun alkavat miettiä perheen perustamista. Orpoja lapsia on tämä maailma pullollaan joille tarjota hyvä ja rakastava koti. Miksi pitäisi olla tekemässä uusia?
Jokaisen elinmuodon elämä maanpäällä pohjimmiltaan perustuu omien geenien eteenpäin saattamiseen. Survival of the fittest. En myöskään ikinä suostuisi muiden jälkeläisten kasvatukseen elämää tuhlaamaan, vain omiin lapsiini.
Jos suhde on vasta orastava, voi tuo haave adoptiolapsesta olla tapa, jolla hän testaa, uskaltaako sinulle kertoa, ettei pysty saamaan biologisia lapsia.
Tietäähän nainen ettei adoptiolapsia noin vaan mistään oteta, se on pitkä prosessi eikä toteutumisesta ole takeita. Tutulla perheellä kesti 8vuotta lapsen saaminen, toista eivät edes lähteneet yrittämään kun ikä tuli vastaan.
Harkitsisin vakavasti uutta kumppania joka haluaa biologisia lapsia. Itselleni haave biologisista lapsista oli niin tärkeä että olisin vaihtanut tarvittaessa kumppania tai hankkinut lapsen yksin.
Ennen kuin teette päätöksen erosta, varmistaisin että onhan puoliso tietoinen ainakin seuraavista asioista:
- Adoptiota haluavan täytyy olla terve. Esim. aiemmin sairastettu masennus todennäköisesti estää adoption.
- Adoptiota haluavan täytyy olla hyvätuloinen
- Adoptiota haluavan parin olisi hyvä kuulua kirkkoon ja olla naimisissa. Monet maat kieltäytyvät adoptoimasta avopareille/kirkkoon kuulumattomille
- Adoptioprosessi vie vuosia ja paljon rahaa. Se olisi syytä aloittaa viimeistään kolmekymppisenä.
- Adoptiolupaa ei tulla myöntämään sillä perusteella, että haluaa ”maailmaa parantaakseen” adoptoida.
- Adoptiolapsia on maailmanlaajuisesti hyvin vähän ”tarjolla”
- Kansainväliseen adoptioon liittyy ihmiskauppaa, jossa adoptoitava lapsi on tavalla tai toisella viety vanhemmiltaan vastoin näiden tahtoa. Myös Suomeen on adoptoitu lapsia, joille on käynyt näin (tästä eivät adoptiovanhemmat tietenkään ole olleet tietoisia)
Ap: Miten hyvin naisesi on asiaan perehtynyt, oletko ikinä tarkemmin kysynyt? Ei adoptio ole mitään koiranpennun hankintaa, eikä todellakaan mikään ”easy way out” raskausaikaa, synnytystä, saati lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyviä haasteita pelkäävälle. Päinvastoin: Adoptio vaatii vanhemmilta usein huomattavasti enemmän ja siihen sisältyy paljon enemmän riskejä ja yllätyksiä, joista kaikki eivät ole pelkästään positiivisia. Kaupan päälle tulee adoptiolapsen tausta, joka pitää olla valmis hyväksymään ja johon liittyvät kysymykset&asiat täytyy kyetä lapsen kanssa läpikäymään. Jos lapsen adoptoi ulkomailta, pitää olla valmis tukemaan lapsen identiteettiä myös tästä näkökulmasta, tutustumista lähtömaansa kulttuuriin, ehkä jopa lapsen halua löytää biologiset vanhempansa.
Vastasyntyneitä on harvoin tarjolla adoptioon, eli kannattaa tutustua kiintymyssuhdeteoriaan ja tiedostaa se, että pienelläkin adoptiolapsella on usein takanaan ainakin yhden varhaisen kiintymyssuhteen katkeaminen, pahimmillaan hylkäämiskokemuksia on useampia, ja että nämä kokemukset ovat jättäneet jälkensä lapseen. Ulkomailta adoptoidulla lapsella saattaa olla taustalla hyvinkin traumaattisia kokemuksia (esim. väkivallalle altistumista), jotka ovat vaurioittaneet vakavasti hänen perusturvallisuuden tunnettaan ja kykyään luottaa&kiintyä ihmisiin. Puhumattakaan siitä, kuinka moni adoptioon päätyvä lapsi on raskausaikana altistunut äitinsä päihteidenkäytölle, lääkkeille ym., jonka seuraukset saattavat näkyä lapsessa vasta vuosia myöhemmin esim. oppimisvaikeuksina, neurologisina häiriöinä ym. kehitysviiveinä.
Kysy siis ap naiseltasi, onko hän todella miettinyt loppuun asti sen, mitä lapsen adoptointi oikeasti tarkoittaa ja mitä kaikkea se vanhemmilta edellyttää? Adoptiolapsi kun on niin paljon muutakin kuin isot kiharat ja söpöt nappisilmät…
Hah, niin minunkin entinen mieheni maalaili niin ruusuisia kuvia siitä miten olisi ihanaa seurata, kun oma lapsi varttuu, aloimme yrittämään lasta. Jo vauvana lapsi osoittautui hyvin haastavaksi ja myöhemmin saimmekin diagnoosin ja toisenkin. Miehen pilvilinna taisi romahtaa ja ilmoitti haluavansa erota. Ei edelleenkään ole juurikaan lapsen kanssa tekemisissä.
AV iskee taas. Miehellä ei saa olla mitään toiveita parisuhteessa tai on alistava ja r*iskaava sika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytä itse.
Ejakuloi itse vaginaan vai etkö siihen kykene?
Aika helposti tuo itseinseminaatio hoituu. Jollain ruiskulla truuttaa.
Niin, sähkö tulee töpselistä ja siemen ruiskusta.
Asiat selviävät keskustelemalla ja ehdottaisin, että keskustelisit asiasta naisesi kanssa.