Mitä mieltä ihmisestä joka pitää mykkäkoulua kertomatta syytä?
Antaa ymmärtää, että häntä on loukattu, vaikka asia olisi oikeasti toisinpäin.
Kommentit (503)
Siskoni on tälläinen, ollut jo 20 vuotta. Syytä ei kerro eikä reagoi mihinkään. Olen joutunut paljon miettimään asioita enkä ymmärrä mikä meni vikaan. Nyt en välitä enää enkä myöskään tunnista enää siskoksenikaan. Tyhjän saa pyytämättä.
Taitaa olla sinun totuutesi asiasta. Sinulle on kerrottu syyt, mutta kun ei mene jakeluun, niin päätit sitten uhriutua ja kerjätä vertaistukea ja ymmärrystä toisilta samanlaisilta pösilöiltä. Näköjään saatkin sitä.
Itse ainakin käsittelen mokat ja muut vastaavat asiat omissa ajatuksissa. Olen silloin aika hiljaa, vaikka olen sitä usein muutenkin. En siis mökötä. Olen kyllä sanonut ettei se liity muihin eikä siitä tarvitse välittää. Siinä tilassa on oikeastaan raivostuttaa jos joku yrittää piristää.
Yritin pitää 2 t mutta ei onnistunut. Mies piti mykkäkouluja ja sai ihmetellä mitä nyt taas. Vaikea tapaus ja ero tuli myöhemmin. Samaten toinen liitto kariutui.
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta parisuhteesta jossa toinen heittäytyi mykäksi milloin mistäkin syystä.
Ei siis välttämättä vaatinut mitään oikeaa syytä, vaan "sanoit tyhmän sanan, en puhu sulle enää" riitti. Siinä sitten anelet toista sanomaan edes jotain vaikket olisi mitään väärää tehnytkään ja puhumaton osapuoli rypee vallantunteessaan.
Eli henkistä vallankäyttöä, alistamista ja ihminen joka noin toimii on jollain tasolla luonnevikainen tai mieleltään kehittymätön.
T: M32
Nimenomaan vallankäyttöä ja alistamista ja luonnevikaisuutta. Kuulosti täysin ex-ystävältäni. Yksi pienikin väärä sana tai jos tein jotain väärin hänen mielestään esim. puhuin yhteiselle tutullemme, mykkäkoulu alkoi.
Ei vastannut soittoihin tai viesteihin kun vasta viikkojen päästä, somessa ignoorasi täysin mutta muiden postauksiin laitteli korostuneen paljon sydämiä ja kommentoi kaikkien yhteisten kavereiden postauksia, niin että varmasti näkisin hänen hehkuttavan muita.
Hän halusi muutenkin kouluttaa ja näpäytellä ympärillään olevia ihmisiä ja oli kostonhimoinen mitättömistä asioista jotka eivät menneet juuri kuten hän halusi. Onnistui vielä peittämään luonteensa hymyilevällä ulkokuorella. Kun tajusin millainen on aloitin puolestani mykkäkoulun hänen suuntaansa ja muiden hehkuttamisen somessa. Siinäpä sitten maistoi omaa lääkettään.
En uhraisi ajatusta moiselle pöllölle, ei ole normaalia käytöstä.
Ex-anoppi oli tuollainen. Kysyttäessä syytä sanoi että pitäisihän se tajuta sanomattakin! Mutta kun ei oltu ajatuksenlukijoita.
Ensimmäinen avopuoliso oli tällainen.
Isoäitini kuoli samoihin aikoihin ja pääsin ammattilaisen kanssa juttelemaan.
Kysyin häneltä mitä neuvoisi tällaisesstä tilanteessa. Sain neuvot, joita sitten toteutin.
Kerroin miehelle mielestäni en ole tehnyt mitään väärää ja se ei auta miettimällä.
Jos haluat murjottaa, murjota. Mutta murjotus ei muuti syyksi.
Joskus mies kertoi syyn ja se oli ihan hölmö. Olin moikannut jotain, en ollut esitellyt. Häpeänkö häntä.
Ihan turha oli sanoa henkilö moikkasi mua ekana, en muista häntä.
Joskus suuttui siitä, kun oli puolilaiseessa sanonut haluaisi vanilijajäätelöä ja 2 viikon päästä rn tuonut sitä kaupasta vaikka itse olisikin voi ut ostaa.
Mentiin ekan kerran ex appivanhemmille ja siellä jokainen vuoronperään murjotti. Siskon poikaystävän kanssa sitä sitten kaksin naurettiin.
Kerran anoppi kävi meillä ja mutjotti. Nostin kissan pöydälle ja sanoin meillä tämä ei toimi. Jos et osaa sanoa mitä on tehty väärin, saat mennä kotiin murjottamaan.
Anopin murheet oli joku oli kertonut jotain ja sai silmät päästä hävetä. Ei olisi voinut millään tietää.
Erosta on yli 15 v ja välillä naureskelen edelleen
Riippuu tilanteesta. Joskus on parempi niellä kiukkunsa ja purra kieleen ettei ongelmat riistäydy syyttelyksi ja väkivallaksi.
Sanoisi mykkökoulun johtuvan opista jonka kasvatus ja kokemus on saaneet aikaiseksi. Aina löytyy riidan haastajia ja öykkäreitä joitten tiedot ja osaaminen on keskinkertaiset ja niitä halutaan saada esiin raivolla ja riehumisella.
Samalla unohtuu ettei asioista pysytä keskustelemaan suoraan jos toisen asenne estää keskustelun kokonaan.
Eli ei aina mykkäkoulua pitävä ole narsisti tai vihainen vaan ehkä asioiden esiin ottaminen on vaikeaa vastapuolen käytöksestä johtuva ongelma jota hän ei itse tajua ongelmaksi.
Kuten eilen oli juttu is:n uutisessa nuoren huoltaja kauhisteli 16 vuotiaalle tarjotaan maistiaisia alkoholista ravintola alan koulussa. Eikö se kerro hyvin miten vähillä tiedoilla huoltajat itse asiassa ovat kasvaneet. Alkoholi esim. ruuan valmistuksessa on satoja vuosia vanha tieto. Tyhmyyskö heitä on kasvattanut pumpulissa Raamatun väliin laitettuna. No, ei pidä kauhalla vaatia jos tee lusikalla on annettu. Ehkä heillä on sen takia saman tasoista jälkikasvuakin tullut ja ongelmia on sen takia kaikkialla paljon. Tason lasku näkyy ja kuuluu kaikkialla äo laskusta.
Itse en osaa pitää mykkäkoulua muttA entinen mies oli mestari siinä.
Joko lapsellinen aikuinen. Tai narsisti, joka manipuloi mykkäkoululla. Yksikään empaattinen, kiva ihminen ei harrasta mykkäkoulua.
Lapsellinen ja epäkypsä. Usein opittu käyttäytymismalli.
Voipi olla, ettei saa ajatuksiaan läpi. Tulee teilatuksi heti alkuun. Helpompi hiukan hengähtää, ottaa tuumaustauko. Jos tämä toinen osapuoli on sanoissaan hyökkäävä ja kaiken tietävä. Eihän sellaista menoa jaksa taukoja pidettävä.
Osaamattomaksi. Ihmiseksi, joka tarvitsee tilaa ja aikaa käsitellä mielessään asioita eikä ehkä siinä onnistu.
Kuvailit aika nasevasti, aika usein se näinkin on. Toinen vaatimalla vaatii reagoimaan, ajattelemaan, puhumaan niinkuin hänestä pitää. Ei sitä loputtomiin vaan jaksa. Se päälle hönkiminen vasta väkivaltaa on.
Mykkäkoulun pitäminen tuo itselleni hyvänolon tunteen, siksi käyttäydyn niin. Tuntuu päihdyttyvältä.
Kafka-tyyppi syytä kertomaton. Jätä heti!
Avatkaa AV-palsta ikäihmisille ja heidän asioilleen. Tietysti kaikki voivat tulla sinne.
Saatas mykkäkouluasiaankin vähän kekeneempienkin mielipiteitä. Ennen ei puhuttu narsisteista eikä luonnevikaisista. Taidettiin vain ikään kuin olla.
Kun on pitkäaikainen mykkäkoulu niin siinä taitaa olla kyse siitä että on isompiakin asioita joita tarttis selvittää. Sairaita ovat nämä mykkäkoulunpitäjät vaikka olisi sitten tunne- ja kommunikaatio-ongelmia.
Ehkä kannattaa miettiä omaa toimintaa, jos ympärillä ihmiset mököttää "ilman syytä". Meillä on töissä henkilö, joka on tehnyt johdolle täysin perusteettomasti valituksia työkavereistaan ym. Asioiden selvittely on johtanut sairauslomiin ja työtehtävien ja tiimien vaihtoon. Ilmeisesti hän on luullut pysyvänsä nimettömänä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tämä kaksinaamaien tyyppi kyselee ihmisiä kaljalle käyttäytyy päin naamaa kuin paraskin ystävä.